Vaikka seuraankin politiikkaa kuten jokainen valveutunut kansalainen, en yleensä kirjoita aiheesta koska siitä tulee vain kaikille osapuolille paha mieli. Haluaisin itse yhteiskunnan, jossa korostuisi yksilön vastuu omista päätöksistään ja tulonsiirrot kohdistuisivat lähinnä vammaisille, mielenterveysongelmaisille, vanhuksille, lapsille ynnä muille sellaisille, joiden ei voida katsoa olevan täysivaltaisia ihmisiä tai joiden ei voida olettaa pystyvän hoitamaan omia asioitaan. Tämä on kuitenkin äärinäkökulma Suomessa, eikä ajatukselle löydy kotimaasta edes puoluetta, sillä suomalaiset ovat aina olleet tasapäistäviä kollektivisteja. Liekö syynä sitten talven synkkyys joka on pakottanut nojaamaan yhteisön voimaan vai myytti muita ylivertaisemmasta hyvinvointivaltiosta, olemme joka tapauksessa sitoneet itsemme tiukasti valtion menestykseen ja valtion kokemat haasteet heijastuvat väkisinkin ihan jokaiseen suomalaiseen.
Tämän kanssa voisi elää, mikäli valtiolla menisi hyvin ja se kukoistaisi, mutta näytämme kokeneen Peak Suomen vuonna 2007 ja kaikki on siitä lähtien alkanut hitaasti luisumaan huonompaan suuntaan. Vaikka ihmiskunnan teknologinen kehitys on ollut huikeaa sitten finanssikriisin, on suomalaisten elintason kasvu katkennut kuin kanan lento, eikä se tule enää ikinä palamaan aiemmalle trendilinjallensa.
Juurisyy tähän on lapsellisen helppoa havaita. Olemme kuoleva yhteiskunta, jossa jokainen syntyvä sukupolvi on edellistä pienempi ja työtä tekevien määrä tulee vain laskemaan vuosi vuodelta, samalla kun elätettävien määrä vain jatkaa kasvamistaan:
Meidän pitäisi nyt alkaa sopeutumaan tähän pysyvästi muuttuneeseen tilanteeseen ja tehtävä tarvittavat uudistukset ja toimenpiteet, jotta Suomen valtio voisi ylipäätään lähitulevaisuudessa pysyä pystyssä. Harmillisesti ihmisten luonteeseen kuuluu että ikää tullessa on aina vain yhä vaikeampi muuttua ja meillä kansakunnan suunnasta äänestävien ihmisten keski-ikä jo hyvin korkealla, noin 44-vuotiaan tasolla. Juuri kun eniten tarvitsisimme kunnianhimoisia ja rohkeita uudistajia, on valta päätynyt kryptokonservatiiveille, joiden pääasiallisena tavoitteena on pitää nykyinen järjestelmä mahdollisimman muuttumattomana, koska muutos on heille henkilökohtainen riski. Lopputuloksena on sarja matalan energiatason riitaisia mantrahallituksia ja viimeksi Suomessa on hallitus pysynyt kasassa toimikauden alusta toimikauden loppuun vuosina 1999 - 2003. Kyseessä oli Lipposen II hallitus.
Olen kuitenkin yrittänyt säilyttää toiveikkuuden siitä, että nykyinen negatiivinen trendilinja huomattaisiin poliitikkojen tai äänestäjien toimesta ja meille saataisiin hallitus täyteen uudistajia. Maassamme on liian paljon evolutionaarisesti kehittyneitä järjestelmiä, joiden kohdalla ei ole koskaan lähdetty puhtaalta pöytäältä miettimään ovatko ne nykymuodossaan enää tarkoituksenmukaisia. Esimerkiksi Suomessa on terveydenhoitajia eniten kaikista EU-maista tuhatta asukasta kohti, mutta heidän työpanoksensa tuhlataan sairaalapohjaiseen terveydenhuoltoon, jossa potilaat istuvat tuntikausia prosessoitavana erinäisissä jonoissa ennen kuin he pääsevät varsinaiseen hoitoon. Noin viiden minuutin hommaan voi mennä helposti viisikin tuntia. Myös maamme koulutusjärjestelmä on kuin jostain 1900-luvun pimeistä syövereistä ja pitäisi räjäyttää, alkaen peruskoulun vanhanaikaisesta oppiainejaosta ja päättyen yliopistojen maisterimonopoliin. Natoon sentään vihdoin haettiin, tosin vasta kriisin keskellä
Viimeksi olin innoissani Suomen mahdollisuuksista muuttua vuonna 2015, kun Keskustan messias Juha Sipilä valittiin politiikan ulkopuolelta valtaan pistämään Suomi kuntoon. Sipilä käärikin hihat, mutta seurauksena lienee reilua kysyä, että onko mikään hallitus miesmuistiin ollut niin vihattu, kuin Sipilän hallitus?
Ihmisten reaktiosta kertoo mielestäni parhaiten oheinen sitaatti. Minun lihavoimani kohta virkkeestä oli hänen ydinsanomansa ja merkitsemäni kursiivi taas yksi niitä harvoja lausahduksia, minkä ihmiset muistavat hänen sanoneen:
Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä.
Toinen minkä ihmiset muistavat Sipilästä oli erinomainen taksiuudistus, jonka ansiosta pääsimme eroon taksiluvista ja kalliista mustista Mersuista sekä taksitolpilla heilumisesta. Ensimmäistä kertaa taksikyydeistä tuli suomalaisille erittäin edullisia ja huijauksen riski tippui olemattomaksi, kun kaikki kyydit pystyy hoitamaan alusta loppuun puhelimen sovelluksella. Tuhannet mamut saivat töitä ja useimpiin tavallisten kansalaisten taksikyyteihin kelpaa kyllä aivan mainiosti se Nissan Qashqain kuluttajamalli. Tätä eivät suun kautta hengittäjät mitenkään hyväksyneet, koska he eivät oppineet käyttämään älypuhelinta ja vanha tapa mennä jonnekin loskaiselle taksitolpalle kyytiä huutelemaan käteispinkka kourassa ei enää toiminutkaan entiseen tapaan. Kostoksi äänestettiin vuoden 2019 vaaleissa vasemmistohallitus heittelemään mahdollisimman monta irtomiljardia sinne tänne vauhdittaen julkisen talouden romahdusta. Mehän olemme hei vauras hyvinvointivaltio ja meillä kaikkien pitää saada voida hyvin, joten kyllähän meillä täytyy olla varaa!
Nyt heiluri näyttää seuraavissa eduskuntavaaleissa kääntyvän taas toiseen suuntaan, mutta valitettavasti Kokoomusta johtaa Petteri Orpo, jolla ei ole yhtään uudistusmielistä luuta kehossansa. Näyttääkin pahasti siltä, että tuhlaamme taas neljä vuotta korjaamatta yhteiskuntamme lahoavia perusteita ja teemme tästä suuresta työstä entistä hankalampaa, sitten kun se joskus tullaan vielä aloittamaan.
Äh, ei pitäisi kirjoittaa politiikasta, kun tuli tästäkin tekstistä paha mieli 
