Potentiaaliset listautujat Helsinkiin

Muistan hyvin, kun juteltiin Mikaelin (inderes) kanssa listautumishommista keväällä. Siinä oli sydän kurkussa (tai vatsa perhosilla) itse kullakin jossain kohtaa. Ainakin mulla. Pandemia, Sota, Flash Crash → Pelon ilmapiiri markkinalla. Kysyin Mikaelilta, että onko nyt syytä vetää käsijarrusta kun tuntuu että koko maailma on vastassa. Mikaelin vastaus oli aika samanlainen kuin @Pohjolan_Eka lla: hyvät firmat kun listautuu ja hinnoittelu on oikea niin listautuminen onnistuu - myös vaikeampina markkinan jaksoina.

Tämä kevät on silti ollut tosi kuumottava ajanjakso.Ymmärrän tosi hyvin näitä firmoja, jotka on ensin siirtäneet listautumista ja nyt myös niitä jotka ovat vetäytyneet prosessista. Voi olla tosi vaikea löytää ensinnäkin ankkurisijoittajia ja vaikka niitä löytyisi niin koko yleisöanti on ihan musta-aukko juuri nyt. Toi vetäytyminen on tosi kova paikka toimivalle johdolle, kun tarina on jo julkinen ja anti on käynnissä niin vetää jarrusta. Se tuntuu epäonnistumiselta ja monesti myös ihan henkilökohtaiselta sellaiselta. Ei se välttämättä kuitenkaan niin ole, kaikki on tehnyt parhaansa mutta on vaan vaikeampi löytää nyt riittävää pitoa. Ei todellakaan käy kateeksi olla mukana tekemässä noita päätöksiä.

”Listautumisikkuna” ei tosin ole mitenkään kiinni - ei todellakaan. Nyt vaan jokaista listautujaa arvioidaan ja arvostellaan ihan eri tavalla kuin 2021. Se on ihan normaalia ja pitää hyväksyä. Syyni on tiukempia kuin aikoihin. Oma suositus olisi kyllä sama kuin mitä aiemmin mainittu tässä threadissa: mahdollisimman avoin viestintälinja ja stoori sekä hinnoittelu kohdilleen niin hyvä tulee.

84 tykkäystä

Syklisten toimialojen yritysten on haastavaa listautua laskumarkkinassa, kun alan jättiläistenkin arvostuskertoimet laskettelevat kymmenvuotisiin pohjiin. Toisaalta nämä ajat tarjoavat joillekin alan yrityksille mahdollisuuden saada markkinaosuutta, koska kilpailukyky merkkaa enemmän. Viime aikaisten listautujien sisäpiirin ostoja kannattanee pitää tavanomaista enemmän silmällä.

4 tykkäystä

Tää ei ihan avautunut mulle, pystytkö avaamaan hieman? :slight_smile: Mikä olisi tässä se kiinnostava kulma?

Jos joku viimeaikainen listautuja tekee nyt sisäpiiriostoja niin todennäköisesti BAT-puhelin soi nopeasti. Menossa on suljettu jakso firmoille, jotka elää normaalisyklissä ja tällaiset kaupat herättäisivät ehkä ei vain foorumin mutta myös markkinavalvonnan kiinnostuksen.

Mitkä asiat vaikuttavat siihen tekeekö ”tuoreet listautujat” sisäpiiriostoja:

  • Suljettu vs. Avoin jakso - aika moni joutuu odottamaan Q2 tulosjulkistuksia
  • Onko menossa sisäpiirihankkeita, jotka rajoittavat saako osakkeita ostaa?
  • Onko pätäkkää? jos ei niin onko pankin vipua?
  • Jos on pankin vipua niin saako sitä käyttää mihin haluaa? (aina ei saa)
  • Onko oma portfolio järkevästi hajautettu? → jos ei ole niin ainakin pankki varmaan toivoisi että olisi

Voisin kuvitella että melkein jokainen (99%) näistä sisäpiirityypeistä uskoo siihen omaan tekemiseen ja firmaan ihan satasella ja mikäli on mahdollisuus saada aiempaa edullisemmin lisää omistusta niin varmaan tekisi mieli ostella. Tälleen todellisuudessa tilanne nyt kuitenkin on niin, että sisäpiiriläiset saavat ostaa vain kovin harvoin niitä osakkeita. Ei riitä että on uskoa tai hyvä momentum vaan sen lisäksi kaikkien tähtien, kuun ja auringon asentojen pitää olla kohdallaan.

21 tykkäystä

Varmaan stocktycoon tarkoitti juuri sitä, että jos sisäpiiri ostaa, on se todella kova luotto firman tekemiseen, mutta vaikkei sisäpiiri ei ostaisikaan ei se vielä kerro mitään, kuten viestissäsi toit ilmi.

