Raaka-aineet & luonnonvarat - Talouden primaarisektori

Ne varastot ovat olemassa tai ainakin ennen olivat olemassa luonnonkatastrofin tai sodan varalle. Hätävarastoiksi niitä onkin kutsuttu ja siksi olen ollut kummissani siitä, että Biden niitä on noin runsaasti tyhjäntänyt.

1 tykkäys

Raaka-aineiden hinnan ennustaminen on vaikeaa GS 9kk sitten “Goldman raised its 2022 Brent spot price forecast to $135 per barrel from $98 and its 2023 outlook to $115 from $105.” Lukijoille pieni harjoitustehtävä tähän väliin. Arvaappa jutun päiväys alla olevasta kuvasta.

Jos arvasit 8 maaliskuuta jolloin öljyn hinta oli tapissa se meni ihan oikein.

GS tänään: kupari vuoden päästä uudessa ennätyksessä $11,000, koska Kiina. Itsekin uskon että Kiina aukeaa, mutta tuskin vaikuttaa kupariin koska maa sulattalee kiinteistökuplaa seuraavan 10 vuotta. Kiina tulee olemaan sitä mitä Japani oli 1990-luvulta eteenpäin. Parempi perustelua kuparille olisi Intia, Vietnam jne sekä vihreäsiirtymä.

Jos GS on aidosti tuota mieltä ja tietävät että näin on niin ei he sitä julkisuuteen kerro. Sen sijaan ostavat kupari futuja ja kaivoksia hiljaisuudessa. Onko nämä investointipankkien lausunnot muuta kuin kurssimanipulaatiota, mistä he säännöllisesti jäävät kiinni? Mitä GSn lausunto oikeasti tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä että GS:n taseessa on kuparilafkoja jotka halutaan dumpata ennen kuin taantuma iskee kunnolla. Markkina näytti GS:n mölyyn hiukan reagoivan, vaikka luulisi senkin oppivan.

15 tykkäystä

Öljyn kysynnän oletetaan kasvavan globaalisti vielä ainakin seuraavan 10-15 vuoden ajan mutta ongelmaksi muodostuu se että vuosia jatkuneen öljysektorin ali-investoinnin takia olemassa oleva toimiva tuotanto (proven developed supply, vihreä alue alla olevassa kuvassa) tulee laskemaan kuin lehmän häntä kysyntään nähden mikäli uuteen tuotantoon ei investoida voimakkaasti.

Olen samaa mieltä että öljyn kysyntä tulee varmasti kehittyneissä maissa laskemaan tulevaisuudessa koska ‘uusiutuva energia’ mutta näkisin että tämä on ennemminkin vuosikymmeniä kestävä muutosprosessi jonka toteuttamiseksi tarvitaan valtavat määrät fossiilisia polttoaineita, ihan pelkästään kaiken sen infrastruktuurin rakentamiseen mitä tämän ‘vihreän yhteiskunnan’ pyörittäminen vaatii.

Kun samaan aikaan kehittyvissä maissa ollaan vasta siinä kehitysvaiheessa missä miljardi ihmistä on kirjaimellisesti siirtymässä polkupyöristä ensimmäisiin mopoihin/autoihin niin minun on vaikea nähdä sellaista skenaariota missä öljyn tarjonta riittäisi globaalisti seuraavien vuosikymmenten aikana ilman huomattavia lisäinvestointeja.

Lyhyellä tähtäimellä öljyn hinta heiluu alla olevista fundamenteista riippumatta miten sattuu kuten viime aikojen hinnan kehityksestä on nähty mutta pidemmällä tähtäimellä kysymys on puhtaasti kysynnän/tarjonnan suhteesta, kuten yleensäkin kaikissa raaka-aineissa.

Alla mielenkiintoinen video aiheesta kiinnostuneille:

22 tykkäystä

Opponoidaan hiukan. Olen myös kuunnellut öljybulleja ja lukenut heidän turinoita tässä ketjussa. He argumentoivat hyvin ja ovat tehneet kotiläksynsä kuten tämänkin ketjun useat mainiot postaukset osoittavat. Toisaalta pörssi on paras tunnettu mekanismi jonkun asian hinnan selvittämiseen. Juuri nyt ristiriita öljybullien argumenttien ja pörssin hinnan välillä on valtava. Tuossa kuvassa vuoden 2022 kohdalla öljyn kysyntä on noin 20% enemmän kuin tarjonta. Jos näin olisi öljyn hinnan pitäisi olla ehkä 200 barrelia tynnyriltä. Öljyllä on sama hinnoittelumekanismi kuin sähköllä, minkä hinta on viimeaikoina raketoinut. Toki öljyä voi varastoida joten tällä voidaan pehmentää hinnan nousua. Öljy on ollut vahvassa lasku trendissä viimeiset 5 kuukautta. Se on valtavan pitkä aika jos öljy on loppumassa.

