Private banking

Itsellä myös Nordean private bankin tarjousehdotus odottaa päätöstä. Sopiiko kysyä, minkä kokoisia omaisuuksia te privatesta kokemuksia jakaneet olette siellä pyöritelleet?

Täällä liikutaan kyllä yli Nordean 500k rajan, mutta kuitenkin alle miljoonassa. Periaatteen tasolla se yli tonni vuodessa tuntuu aika kalliilta kahvittelulta. Ihan konkreettista hyötyä pitäisi saada ja nimenomaan sijoittamisen kannalta.

Yrityksiä, lainoja tai muita vastaavia ei ole pyöriteltävänä. Paremmat luottokortti- ja niihin sisältyvät edut saa halvemmallakin vaikka Amexin platinan ottamalla.

6 tykkäystä

Euro-alueen ulkopuolella on hyvä huomioida valuutan vaihdon kurssitaso. Valuuttakurssin aiheuttama kustannus saattaa olla 3-4 kertaa suurempi kuin kaupankäynnin palkkio.

4 tykkäystä

Usein mainitaan juuri tuo lounge-etu. Tätähän näkee jo näissä premium-korteissakin. Tarkkasilmäinen saattaa kuitenkin huomata, että palvelun saa samaan hintaan, kun ottaa suoraan Priority Passin. Näin esim. Nordean Premium Masterin kohdalla.
Tämä nyt vain näin sivuhuomautuksena.

Itselle tämä Private-kysymys ei ole (valitettavasti) ajankohtainen. Sijoituksetkin hajautettu sikäli huolellisesti, ettei yhdelläkään yksittäisellä palveluntarjoajalla tule ehkä koskaan olemaan niin paljoa pääomaa :smiley:
Ajattelisin, että palvelu voisi olla kiinnostavin tilanteessa, jossa haluaisin täyden valtakirjan varainhoitoa. Silloinkin epäilisin suurten toimijoiden tarjoavan jotain kaappi-indeksiratkaisuja… Kallistuisin ehkä pienempien toimijoiden, Fourtonin yms. puoleen. Mutta kuten todettu, ei näillä pääomilla ole tarpeen.

Jos ei nyt mitään miljoonaomaisuutta ole, niin nämä nyt on yleisesti vähän tällaisia pikkuporvarillisia egon pönkittämiseen tarkoitettuja markkinointikikkoja. Saa tuntea olonsa vähän erityisemmäksi hetken. Mutta muuten tuo Nordnetin private on kyllä näppärä, kun ei mitään maksa ja selvästi saat heti tiettyjä etuja, esim. Inderes Premiumin.

13 tykkäystä

Minä en ole oikein noihin NON palveluihin kovinkaan hyvin perehtynyt, Infront web trader taitaa olla maksuton ainakin.

Välityspalkkiot on sen 2€/kpl ja min. 0,04%, muutaman roposen säästää. Toivotaan, että syksylle tulisi pikkujoulukutsua.

2 tykkäystä

Pakko olla vähän eri mieltä tästä, että palvelun saisi samaan hintaan. Postissa tuli eilen Nordea Premium Master ja sen kyytipoikana Priority Pass. Premium master maksaa 90e vuodessa (ensimmäisen vuoden 45e) ja sisältää 4 lounge käyntiä.

Priority Passin standard -jäsenyys maksaa 89e vuodessa, eikä käsittääkseni sisällä käyntejä, vaan niistä tulee maksaa erikseen. :slight_smile:

Nordealla Private Bankingissa on mahdollisuus hakea joko Platinum (6 lounge käyntiä) tai Black (vain kutsusta, rajattomat lounge käynnit kortinhaltijalle ja perheelle) Mastercard, jotka ovat molemmat kuukausi/vuosimaksuttomia. Itsellä valitettavasti varallisuus jää vielä Private Bankingin rajasta, mutta toivottavasti muutaman vuoden päästä päästään rajan yli.

