Puuilo - Halpakauppakentän uusin peluri

Eilen Lahdesjärven myymälän hakuilmoituksia julkaistiin useilla sivustoilla. Eilen ilmestyi mm. Duunitorille ilmoitus, jonka perusteella Lahdesjärven myymälälle on jo valittu myymäläpäällikkö.

Aiemmin Aamulehden jutussa kerrottiin Tekova Oy:n aloittaneen Lahdesjärven myymälän rakennustyöt syyskuussa 2023. Tekovan nettisivujen mukaan uuden liiketilan olisi määrä olla valmis toukokuussa 2024.

Tekova on rakentanut jo viisi Puuilo-myymälää. Tekovan sivuilta löytyy tietoja noista hankkeista, joten keräsin kerrotut tiedot vielä viestin lopussa olevaan taulukkoon.

Puuilo kertoi listalleottoesitteessä (s. 13) myymälöidensä myyntipinta-alan vaihtelevan 1 706 neliömetristä 3 175 neliömetriin. Keskimääräinen myyntipinta-ala oli esitteen mukaan noin 2 355 neliömetriä.

Noiden lukujen perusteella Lahdesjärven myymälä tulisi olemaan myyntipinta-alaltaan keskikokoinen, olettaen varastotilojen vievän pinta-alasta noin 30 %. Samaa kokoluokkaa Turun kyljessä olevan Liedon myymälän kanssa.

# Paikkakunta Valmistunut Pinta-
ala
(m²)
Hankkeen
arvo
(M€)
Muut vuokralaiset
1 Seinäjoki, Kapernaumi helmikuu 2020 3 070 3,1 pikaruokaravintola Barot’s
2 Rauma, Kairakatu huhtikuu 2021 2 800 - -
3 Lieto joulukuu 2022 3 245 - -
4 Vantaa, Varisto joulukuu 2023 9 300 - Saka Finland Oy:n automyymälä
5 Tampere, Lahdesjärvi kesä 2024 n. 3 200 3,1 -

Lähteet:

  1. Tekova Oy 15.7.2019: Tekova rakentaa uuden liikekiinteistön Kapernaumin - Tekova
  2. Puuilon myymälätilat | RakennusFakta.fi
  3. Tekova Oy 30.8.2022: Tekova rakentaa Puuilolle uuden myymälän Lietoon - Tekova
  4. Tekova Oy 24.2.2023: Tekova rakentaa liikerakennuksen keskeiselle sijainnille Varistoon, Kehä III:n välittömään läheisyyteen. - Tekova
  5. Tekova Oy 20.9.2023: Tekova rakentaa jo viidennen kerran Puuilon kanssa - Tekova
20 tykkäystä