Jokainen saa ihan itse valita kumpaa uskoo. Uskooko hintaa joka laskee kohta kuudetta kuukautta ja pudonnut kesäkuun välihuipusta melkein 40%. Vai uskooko hyvin argumentoivaa öljybullia. Itse uskoin vielä kuukausi sitten öljybullia. Valitettavasti olen joutunut luopumaan uskostani, mutta olenkin tällainen tuuliviiri.

Tehdäänpä leikkimielinen äänestys. Kumpaa uskot

  • Öljybullit on oikeassa ja öljyn hinta liian alhaalla
  • Pörssi on oikeassa ja öljynhinta oikea
  • Vitun kusetusmarkkinat ja kriisit saatana
0 äänestäjää
11 tykkäystä

Jokainen voi olla mitä mieltä haluaa, mutta kun puhutaan 14 vuoden laskevasta investoinnista niin itse en kyllä osta että 5kk on pitkä aika missään mielessä. Kirjaimellisesti ei kukaan ennusta 5kk suuntaa yhdessäkään raaka-aineessa vaikka olisi mikä funda takana. Tekijöitähän tässä on vaikka millä mitalla lyhyellä aikavälillä, mutta jos puhutaan @Luke7 aikajänteestä niin ne on kaikki kohinaa. Taantuma, Kiinan koronakulutuksen totaalinen romahtaminen, inventaariot joita täytettiin korona montussa ja jotka ovat valahtaneet täysin, vähentynyt matkustelu, täysin bidittömät paperimarkkinat, rahastojen pyörittäjät jotka ottaa vuoden bonus miljoonat kotiin eikä turhaan riskeeraa bonareita viimeisellä neljännekselle, hyvin hyvin vahva dollari…kaikki on melko taustamelua.

Eihän mikään teesi ole ehdoton, etenkään poliittisen öljyn kohdalla, mutta siitä olen melko varma että 5kk öljyn spotin liikkeet ei kuvasta yhtään sitä millainen öljymarkkina on vaikka vuonna 2024.

Mitä sitten oletan että käy lyhyellä aikavälillä? Todella paha sanoa. Odotin joulukuun nousua mutta heikosti lähti liikkeelle kun ostajat puuttuu. Ei kyllä ollut lottorivissä että Kiinan jo melko selkeä asteittainen avautuminen saisi öljyä romahtamaan.

Taantuma. Hmm ehkä vähän. Toisaalta kulutusdata ei puolla tätä yhtään ja vielä selkeämmin kuparin spotti reagoi väärin jos tämä olisi raaka-aineiden oletus. Kuparihan on ollut taas hyvin vahva kun ensimmäiset koronakevennyshuhut tulivat. Tekijäthän kuparilla on hyvin samanlaiset pitkässä juoksussa inventaarioiden, tuotannon ja kulutuksen kasvun suhteen.

SPR on varmasti ollut iso tekijä ja pakko sanoa että en uskonut että Biden olisi pistänyt noin ranttaliksi ja vieläpä onnistunut kohtalaisen hyvin. Toki varastoja pitäisi täyttääkkin että se sitten kertoo miten hyvin treidi onnistui. Ongelmia tulenee jossei taantuma puraise tarpeeksi syvää lommoa ja samalla Kiina käynnistää saaden kulutuksen sille tasolle että nykyisellä tuotannolla tulee vaikeaa. Kiina lienee täytellyt Venäjältä omaa SPR:ää ja tuollaista puljaamistahan tuo on ennenkuin niin Kiina kuin koronan/taantuman jälkeinen maailma palaa normiuomiin. Venäjä on melko villi kortti mutta jos Iran on myynyt ölppää vuosikausia niin miksi Venäjäkin ei tähän pystyisi. ESG on pitänyt pintansa myös kriisien keskellä enkä varsinaisesti näe miten politiikka muuttuisi enää capexien suhteen suotuisaksi vaan sitä lopulta oletettua kulutusta, kehittyvät maat edellä, katsellaan varmaan ihmetellen.

