Pörssien suunta (Osa 1)

Viittaan Granthamin viikon vanhaan tekstiin josta täälläkin on puhuttu. Siinä hän heittää ilmoille kaikille tutun ajatuksen, että markkinat yleensä alkavat laskea hyvien uutisten aikaan kun mitään akuutteja ongelmia ei ole. Tässä tekstissä Grantham ehdotti, että kevään aikana tapahtuvat koronarokotukset voisivat olla tällainen tilanne.

Itse kuitenkin mietin, että voisiko demokraattipresidentti olla se kortti, joka on nyt katsottu? Tämä kuulostaa vähän pilkunviilaamiselta koska nämä kaksi tapahtumaa todenäköisesti ovat vain muutaman kuukauden etäisyydellä toisistaan, mutta eikö rahoitusmarkkinat yleensä ennakoi aika hyvin tulevaisuutta? Buy the rumour, sell the news? Nyt alkaa se arkinen tylsä todellisuus, johon on jo hinnoiteltu toinen tukipaketti, maahantulemisen helpottaminen ja uusiutuvan energian tukeminen.

12 tykkäystä

Todennäköisesti korjausliike tulee sitä jyrkempänä, mitä enemmän siihen menee aikaa.
Jotkut veikkaavat alamäen alkua hokemalla joka viikko - tietenkin joskus se tapahtuu.

Itse kannatan ajatusmallia, jossa pörssien alamäelle ajurina on korkojen nousu, johon liittyy laaja voittojen kotiuttaminen ja niiden merkittävä sijoittaminen turvallisina pidettyihin velkapapereihin.

14 tykkäystä

Tuskin olet (tai luulet olevasi) ainoita ketkä näin olettavat tai pitävät tätä ainakin yhtenä vaihtoehtona. Niin miksei tätä inflaation/korkojen nousua frontattaisi hyvin vahvasti?

Ja jos “tiedät” että nyt ne korot alkavat nousta, niin miksi sijoittaisit velkapapereihin? Eikö niiden arvo romahda yhtälailla osakkeiden kanssa?

1 tykkäys

Periaatteessa olet oikeassa, jos olet hankkinut jo valmiiksi velkapapereita ja korot nousevat tai laskevat, niin korkojen noustessa matalan koron velan arvo laskee. Vastaavasti korkojen laskiessa tunnetusti tilanne on velkapaperin arvon nousu.

Siis, ajatuksena on ostaa päivän kurssiin (korkojen noustessa matalakorkoista, esim. Saksan tai USA:n velkapaperia alle nimelliasrvon) ja siten allokoida osa osakkeiden ylipainosta matalalle riskille.

Käsittääkseni tätä suursijoittajat tekevät katsoessaan tilanteen niin vaativan. Luonnollisesti tuolloin paine osakkeiden hintojen laskuun kasvaa suursijoittajien siirtäessä merkittäviä määriä varoja pois osakkeista (osakkeet alipainoon).

3 tykkäystä

Omaan makuun tuo eteenpäin katsova S&P 500 indeksin P/E-luku tuntuu aika hapokkaalta. Indeksitasolla P/E-luku kuvastaa kuitenkin aika hyvin sijoittajien hyväksymää keskimääräistä vuosittaista tuotto-odotusta. 25 vuoden keskiarvo 16,56 kuvastaa karkeasti 6% tuotto-odotusta (1/16,56=0,060). Eteenpäin katsova P/E, joka perustuu ennusteisiin (jotka käsittääkseni yleensä on hieman yläkanttiin), on tällä hetkellä noin 22, josta saadaan tämän hetken tuotto-odotukseksi noin 4,5% (1/22=0,454).


Tästä näkyy S&P 500 indeksin 2021 EPS ennuste:

Tämä huomio oli myös mielenkiintoinen:

S&P 500 Total Return -indeksin forward P/E-luvulla odotettu tuotto-odotus seuraavaksi viideksi vuodeksi on negatiivinen. Ennuste siis on, että seuraavan viiden vuoden aikana S&P 500 -indeksiin sijoittava päätyy tappiolle osingot mukaan laskettuna.

