Saksan (auto)teollisuudella on hiki otsalla. Finanssikriisin jälkeen Kiina alkoi investoimaan merkittävästi infraan ja kiinteistöihin. Tämä kasvatti hyvinvointia ja markkinoita Saksalaisille ja Eurooppalaisille yleensä ja peitti alleen Kiinan viennin vaikutuksia.
Kun Kiinan kiinteistömarkkina on kuplaantunut ja julkiset investoinnit ovat hyytyneet, uutta nousua etsitään Kiinassa taas viennistä. Saksan, Euroopan ja maailman kannalta tämä vaikuttaa sekä Kiinan kasvumarrkinoiden hyytymisenä ja sitä kautta Kiinaviennin sakkaamisena että kasvavana Kiinatuonnin vyörynä ja kilpailuna Eurooppalaisten kotimarkkinoilla.
Vaikka (saksalais-)poliitikot eivät pääsisi sanelemaan muiden EU maiden budjetteja on esim Brad Setserin näkemys edelleen, että varsinkin Saksan liian tiukka budejttipolitiikka pitää Saksan ja koko EU:n viennin ylijäämäisenä. Toisaalta tämä syö markkinoita muilta EU mailta. Toisaalta jos maailmassa useampi suuri talous yrittää yhtä aikaa elvyttää viennin avulla pitäisi jostakin löytyä maita jotka kykenevät kaiken tuonnin vastaan ottamaan.
Vaikea tässä on nähdä vientivetoista kasvua Euroopalle. Jostakin pitäisi löytyä eväät investoida lisää sisämarkkinoilla ja saada siten eurotalous elpymään sisäsyntyisesti. Vaikea tässä on myös nähdä, että Saksassa mikään olisi oleellisesti muuttumassa lähiaikoina. Sen verran syvällä usko tiukkaan talouskuriin ja viennin autuaaksi tekevään voimaan tuntuu olevan.