Nähtäväksi jää aikooko opec ottaa uuden kokouksen ja puolustaa 90$ rajaa. Jostain luin että Saudien budjetit olisi laskettu muistaakseni 85$ barrelilla. Joka tapauksessa kuri tuottajien kesken on ollut melkoisen maltillinen että riippuen sitten siitä kuinka syvään esim taantuma kouraisee, niin itse kallistun siihen että rakenteellinen nousumarkkina kestää vielä vuosia, MUTTA vola voi olla siinä välillä melkoista. Kiina on aina merkittävä tekijä puhutaan mistä raaka-aineesta tahansa ja mielenkiinnolla odotan millainen Kiina sieltä aukeaa.

25 tykkäystä

En ole mitenkään eri mieltä. YouTuben puolella öljybulleissa on capitulaatiota tapahtumassa. MaverickOfWallstreet ostanut suojauksia ja Eric Townsed (Macrovoices) loikannut pois öljytreidistä. Eric kertoo eilisessä videossa, että koska futuurit osoittavat ylöspäin tämä aiheuttaa lisää laskupainetta. Futuurien osoittaessa ylöspäin öljyn omistamisella on negatiivinen carry kun roll overia tehtäessä nykyisen kuun sopimuksen myynti ja seuraavan kuun ostamisen erotuksessa menettää rahaa kuukausittain. Tästä johtuen moni öljy treideri menee sivuraiteelle joka edelleen laskee öljyn hintaa ja futuureiten nousekäyrä vain jyrkkeene. Itseään vahvistava kierre.

Edit. En muista nähneeni tätä juttua täällä. Eli Saudit leikkaa hintoja Aasian asiakkailta.
"
LAUNCESTON, Australia, Dec 6 (Reuters) - Saudi Aramco cut its key oil prices for Asia for January, as had been expected, but the key question is whether the drop is big enough to tempt refiners to buy more crude.

Aramco (2222.SE), the world’s largest crude exporter, trimmed the official selling price (OSP) for its flagship Arab Light grade to a premium of $3.25 a barrel over the regional benchmark Oman/Dubai quotes for January-loading cargoes.

This was down $2.20 a barrel from the $5.45 premium for cargoes being shipped in December and takes the OSP to its lowest premium since March."

18 tykkäystä

Joo tämä on siis contango, jota on näkynyt ajoittain pienesti. Voi tarkoittaa esim taantumahuolia ja odotuksia spotin laskulle lähiaikoina tai sitten vaan odotellaan vuoden loppuun kun vuoden 2022 Kiinan kysyntä oli niin surkeaa. Käytännön tasolla siis tällä hetkellä supply on riittänyt helposti demand puolelle joten ostopainetta ei ole ollut. Financial timesissa oli juttua että Kiina saattaisi reboundada johonkin 3mbbd ensi vuonna jalosteet ja crude mukaanlukien ("We basically are going from zero energy demand growth in 2022 [in China] to about 3mn b/d equivalent energy demand across the fuels next year,” said Dan Klein at S&P Global Commodity Insights. “We’re going to be seeing a lot more Chinese energy demand going forward.”) Nythän laivoissakin on ollut ylimääräistä vapaata raakaöljyä kun Euroopan jalostamot oli osittain kiinni ja siellä oli ylitarjontaa. Refinery puoli siirtyikin hetkellisesti Kiinaan mikä helpotti crack spreadeja. Eiköhän pumpullakin nähdä helpotusta vielä jos jenkkien yleinen makrodatakin helpottaisi pientä korkojennostojen kulmakertointen laskua ja sitä kautta euroa vahvistumaan.

Toinen on sitten kääntyykö SPR isosta purkajasta isoksi täyttäjäksi ensi vuonna. ( "At the margin, a seller of 200mn barrels in 2022 would become one of the largest buyers of oil in 2023,” said Bill Smead, chair of Smead Capital Management, referring to the volume of emergency oil released this year. “History would argue that we have years of higher oil and gas prices ahead of us.”)

Pointtini olikin alunperin siinä että te puhuitte Luken kanssa eri aikajänteestä ja myöskään öljybull termi voi tarkoittaa mitä vaan 200$ barreli nyt ja kestävän monen vuoden +80$ barrelin välillä ja tämä taas vaikuttaa aika paljon miten ja mihin sijoitat. Treidaajat flippaa piikkejä ja jos uskoo pitkään markkinaan niin voi esim valtavan konkurssiaallon jälkeen (RIG ainoita joka ei mennyt konkkaan🤷🏼‍♂️) hakea esim riskikästä offshoredrilling sektoria (en suosittele kenellekkään mutta itse omistan). Eli jos joku treidaa öljyfutuja vivulla niin toivon onnea näillä öljymarkkinoilla, mutta sinällään sen onnistuminen ei kerro mitenkään pitkän juoksun ajureiden puolesta tai vastaan.

