PYN Elite -rahasto

3 tykkäystä

Nyt on ollut hyvää pöhinää Vietnamissa ja varsinkin Pynissä, joka on pankkisektorin vahvan painotuksen myötä kehittynyt viime viikot indeksiä vahvemmin.

Näköjään MWG laitettu ulos salkusta, mikä selitti voimakkaan päivänousun 313 → 322.

Myös kaupankäyntivolyymi on tuplaantunut parissa vuodessa. Investing.comin mukaan kaksi vuotta sitten samana ajankohtana volyymit on ollut noin 50% nykyisestä määrästä. Vuosi sittenkin vielä huomattavasti alemmat.

Alkaisiko tästä vihdoin taas nousu pitkän mörnimisen jälkeen?

6 tykkäystä
11 tykkäystä

Hnngh. Tarkoitus oli odottaa vaalien yli ennen isoja liikkeitä. Onko tässä itsellä sitten parempi kompetenssi arvioida tilannetta kuin Deryngillä? Salkkujen koosta päätellen ei.

Edit: ei kärsinyt vielä lähteä völjyyn. Riemutaan tai itketään taas kuukauden kuluttua.

1 tykkäys

Tuli sitten merkittyä … jos ei pelaa ei voi.voittaa…
Yleensä en harrasta rahastoja. Mutta olis pitäny.:innocent:

Sitten huhtikuun 2018 Pyn Elite lähentelee ath:ta. Mukana kesästä 2017 kh 297. Odottavan aika on ollut pitkä. Onneksi muut sijoitukset on tuottaneet hyvin tämän mörniessä.

4 tykkäystä

Itse ostin 50K aloitussiivun heinäkuun lopun dipistä kun Vietnamissa oli muutama koronatartunta. Siitä onkin noustu jo 30%. Viime vuosinahan rahaston arvonkehitys on ollut heikkoa mutta toivotaan että tuuli on nyt kääntynyt.

10 tykkäystä

https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/salkunhoitaja-petri-deryng-tehnyt-omintakeisia-sijoittajakirjeita-vuodesta-1998

3 tykkäystä

Onko olemassa muita vastaavia rahastoja, missä mahdollisesti pienempi minimimerkintä?

Lyhyesti: ei ole.

Pidempi selitys: PYN Elite on erittäin aktiivisesti hoidettu rahasto, joka poimii yksittäisiä yhtiöitä salkkuunsa, ei siis sijoita indeksin mukaisesti. Deryngillä on oma tapansa hoitaa sijoituksia, eikä sitä kukaan yritä replikoida. Lähimmäksi Eliteä pääsee, jos löytäisi rahaston tai ETF:n, joka sijoittaa Vietnamissa sekä isoihin, että keskisuuriin ja pieniin yhtiöihin (vähän veikkaan, ettei sellaista ole markkinoilla, ainakaan suomalaiselle sijoittajalle). Mutta silloinkin salkun koostumus todennäköisesti on hyvin erilainen kuin Elitessä, ja sitä kautta sekä tuotot että riskit ovat hyvin erilaiset. Kyllä tämä on täysin uniikki tuote.

7 tykkäystä

Pieni sivuhuomio, salkunhoitaja Petri Deryng on nyt 59-vuotias. Saa nähdä, kuinka vanhaksi asti hän on ajatellut hoitaa rahastoa - jääkö eläkkeelle ns. normi-ikäisenä vai “tekeekö Buffetit” ja hoitaa rahastoa vielä 90-vuotiaana. (Varallisuutensa puolesta hän voisi jo nyt viettää hyvin lokoisia eläkepäiviä). Jos hän jäisi eläkkeelle tyypillisessä iässä tässä ei olisi enää kuin muutama vuosi aikaa nauttia hänen salkunhoidostaan. Jos taas tekee Buffetit, tässä on rutkasti aikaa.