8 tykkäystä

Aivan kuten @Szanne sanoi, koska sisäpiirin ostotilaisuudet ovat rajatut, ei niitä sisäpiirin ”ostosignaaleita” usein näe. Useimpien osakkeiden tapauksessa näitä ei nähdä lainkaan.

5 tykkäystä

Juuri näin! Hyvä esimerkki onnistuneesta rahankeruusta on Ruoto Oy:n tänään päättyvä anti Invesdorissa. Katsomalla antimatskuja on mielestäni todella helppo nähdä miksi nämä kaverit saavat rahaa, kun taas Medicortex ja Nordec eivät.

https://twitter.com/pohjolaneka/status/1542474396920692739?s=21&t=kSMy1cR0mKuiP8FGN0UEgw

Tavissijoittajille ei vaan voi myydä samalla tavalla kuin instikoille ja ankkurisijoittajille. Jos firman jutut ovat tylsiä tai muuten tehty epäkiinnostavalla tavalla, niin yhtiöesittelyn sijaan katselee mielummin sitten vaikka Netflixiä ja jättää sijoittamatta :cowboy_hat_face:

12 tykkäystä

sinänsä hieman mielenkiintoista, jos listautuva yritys ei saa taakseen nimekkään ankkurisijoittajalistan jälkeen muita sijoittajia,

toki muutenkin on monella peiliin katsomisen paikka, esim. yli 9 euron markkinahintoja geelitukat arvioivat, nyt 3,5 €

toivottavasti joku kirjoittaa napakan kirjan Listautuminen 2020-2022

1 tykkäys

Medicortexin annin peruuntumisen perusteella on ehkä harhaanjohtavaa sanoa, että valuaatio ja tarina kuntoon. Tuollaisessa tapauksessa on turha puhua kummastakaan, kun annin täytyy olla riittävän iso kasvupääoman keräämiseksi kaupalliseen vaiheeseen. Ilman sitä pääomaa kun ei ole eikä tule olemaan mitään valuaatiota eikä tarinaa, jonka perusteella yhtiötä voisi arvioida vähänkään kriittisesti.

Tällaisena aikana tuollaiset Medicortexien sun muiden annit ovat tuomittuja epäonnistumaan, kun riski ei maistu sijoittajille, mutta se ei kyllä mun silmissäni varsinaisesti johdu väärästä valuaatiosta tai liian heikosta tarinasta. Wittedin ja Lamorin kaltaisten yhtiöiden kohdalla voidaan tutkia perustellusti valuaatiota ja firman kehityskulkua suhteessa annin ajoitukseen ja kokoluokkaan, mutta nämä biotech-listautujat eivät kyllä toimi samalla periaatteella. Pitäisikö niiden toimiakaan, sitäkin voi miettiä.

Mitä tuo kertoo näistä tappioiden kautta ehkä joskus voitolliseksi pyrkivistä kasvuyhtiöistä sijoituskohteina, se on sitten toinen asia kokonaan. Ensimmäinen relevantti kysymys liikevaihdottomalle listautujalle voisi olla “miksi haette pääomaa juuri piensijoittajilta?”, koska kiinnostavia ja potentiaalisia yhtiöitä ja ideoita etsii PE-markkinassa noin koko finanssimaailma. Ja kyllä sillä valuaatiolla on vähintään epäsuorasti merkitystä tavan tallaajillekin: jos piensijoittajalla on vaihtoehtoina listautuva setelipolttouuni ja pörssilistojen koko olemassaoleva tarjonta, niin on hyvin vaikea perustella listautujaan sijoittamista maksimiriskillä yli kaikkien muiden mahdollisten firmojen.

12 tykkäystä

Ouraa trimmataan.

3 tykkäystä

Swappie ilmoitti leikkauksista myös pari viikkoa sitten Superkasvaja Swappie uhkaa irtisanoa jopa neljäsosan työntekijöistään Suomessa | Kauppalehti

Päivitetäänpä huhtikuun jälkeen tapahtunutta samaan listaan.

Yritys kk Lopputulos Kurssikehitys Muuta
Efima 2/2022 Perui listautumisen (ei kysyntää) Erikoinen tytäryhtiön sisäpiiriviritys
Lapwall 3/2022 Reilu ylimerkintä Merkintähinta 2,72 €, kurssi nyt 2,85€
Lifa Air 4/2022 Anti jäi vajaaksi, mutta listautuminen toteutui Listautumishinta 3,4€, nyt 1,49€ Antoi ruman tulosvaroituksen 2kk myöhemmin
Witted 5/2022 Ylimerkintä Listautumishinta 5,58€, kurssi nyt 4,85€
Asuntosalkku 6/2022 Tekninen listautuminen, ei antia/myyntiä listautumisen yhteydessä
Nordec Group 6/2022 Perui listautumisen
Medicortex 6/2022 Perui listautumisen
Nordic Lights 6-7/2022 Listautuminen toteutui, anti merkittiin täyteen Hinta 5,02 € per osake SEB pitää kurssia vakauttajana (ostajana) parhaillaan antihinnassa

Lisäksi keräsin alle tässä ketjussa olleita mainintoja firmoista, jotka ainakin puolivakavissaan ovat puhuneet listautumisesta (mahdollisesti seuraavan 12 kk aikana)

Missasinko jonkun?