Niin ja hyvä kun kirjoittelet Avocado koska ei varmaan ole helppoa lähteä tähän ketjuun kirjottelemaan kun tulee viestiä vastapalloon😅. Lähinnä siis tuntuu että itse kullakin menee ristiin se mistä aikajänteestä puhutaan ja kun toisaalta lyhyen ajan spotti on niin arvanheittoa niin siitä on helppo vetää johtopäätöksiä että nyt tämä ja tämä teesi todistettiin oikeaksi. Veikkaan että tossa 2024 osataan sanoa jo tarkemmin millaiseksi sykliksi osoittautuu koska etenkin Kiinan täysin poikkeuksellinen vuosi 2022 on vaikeuttanut pitkän ajan arvioita. Sinällään mikään viimeisen vuoden aikana tapahtunut asia ei ole imo muuttanut pitkän ajan vajausta öljyn tuotannonsuhteen, mikä on tuotannon nouseminen vastaamaan kysyntää kun maailma pyörii edes asteittain taas raiteillaan. Kiina on vihjaillut että matkailukin avautuisi ainakin osittain heidän uudeksivuodeksi. Jos uskoo vaikka raaka-aineiden vuosikymmeneen niin nämä kaikki muutamien kuukausien tapahtumat on aina kärpäsen surinaa korvissa. Sinällään vihreäsiirtymä ja esg tukee niin kupari kuin fossiilisiakin markkinoita.

23 tykkäystä

Ihan hyvä tarkennus aikajänteistä, oma öljybull teesi on vuosien horisontilla. Öljyteollisuudessa asiat eivät tapahdu nopeasti, jos öljy-yhtiö X tekisi tänään investointipäätöksen lisätä tuotantokapasiteettia niin ennen kuin se uusi tuotanto olisi ‘online’ tuotannossa puhutaan helposti vuosien viiveestä riippuen alueesta, luvituksista, olemassa olevasta infrasta jne. Vallitseva korkean inflaation ympäristö ei ainakaan helpota yritysten investointihalukkuutta, jos aiemmin laskettiin että tietty öljyesiintymä olisi taloudellisesti kannattavaa ottaa tuotantoon 50$ öljyn hinnalla niin tänä päivänä se kannattava hinta voikin olla jo 65$. Siihen päälle kaikki poliittinen paine vihreästä siirtymästä ja puheet windfall veroista jne eivät millään tavalla ainakaan kannusta öljy-yhtiöitä investoimaan uuteen tuotantoon.

Oma sijoitusteesi tähän öljyn ‘mahdolliseen bull markkinaan’ on etsiä mahdollisimman matalan breakeven tason öljyntuottajia jotka tekevät hyvää vapaata kassavirtaa jo nykyisillä öljyn hinnan tasoilla, ja siihen päälle bonuksena mahdollinen tuotannon kasvattaminen. Öljyn spottihinnan kyttääminen / treidaaminen on oma lajinsa mutta kuten sanottu siihen liityy niin paljon epävarmuutta / manipulointia? niin jätän sen mielellään ammattilaisille.

14 tykkäystä

Olet oikeassa. Muutosprosessi öljyriippuvuudesta on vuosikymmenien prosessi, joka etenee niin hitaasti, että kasvava nuori tai ruuhka vuosia elävän aikuisen saattaa olla vaikea huomata pikku hiljaa tapahtuvaa muutosta.

Käsi kädessä pitää kehittää teknologiaa ja lainsäädäntöä, jotta markkinoilta löytyy tahtotila ja ratkaisuja. Kun palikat löytyy, torni pitää vielä kasata.

Muutosprosessi on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Viitisenkymmentä vuotta sitten mm. jenkki lehdissä ihmeteltiin, miksi joki palaa.

Siis toistan. Joki palaa.

Siis vedessä on niin paljon tehdasjätettä ja muutakin kiintoainetta, että se voi oikeasti syttyä omia aikojaan tuleen. :thinking:

Näistä ajoista ollaan jo pitkällä.

1970-luvulla tuli kuuluisaksi myös Rooman klubi ja teos Kasvun rajat. Niiden World3 järjestelmädynamiikkaan pohjautuva tietokonemallinnus luonnonvarojen riittävyydestä on se mallinnus, johon nähdään viitattavan usein lehdissä ja kirjallisuudessa. 1970-luvun öljykriisi muistutti tätä vallalla olevaa energiakriisiä hyvin paljon.