Jos Private Banking asiakkuudesta itsessään ei synny mitään jatkuvia kuluja, niin mielestäni asiakkuus olisi järkevä jo ihan pelkästään tuon Platinumin takia. Tämä jäi siis vähän epäselväksi tästä ketjusta, että maksaako Nordealla Private Bankin asiakkuus itsessään jotain, vai liittyykö esim. SamSij:n kommentti 1000e/v kuluista siihen, että hän käyttää jotain maksullista lisäpalvelua Private Banking asiakkuuden sisällä? Nordean nettisivuilla ei ainakaan ole mainintaa asiakkuuden maksullisuudesta.

Itse olen siis Nordean Premium Banking asiakas (asiakaspalvelu ollut erinomaista ja reagointi todella nopeaa Premium Banking asiakkuuden aikana) ja tavoitteena pyrkyröidä kohti Private Bankingia. :slight_smile:

4 tykkäystä

Premium-asiakas olen itsekin. Nordean private banking ei todellakaan ole ilmainen, vaan kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, esim. Amexin platinakortinkin saa halvemmilla vuosimaksuilla ja Nordean luottokortteja paremmilla eduilla.

Noiden korttien ja muiden lisukkeiden pitäisi ainakin omasta mielestä olla tosiaan vain lisuke. Todellisen hyödyn pitäisi tulla muualta, ja se nimenomaan kiinnostaisi: oletteko nykyiset asiakkaat kokeneet saavanne oikeasti rahalle vastinetta?

2 tykkäystä

Kappas tosiaan, seison korjattuna. Ennen wanhaan oli niin, että tuolla yhdeksänkympin priority passilla sai juuri nuo samat neljä käyntiä ilmaiseksi.
Saas nähdä, muuttuuko jossain kohtaa myös Nordean käytäntö.

1 tykkäys

Nordean Private Banking vuotuinen hinta:
Vuonna 2022 0,15% asiakkaan varallisuuden markkina-arvosta, johon ei lueta käyttötilivaroja, omaisuudenhoitotilin varoja eikä vakuutussopimuksen piirissa olevaa varallisuutta. Kuitenkin vähintään 900euroa 0-alv.%. Lasketaan 4kertaa vuodessa. Välityspalkkio pörssikaupassa 0,20%.

Firma maksaa täyden palkkion ja henkilökohtaisella puolella sovittu “sopuhinta”. Suurimpana ja oikeastaan ainoana käytettynä etuna on henkilökohtainen palvelu ja tavoittaa kun tarvitsee. Tuo pitääkin selvittää maksaako platinum-kortti vielä tuota ihan perus mastercardia enemmän, olishan se hieno :sunglasses:

4 tykkäystä

Olen Nordean private wealth managementin puolella asiakkaana.

Plussaa:

  • Pankkiirin saa kiinni aina. Kerran kun soitin noin 17 aikaan sieltä tuli tekstari takaisin että voisiko hän soitella minulle huomenna, muuten puheluun on vastattu heti tai soitettu hetken päästä takaisin.
  • Mihinkään minun pyyntöön (asuntolaina, sijoitusluottolimiitti, mikä tahansa muu) ei ole sanottu ei vaan niihin on palattu vähän ajan päästä ja kerrottu miten ne onnistuu.
  • Sijoitusvinkit ovat olleen pääosin järkeviä. Itse vastaan toteutuksesta, mutta keskustellaan markkinasta, yrityksistä ja saan sieltä hyvää tietoa.
  • Mitään ei ole yritetty myydä lisää
  • Välityspalkkiot sovittiin neuvottelussa
  • Mustaan Masteriin sai sen verran pitoa ettei heti rupea lipsumaan.
  • Hyvät ehdot luottolimiittiin, jossa osakesalkku vakuutena.

