Politiikkanurkkaus (Osa 1)

Laitatko lähteen tuolle miljardi koulutukseen ja tasa-arvoon -väitteelle? Suomen humanitäärinen tukli on ollut paljon pienempi kuin mitä väität tämän jutun mukaan:

Suomen tuki Afganistanin humanitaariseen apuun, kansainvälisten järjestöjen työhön ja miinanraivaukseen on ollut ulkoministeriön mukaan 2002–2020 yhteensä 385 miljoonaa euroa.

Siis alle 400M. Loput reilut 300M ovat liittyneet sotilaalliseen kriisinhallintaan:

Puolustusministeriön mukaan sotilaallisen kriisinhallinnan kustannukset Afganistanissa vuosina 2002–2020 ovat olleet yhteensä 315 miljoonaa euroa

Suomen satsauksen ansiosta on koulutettu iso joukko tyttöjä ja naisia, eikä se koulutus katoa yhtään mihinkään vaikka Taleban astuisi valtaan. Kehitysapu ei ole helppoa, mutta on ihan puhdasta populismiä uskotella, että kaikki valuisi yhtäkkiä hukkaan kun hallinto vaihtuu. Sillä avulla on 20v parannettu ihmisten elämää. Ei se hukkaan ole valunut.

8 tykkäystä

Wikipedia: Protestit lähtivät liikkeelle polttoaineverosta, jonka oli tarkoitus vähentää ympäristön kuormitusta. Monet protestoijat pitivät yllä keltaisia huomioliivejä, jotka ovat Ranskassa pakollisia autojen varusteita.

Keltaliiveillä ei ole ollut yhteistä poliittista näkemystä tai ideologiaa.

[

Turha syyttää oikeistoa,kannattaa pysyä totuuudessa

1 tykkäys

Kokonaissatsaus Afganistaniin lähes miljardi, satoja miljooonia meni korruptioon.
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjm0MWdkvL_AhXhk4sKHZG-CBAQFnoECA0QAQ&url=https%3A%2F%2Fwww.iltalehti.fi%2Fulkomaat%2Fa%2F5fcc0bd5-ccdf-41d9-a8b5-d8d8b6e4813f&usg=AOvVaw07n_uFXTFrt1h95Of6m7cL&opi=89978449

4 tykkäystä

Niin, kuten sanoin se miljardi ei ole mennyt kehitysapuun kuten annoit ymmärtää. Vaan reilu puolet koko potista. Kriisinhallinta on syönyt ison osan.

Et myöskään tainnut luikea tätä linkkaamastasi jutusta:

Nyt kun Taliban on jälleen vallassa, joku voisi pohtia, oliko kaikki turhaa ja menivätkö rahat kankkulan kaivoon. Eivät menneet. Olli Ruohomäki huomauttaa, että Afganistanissa on riehunut sota jo yli 40 vuotta. Käytännössä siitä lähtien, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan vuonna 1979.

Monet Suomen eurot ovat kohdistuneet lyhyen tähtäimen projekteihin, joiden on ollut tarkoitus helpottaa senhetkistä tilannetta. 20 vuoden aikana säästyneille ihmishengille on mahdoton laskea rahallista arvoa.

Osa hankkeista näkyy kuitenkin Afganistanissa edelleen. Suomi on ollut osana Unicefin ja Unescon ohjelmia, joissa on edistetty naisten lukutaito-ohjelmia sekä tyttölasten koulutusta.

– Eihän koulutus minnekään häviä. Se on hirveän tärkeä asia, Ruohomäki sanoo.

Toisena naisten asemaa parantavana hankkeena Ruohomäki nostaa esiin ohjelmat, joilla on parannettu äitiysterveyttä sekä paikallista neuvolatoimintaa.

Eli väitteesi siitä että “kaikki valui hiekkaan” on ihan puuta heinää. Osa valui korruptioon (eikä tätä kukaan kiistä), osalla pelastettiin ihmishenkiä, osalla koulutettiin naisia, osalla parannettiin terveydenhuoltoa, osalla turvattiin rauhaa. Että sellaista hukkaanvalumista.

