Kannattaa ehkä kuitenkin hieman tutustua yhtiöihin, niin oppii tuntemaan sitä bisnestä osakkeen takana. Kurssit ei nouse aina vaan näin tasaisesti ja kun volatiliteetti ja laskupaine iskee (ja usko pois että se kyllä iskee), niin on helpompi pitää lapuista kiinni (tai jopa ostaa lisää) jos on luottavainen bisnekseen ja liiketoiminnan näkymiin. Muuten sitä helposti pitää lapuistaan kiinni siihen asti että hermot pettää ja myy kaiken dipin pohjalla.
Minulla oli kesällä vajaa 50 osaketta USA:ssa ja Suomessa. Olen huomannut, että pitkällä tähtäimellä parasta tuottoa saa, kun tuntee mahdollisimman hyvin yrityksen.
Nyt olen myynyt USA:n osakkeet ja vaihtanut ne ETF:n. Ne 25 osaketta jotka on Suomesta, tunnen hyvin.
Makrojen seuraaminenkaan ei ole niin olennaista, jos uskot sijoittamiisi yrityksiin, niiden johtoon ja tuotteisiin ja tunnet yritysten nykyisen ja tulevaisuuden arvon.
Pari riskiosake on USA:sta ja niihin paneudun todella hyvin (oman alani eli softa), kartoitan markkinat hyvin. Nuokin ovat hyvin onnistuneet. (ei siis mitään lottolappuja Teslaan)
Olen itseasiassa siirtynyt aika samankaltaiseen ajatteluun: ETF-sijoituksia siellä missä ei ole omaa näkemystä ja suoria sijoituksia siellä, missä tunnen olevani (todennäköisesti erheellisesti) valistuneesti eri mieltä markkinan kanssa ja on mahdollisuus kontrata tai löytää helmiä.
Sori menee täysin off topic, mutta pakko kommentoida tätä. Suomesta löytyy kohtuu hyvin kasvuyhtiöitä, mutta niistä todella harva hakee pääomia pörssistä, vaan kasvaa pääomasijoittajien mukana. Tämä sama tilanne on käsittääkseni myös Norjassa.
Tässä on selvä kulttuuriero Ruotsiin, jossa mennään pörssiin paljon herkemmin ja aikaisemmassa vaiheessa hakemaan pääomia. En tiedä kumpi on itse yhtiölle parempi tapa kasvaa, mutta onhan se piensijoittjalle kiva kun pörssistä löytyy vaihtoehtoja.
Tere Akseli! Sinua on syyttäminen että aikoinaan kiinnostuin Digiasta armon vuonna 2009 eli kiitos! Vaimon tyttären poikaystävä, joka on tietoinssi ja jotain muuta mukavaa, katsoi juuri tuon Altian läpi. Eka kommentti oli kaljuja vanhoja gubbeja hallituksessa ja se yksi pakollinen nainen. Kyllä on jokinsorttinen kilpaijlia mutta ei varteenotettava.
Hassun hauskaa miettiä näitä nousuja mitä ne olis prosentteina ekoille 6 ja 6,6 eur ostoilla… Aika rapsa koita! Talenomissa voi jo miettiä osinkoja 1,8-2 € ostoilla (tosin niitä on vaan lapsen salkussa) omat kalliimpia.
Toivottavasti pian pääsee qt osinkoakin ihmettelemään, vaikka saa ne kaikki investoida kasvuunkin!
Kuutin ATH kunniaksi pieni muistelo vuoden takaa. Muistatko @Masse
Sitten vilkaistaan hieman toteumaa. Ao. kuvassa punaisella ympyrällä tuo kuvan tekohetki vuonna 2019. Kieltämättä tuo koronadippi jäi ennalta näkemättä, eli ihan huippusuoritus tämä ei ollut.
Masselan imurointivuorojen muistamisessa on toivomisen varaa, mutta nämä Astonin vanhat hehkutukset setä pystyy palauttamaan mieleen käsittämättömän hyvin
Tätä oli lupa hehkuttaa. Ensimmäinen päivä, kun suljetaan 50:n yläpuolelle ja vielä kerrassaan huikealla nousulla!
Jotta jotain asiaakin olisi, niin RSI on aikaisemmin tämän koronan jälkeisessä nousussa ollut paikoin vielä korkeammallakin… Mihin tämä vielä meneekään
Astonilta mitään pois ottamatta, ja foorumin tuoreemmat jäsenet ei välttämättä tiedäkään, mutta muuan polo 6 oli kyllä se ultimate QT-bull aikanaan,joka sai ainakin itseni tutustumaan yhtiöön ja hyppäämään mukaan siellä n. 10 eevertin kantturoilla.
Joten kokeillaan: @polo6 , olisi mukava kuulla pitkästä aikaa kommentteja tästä keissistä.
(Taisi välillä lähteä kaverilla vähän mopokin keulimaan joidenkin viestien osalta, toivottavasti ei mitään perma-bannia tullut)
Muistaakseni vähän aikaa sitten oli keskustelua, kuinka siirtynyt foorumilta pois, joten häntä emme valitettavasti pääse asiassa todennäköisestikään kuulemaan.