Itse tein happotestin omille sijoituksilleni ja laskeskelin karkean EPS arvion 5 vuoden päähän jokaiselle yritykselle. Voi olla, että omat laskuni ovat täysin epärealistisia, mutta sain kuitenkin reilusti positiivisen tuotto-odotuksen 5 vuoden päähän salkulleni, vaikka käytin keskiarvona P/E-lukua 15.

Päädyin siihen tulokseen, että en lähde myymään osakkeita. Jos kertoimet vielä reilusti venyy, niin saatan harkita joidenkin osakkeiden myyntiä. Nyt on hyvä rauhassa seurata tilanteen kehitystä ja hillitä suurimpia ostohimoja.

13 tykkäystä

Grantham kirjoitti äskettäin että näkee eniten potentiaalia kehittyvissä ja arvossa. Allaoleva osoittaisi että viisas raha on kuitenkin kehittyviin jo tovin virrannut.

5 tykkäystä

Tämä jäi mietityttämään. Eikö pörssit romahda kun tuulettimeen lentää puskista tulevaa kakkaa eikä sellaista minkä oletetaan ottavan lähiaikoina tuulettimen lapoihin. Eli siis ajatuksena miksi pörssit dyykkaisivat korkojen noususta, kun nyt sille inflaatiolle ja korkojen nousulle on ihan varteenotettavia odotuksia markkinoilla? Toki koronnousu odotuksia kasvaessa kai tuota voidaan kursseista havaita myös vähitellen ilman mitään romahduksia.

Kun katsoo noita isoimpia teknologia osakkeita niin niiden kehitys on ollut joko vaakalentoa tai jopa kunnon turpaan ottoa syyskuun jälkeen. Facebook on ottanut esim nokkaan tuona aikana vajaat -17% ja vastaavasti korkojen nousua vesikielellä odottava SP500 finanssisektori on tuona aikana keulinut rapiat 21%.

Mitä sitten? Lähinnä itselleni tuli ajatus mitä yritän pyöritellä, että onko noista jo nähtävissä jonkinlaista mahdollista korkojen nousun fronttaamista? Kuitenkin Facebookinkin tulosennusteita on mennelle ja kuluvalle vuodelle vedetty tässä viime vuoden viimeisellä kvartaalilla edelleen ylöspäin, joten ei siellä analyytikot tuloksesta ole huolissaan.

Tietenkin sitten tullaan siihen, että hypen perässä juoksijat, merkittävä osa rahastosijoittajista ja etf-sijoittajista tuskin ovat korvaansa lopsauttaneet jollekin diskonttokoron nousun aiheuttamalle kertoimien laskun mahdollisuudelle varsinkaan, kun ollaan päästy niin hyvien tuottojen makuun. Onko väärin sanoa että eivät välttämättä edes ymmärrä asiaa? Miksi se sitten voisi olla merkittävää, jos näille korkojen nousun vaikutus pääsee tulemaan puskista? Voisiko tämä joukko jatkaa sen kuuluisan “v*tun dipin” ostamista kunnes tulee se aika, kun ei ole enää millä ostaa ja vääjäämätön paniikki iskee, kun ne kurssit eivät tällä kertaa korjanneetkaan. Tuo taas voinee aiheuttaa paskamaisen oravanpyörän missä kotiutetaan se mitä kotiutettavissa on mikä taas pakottaa rahastonhoitajat ja etf:t dumppaamaan markkinalle lisää lappua hinnasta viis mikä vuorostaan lisää myyntilaidalle tunkua koko ajan lisää ja näin lumipallo on valmis vuorelta suuntaamaan kohti laaksonpohjaa. Varsinkin jos “viisas raha” on jo hyvän aikaa sitten tajunnut, että kohonneet arvostukset eivät ole kestävällä pohjalla korkojen noustessa ja heidän käsi on ottamassa markkinasta koppia alempaa.

Tässäpä vähän omia “uhkakuvia” tulevalle pörssikehitykselle. Mainittakoot etten kovin kovasti ole ehtinyt vielä omia ajatuksia itsekään pureskella ja koska iski laiskuus niin ajattelin pyöritellä ne sanoiksi tänne. Täällä on monta minua fiksumpaa kirjoittajaa jotka saattavat selkeyttää tästä innostuneena omatkin ajatukseni.