40 tykkäystä

Spotlight-markkinapaikka tulossa Suomeen Q4:llä, mielenkiintoista nähdä tuleeko tästä First Northille vaihtoehto pienten yhtiöiden ipoissa tai onnistuvatko madaltamaan ipo-kynnystä pienille firmoille

https://spotlightstockmarket.com/sv/market-overview/nyheter/nyhets-artikel/?id=84431&publisher=369

79 tykkäystä

Aivan fantastista! Näissä pikkuyhtiöissä yksityissijoittajalla on iso kilpailuetu, kun pääsee todella aikaisessa vaiheessa mahdollisen rahantekokoneen kyytiin ja instikat eivät voi oikein sijoittaa kun ei ole tarpeeksi floattia :sunglasses:

31 tykkäystä

Erittäin hieno juttu!

Suomeksi Spotlightista ei löydy nopealla haulla kauheasti infoa mutta osaatko avata miten Spotlight vertautuu First Northiin esim. yritysten koon ja listautumisvaatimusten ja -kustannusten osalta?

Onko se selkeästi tarkoitettu vielä aikaisemman vaiheen yhtiöille vai kilpailevatko tavallaan samoista asiakkaista? (Eli olisiko tämä enemmänkin Privanetin julkinen korvaaja tms).

14 tykkäystä

Jep. Ne rahantekokoneet on yleensä menossa just sellaisille privanet -tyylisille listoille, koska ne on niin pirun laadukkaita :slight_smile:

4 tykkäystä

Privanetissa käytiin kauppaa listaamattomilla yhtiöillä. Viestistäsi saisi käsityksen, että Suomessa listaamaton yhtiö ei voi olla laadukas. :grinning:

1 tykkäys

Toki 9/10 tai useampi niistä on varmaan täyttä kuraa, mutta sitten kun osut siihen seuraavaan Admicomiin 10 M€ markkina-arvolla niin TSÄDÄM :money_mouth_face:

14 tykkäystä

Noh, tarkoitus ei ollut viestiä tätä, enkä kyllä millään osaa tulkita sitä näin jälkikäteen useamman kertaan lukeneena.

Jos luet viestini uudestaan, niin eikö ole selvää, että olen skeptinen tällaiselle listalle menevien yhtiöiden laadusta…? Enkä niinkään listaamattomien laadusta yleensä…?

Tähän liittyen tuli aiemmin tällä viikolla juttu (muurin takana):

Patentti-ja rekisterihallituksen (PRH) tiedoista ilmenee, että eläinruokavalmistaja Dagsmark Petfood on muuttanut yhtiömuotonsa Oyj:ksi. Muutos julkiseksi osakeyhtiöksi rekisteröitiin torstaina 4. elokuuta.

“Pyydämme muutosilmoituksen rekisteröimistä mahdollisimman nopeasti. Kiirehtimiseen on perusteltu syy, sillä päätökset liittyvät yhtiön suunnittelemaan First North -markkinapaikalle listautumiseen”, Dagsmark hoputti aiemmin tänä kesänä.

Erittäin voimakkaasti kasvavan yrityksen yhtiökokous päätti kesäkuussa myös osakkeiden splittauksesta ja niiden siirtämisestä arvo-osuusjärjestelmään. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään listautumiseen liittyvästä osakeannista.

Yhtiön toimitusjohtaja Laura Strömberg kertoo, että listautumisvalmiuteen vievä selvitystyö jatkuu. Strömberg ei sitä mainitse, mutta pienenkin kasvuyhtiön listaaminen maksaa satoja tuhansia euroja.

”Hanke etenee elokuussa, mutta juna on vielä matkalla. Jos suunnitelma menee eteenpäin, kaiken piti olla sen varalta valmiina kesälomien jälkeen.”

19 tykkäystä

Vastaukseni perustuu omaan käsitykseen / mielikuvaan, kun en kovin tarkkaan tunne tapausta. Yksi ero First Northiin on ainakin se, ettei Spotlightissa tarvita ns Certified Advisoria, mikä on ihan tuntuva kustannus listalla olemisesta (monissa maissa ollut hieman närää siitä, että tämä palvelu on pakko olla, mutta yhtiöt saavat siitä usein ohuenlaisesti hyötyä). Ilmeisesti muutenkin kustannukset ja paketti on pyritty pitämään hyvin yrittäjäystävällisenä. Sanoisin, että kilpailee FN:n kanssa, mutta kohderyhmänä kenties pykälää pienemmät firmat. Varmaankin Privanetin jättämää tyhjiötä täyttää myös.

Mielenkiintoista nähdä, saavatko yrityksiä tässä markkinassa listoille!

42 tykkäystä