Minä tilaan kaikki viinit Saksasta, enkä maksa mitään veroja, koska lainsäädäntö puuttuu. ALKOn monopoli on purettava ja alkoholia sisältävät tuotteet on saatettava kilpailun piiriin. Tämä on suomalaisten kiistaton etu.
Toki viinin ostaminen on edelleenkin vapaaehtoista ja jopa ALKOssa voi jatkossakin asioida, mikäli se toimii kilpailukykyisesti eikä ajaudu konkurssiin. Varmaankin Lapissa moni mielellään asioi Valtion kaupassa peninkulmien päässä mieluummin kuin lähimarketissa?
Avaisitko vähän, mitä etuja tuo monopolin avaaminen toisi ja millä mekanismilla? Tuo maailman terveysjärjestön, ja useiden muiden selvitykset nimittäin osoittavat päinvastaista.Eikö vielä isompi etu olisi kieltää alkoholin tilaaminen ulkomailta (niinkuin se on kielletty kotimaasta)? Verotushan näissä muuttui jo viime vuonna (lähde 1)
Suomalaisten etua ajatellessa paras olisi, mikäli ei asioisi lainkaan. Jos on kuitenkin pakko asioida, on vain hyvä asia (kansantalouden ja -terveyden näkökulmasta), että alkoholin hankkimiseen nähdään hieman vaivaa.
No eikös se ole vaivan näkemistä, että juomat tilataan ulkomailta viikon tai kahden toimitusajalla. Sekin on vaivan näkemistä, että jossain syrjäseudulla täytyy asioida Alkossa kymmenien kilometrien päässä. Molempia esimerkkejä yhdistää se, että kun alkoholin hankkiminen on haastavampaa, sitä ostetaan kerralla enemmän.
Itsekin kun olen tilannut ulkomailta juomia, kertatilaus on monesti ollut se tyyliin 1000 euroa. Jos saisin samat tuotteet Alkosta tai lähikaupasta vaivatta järkevällä hinnalla, en takuulla säilyttäisi kotona isoa juomavalikoimaa, viinikappia jne.
Kiitos kattavasta vastauksesta. Oli monelta kantilta tutkimuksia ja mielipiteitä. Näissähän kaikki olivat omasta näkökulmastaan oikeassa.
Itse oikeastaan vaan mietin, että tarvitseeko saatavuutta lisätä? Minun mielestä ei.
Käytän itsekkin alkoa ja olen ollut ennen riskikuluttaja, enkä tiedä esim. kuinka vaikeaa ja tarpeellista alkoholin saanti on syrjäseuduilla.
Nämä on sitten niitä jokaisen henk.koh. mielipiteitä asiassa ja miten sen näkee omalta kannalta.
Katselin juuri eilen YLE Arenasta 3 osasista dokumenttia kieltolaista, sen tavoitteissa ja vaikutuksista. Vahva suositus ko. Dokumentille. Kieltolaki on kyllä hyvä esimerkki siitä, miten hyväuskoiset laput silmillä uskotaan saavutettavan kaikkea hyvää, mutta todellisuudessa saavutetaan jotain ihan muuta. Päästiin siis tilanteesta, jossa ei ollut oikeastaan mitään ongelmaa siihen tilanteeseen, että on massiiviset ongelmat….
Suomalaisessa geeniperimässä on maailman avautumisesta ja tietoisuuden lisääntymisestä huolimatta edelleen niin paljon alkoholinkäytön riskitekijöitä, että on vain hyvä jos viinaa ei kanneta kansan syvien rivien saataville liiaksi. Tällä vältetään edelleen arviolta satoja vuosittaisia alkoholikuolemia.
Tämä toki koskee muitakin päihteitä, sillä addiktioon taipuvaiset harvoin addiktoituvat vain yhteen asiaan vaan (lähes) kaikkeen adrenaaliinintuotantoa nostavaan ja miellyttävään, olipa se sitten kukkaa, uhkapelejä, seksiä, makeaa, ultrajuoksua, painonnostoa, politiikkaa tai sijoittamista.
