Erilaisuudessaan virkistäviä näkökulmia Jari Ehrnroothilta, josta alla poimintana järjestelmän tuotokseni:
-yksilön vastuun mädättäminen ja ulkoistaminen yhteiskunnalle
-järjestelmä passivoi
-sosialistinen malli jakaa ja romahtaa taloudelliseen mahdottomuuteensa
-sinänsä hänen mielestä äänestäjiä kiinnostaa saada ja rahoittaa ns hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalvelut
Olipa ongelma mikä tahansa, vastaus on aina yhteiskunnan apu ja tuki. Asumiskulut, rakennusalan lama, lasten liikunta, yritysten innovaatiot, vanhusten hoiva, maaseudun autioituminen, elintapasairaudet, kulttuuritarjonta, sanokaa vain oma murheenne ja huutakaa valtiota käsi ojossa apuun.
Niin pientä toimialaa ei ole, ettei sille riittäisi kovaäänistä edunvalvojaa vaatimaan osaansa verovaroista.
Surkea kakunjakokamppailu on kauhistuttavaa ennen muuta siksi, että se vie kehitystä alaspäin. Vastuun ulkoistaminen on tyhmyyden alku. Vain itsenäinen kekseliäisyys kovien haasteiden edessä luo innovaatioita ja uutta arvoa, kuten esimerkiksi Nobel-ekonomisti Bengt Holmström on usein korostanut. Tämä koskee niin yksilöitä kuin yrityksiäkin.
Toinen suomalaista keskustelua yhdistävä piirre on yksilön vastuusta vaikeneminen. Rikon säännöllisesti sovinnaista moraalikoodia sanoessani, että mielestäni jokainen vapaa yksilö on vastuussa omasta toimeentulostaan, työllistymisestään, asumiskuluistaan ja elintavoistaan. Miten hän muuten voisi olla vapaa itsenäinen yksilö? Jostakin syystä suomalaiset poliitikot eivät oikeallakaan ole – vielä – ottaneet tällaista näkökulmaa oman linjansa perustaksi.
Suomea passivoivassa hyvinvointivaltioideologiassa yhteiskunta (lue: valtio) vastaa yksilöiden hyvinvoinnista.
Nuoret oppivat jo varhain, että Kelan tukilaskureista katsotaan, mitä sieltä voi saada, ja vasta sitten aletaan miettiä, miten voisi itsekin työllään jotain ansaita. Saman sosialidemokraattisen ideologian vangiksi joutunut julkinen valta elää yli varojensa ja ottaa uutta velkaa, jonka kulut jäävät niiden maksettavaksi, jotka ovat taloudellisesti itsenäisiä ja sosiaalisten tulonsiirtojen kautta maksavat myös muiden kulut. Tällainen sosialistinen malli jakaa kansaa ja tulee romahtamaan, koska talous ei kestä.
Ensiksi on kysyttävä, mitä suomalaiset haluavat pelastaa, kun he haluavat pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan?
Nähdäkseni vastaus on selvä: hyvälaatuiset helposti saavutettavat yhteiskunnalliset palvelut. Terveydenhuolto, koulutus, lasten päivähoito, vanhusten hoito. Juuri näiden palvelujen laatuhan on heikentynyt, koska rahoituspohja pettää eivätkä asiakkaat voi markkinamekanismin puuttuessa valinnoillaan vaikuttaa palvelujen tarjontaan. Lisäksi etenkin koulutuksessa on joukko ideologisia vääristymiä, joiden vuoksi oppilaitoksia käytetään sosiaalipolitiikan välineinä sen sijaan että niissä keskityttäisiin parhaaseen mahdolliseen oppimiseen.
Erityisesti tämä yhteiskunnallisten palvelujen näkökulma on tärkeä sille kolmannekselle, joka rahoittaa työtä ahertamalla enemmistön etuudet ja palvelut. Nämä yhteiskunnan hyvin koulutetut, yritteliäät ja toimeliaat vastuunkantajat haluavat, että palvelut hoidetaan paremmin eikä huonommin kuin tähän asti. He haluavat saada korkealle verotukselle eli omille rahoilleen vastinetta. Siksi he äänestivät oikeistohallituksen korjaamaan talouspolitiikkaa ja tekemään muutosta yhteiskuntapolitiikkaan