1973 öljyntuottajamaat painostivat länsimaita muuttamaan Israelin-politiikkaansa. Öljyn hintaa nostettiin 70%, jotkut öljyerät maksoivat kymmenkertaisesti edellisvuoteen verrattuna. Länsimaat olivat öljyntuottajamaiden vanki ja lähestyvä taantuma tosiasia.

Kuulostaako tutulta?

1970-luvun öljykriisi käynnisti teknologisen läpimurron. World3-malli ennusti öljyvarantojen loppumisen 20-50vuoden päästä. Kriisistä teknologia kehittyi hyvinkin nopeasti. Tekisi mieli jutella öljyhistoriaa enemmänkin. Kiehtova matka indeed, mutta yritän päästä oleelliseen

Varsinaiseen vihreään energiaan satsaaminen on puhtaasti poliittista peliä. Se määrää, jolla on pääsy halvan energian äärelle. Halvan energian tuottaminen oli ainakin pitkään talouskasvun perusta. Näemme usein öljypolitiikassa meidän länsimaisen näkökulman. Jos haluaa päästä oman boksinsa ulkopuolelle, suosittelen Frankopan Silkkitiet - Uusi maailman historia.

Itse en ota kantaa öljyn hintaan. Hinnan määrittelevät myyjä ja ostaja keskenään. Melkein sanoisin, että öljyn hinta saakin nousta. Öljy on ainutlaatuinen energian lähde ja ehtyvä luonnovara, eikä sitä soisikaan tuhlattavan.

SPR-varastot ovat kriisitilanteita varten. Öljyä varastoidaan globaalissa mittakaavassa ahkerasti silloin kun öljy on halpaa. Öljyvarastoja löytyy muiltakin. Jossain kohtaa varastoja joudutaan alkaa täyttelemään, mikäli niiden taso laskee sille tasolle, ettei kriisitilanteessa pystytä varmistamaan energian saatavuutta.

Itse pyrin kommentilla herättelemään SPR-varastoja seuraavia ihmisiä pohtimaan, vaikka varastotasot laskisi, aiotaanko niitä nostaa viime vuosikymmenten vastaavalle korkealle tasolle, mikäli energian kysyntää pyritään tasapainottamaan uusiutuvan energian muodossa.

En tiedä, halutaanko korkea varastoaste säilyttää. Sitä kuitenkin kannattaa tarkasti pohtia.

En usko myöskään, että varsinainen kysyntä pystyy seuraavina vuosikymmeninä laskemaan. Tämä johtuu väestönkasvusta. Kysynnän ja tarjonnan lakia hillitsee se, jos me länsimaissa joskus ottaisimme itseämme niskasta kiinni ja meillä olisi mahdollisuus säädellä öljyn kysyntäämme muillakin tavoin kuin jättimäisillä öljyvarastoilla, kaikkien tilanne olisi jo helpompi. Varakkaina asiakkaina me olemme tällä hetkellä niitä, jotka määrittävät, millä hinnalla on varaa ostaa öljyä. Liian kalliit öljyerät jäävät ostamatta, mikäli niille ei ole ostaja.

Jos energia on poliittista peliä, miksi taloudeltaan ja koulutukseltaan vahvat länsimaat antaisivat muulle maailmalle sen mahdollisuuden, että sitä voi aina tarpeen tullen kiristää energialla?

Ehei… Ei me niin hölmöjä olla.

17 tykkäystä

Raakaöljyn hinta on tosiaankin tullut merkittävästi alas viimeisen kuuden kuukauden aikana ja vaikka TA-miehet sanovatkin että hyvään nousumarkkinaan kuuluu myös alasvetoja, on nyt ilmassa havaittavissa jonkinlaista kapitulaatiota. Nousevien kurssien siivittämänä on helpompi olla härkä, mutta nyt kun hinnat ovat tulleet alas, niin sijoittajat tuntuvat aidosti miettivän että oliko tämä tässä.

Internettiä selatessa törmää jatkuvasti lähinnä variaatioihin kahdenlaisista argumenteista:

  1. Hinta on tullut alas, joten fundamentit ovat huonoja. Markkinat ovat tehokkaat. Masentaa.
  2. Öljy on syklinen ala ja kävimme todella korkeissa hinnoissa ja tulimme sieltä alas. Sykli on siis päättynyt ja nyt on laskusyklin aika.