5 tykkäystä

Suhtaudun noihin raportointiiin kehitysmaaprojekteista ja versinkin niiden tuloksiiin melko skeptisesti.Näin suhtautuu moni muukin.En kiellä kuitenkaa sinua uskomasta näitä raportteja.

2 tykkäystä

Toki, keksimällä itse ne faktat voit näppärästi perustella ihan mitä tahansa ihan miten tahansa. Tuossa oli kuitenkin faktaa niiltä, joilla asiasta edes voi olla mitään faktaa.

Ei tämä nyt ylllätä. Ilmastonmuutoksessa faktat eivät sinua kiinnosta, eikä kehitysavussakaan. Miksi ne kiinnostaisivat missään muussakaan asiassa.

10 tykkäystä

Vähintäää 0,5mrd oli demokratia-tasa-arvoprojektin kustannukset.UM myöntää,että projekti oli pettymys.Todennäköisesti koulutustulokset tuhoutuvat hiljalleen mielivaltaisen hallinnon ja köyhyyden puristuksessa…Opiksi kannattaa ottaa
Kannattaa tutustua suurlähettiläs Matti Kääriäisen kirjaan:Kehitysavun kirous,painos kylläkin nyt loppu

2 tykkäystä

Kannattaa myös lukea viestit, joihin vastaa. Toistan aiemmin kirjoittamani: “Aika hassua, että osin se sama äärioikeistolaisjengi, joka tällä hetkellä on pöyristynyt Ranskan käynnissä olevista tapahtumista, oli aikoinaan tsemppaamassa keltaliivejä ja osa jopa peräänkuuulutti vastaavaa kehitystä tähänkin maahan.”

1 tykkäys

Nyt ei ymmärrä.Onko vain äärioikeisto pöyristynyt Ranskan tapahtumista?
Kuuluttiko oikeisto suomeen keltaliiviliikettä?Kyllä viimesyksyn ja talven polttoainehintoja kiroili moni muukin,diesel parhaimmillaan 2,45e/l ja siihen lisäksi käyttömaksua about 550e/v
Ei jatketat ällaisten itsestääänselvyyksien vatkaamista

2 tykkäystä

Enhän minä niin ole väittänyt. Olen sanonut, että sama äärioikeisto joka tuomitsee osan Ranskan mellakoista, on peräänkuuluttanut Suomeen keltaliivien toimintaa.

Oikeisto ei ole sama asia kuin äärioikeisto. Persu-leiristä monella tuntui riittävän sympatiaa keltaliivien touhulle. Suomessa järjestettiin myös muutama vaille suurempaa osallistumisintoa jäänyt mielenosoitus keltaliivien nimissä, ja ne profiloituivat nimenomaan äärioikeiston tempauksina. Niissä tosin aktiivit olivat pääosin pikkupuolueideiden toimijoita mm. Suomen Kansa Ensin -puolueesta ja Väyrysen puolueprojekteista sekä tuttuja esim. Suomen Sisun toiminnasta.

2 tykkäystä

Keltaliivitoiminta olisi ollut Suomessakin paikallaan sähkön ja polttonesteiden ryöstöhinnoittelut takia.Vain Ay-liike meillä osaa ja saa Sinultakin luvan marssia etujensa puolesta.Kaikki energianmyyjät tekivät taivaallisia voittoja ja Marinin hallitus istui tumput suorana.Tuppurainen kyvytömyyttään antoi Saksan ryöstää Uniper Fortumilta.

2 tykkäystä

Millä kukaan suomalainen olisi voinut estää Uniperin ryöstön Fortumilta?

Saksalaiset poliitikot pelasivat härskisti kotiin päin käyttäen muka omia lakejaan tekosyynä: ei annettu nostaa hintoja, kun suomalaiset omistivat Uniperia, mikä olisi välittömästi korjannut tilanteen, ja hintoja sai nostaa välittömästi, kun suomalaiset olivat luopuneet Uniperista.

