Pekster:
Köyhyydellä ja yleisesti ottaen toimeentuloon liittyvällä epävarmuudella on tapana aiheuttaa huomattavaa kroonista stressiä ja epäsuotuisia aivotoiminnan, erit. päätöksentekojärjestelmän muutoksia, jotka ylläpitävät köyhyyttä. Kokoomus, EK eikä osa kommentoijista täällä vaikuta juurikaan kykenevän tätä ymmärtävän korostaessaan ihmisen omaa vastuuta ja omia valintoja. Kenties taustalla on yleisinhimillinen ajatusvirhe nähdä muut ihmiset aivan samanlaisia kyvykkäinä toimijoina kuin itse on (tai luulee olevansa).
Mielestäni omien valintojen korostaminen, sekä taloudenhallinnan ja sijoittamisen opit jo pienestä pitäen ovat juuri niitä keinoja, joilla köyhyyttä parhaiten ehkäistään. Köyhyyden haitallisilta psykologisilta vaikutuksiltä välttyy parhaiten siten, että hoitaa asiansa niin ettei päädy köyhäksi.
Suomalaisista 10% on luottotiedottomia. Suomalaisten taloudenhallintataidoissa on valtavasti kehitettävää, eikä tämä ole edes pelkästään pienituloisten ongelma.
Yllättävä muutos velkaneuvonnassa – hyvätuloiset velkaantuvat pikavipeistä: “Pariskunnan vuosiansio on 90 000 ja silti on voinut päätyä ulosottoon” (yle.fi)
Kuinka tämä mielestäsi hoidetaan siten, että samalla ei passivoitaisi ihmisiä entisestään?
Kahvihuoneen puolella oli pari hyvää viestiä suomalaisten köyhyyteen liittyen. Itsekin vähään tyytyväisenä ja fiksuna rahankäyttäjänä tulisin toimeen tuolla 16256€ ja minulla on sentään autokin.
Köyhyys on kyllä suhteellista
Jos kaikki tuloni/tukeni yhteensä kuukaudessa olisivat huiman tonnin (en asu pk-seudulla) niin tulisin ihan hyvin toimeen, ja rahaa jäisi varmaan hieman säästöönkin. T. (edit. alkoholiton) opiskelija
Jep. Käytän nyt kärjistyksiä, joten älkää liputtako please.
Lähes joka kerta, kun artikkelissa näkee köyhän valitusta, keksin tuhat tapaa parantaa taloudellista asemaa tai täysin itsestä riippuvia syitä, mitkä ovat johtaneet siihen. Tottakai ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy lähinnä omien impulssiensa, geenien ja ympäristön aiheuttamien toimintamallien ohjaavana ja oma tahto on oikeastikin vähän niin ja näin. Mutta kun se elämänlaatustandardi, mistä ihmiset nyt valittaa köyhyyttä olisi vuosikymmeniä sitten ollut luksusta. Standardi vain nousee ja nousee ja aina tulee olemaan köyhiä, jotka ovat sen hetkisen elämänlaatustandardin alapäässä.
Minulta heruu hyvin harvoihin tapauksiin sympatiaa, mikä johtuu siitä, että olen nähnyt tämän elintasostandardien eron, mikä useimmiten tekee suomalaisen köyhän valituksen maailman pienimmäksi viuluksi minun korvissani. Nykyinen vaimoni tuli Suomeen opiskelemaan tukenaan perheensä lähettämä 500 € kuukaudessa. Tuosta rahasta hän maksoi aivan kaikki elinkulunsa mukaan lukien asumismenonsa. Ja tämä ei ole joskus 50 v sitten vaan 10 vuotta sitten. Sen lisäksi, että hän koki itsensä kovin onnelliseksi tuona aikana, hän myös säästi rahaa ja pystyi useamman kuin yhden kerran matkustamaan Suomen ulkopuolella. Hän ei juuri koskaan edes syönyt opiskelijaravintolassa, vaikka meille suomalaisille tuo 2,6 € lounas on todella hintansa väärti. Hän teki omat ruokansa vielä halvemmalla. Kyse on siitä mihin tottuu sekä siitä, mihin itseään vertaa siinä yhteiskunnassa, jossa elää.
Niin, ja vaimo ei saanut yhtään mitään tukia. Itseasiassa myöhemmin, kun oli työluvalla ja menetti hetkeksi työpaikan, olisi saanut tukia, mutta ei koskaan hakenut. Ei tiennyt, että voisi edes saada. Laskin myöhemmin, että noin 2000 € jäi tukia saamatta.
Entä kulutushysteeriaan addiktoituneille köyhille pariskunnille?
Minä tunnen suurta myötätuntoa esim. monia yrittäjätuttuja kohtaan, joiden talous on aikoinaan kaatunut tilanteessa, jossa asioita on yritetty hoitaa parhaansa mukaan, mutta se ei ole vain riittänyt. Tai vaikka olen huono liikuttumaan fiktion ääressä, niin joku Susanna Makaroffin “Homeäidin päiväkirja” liikutti tietokirjana ihan aidosti. Mutta se on vain pieni kuva kokonaisuudesta.
TV:stä tuli aikoinaan hieno sarja “Kukkaron herraksi”. Oli sielläkin joku sympaattinen tarina joukossa, mutta suuressa kuvassa sarjassa esiteltiin taloudellista vastuuttomuutta ja tyhmyyttä. Joku mammakin valitti kuinka ei ole rahaa vuokraan ja ruokaan, kun budjetti tuli käytettyä lapsen mopoauton ostamiseen. Toinen pariskunta taas ilakoi kuinka velkapiina loppui, kun he saivat suuremman lainan vanhojen velkojen kattamiseksi. Ja kuinka laina olikin velkoja suurempi, jolloin voitiin ostaa uusi pleikkari ja muuta kivaa. Valitettavasti nuo eivät ole suomalaisessa taloudenhallinnassa yksittäistapauksia, vaan ikävää tositarinaa ylivelkaantumisen syistä ja seurauksista. Ei koko kuva, mutta kaukana yksittäistapauksista.
3 tykkäystä