Puolustustarviketeollisuus – vapaan maailman turva vai kuoleman kauppiaat

Otsikossa on mainittu Rheinmetall (yhtiön ketju), mutta sopinee tähän ketjuun paremmin, koska tässä on enemmän sellaista yleistä alakohtaista asiaa.

Juttu ei ole ainakaan vielä muurin takana ja sen lukee noin viidessä minuutissa. :slight_smile:

Asiantuntijoiden mukaan pitkät toimitussopimukset ja rahoituksen saanti ovat tärkeässä asemassa, jos toimitusketjuongelmat aiotaan ratkaista.

"Teollisuus on saanut merkittäviä tilauksia kahden viime vuoden aikana, mutta on epäselvää, kestääkö tämä momentum”, puolustuspolitiikan tutkija Amos Dossi sanoo.

Tuotannon vaihtaminen siviilikäytöstä sotilaalliseen käyttöön on kallista.

Esimerkiksi muovi- ja maalausteollisuus käyttää nitroselluloosan muotoa, jolla on alhaisempi typpipitoisuus kuin sotilasluokan ruutipuuvillalla. Siirtyminen yhdestä tekniikasta toiseen olisi asiantuntijoiden mukaan teknisesti ja oikeudellisesti erittäin monimutkaista.

7 tykkäystä