Nämä hintaan perustuvat pintapuoliset argumentit vetoavat mielestäni erityisen hyvin ihmisiin, jotka eivät yleensä sijoita syklisiin osakkeisiin ja tulevat mukaan nousuhuumassa nauttimaan koilliseen menevästä trendiviivasta. Pääomaintensiivisien alojen, kuten öljyteollisuus, syklit voidaan yksinkertaistaan neljään vaiheeseen: Matalat hinnat → Matalat investoinnit → Korkeat hinnat → Korkeat investoinnit → Matalat hinnat. Syklien kestoa ja yksittäisen vuoden hintaa on vaikea ennustaa, mutta koska uusien investointien näkyminen tuotannossa kestää pitkään ja kääntäen ylituotannon poistumisessa menee paljon aikaa, voivat pidemmät syklit helposti kestää vuosikymmenenkin tai kaksi:

Näissä pitkään jatkuvissa sykleissä tulee aina jaksoja, jolloin hinta tulee alas ja lyhyen aikavälin trendit ovat negatiivisia. Mielestäni on täysin oikein pyrkiä olemaan vain nousevien trendien kyydissä, joten sijoittajan tehtäväksi jää päätellä onko viime aikaisessa kurssilaskussa kyseessä aito muutos sektorin kehityksessä vai lieneekö kyseessä vain tavanomaista nousevan markkinan volatiliteettia?

Jos oletetaan että nykyinen hinta raakaöljylle on pidemmän päälle oikea, niin meidän täytyy jotenkin päästä tilanteeseen missä kysyntä ja tarjonta ovat suurin piirtein sopusuhtaisia.

Tänä vuonna olemme nähneet Yhdysvaltain historian nopeimman raakaöljyn varastojen laskun ja muutama viikko sitten nähtiin, Bidenistä oikaistuna, historian kolmanneksi suurin kaupallisten raakaöljyn varastojen lasku. Miten kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan vuonna 2023 alhaisella öljyn hinnalla, joka stimuloi kysyntää eikä kannusta alan yhtiöitä merkittäviin lisäinvestointeihin?

Tietysti 2023 taantuma voi vähentää öljyn kysynnän kasvua, mutta toistaiseksi kaikki näkemäni ennusteet lähtevät vieläkin siitä, että kysyntä kasvaa. 2023 investointibudjetit ovat tätä vuotta isompia, mutta jäävät silti kauas historiallisista tasoista ja osan tästä kasvaneesta budjetista syövät inflaatiosta johtuvat kohonneet kustannukset. Ehkä meille tulee uusi pandemia ja ihmiset lakkaavat liikkumasta romauttaen kysynnän. Ehkä Biden laittaa loputkin varastot markkinoille tuoden äkillistä tarjontaa öljystä. Eihän sitä tietenkään ole tähtiin kirjoitettu että öljyn hinnan on noustava, mutta niin kauan kuin kysyntä ylittää tarjonnan ja tuotantoon ei investoida, niin en oikein ymmärrä miten tästä voidaan vetää se johtopäätös että olemme menossa takaisin halvan energian aikakauteen :man_shrugging:

33 tykkäystä

Eikö Biden jossain vaiheessa sanonut jenkkien alkavan täydentää SPR-varastoja vasta 60 dollarin barrelihinnoissa. Tälläkin foorumilla tuolle taidettiin naureskella, mutta enää tuo ei tunnukaan mitenkään mahdottomalta ajatukselta. Varastoja tyhjättiin kun öljy oli kallista ja nyt hinna laskettua täydennellään. Maallikon silmään vaikuttaa onnistuneelta ratkaisulta.

Edit. olikin näköjään 67 dollaria tai alle tuo hinta, jolloin varastojen täydennys on ollut tarkoitus aloittaa.

6 tykkäystä

Ekan mainiosta postauksesta jatkokysymys:

Millainen näkemys teillä on syklisiin raaka-aineyhtiöihin sijoittamisessa aikahorisonttina ainoastaan pidempi n. 10 vuoden aikaväli?

Koska en osaa arvailla lyhyen aikavälien kurssimuutoksia enkä seuraa juurikaan uutisvirtaa raaka-aineista, näen mahdolliseksi ainoastaan ottaa näkemystä pitkän aikavälin ajureista tai sitten olla sijoittamatta ollenkaan raaka-ainesektoriin.

Olen lähten lähtenyt kuukausisäästämään kupari- ja kultaminereihin sekä öljy-yhtiöihin, mutta ammunko tällä näkökulmalla itseäni nilkkaan? :face_with_monocle:

4 tykkäystä

Mielestäni tuo on ihan hyvä lähestymistapa ottaa näkemystä raaka-aineisiin / jalometalleihin mikäli uskoo (kuten allekirjoittanut) että ollaan useamman vuoden bull-markkinassa. Samalla välttää sen yhtiökohtaisen riskin mikä on aina olemassa, varsinkin kaivossektorilla missä yhtiökohtaiset ongelmat voivat realisoitua raskaiksi tappioiksi huolimatta taustalla olevan raaka-aineen noususta jos sattuu valitsemaan sen väärän yhtiön salkkuunsa.