12 tykkäystä

Kai se pitäisi alkaa reagoimaan siinä vaiheessa kun koronnosto ennusteet lähtevät nousemaan, vaikkei itse korot olisi sen koommin noussut (vaikka saattaa ennusteiden mukana nousta?)

Ja kai ongelmana on se, että korkojen oletetaan olevan seuraavat 15 vuotta nollissa, mutta kaikki tietää että niiden “yllättävä” nousu olisi katastrofaalista kursseille.

11 tykkäystä

Amerikkalaisia piensijoittajia (tai -treidaajia pikemminkin) korkojen nousu ei stressaa turhaan.

Jatkuvan nousun puolesta veikataan kuin viimeistä päivää…

31 tykkäystä

@Otter_Investor linkkaama JP Morganin katsaus herätti muutaman ajatuksen https://am.jpmorgan.com/content/dam/jpm-am-aem/global/en/insights/market-insights/guide-to-the-markets/mi-guide-to-the-markets-us.pdf

Forward P/E pysyi teknokuplassa 4 vuotta 20:n yläpuolella. Sama voi toistua. Nyt on oltu vasta alle vuosi 20:n yläpuolella.

Yhteenveto

Tilastollisesti forward P/E 22.3 ennustaa suurta hajontaa tulevan vuoden tuotolle/tapiolle ja pientä vuotuista tappiota seuraavan 5 vuoden ajalle.

Yhteenveto

Vuonna 2019 ja 2020 raha on virrannut pois ETF:stä. Muutoksen voimakkuus oli itselleni yllätys.

Yhteenveto

26 tykkäystä

Niin en tiedä mihin asti korkotuotot voisivat nousta ilman ohjauskoron nostoa. Periaatteessa mihin vain, mutta käytäntö saattaa olla toisenlainen. Korkotuotothan markkinaa kiinnostaa ei sinänsä velkapaperin korko.

3 tykkäystä

Saksassa ilmeisesti samanlaista meininkiä :slight_smile:

9 tykkäystä

Brrrrrr by keskuspankit, nollakorot (pankkitilit eivät vaihtoehto) ja monella harkinnanvaraisen kulutuksen notkahdus (etelänmatkat ja ravinteli-illat leikkurissa) joten ihan looginen jatkumo. Usein myös “huonoina aikoina” aletaan pohtimaan enemmän sitä säästämistä pahan päivän varalle…

Ennemmin tai myöhemmin korjataan isommin alas ja moni hypejunassa lappua ostanut polttaa näppinsä. Valitettavasti. Mutta onko se korjaus ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna vai… :thinking:

6 tykkäystä

Kyllä tässä yhtiöiden tulokset myös näyttelevät isoa roolia. Eli jos ne pettävät 2021, paine alaspäin on toki eri luokkaa kuin jos talous ja yhtiöiden tulokset toipuvat ennusteiden ylälaidassa. :thinking: Itse ennustan joka tapauksessa sitä, että kun koronasta päästään, kuluttajat alkavat elämään täysillä rajoitteisiin erittäin kyllästyneinä. Tai ainakin ne, joilla siihen on taloudellinen mahdollisuus.

17 tykkäystä

Pyysingin mielestä korot eivät nouse. Tämähän tarkoittaisi että kun elvytysrahat valuvat pörssiin ja tulokset paranevat, niin kurssinousu voisi jatkua vielä pitkään :partying_face:

33 tykkäystä

Jos vielä hieman tarkastellaan lisää tuota teknokuplan aikaa. Forward P/E ylitti 20 rajan noin vuonna 1997 ja laski sen alle 2001 aikana. Kurssit seurasivat tuona aikana hyvinkin tarkasti yritysten tuloskehitystä.