Muutama prosentti alkoholin käyttäjistä röpöttelee suurimman osan ja siten saavat pahimmat terveysongelmat. Miksi valtaosaa suomalaisista pitää rangaista pienen vähemmistön takia. Mikäli alkoholin myynti vapautettaisiin jakelun ja hinnoittelun osalta, niin nämä ongelmatapaukset juovat itsensä parissa kolmessa vuodessa hautaan ja sitten kuolleisuus tasaantuisi.
Tehdäänkö myös siitä sijoittamisesta ja kuntoilusta hankalampaa, jotta ihmiset eivät jäisi niihin koukkuun?
Miksi meidän ylipäätään pitää määritellä asiat aina niiden ongelmakäyttäjien kautta? Ja jos Niko, työtön 28 v., hakee joka päivä kaupasta kaljaa, lieveneekö ongelmat todellakin sillä että hän saa ostettua oluensa vasta aamuyhdeksän jälkeen?
Aika suuri osa alkoholin liikakäytöstä olisi muuten hoidettavissa saatavuuden rajoittamisen sijasta rahoituksen rajoittamisella. Miksi meidän täytyy esim. sosiaalitukien muodossa rahoittaa alkoholin käyttöä? Miksi rahallista tukea ei korvata ruokaseteleillä, jotka kelpaa kaupassa maksuksi vain 14 %:n verokannan elintarviketuotteisiin ja käyttötavaroihin?
Jos esimerkkimme Nikolla olisi sosiaalitukien käyttö rajattua ja tukiin liittyisi aina vastikkeellisuutta, olisi sillä paljon suurempi elämänhallintaan liittyvä positiivnen vaikutus kuin jollain oluen myyntiajoilla tai viinien pitämisessä Alkossa.
Sitten vielä sellainen kommentti alkoholin saatavuuteen, että ei ole mikään väittelyn aihe tuleeko meillä olla mahdollisuus esim. tilata alkoholia kotiin kannettuna. Ulkomaisten myyjien osalta ratkaisu on tehty EU:hun liittymisen yhteydessä. Se mahdollisuus on, ja vaikka se kuinka joitakin harmittaisi. Ja vaikka eduskunta muuta päättäisi, se mahdollisuus ei katoa mihinkään. Ongelma toki on se, että Suomi on vuosikymmenestä toiseen yrittänyt laittomin keinoin rajoittaa tuota kuluttajien kiistatonta oikeutta. Pari vuotta sitten meillä oli esim. alkoholitilausten tehovalvonta, jonka seurauksena verottaja mätki mielivaltaisesti suomalaisille kuluttajille laskuja veronkorotusten kera ja sitten kohta kumosi nuo laittomat verotuspäätöksensä. Samanlaista kuluttajia ja yrittäjiä kiusaavaa laittomuutta on harjoitettu vuosikymmenestä toiseen, ja vaikka menettelytavat aina lopulta todetaan virheellisiksi (=kaunis ilmaisu), kukaan ei joudu vastuuseen mistään. Oikeusvaltio-näkökulmasta todella erikoista menoa.
Sitä muuten sopii ihmetellä, että miten meillä voi olla niin paljon suomalaista yrittäjyyttä vihaavat päättäjät, että he eivät halua suoda suomalaisen kuluttajan suuntaan niitä samoja mahdollisuuksia vaikka sille K-kauppiaalle kuin mitkä saksalaisella viinajobbarilla on.
On kyllä ihme miten porukka haluaa vaan lisää holhousta aikuisille ihmisille. Pitäiskö ruokakauppaan jättää vaan terveelliset tuotteet ja siirtää muut valtion omaan kauppaan? Ettei osa porukasta vedä itseään läskiksi?
Hirveä itkuhan siitä tulisi tuollaisesta, että saisi ostaa tuilla vaan elintarvikkeita. Röökin tai bissen eteen joutuis tekemään töitä.
Eli 1.4 miljardin vaikutuksesta talouteen.
Ei työttömät ole ainoita riskikuluttajia.
Kärjistäen voisi myös kysyä miksi raittiiden pitää maksaa siitä, että me alkoholin kuluttajat saadaan ostaa alkoholia mistä, milloin ja minkä hintaista haluamme?
Ei, en ole kieltolain kannalla, enkä vastusta alkoholin tilaamista ulkomailta, koska se on sallittua enkä voi asiaan vaikuttaa. Kyse on talouden kannalta tasapainosta.