Hyvä kuitenkin muistaa että sykliset raaka-aineyhtiöt ovat todella syklisiä, eli mihinkään ikiholdiin niitä ei kannata haalia. Nousumarkkinassa tuotot voivat olla päätähuimaavia mutta vastaavasti laskumarkkinassa tappiot voivat olla rumia mikäli sijoittaja ei osaa hypätä ajoissa kyydistä pois…

5 tykkäystä

“Plans to refill SPR when prices around $67-72/b”
Mutta eihän niitä mikään sido siihen, voivat muuttaa suunnitelmiaan koska tahansa. Itse olen lähtenyt siitä, että $70 tasolta todnäk käynnistyy ja seuraavat tilannetta sen jälkeen eli uskoisin, että ostoja on jo aloitettu.

  • @Pohjolan_Eka Kiitos, toi laahaa minusta vähän jäljessä, mutta voi tietysti olla, ettei tällä viikolla vielä ostettu
9 tykkäystä

Isommat yhtiöt on jo aloittaneet valmistelut esim. vedyn/ammoniakin valmistamiseen ja jakeluun. Siinä mielessä eihän niiden liiketoiminta pääty öljy/maakaasupohjaisiin tuotteisiin. On hyvin todennäköistä, että ostavat myös em. alan yhtiöitä ennemmin tai myöhemmin eli pienempiä uranuurtajia ostetaan pois.
En pidä minään mahdottomuutena esim. PLUG:in yhdistymistä johonkin öljyjättiin jossain vaiheessa.

6 tykkäystä

SPR tasoja pystyy seuraamaan esimerkiksi EIA:n sivuilta. Viimeisin viikkodata näyttää vielä muutama miljoonan barrelin myyntejä. Itse uskon että odottavat vähintään tämän kylmä talven yli ennen kuin alkavat tehdä ostoja, jos ylipäätään meinaavat ostaa.

image

https://www.eia.gov/dnav/pet/hist/LeafHandler.ashx?n=PET&s=WCSSTUS1&f=W

3 tykkäystä

Mielestäni tota syklisyyden riskejä korostetaan ajoittain liikaakin. Öljylle on imo helpompi luoda 5vuoden bullteesi kuin valtaosalle viimevuosien suosikkilappuja. Katsokaa paljonko ARKKiin valuu rahaa ja kuinka realistisia ne bull caset on salkun lafkoille. Samaten en missään nimessä hauku vety yhtiöitä mutta jotenkin hassua kun siellä täällä öljyä pidetään ääririskisenä kun taas vaikka sitten vedyssä jokainen lafka on kertoimista välittämättä tulevaisuuden voittaja kun vaan jaksaa holdata.

Tämä ei missään nimessä ole kritisointi mitään lafkaa tai sektoria kohtaan, mutta muistutan vain että jos uskoo itse raaka-aineen teesiin niin voi myös tehdä kuten Luke sanoo. Ostaa hyviä yhtöitä joiden break even on alhaalla ja joiden johtajat suosii hyvää allokointipolitiikkaa ja ovat hyvin luottavaisia jatkoon, ja sitten vain on välittämättä lyhyen ajan kohinasta.

En sano että teesit menee oikein mutta luulen että monen öljyä riskien takia välttävien salkuissa on oikeasti paljon riskisempiäkin lafkoja joilla voi olla myös merkkejä kaikenlaisesta ponzi suhmuroinnista, kun taas öljy on nyt ollut muutaman kuukauden raaka-aineena laskussa kun vaikka Kiina on kiinni. Kummat riskit näette suurempina ~5v aikajanalla?

Mutta joo disclaimer että en nyt energiasektoria kenellekkään suosittele, Helsinki on hyvä pörssi, mutta välillä mennään vähän ylikin riskien korostuksessa. Johan tuolla on holdailtu ties mitä lappuja -90% niin ei tuo energia nyt ole juurikaan vielä edes korjaillut.

