Lainsäädäntöä voisi kehittää seuraavasti erilaisiin neuvottelutilanteisiin, joilla on tarpeeksi tärkeä rooli yhteiskunnan kannalta:
Kun neuvottelujen takaraja tulee vastaan, pistetään neuvottelijat vaihtoon seuraavasti. Neuvottelijoille tulee automaattisesti 4 vuoden osallistumiskielto edustamansa tahon päätöksiä tekeviin kokouksiin ja neuvotteluihin, jotka eivät edenneet.
Miksi näin? Koska jos eivät pysty pääsemään tyydyttävään ratkaisuun, ovat tällä hetkellä pöydän ympärillä istuvat selvästi neuvottelukyvyttömiä tupajumeja, jotka pidempään nykyisellä paikallaan istuessaan vain aiheuttavat yleistä haittaa.
Mitkä neuvottelut pitäisi laskea tällaisen lainsäädännön piiriin? Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Taavetti ehdottaa, että ainakin työehtosopimukset. Vaikeus on tulee esille tilanteissa, joissa toinen osapuoli ei vakiintuneen käytännön mukaisesti ole selvä neuvotteluosapuoli. Jos mukaan saisi erilaisia poliittisiä päätöksentekotilanteita valtakunnan ja kuntatason politiikasta, sitä parempi.
Vain neuvottelupöydässä istuvat? Tulisiko jotenkin laajentaa siihen porukkaan, joka antaa mandaatin neuvottelijoille. Vaikeaa. Ks. seuraava kysymys.
Loppuisivatko “hyvät tyypit” päätöksentekoelimistä? En usko. Tai toisin sanoen, on melkoinen harhaluulo, että yksi ja vain yksi henkilö voi ja osaa toimia edustamansa tahon päälle päälle päsmärinä ja että kaikki alapuolella olevat ovat onnettomia vätyksiä. Uskokaa pois, että ihmiset kasvavat ja kaikille tekee hyvää nähdä, minkälaisia haasteita johtavassa asemassa kohtaa.
Jos mandaatin antava taho (esim. järjestön laajempi kokous) toistuvasti valitsee neuvottelijoita, jotka eivät pääse sopimukseen, voisi tätä “osallistumissanktiota” laajentaa ko järjestön johtaviin henkilöihin. Tällä tavalla myös ne henkilöt, jotka valmistelevat noiden “laajempien kokouksien” esityslistat ja jotka johtavat noi kokoukset, menisivät sopivasti kiertoon. Esim. nykytilanteessa voisi ihan hyvin pistää kiertoon hallituksen sellaisenaan, eduskunnan, EK:n ja ammattiyhdistysliikkeiden johdot.