Pitäisi varmaan kelata noita muita läpi, mutta tuli mieleen liekö RTX pienemmällä osuudella vai eikö ole ollenkaan, ainakin kuvauksen perusteella sopisi oikein hyvin.
Patria onkin mukana ison kuuloisessa projektissa ja ihan jopa sen vetäjänä. Kongsberg gruppen omistaa Patriasta 49,9% ja se taitaakin olla ainoa mahdollisuus piensijoittajalle olla mukana Patriassa? Ja hyvää tulosta se Norski on tehnytkin!
Euroopan unionin tavoitteena on, että ajoneuvot tulisivat käyttöön useille Euroopan valtioiden maavoimille.
EU maksaa nyt ensikertaa valtaosan tuotekehityksen kuluista.
Euroopan puolustusrahasto rahoittaa tuotekehitystä 95 miljoonalla eurolla ja mukana olevat yhdeksän jäsenmaata osallistuvat 19 miljoonalla eurolla.
– Tämä on ensimmäinen Euroopan puolustusrahaston hanke, jossa saadaan konkreettista aikaiseksi. Se tuo suomalaista puolustusvälineteollisuutta tunnetuksi ja varmistaa, että vientihankkeita avautuu jatkossakin, Jussi Järvinen jatkaa.
Ohhoh. Oli pakko nostaa tämä esiin. Tuntuupas hyvältä. Ei tämä ainakaan ole sitä lännen heikkoutta💥
Lockheed Martin sai 11,8 miljardin dollarin sopimuksen Yhdysvaltain armeijalta F-35-hävittäjien tuotannosta ja toimituksesta. Sopimus sisältää 145 F-35-konetta eri käyttötarkoituksiin: ilmavoimille, merijalkaväelle, laivastolle, kansainvälisille kumppaneille ja ulkomaisille asiakkaille. “Työt” tehdään useissa paikoissa mm. Fort Worthissa, Kaliforniassa, Britanniassa, Italiassa ja Japanissa.
Lockheed Martin sai 678,4 miljoonan dollarin sopparin Yhdysvaltain laivastolta F-35-hävittäjien päivityksiin ja lisäosien hankintaan. Työt valmistuvat vuoden 2028 loppuun mennessä ja rahoitus tulee useista Yhdysvaltain puolustusvoimien ja ulkomaisten asiakkaiden budjeteista.
The German Armed Forces have asked the Finnish armaments company Patria to submit a binding offer for the procurement of so-called New Generation Armoured Transport Vehicles.
The BMVg has already stated in the past that the German Armed Forces will need around 1,000 vehicles in different variants over the next few decades. According to reports, the number of vehicles now being requested is around 300 wheeled armoured vehicles.
Rheinmetall rakentaa sinne uutta ammustehdasta, joten hyvä että kotoperäistä kysyntää löytyy (huom. oma lehmä ojassa kun omistan osakkeita). Liettulaiset taitaa tosin omistaa hieman alle puolet tulevasta tehtaasta.
Lockheed Martin raportoi 5 prosentin liikevaihdon kasvun ja ennätyksellisen 176 miljardin dollarin tilauskannan vuodelle 2024, mikä kertoo vahvasta maailmanlaajuisesta kysynnästä.
Yhtiö palautti yli 100 % vapaasta kassavirrastaan osakkeenomistajille ja odottaa kasvua jatkuvan. Vaikeuksista huolimatta yhtiö kertoi sitoutumistaan innovaatioihin, turvallisuusteknologiaan ja kansallisen puolustuksen tukemiseen.
The Netherlands has selected the ACSV Gen 5 armed with Rheinmetalls Skyranger 30 turret for its Counter Unmanned Aircraft Systems program. In total, 22 units are to be procured, with contracts expected to be signed “soon”.
IS toimittelija on käynyt Sec-D-Dayssa kyselemässä äärettömän typeriä, ilmeisesti omasta mielestään hauskoja, kysymyksiä aseteollisuuden edustajilta. Toivottavasti jamppa pistettiin Messukeskuksesta pihalle alta aikayksikön. Aika montaa edustajaa jne. tuo kuitenkin ehti näköjään haastatella.
Tuolta olisi tietysti voinut tehdä vaikka ihan oikeankin reportaasin, semminkin kun kyseessä on ammattilaisille suunnatut messut eikä suuri yleisö pääse tuonne tutustumaan.
Patria odottaa kasvun jatkuvan myös alkaneena vuonna, mitä tukee vahva tilauskanta. Pääosa konsernin kasvusta tulee ajoneuvoliiketoiminnasta, mutta myös muiden liiketoiminta-alueiden näkymät ovat positiiviset.
Patria 6x6 -ajoneuvon CAVS-yhteishanke etenee suunnitellusti. Latvian, Suomen ja Ruotsin tilaamien ajoneuvojen toimitukset ovat käynnissä ja ne ovat jo operationaalisessa käytössä. Myös Saksa on yhteishankkeen täysjäsen. Uusien ajoneuvotilausten tuotantokapasiteetin kehittäminen jatkuu vuonna 2025. Yhteinen ajoneuvohanke on herättänyt kiinnostusta ja on avoinna myös muille maille osallistujamaiden yhteisellä suostumuksella.
Vuonna 2023 Patria ja Japan Steel Works Ltd. allekirjoittivat sopimuksen Patria AMV XP 8x8 -ajoneuvojen tuotannosta Japanissa ja valmistelut tuotannon käynnistämiseen ovat käynnissä. Japanin ja Slovakian 8x8-ajoneuvohankkeiden sarjatuotannon käynnistäminen on ollut odotettua hitaampaa, mikä saattaa vaikuttaa vuoden 2025 näkymiin.