Tässä S&P 500 yritysten tuloskehitys tuolta ajalta:

Samalla toteutunut P/E-luku venyi kurssien pääsuunnan mukaisesti:

Kuten Nomadit totesivat Vuoden 2021 pelikirjassaan:
“Markkinoilla suunta on monesti tärkeämpi kuin absoluuttinen taso, sillä markkinat on eteenpäin katsovat mekanismi.” Tämä näyttää toteutuneen hyvin teknokuplan aikoihin. Eli korkeat kertoimet ei ole välttämättä yksinään riittävä katalyytti, että kurssit korjaisi alaspäin. Jos yritysten tuloskunto pysyy hyvänä, niin mikäs tässä. Juomat on kalliimpia kuin alkuillasta, mutta bileet vaan jatkuu.

27 tykkäystä

Elämme mielenkiintoisia aikoja - pokerinpelaajasta on tullut kansakunnan makrotieteilijä. Onneksi itse olen keventänyt pitkää salkkua joulukuusta lähtien ja pitää jatkaa voimakkaammin tästä eteenpäin. Korjausliike on 100% nähtävissä, mutta mitään uutta lamaa ei. Rotaatio salkussa on avainjuttu tätä vuotta ajatellen. Mutta jokainen etenee oman suunnitelmansa mukaan, onhan sellainen? @Mitani23

44 tykkäystä

Huhti-toukokuussa kaikki uskottavat toimijat puhuivat tupladipistä ja W-muotoisesta kurssikäyrästä. No kuinkas sitten kävikään :slight_smile:

Makrotieteilijöiden ennustuskyky on huonompi kuin säätieteilijöillä ja Pyysingin arvaus on pitkälti yhtä hyvä kuin kenen tahansa muunkaan. Tässä on vajaa kymmenen vuotta jo huudeltu että pörssi on kuplassa. Inflaation paluuta ja korkojen nousua on huudeltu muuten aivan yhtä pitkään. En tiedä miksi Suomitwitter on juuri nyt kollektiivisesti keksinyt että inflaatiosta tulee ongelma ja korot nousevat, mutta tämä aihe nousee aina parin vuoden välein otsikoihin ja katoaa sitten kun mitään ei tapahdukaan.

P/E lukujen suuruuttakin on hämmästelty aina Eurokriisistä lähtien ja niitä tuijottavat eivät ole päässeet mukaan yhdestä lähihistorian parhaimmista nousukausista. Pari kolme vuotta niitä jaksaa ihmetellä ja pelätä, mutta sitten joutuu tekemään Oksaharjut ja poistumaan markkinoilta kokonaan kun P/E luvut eivät vaan suostu laskemaan.

Sijoittajasentimentti on toki euforinen, mutta miksi se ei olisi kun talousnäkymät ovat lyhyellä aikavälillä poikkeuksellisen vahvat? Korjausliike toki jossain vaiheessa tulee, mutta entä sitten? Juhlat eivät lopu ennen kuin korot nousevat.

47 tykkäystä

Juuri näin. Ja kun juhlat päättyvät, pian alkavat uudet, tai ainakin niiden etkot. Näin se on aina mennyt, koska nousu on pörssin luonto. Pörssi on useammin kallis kuin halpa.

Indekseissä saattaa olla nyt yhden vuoden tulos sisällä ennakkoa, mutta toisaalta jos salkussa on oikeat valinnat, ei se tarkoita välttämättä mitään dramaattista pitkällä aikavälillä. Pörssissä on vielä myös edullisia sijoituskohteita.

7 tykkäystä

Ei ole mikään luonnonlaki että pörssi lyhyellä tähtäimellä jatkuvasti nousee. Monesti mennään indeksitasolla vuosia sivuttaisliikkeessä tai jopa laskusuuntaisesti kun tulokset joutuvat kirimään kursseja kiinni. Mutta tämähän on kovin epäseksikäs ennuste ja paljon enemmän huomiota saa ennustamalla isoa romahdusta.

En tosin tiedä että kuinka moni uusi sijoittaja henkisesti kestäisi vuosien sivuttaismarkkinaa, kun on totuttu että salkku nousee itsestään. Taitavan osakepoimijan kulta-aika on nimittäin vasta edessä päin, kun jyvät aletaan erottaa akanoista :cowboy_hat_face:

39 tykkäystä