Suomalaisilla ei ollut eikä ole mitään keinoa kiristää saksalaisilta ns. oikeudenmukaista kohtelua.

7 tykkäystä

Miten Suomi olisi laskenut polttonesteiden hintoja? Muuten kuin valtion piikkiin. Tai sähkön hintaa (johon yritettiin puuttua veron kautta)?

2 tykkäystä

Eli miten sun mielestäsi markkinaehtoisesti määräytyvien hyödykkeiden hinnannousu pitäisi estää? Ehdotatko hintakattoa, joka johtaa siihen, että polttoaine/sähkö loppuu ja kaikille ei riitä? Ehdotatako että valtio ottaa velkaa ja subventoi hintoja ja tuon subventoinnin maksamme sitten muita veroja nostamalla? Vai rahoitetaanko tämäkin taas kehitysavusta, tuosta ehtymättömästä rahasamposta, jolla voidaan rahoittaa Kaikki™.

4 tykkäystä

Hintakatto ja tarvittaessa käytön säännöstely

Marin olisi voinut kokeilla kyvykkyyttään Saksan hallitukseen,mutta tyytyi lähettämään yhden tekstarin ja muuten lomaili tietääkseni Italiassa

Aivan, eli johtaa polttoaineen ja sähkön ajoittaiseen loppumiseen. Idioottimainen idea ja onneksi sitä ei täällä ole harrastettu. Vapaa hinnoittelu tarkoittaa että sähköä ja pottoainetta on saatavilla. Saatavilla oleva kallis polttoaine on helvetisti hyödyllisempää kuin halpa, jota ei saa mistään.

12 tykkäystä

Tuo ei ainoastaan johtaisi tuotteiden saatavuus ongelmiin. Lisäksi tulee musta pörssi (eli pimeät markkinat), joilla hinta määräytyy markkinaehtoisesti korkeammalle tasolle kuin ilman hintakattoa ja sääntelyä. Jollainhan ne musta pörssin kauppiaiden riskitkin on kustannettava, eli hinta kokonaisuudessaan nousee huomattavasti.

Aiheesta on tehty paljon tutkimusta ja aiheesta löytyy hyvin paljon tiivistelmiä. Tosiasia kuitenkin on ettei markkinoita voi ohjata tuolla tavalla ilman lieveilmiöitä.

8 tykkäystä

Kuulostaa Neuvostoliitolta

6 tykkäystä

Olisihan Marin voinut yrittää vaikka mitä. Mutta ei sillä olisi ollut mitään vaikutusta Saksan hallitukseen, jonka takana lupa korottaa hintoja oli. Kyse ei sekuntiakaan ollut neuvottelusta.

Se tuppaa olemaan sillä tavalla, että kannattaa valita taistelunsa.

Ja paras tapa valita taistelunsa on olla menemättä epätoivoiseen taisteluun. Suomalaisten poliitikkojen olisi siis pitänyt estää Fortumia laittamasta päätään hirttosilmukkaan jo paljon aiemmin. Loppuhuipentumassa eli Fortumin ryöstössä kaikki oli jo myöhäistä. Sota oli hävitty jo aiemmin. Kaikenlaista selitystä omistajaohjauksen riippumattomuudesta ja tiedon palomuureista kyllä selitellään, mutta virheethän tehtiin jo siinä kohdassa, kun myytiin siirtoverkot eikä välittömästi jaettu kaikkea osinkoina omistajille. Vain se olisi estänyt Fortumin johtoa tekemästä typeryyksiä.

Mielestäni Warren Buffetin ilmoittama tapa hallinnoida omistamiaan yhtiöitä on oikea: kaikki rahat otetaan heti pois toimivalta johdolta, ja sitten toimiva johto saa kovasti perustella, annetaanko dollariakaan takaisin investointeihin.

5 tykkäystä