Jos teesi on esg:n ja vihreyden takia kuoleva fossiilisten sektori ja siksi muutamaa kuukautta pidempään long salkkuun mahdoton sektori niin voi tosiaan pohtia asiaa kehittyvien maiden tai vaikka sen vihreän siirtymän tuotannon/kaivostoiminnan tms vaatiman fossiilisen kautta. IMO esg on yksi parhaista syistä sijoittaa fossiilisiin. Itse katselen jahka alkuvuodelle tulisi loistavia ostopaikkoja trendin jatkuessa, nyt kun näillänäkymin ne kaikkien aikojen ostopaikat kupariin kuoli Kiinan alkaessa avautumaan.

Edit. Lisätään vielä että näin korkojennoustessa on mukava myös huomioida kuinka paljon velkoja on maksettu 2020 katastrofin jälkeen. Sama joka on drybulkin puolella kannatellut lappuja vaikka sektorin ratet on romahtaneet. Toki jos uskot että öljy putoaa takaisin nollaan niin shortti voi olla poikaa.

21 tykkäystä

Tämä on tosi hyvä nosto. On ollut selkeästi trendinä entisille monoliittiyhtiöille monipuolistaa tuoteportfoliotaan ja hakea uusia kasvumarkkinoita tasatakseen riskejä. Hyvänä esimerkkinä raaka-ainepuolen ulkopuolelta on meidän suomalaiset metsäyhtiöt. Suomen vauraus on aina ollut sen metsissä. Paperin meidän yhtiöt osaavat, mutta ehkä se todellinen osaaminen on paljon syvällisempää. Meillä meinaan osataan metsän järjestelmällinen hoito, puunkäsittely ja tunnetaan yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea kemiaa puusta saadaan irti ja miten niitä kemikaaleja pyöritetään prosessissa.

Ehkä öljyteollisuudenkin osaaminen on todellisuudessa paljon syvällisempää kuin pelkkä musta kulta.

Itse tykkäsin aikoinaan Nesteestä, kun olivat ottaneet tuoteportfolioonsa biopolttoaineen. Tuolloin raakaöljynhinta porisi siellä satasessa. Niillä hinnoilla pystyi laskemaan, miten biopolttoaineet juuri ja juuri ehkä kannattavat. Öljynjalostajalle tyypillistä oli, että liiketoiminnan kannattavuus oli naimisissa öljyn hinnan kanssa. Nesteellä öljyn hinta ja siihen liittyvä politiikka, johon on itsellä rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa, ei ole pitkään aikaan ollut erityisen merkittävä riski liiketoiminnassa. Jotain meilläkin tehdään oikein.

Aika tyylikkäästi Nesteen Kaisa Hietala palkattiinkin viime vuonna Exxonin riveihin. Eiköhän öljyteollisuudessakin nähdä vielä yhtiöissä uudenlaista riskien hallintaa. :blush:

8 tykkäystä

Tätä vihreän kullan ja metsäalan täydellisen osaamisen narratiivia Suomessa on kyllä viljelty, mutta Suomen metsätalous on edelleen yhtä kuin sellu. Bulkeista bulkeinta, minkä rinnalla perunakin on kallista. Toki sitä puupeltoa riittää ja metsänomistajien kannalta monesti epäedullinen “metsänhoito” on taannut sellutehtaille halpaa raaka-ainetta, joten bulkistakin on jäänyt riittävästi katetta.

Puurakentamisen mallimaata Suomesta ei tullut koskaan, eikä täällä taideta ikinä päästä korkeampiin jalostusasteisiin, vaikka siitä on puhuttu vuosikymmenkä. Sellu on Suomen juttu, mutta se ei takaa Suomen vaurautta.

6 tykkäystä

Olet oikeassa. Ei tuo mitään täydellistä osaamista ole.

Tämä menee ehkä hieman raaka-ainekanavan aiheesta ohi. Monet mieltävät raaka-aineeksi maanantimet. Toki puu on raaka-aine. Aloin kirjoittamaan vastausta tähän, mutta siitä tuli ihan tolkuttoman pitkä. Totesin, jotta kaikki eivät hermostu pitkistä perusteluistani hieman aiheesta ohi pidetään teksti ytimekkäänä.

  • Me tehtiin rahaa prosessoimalla puuta jo aikojen alussa tervanpolton aikoina.
  • Sellun kuuluukin olla ”bulkkia”, jotta se pystyi skaalautumaan kuluttajamarkkinoille. Ennen sellua paperin raaka-aine tehtiin lumpuista
  • Puhutaan sellun derivaatasta. Halpaa sellua voidaan lähteä jatkojalostamaan
  • Moni on varmasti tehnyt jotain osasia öljyteollisuudelle, mutta johdappa sitä orkesteria. :grin:
  • Sitä osaamista ja sidosryhmäverkostoa voi käyttää muuhunkin
5 tykkäystä