Nyt ollaan rakettina noustu OMX:ssä 9300 pisteeseen eli viime joulukuun tasoille. Ennemmin tai myöhemmin tänä vuonna jonkinmoinen korjausliike lienee mahdollinen (ehkä jopa useampikin). Mikä onkaan foorumin näkemys korjauksen suhteen? Toisin sanoen, missä liikkuu loppuvuoden pohjat ja mille ajankohdalle odotatte tämän syvimmän dipin tapahtuvan?
Niinkuin tuo Nordnetin Lepikkökin muistuttelee, niin sijoittajien varovaisuus on hyvä merkki rallin kannalta.
Kyselyn perusteella monikaan ei usko pitkään härkään ja osta/myy ketjun perusteella erittäinkin herkästi kotiutellaan voittoja. Otan tämän itse positiivisena signaalina osakemarkkinoiden kehityksen kannalta.
Väki ei ole vielä läheskään all-in mielellä mukana ja käteistä jemmataan nyttenkin dippejä varten. Ajattelin toistaiseksi nautiskella kyydistä (osakepaino 100%).
Ps. En väitä olevani oikeassa, mutta ihan turvallisella mielellä hodlaan.
Tervetuloa Winstonin iltakatsauksen pariin nro. #10
Iltakatsauksessa käydään läpi päivän tapahtumat Yhdysvaltojen pääindeksien osalta sekä Helsingin pörssin kehitys. Käsittelyssä siis Dow Jones Industrial Average -, S&P 500 -, Nasdaq Composite sekä OMX Helsinki -indeksit. Mahdollisesti mukana on myös yksi tai useampi uutinen. Lopusta löytyy vielä päivän aforismi liittyen sijoittamiseen.
Indeksit:
Tänään pörsseissä käännyttiin alamäkeen päivän kohtalaisen nousun jälkeen. Vahvasti päivän aikana sahaillut Helsingin pörssi oli ainoa plussalle jäänyt indeksi, kun Yhdysvalloissa indeksit painuivat niukasti punaisen puolelle. Indeksejä ajoivat laskuun viime päivinä vahvasti esillä olleet jännitteet Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Trump lupasi pitää huomenna tiedotustilaisuuden koskien asiaa (aiheesta lisää uutisosiossa).
Uuh… sain juuri laskettua koko sijoitushistoriani veivausten ja osinkojen vaikutuksen SWHBO:n määrittämään maksimisummaan jonka saan markkinoille tunkea, ja totesin ilokseni, että vielä olisi yksi pieni siivu jäljellä.
Kuka pelkää mustaa pek… ei vaan siis minkä firman kurssi pelästyy aivan liikaa huomenna Trumpin uhitteluja ja haluaa tulla salkkuihimme piiloon kohtuuttomaan alehintaan
Ihan hyviä huomioita sinulla. Toisaalta jos (sinunkin arvostamaasi) parven älyyn luotetaan, niin kolme neljästä vastaajasta tuntuu uskovan, että nousumarkkina on lähestymässä loppuaan. Eikä ehkä juuri siksi enää olla läheskään all-in -mielellä mukana.
Tässä muutama chartti aamun videolta, mitä täällä ei vielä ole.
Ultimaattinen Buffett-indikaattori, eli kaikkien maailman pörssien markkina-arvo. Yhteensä maaliskuusta asti jatkunut pörssiralli on tuonut osakkeisiin yli 15 biljoonaa (biljoona= tuhat miljardia) dollaria lisää arvoa. Globaali BKT oli ennen koronakriisiä noin 90 biljoonaa dollaria, eli vielä ollaan alle 100 % suhdeluvun joka on aiemmin ollut kattona pörssille kuten graafista näkee.
Luonnollisesti yli ajan tuo suhdeluku nousee, kun isompi osa yhtiöistä listautuu pörssiin mutta se toimii silti hyvänä realiteettien muistutuksena, koska globaalista BKT:sta ne pörssiyhtiötkin ekstraktoi omat voittonsa. Tuo ei ole nyt häkellyttävän korkea, mutta tuostakin näkee hyvin miten lyhyt mutta herkullinen ostopaikka maaliskuu oli.
Vaikka koronavirus tuntuu olevan jo “last season” juttuja sijoittajille, kannattaa tylsästi pitää mielessä että uusia todettuja tapauksia tulee edelleen ennätysmäärä päivässä. Nämä kylläkin alkavat painottua latinalaiseen amerikkaan, ja maailmantaloudelle oleellisin eli Yhdysvallat on nähnyt jo viikkoja laskevaa trendiä. Toinen aalto on edelleen konkreettinen uhka.