Tämä on hyvä asia tiedostaa jos ajattelee sijoittavansa tyypillisellä yli 10 vuoden horisontilla. Itse olen mukana niin kauan, kuin Petri hoitaa salkkua (ellen tarvitse rahoja ennen sitä) mutta todennäköisesti realisoin omistukseni siinä kohtaa, kun Petri siirtää vetovastuun seuraajalleen.

14 tykkäystä

Harkitsin todella vakavasti lähteväni mukaan tänä vuonna tähän rahastoon, mutta vaakakupin käänsi nurin juurikin tuo, että Deryng alkaa olla 60. Eihän tuo sinänsä kummoinen ikä ole, mutta alkaa lähestyä kuitenkin niitä haminoita joissa aletaan miettiä mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä.

1 tykkäys

Vuonna 2014 palloittelin ystäväni kanssa ajatusta Pyn Eliteen sijoittamisesta. Ystäväni mietti mm. tuota ikä-asiaa ja lähestyi Deryngiä sähköpostitse. Vastaus oli lähes sanatarkasti “Teen kaiken samalla tyylillä kuin olen tähänkin asti tehnyt ja minulla ei ole tarkoitus eläköityä koskaan. Jos terveys suo niin hautaan saakka voi näitä hommia hoitaa”

Rakkaudesta lajiin :v:

25 tykkäystä

Luulen että toisenlainen vastaus olisi merkinnyt asiakaskatoa, joten mitään muuta vastausta Deryng ei olisi voinut edes antaa. :thinking:

5 tykkäystä

Jos Petri olisi kyllästynyt hommaansa olisi hän voinut heittäytyä jo aikoja sitten vapaalle, rahan takia ei ole tarvinnut tuota hommaa tehdä enää aikoihin. Sikäli kuulostaa ihan uskottavalta tuo, että hän “rakkaudesta lajiin” voi hoitaa vielä pitkäänkin rahastoa.

Vähän aiheen sivusta: monilla on ajatus, että kun joillakin rahaa on tarpeeksi niin nämä ihmiset heittäytyisivät kokonaan vapaalle ja nauttisivat elämästään ilman mitään työkuvioita. Juttelin tästä taannoin erään (sijoitusalaa tai taloutta ymmärtämättömän) kaverini kanssa ja hän oli ihan huuli pyöreänä, kun kerroin Warren Buffetin kymmenien miljardien omaisuudesta huolimatta yhä aktiivisesti työskentelevän, 90-vuotiaana. Hän ihmetteli, mikä idea on tehdä töitä jos rahaa on kuin roskaa, Buffetthan olisi voinut heittäytyä jo 40 vuotta sitten vapaaherraksi. Rakkaus lajiin voi olla niin voimakasta, ettei malta lopettaa, kun työnteko on niin kivaa :smiley:

7 tykkäystä

Tätä tukee myös se että Deryng merkitsi omilla rahoillaan lisää Eliteä hetki sitten. Itse en ole ollenkaan huolissani Deryngin eläköitymisestä tai mistään yllättävästä poistumisesta. Varmasti aikanaan avaa suunnitelmiaan miten Pyn Elite rahastoa hoidetaan hänen jälkeensä. Jos peräsimeen kasvatetaan Deryngin toimesta salkunhoitaja/salkunhoitajia jotka jatkavat Deryngin sijoitusfilosofialla niin en näe siinä ongelmaa.

Vaikea nähdä tilannetta missä vuosikymmenien uurastuksen ja rakkauden jälkeen perustaja jättäisi rahastonsa tuuliajolle.

1 tykkäys

Varmaan vietnamilaiset työntekijät isossa roolissa tässä rahastossa. Tuskin Petteri vietkongia vääntää

Eiköhän siellä saa informaatiota yhtiöltä sekä muutenkin markkinalta ihan englanniksi myös.

Veikkaan, että salkunhoitajalta tulee huomenna tyytyväisyyttä ja luottamusta huokuva sijoittajakirje osakkaille. :+1:

3 tykkäystä

Varmasti. Ja tänään ATH 337! Määku sain halvimmillaan maaliskuun lopussa vain 206e osuus.

4 tykkäystä