Itse ostan kuitenkin suomesta. Se on minulle pelkästään ylimääräinen hupituote ja mielelläni maksan siitä veron suomeen.
Meillähän on paljon vertailukohteita, joista voi katsella tilastoja. Kävin noin 7-8v sitten Saksassa ja siellä myytiin Jägermeisteria pikkulasten jääkiekkopelissä. Ei näkynyt yhtään päihtynyttä rellestäjää, vaikka itsekin nappasin pari tilausta.
Onko vastaavissa maissa, joissa alkoholia on tarjolla joka puolella, tilastot jotenkin Suomea heikommalla mallilla väärinkäytön ja muiden ongelmien osalta.
Samaan syssyyn voitaisiin miettiä, ovatko ongelmat räjähtäneet käsiin maissa, joissa kannabiksen käyttö on sallittu?
Mututuntumalla sanoisin, että asiat ovat varsin hyvällä tolalla näissä maissa. Mitä me hyödymme etenkään jälkimmäisen aineen kieltämisellä? Käytön salliminen on sellainen asia, joka olisi pitänyt tehdä aikoja sitten.
Sitä en osaa lopulta sanoa, että onko parempi, että tiettyä tai tietyn vahvuista päihdettä myydään vain sille tarkoitetussa pytingissä vai olisiko parempi tuoda ne vaan ruokakauppoihin ynnä muualle.
Rajoittaminen esimerkiksi klo 21 loppuvan myynnin osalta on vain kiusaamista. Kuinkahan monta kertaa lienee jäänyt kauppareissulla muutama purkki ostamatta ihan sen takia, että jääkaapit ovat jo kiinni. Mitään järkeä tuossa ei ole. Jos kyseessä olisi äkkipikaa tapahtuva dokaamaan lähteminen niin sitten joutuisi hankkimaan joltain kaverilta nettitilaustuotteista yhden kontin Sandelssia.
Aina pelätään niin kauheasti, että jos nelosolut sallitaan kaupoissa niin mites meille käy. Entä jos viini tai mitä jos siellä ihan Koskenkorvaa olisi tarjolla. Voi kauhistus. Rajoituksilla estetään lähinnä spontaanit saunakaljojen juomiset, mutta mikäli ihminen haluaa lähteä viikonloppurientoihin niin sitten ne vaan hommataan muualta ja ihmetellään, kuinka typerä tuo systeemi on. Alkoholisteilla on ihan varmasti tiedossa pimeiden pullojen myyjät mikäli tarve iskee silloin, kun auki olevalla ABC:lla on laitettu jääkaappi kiinni.
Ja aika vaikeata on ymmärtää miten se alkoholin nauttiminen on terveellisempää jos sen ostaa Alkosta.
Eikä ne ainakaan minua ole yrittänyt estää ostamasta alkoholia tai muutenkaan valistanut sen käytöstä, vaikka ehkä olisi pitänyt .
Helvetin mukava työpaikka se varmaan kyllä on ja kovat on varmaan menestys paineet toimarillakin .
Se kertaosto/tilaus määrä ulkomailta on varmaan suurempi riski kulutukselle, kuin että sen saisi lähikaupasta.
Mitä he siitä maksavat? Ongelmakäyttäjien aiheuttama hintalappu on sitten asia erikseen. Maksamme verojen kautta ihan hemmetisti alkoholin liikakäytön, ylipainoisuuden, liian vähäisen liikunnan yms. kustannuksia. Pitäisikö kohtuullisen alkoholin käytön lisäksi syyllisyyttä tuntea myös kohtuullisesta syömisestä, siitä jos välillä liikkuu kävelyn sijasta bussilla jne.
Minäkin ostaisin tuotteet ihan mielelläni Suomesta. Esim. oluessa tuplahinta Saksan hintatasoon nähden ei olisi mikään ongelma, koska en tilaa olutta eurolavoina ja postikulut Saksasta ovat tuollaisissa tuotteissa pienissä erissä ostettuna jo merkittävät, varastointi aiheuttaa vaivaa jne. Valitettavati hintaero on kuitenkin paljon suurempi kuin kaksinkertainen ja se nyt on vaan tyhmää maksaa ihan järjetttömästi liikaa.
