Pörssien suunta (Osa 2)

En pysty sanomaan mitään hyödyllistä liittyen aiheeseen pörssien suunta.

Mutta pystyisinkö sanomaan jotain hyödyllistä liittyen siihen pörssien suunta -aiheiseen keskusteluun jota tänäkin random-torstaina maailmassa käydään?

Väitän että hirveän suuri enemmistö kaikesta tutkimuksesta, ajatustyöstä tai keskustelusta on liikaa ankkuroitunut lähimenneisyyden ilmiöihin, tapahtumiin, kokemuksiin ja arvostustasoihin.

Osakekauppa syntyy kun löytyy kurssi jolla:

  • ostaja omalla sijoitushorisontillaan näkee osakkeessa riittävästi potentiaalia
    ja
  • myyjä kokee hyväksi ideaksi vaihtaa osakkeensa käteiseen

Riippumatta kurssitasosta täytyy aina olla – kunkin sijoitushorisontilla – sekä optimisteja että pessimistejä jotta kauppoja syntyy. Muuten ei ole likvidiä markkinaa.

Maailman, mittakaavaltaan valtava, pörssien suunta -keskustelu syntyy niin että optimistit ja pessimistit sanottavat oman fiiliksensä – melkein aina aivan tolkuttoman yli-itsevarmasti.

Jos joku on tosi tiiviisti ajan hermolla pörssien suunta -keskustelussa, hänen on tosi vaikea nähdä metsää puilta.

Olen tällä foorumilla joitakin kertoja tutkiskellut olosuhteita ja markkinapsykologiaa:

  • USA, elokuu 1982
  • Suomi, elokuu 1992

S&P 500 on nyt futuureista katsottuna 3913 pisteessä.

OMXH25 on nyt 4919 pisteessä.

Mitä jos S&P 500 olisi tänään arvostettu elokuuta 1982 tilannetta vastaavasti suhteessa liikevaihtoihin ja kirja-arvoihin?

Sama juttu OMXH25:lle mutta vertailu elokuuhun 1992?

S&P 500 @ 600 pistettä tänään.

OMXH25 @ 1000 pistettä tänään.

Pörssien suunta -keskustelua USA:ssa 1982 ja Suomessa 1992 kävivät henkisiltä resursseiltaan meidän vertaiset ihmiset, sama ihmislaji kuin me.

Jälkikäteen voi hämmästellä miten kaikki eivät nähneet kerran sukupolvessa tai kahdessa toistuvaa tilaisuutta laittaa kaikki rahat osakkeisiin. Mutta me olisimme olleet kuin he. Joku on optimisti, joku pessimisti suhteessa niihin noteerauksiin jotka depressiivinen Mr. Market arpoo ja jotka jälkikäteen näyttävät niin absurdeilta.

Kuvitellaan että olet poikkeuksellisen valistunut ja fiksu nuori eläkesäästäjä USA:ssa elokuussa 1982.

Keiju tekee sinulle tarjouksen: “Lukitaan sinulle seuraavalta 40 vuodelta 3 prosenttiyksikköä p.a. sellaista ylimääräistä tuottoa joka ei selity omistamiesi bisnesten kasvulla. Korkoa korolle tuo on oikein kiva. Hyväksytkö?”

Etköhän sinä hyväksy.

Keiju pitää sanansa. Ja siis päästään siihen paratiisiin eli S&P 500 @ 2000 pistettä 22.12.2022.

Tai ajatellaan että ollaan Tokiossa joulukuussa 1989. Olet joka päivä kartalla siitä miten Nikkei liikkuu ja miten niitä liikkeitä selitetään.

Olet tosi hyvin ajan hermolla pörssien suunta -keskustelussa. Olet optimisti tai pessimisti suhteessa siihen miltä maailma näyttää sillä hetkellä.

Koska olet ajan hermolla, olet optimisti tai pessimisti suhteessa konsensusnarratiiveihin. On tosi epätodennäköistä että osaat olla tarpeeksi pessimistinen suhteessa konsensusnarratiiveihin. Se vaatisi rajua irtiottoa päivittäisestä pörssien suunta -keskustelusta.

Voisiko nykyhetkessä olla pörssien suunta -keskustelussa joitakin sellaisia aspekteja joihin olemme ankkuroituneet ja jotka estävät näkemästä metsää puilta?

Jotain sellaista että keskustelijasta tulee tosi fiksu vaikutelma jos hänellä on perusteltu kanta siihen mutta joka myöhemmin osoittautuu totaalisen epäolennaiseksi?

Jotain sellaista jonka suhteen melkein kaikki ovat hirveästi liian pessimistisiä?

Jotain sellaista jonka suhteen melkein kaikki ovat hirveästi liian optimistisia?

Kuinka monta prosenttiyksikköä vähemmän Buffettilla olisi rahoitusvarallisuuden CAGR 70 vuodelta jos hänellä ei olisi ollut ihan niin täysin poikkeuksellinen kyky eristää itsensä irti kaikesta pörssien suunta -keskustelusta ja -pohdinnoista?

59 tykkäystä