Neutraali

  • Maksan ainoastaan vuosihinnan ja siihen sisältyy kaikki paitsi transaktioista aiheutuneet kustannukset sekä lainoihin liittyvät kulut. Onko se paljon vai ei, jokainen voi päättää itse.
  • Vuosihinta on noi 0,05% sijoitusvarallisuudestani, joten olen päättänyt että se ei ole paljoa. Jos pankkiiri antaa minulle yhden hyvän sijoitusvinkin, jota en olisi itse keksinyt, on vuosihinta katettu reilusti.
  • Lounget ja muut “edut”. Minun mielestä vähän että who cares. Loungeen pääsee käytännössä millä tahansa kortilla jos vilauttaa korttia maksaa muutaman kympin itse. Montako kertaa vuodessa käyt siellä? Jos tilaisuuksia on paljon niin silloin sinulla on varmaan jo lentoyhtiön myöntämä loungepassi, jos tilaisuuksia on vähän niin puhutaan muutaman kympin kustannuksesta per kerta eli satasista vuodessa.

Miinusta

  • Ei valuuttatiliä. Ehkä pitäisi pyytää uudestaan. Eli ulkomaisia osakkeita ostettaessa valuutanvaihdosta menee osto- ja myyntikurssien välinen spreadi. Tästä seurauksena pidän Nordnetissa privetasoa yllä ja sijoitan eri valuutassa olevat osakkeet sinne.
13 tykkäystä

Oliko näin, että privaten kulut sai vielä vähentää verotuksessa? Tällöinhän kyse on mukavasta lisäarvosta

Päätellen noista et ole ihan 500k alarajalla oleva asiakas vaan jotain muuta?

Juuri noita mainitsemiasi asioita olen itsekin hakemassa, mutta varallisuuden osalta ei tosiaan ihan miljoonissa vielä mennä.

Aikalailla noi on ne privaten hyödyt riippumatta siitä että kuinka paljon siellä on rahoja. En ole ollut normaalin Nordean privaten asiakas koskaan, joten en tiedä onko siellä asiat oleellisesti huonommin kuin wealth managementin puolella. Kuvittelen että aika samat jutut ne lopulta on ja jos luottokortin väri tai ilmaisten loungekäyntien määrä on eri niin sillä tuskin on hirveästi merkitystä ihan oikeasti. Tärkeintä on varmaan että tulee toimeen sen oman pankkiirin kanssa ja osaa arvostaa hänen ammattitaitoaan/vinkkejään. Jos niitä ei arvosta niin sitten ei varmaan kannata käyttää aikaa turhan puhumiseen.

Mielestä toinen oleellinen asia on että tunnet että se vuosimaksu, on se sitten 500e, 1000e, tai 1500e (näitä lukuja tässä ketjussa on heitelty,) tulee takaisin hyvästä sijoitusvinkistä. Sanotaan että olisi tonnin maksu ja tyypillinen minimisijoitus on vaikka 10000e tarkoittaa vain 10% nousua. Sama toisinpäin että jos se “sparrauskaveri” pystyy estämään sijoittajaa tekemästä yhtä tyhmää liikettä on se vuosimaksu nopeasti säästetty.

7 tykkäystä

Pörssitoimeksiantojen toteutus Nordeassa valuuttatililtä ilmeisesti ei ole mahdollista. Olen itse selvittänyt samaa.

Valuuttakurssin spreadi tuo suuruusluokkaa 0.3 % kustannuksen osakekauppaan. Tämä on yksi mahdollinen syy vaihtaa pankkia tai ottaa toinen pankki rinnalle.

Vähän asian sivusta, mutta onkohan Suomessa riippumattomia sijoitusneuvojia? Siis heitä, joilta saa rahalla ostaa neuvontaa ja vinkkejä riippumatta siitä, missä laitoksessa varojasi säilytät, ja jotka katsovat portfoliota kokonaisuutena?
Pankkien Privaten puolella oletan, että suostuvat keskustelemaan myös muista kuin pankin omissa kirjoissa olevista varoista. Premiumin puolella näin ei ole, mikä tekee konseptista itselleni jokseenkin turhan (pl. nopeampi pääsy puhelinpankkiin ja alennukset).

Minulle on viimeisen parin vuoden sisään soitellut jokainen kynnelle kykenevä private banking-taho. Kaikki pankit sekä muut varallisuudenhallintaa tarjoavat yritykset. On pidetty Teams-palavereja, käyty mutustamassa marjapiirakkaa paikan päällä ja jopa tarjottu ilmainen lounaskin (arvo 12,50 €).