Väkevissä juomissa haasteina ovat sekä hintataso että saatavuus. Enkä nyt jälkimmäisen kohdalla puhu edes mistään erikoiskalliista spesiaalituotteista. Vaikkapa jotkut muutaman kympin Don Papa -rommit ovat suosittuja perustuotteita suunnilleen kaikissa eurooppalaisissa nettiviinakaupoissa. Mutta edes tuollaista merkkiä ei Alkosta löydä. Mistään vähän eksoottisemmasta nyt puhumattakaan.
Ja vaikka sitten puhuttaisiin Suomen mittakaavankin perustuotteista… Itsellä on jotain Finlandia-vodkaakin kymmeniä pulloja jemmassa. Litran pullot saapui Espanjasta postikuluineen 12 euroa / kpl. Ei kyllä vodka virtaa tässä taloudessa kauhean kovaa vauhtia, mutta kyseessä on pilaantumaton ja helposti säilytettävä tuote. Miksi minä noita Alkosta hakisin n. 40 euroa / pullo. Ei minun veroprosenttini niin pieni ole, että ehdoin tahdoin haluaisin leikkiä iloista veronmaksajaa, joka maksaa Suomeen yli kolminkertaisen hinnan siihen nähden, millä sama tuote saapuu ulkomailta kotiin eteiseen kannettuna.
Korostan toki, että siinä ei ole yhtään mitään pahaa, jos haluaa maksimoida oman verotuksensa.
Totta @Mika12345 , olin näköjään ollut sokea tuosta puolesta. Hyvä kun toit esille.
Tiedät kyllä itsekkin etten tarkoittanut tätä. Enkä syyllistä/tuomitse ketään. Ei kuulu minun valtuuksiin.
Veroillahan se terveydenhuolto maksetaan ja niitä maksavat myös raittiit.
Jos OIKEASTI halutaan alkoholin liika kulutuksesta eroon niin kyse on mielenhäiriöstä. Eli se tarvitsisi enemmän taas satsaamista terveydenhuoltoon joka sitten maksaisi lisää rahaa jota ei ole.
Yritin kaivella nopeasti vertailuja kulutuksen mukaan muihin eu-maihin. Mutten löytänyt tutkimuksia muuta kuin viitteitä who:n tutkimuksiin jossa mainittiin, että suomessa kulutus on keski-arvoa pienempi ja syyksi sanottiin nimenomaan tiukka sääntely.
Jos äkkiä tässä nyt summaan niin jos kulut on tasapainossa ja itse kulutus vähäisempää kuin eu:ssa, kannattaako sitä lähteä hirveästi muuttamaan?
Toki on vielä sosiaalipoliittiset haittavaikutukset, mutta niitä on vaikea luvuiksi laittaa.
Nykyisessä suomen talousjärjestelmässä ainut tapa millä voin vähäisistä varoistani auttaa on verojen kautta. Enkä myöskään halua, että muut joutuu maksamaan minun verojani. Saa räkyttää😁
Tosta kulutuksen määrästä verrattuna muihin maihin ja sääntelyn vaikutuksesta kulutukseen oli juurikin hyvää juttua siinä mainitsemassani kieltolakidokumentissa.
Se oli kutakuinkin niin, ennen ennen kieltolakia suomessa oli kulutus jotain 1,7l viinaa henkeä kohden verrattuna esim. Ranskan 20l henkeä kohden. Se kulutus myöskin oli lähinnä mietoja juomia. No tämä suomen kulutus nähtiin merkittävänä ongelmana, jota haluttiin ratkoa tiukalla sääntelyllä, eli totaalikiellolla. No All Hell broke loose ja kulutus lähti ihan lapasesta ja siirtyi 96% pirtuun.
Pitää katsoa kun ehtii. Siksi alkoholipolitiikka onkin melkoista tasapainoilua.
Jos kiristää veroja liikaa, se tuodaan ulkomailta, tehdään itse tai ostetaan kaduilta. Eli järjestäytynyt rikollisuus tulee mukaan kuvioihin.
Kun olin nuori sai vielä pontikkaa, tehtiin kaljaa sekä viiniä itselle ja myyntiin(en itse, tietenkään😇).
Laskettiin alkoholiveroa niin katukauppa ainakin omassa ympäristöstä loppui lähes kokonaan.