En ole silti kenenkään palveluja itselleni suostunut ottamaan. Vaikka vuosihinta olisikin noin 0,05% sijoitusvarallisuudestani en näe mitään lisäarvoa private bankingista. Luottokortit saa itse maksamalla halvemmalla (ellei sitten ole pakko saada heilutella mustaa), asuntolainaa ei saa oleellisesti nykyistä edukkaammin, en ole kiinnostunut massimiehille järjestetyistä tapahtumista, en halua olla missään yhteyksissä pankkiin yleensäkään ja mikä pahinta tarjotut sijoitustuotteet ovat mielestäni huonoja.

Pankit tyrkyttävät aktiivista osakerahastoa, hedgerahastoa, asuntorahastoa, tuulivoimarahastoa ja tonttirahastoa vain muutamia mainitakseni. Osakerahastot häviävät järjestään indeksisijoittamiselle ja muissa rahastoissa tuotot ovat luokkaa 4-6%. Minua tällaiset tuottotavoitteet eivät kiinnosta, uskon saavani indeksisijoittamisella ja omilla osakepoiminnoilla paremman tuoton. Osakkeiden lisäksi olen sijoittanut muutamaan ammattisijoittajille tarkoitettuun kiinteistörahastoon joissa vuosituotot ovat olleet kaksinumeroisia. Minun on vaikea perustella itselleni miksi luopuisin osasta nykyisiä sijoituksiani ja laittaisin rahaa huonommin tuottaviin.

Muutama pankkiiri on kertoillut sijoitusvinkkejä tyyliin PYN-Elite on hyvä tai Kone on nyt halpa pitkällä tähtäimellä katsottuna. Onko tämä nyt sitä konsultatiivista varainhoitoa? En anna tuollaisille löysille heitoille mitään arvoa.

On minulla toki Nordnetin private banking, koska se ei maksa mitään eikä minun tarvitse kuunnella heidän yksityispankkiirien puuduttavia jorinoita. Arvostan ilmaista Inderes Premiumia, kohtuullisia kaupankäyntipalkkioita sekä Superluottoa joka on parempi kuin private bankingin tarjoamat bullet-lainat.

51 tykkäystä

Yhtä totuutta ei ole. Niin riippuu jokaisen henkilön tilanteesta ja osaamisen tasosta mikä on hyvä ja järkevää kenellekkin. Ja mikä tekee järkeä riippuu myös osaamistasosta.

Itselleni private banking on todella hyvä ratkaisu. Käytän vipua todella paljon sijoitustoiminnassani ja tähän vaihtoehtovarallisuusluokka on hyvä väline, riskinhallinta mielessä pitäen. Rahastojen tuotot eivät myöskään jää kovin paljoa Inderessin mallisalkusta. Ja jos pystyt voittamaan Inderessin mallisalkun niin aika legenda olet. Ja todella tarkoitan sijoittamista en treidaamista. Tämä kaikki vapauttaa ajan itse sijoittamiseen menevästä ajasta joka mahdollistaa: yritystoiminnan, treidaamisen tai vapaa-ajan.

Treidaamisen riskinhallinta tarvitsee sijoitustoimintaa myös jos tekee vähänkään enemmän tosissaan treidaamista, johon private banking on oiva väline.

2 tykkäystä

Tämä ainakin https://indexvarainhoito.fi, toki nimikin sanoo mihin he uskovat.

1 tykkäys

Nordea private banking. Onko vaatimuksena likvidit rahastot/osakkeet/käteinen vai lasketaanko mahdollisesti asuntovarallisuus mukaan?

Mä olen yrityspuolella aika monen lafkan asiakas

Aktia (taalerin myytyä)
Alansbanken
Osuuspankki
Mandatum (siellä on vskuutuskuoressa niiden tuotteita)
Front

Jos on vähän enemmän rahaa niin pienellä kilpailuttamisella lähtee hyvin hinnasta pois.

Aktialla on näistä paras tuotevalikoima ja sujuvaa palvelua. Meillä on sieltä käytössä vielä raportointi johon tulee kaikki sijoitukset mitä tehdään

1 tykkäys