Siksi mielestäni kannattaisi harkita vakavasti kannabiksenkin laillistamista. Kaikki se raha valuu suoraan rikollisille eikä kansantalouteen.
Ihmettelen tässäkin keskustelussa vain tätä mustavalkoisuutta. Mietin itse paljon tätä asiaan oman elämän kautta ja paljon olen nähnyt pahaa päihteidenn vuoksi.
Enkä siltikään osaa sanoa, mikä ois oikea ratkaisu ongelmiin mitä se synnyttää. Ainut tuntuu olevan mielenterveys mitä kautta siihen voi oikeasti vaikuttaa.
Kieltolain aikaisiin “tilastoihin” suhtautuisin TODELLA varauksella. Tai no, itse en edes katsele niitä, koska aika turhaa. Olen aivan 100% varma, että alkoholin kulutus on ollut tuolloin enemmän kuin 1,7L. Mitenhän tuo on tuolloin todettu; ovensuukyselyllä, viemäripitoisuuksilla vai tähdistä ennustamalla?
En vain mitenkään jaksa uskoa sitä, että alkoholin kieltäminen saa ihmismielen protestoimaan ja juomaan moninkertaisesti aiempaan nähden ihan vain v***uillakseen. Voisiko kyseessä olla kuitenkin tilanne, että kotipontikankeitto nimenomaan tuli esiin kieltolain myötä? Eli ei juuri lisääntynyt vaan huomattiin paremmin, kun muualta ei saanut.
Mun mielestä päihdepolitiikassa on hyvä ymmärtää se prinsiippeli, että lähtökohtaisesti kieltolain kaltaiset säädökset (= restriktiivinen päihdepolitiikka) ei johda mihinkään muuhun kuin päihteiden käytön kohdistumisen eri päihteisiin kuin lähtötilanteessa, useimmiten jopa vaarallisempiin päihteisiin (-> musta pörssi → esim. vaaralliset tutkimuskemikaalit vrt. alpha-PVP, MDPV jne. muuntostimulantit, laittomasti maahantuodut Ksalolit, the list goes on).
Jos katotte mm. VICE:n dokkareita (yks esimerkki alla), niin siellä toistuu teema “We congratulate drugs for winning the war on drugs”. Tää viittaa siihen, että huumeet on itseasiassa voittanu koko taistelun itseään vastaan juuri siitä syystä, että kaikenlaisilla lainsäädännöllisillä keinoilla ollaan yritetty estää niiden leviämistä ja käytön yleistymistä, kun todellisuudessa se yhtälö ei vaan toimi, niin kauan kun maailmassa ylipäätään ihmiset haluaa käyttää päihteitä (-> käyttö ei maagisesti vaan lopu “kuin seinään”!)
Tässä voitais toki puhua tosi paljon pidempään sitten vielä perään vaikka porttiteoriasta, ja miten allekirjoittanut on sitä mieltä, että kyseistä väitettä puolustavat ei oo lukeneet tieteellistä kirjallisuutta (addiktiivinen persoonallisuus, addiktiotendenssin omaavat henkilöt jne…) aiheesta riittävästi (myös valitettavasti joitain lääkärikollegoitani mm. eduskunnassa löytyy tästä joukkiosta…), mutta ehkä jätän tän kannanoton vaan tähän
Minusta näissä elämäntapoja koskevissa keskusteluissa helposti unohtuu Suomalaisuus: meidän kulttuurissa perinteisesti syödään makkaraa ja pottua. Hyvä ruokavalio metsureille ja maajusseille mutta perin kehno toimistossa työskentelevälle nykyihmiselle. Sama juomisen kanssa: meillä vedetään terävillä perskännit pari kertaa viikossa. Kuinka moni nauttisi elämässään enemmän alkoholia jos joka kerta kun jatkoilla kysytään että “kenellä on vielä juomia?” vastaus olisikin että “Mitä väliä, haetaan jekkua huoltsikalta?” Pointti siis se, että Suomalainen kulttuuri hyvin perinteisenä maatalouskulttuurina sopii keskivertoa huonommin nykymaailmaan. Sitä on siis nykytiedon valossa syytä muuttaa eikä sellainen muutos ikinä käy ilman mittavia itkupotkuraivareita.