Osakesijoittaminen

Raisio, puhdas(kultaa)kauraa on tie!

Ihan mielenkiintoinen esitys kaurapohjaisista uutuustuotteista. Kauppaan nämä tulevat syyskuussa.


Tässä pari omaa random-nostoa asioista jotka olivat itselle uutta esityksissä:

  • Early adoptereitten lisäksi tutkimusten mukaan on paljon kuluttajia, joita kiinnostaa lisätä kasvipohjaisia elintarvikkeita ruokavalioon, mutta eivät ole vielä ”uskaltaneet” maistaa tuotteita

  • Elovenan tuttu brändi alentaa kynnystä kokeilla uutta tuotekategoriaa (eli tässä tapauksessa esim. kaurakermat ja kauramaidot).

  • Kaurakermalla on sydänmerkki (tätä ei lehmäkermalla ole, ja osa kuluttajista voi alkaa käyttää tuotteita terveysyistä)

  • Kaurajugurtit myydään kartonkina kierrätettävässä pakkauksessa. → Tämä on mielestäni ihan uusi juttu. Ainakaan itselle ei ole vielä tullut tällaista pienempää jugurttipurkkia (ei siis tölkkiä) vielä vastaan, joka kierrätettäisiin kartonkina

7 tykkäystä

Raisio on itselle ollut vähän ihmetys mm. sen kurssin osalta. Olen ajatellut, että kurssi voisi olla korkeampikin. Koettanut tältä kannalta miettiä mikä tekee sen, ettei se ole tuon korkeampi.
Monesti kuluttajilta kuullut, että Raision tuotteet on niin paljon kalliimpia kuin toiset jonka takia tuotteet jää hyllyyn.
Toivotaan hyvää tulevaisuutta Raisiolle.

Tänään tuli Inderesiltä uusi ansiokas Raision raportti. Suositus ja tavoitehinta pysyivät entisellään, ja muutoinkaan en mitään mullistavia muutoksia edelliseen raporttiin verrattuna bongannut.

Mutta @Petri_Kajaani @Thomas_Westerholm, eikö se Raision pasta-brändi kuitenkin ole Torino, eikä Tornio. :wink:

10 tykkäystä

:sweat_smile: Ei hemmetti …

Vaikka kuinka oltaisiin ylpeitä tuosta Lapin maakunnan helmestä, niin ehkä se pasta myy paremmin, jos siinä on jonkun italialaisen kaupungin nimi…

Piti ihan silmiä hieroa, mutta kyllä siinä etusivulla Tornio luki. Muualla raportissa sitten oikein, mutta nyt on myös etusivu korjattu. Kiitos huomautuksesta :raised_hands:

14 tykkäystä

Raisiolta ei voine odottaa kurssinousua pariin vuoteen, koska uuden tehtaan sekä Verso Foodin ylösajo laskevat tulevien vuosien liikevoittoa. EPS mörnii ennustuksien mukaan samoissa lukemissa tai pieni kasvu ei ainakaan vastaa nykyistä P/E-lukua.

Pekka Kuusniemi on määrätietoisesti vienyt strategiaansa eteenpäin ja vielä pari vuotta, niin asioiden pitäisi rullata ja kasvu alkaa.
Sen verran innokasta ja innovatiivista oli Raision porukka tuossa tuote-esittelyvideossa joten uskon, että tuotteet käyvät odotettua paremmin kaupaksi ja Inderesin kasvuennustukset ylitetään. Varsinkin jos saisivat kauraelintarvikkeiden (Elovena) maantieteellistä markkina-aluetta laajennettua

Lisäksi sain käsityksen, että uusia tuotteita on tulossa syksyllä lisää

5 tykkäystä

Viimeisimmässä Inderesin Raisiota koskevassa videossa, 23.8, käsitellään jälleen vahvaa kassatilannetta. Ylimääräinen osingonjakokin on esillä, mutta toivottavasti sitä ei yhtiössä ajatella. Yritysosto(i)lla ei ole kiire, tapahtuu sitten joskus.

1 tykkäys

Toivottavasti ylimääräisiä osinkoja ei ruveta jakamaan vain joko ostetaan strategiaa tukevaa businestä edullisesti tai sitten ostetaan omia osakkeita.

1 tykkäys

Toivottavasti saan kaikki mahdolliset osingot mitä on saatavissa. Sitäpä nopeammin muuttuu sijoitus riskittömäksi kun alkupääoma on tullut netto-osingoista takaisin.

Nimimerkillä keskihinta alle 1,60 €.

Täällä kun on niin hiljaista, niin uutisoidaan vähän Raision kotimaisen kilpailijan menestyksestä. Toivottavasti meille jossain vaiheessa alkaa tippua jotain vastaavanlaisia uutisia myös Raision Beanit-brandiin liittyen.

Pauligin Gold & Green Foodsin Nyhtökaura-tuote lanseerataan Australian suurimman vähittäiskauppaketjun, Woolworthsin valikoimaan kautta maan. Woolworths on Australian suurin vähittäiskauppa, jolla on yli 1000 myymälää ympäri Australiaa.

Vähittäiskaupassa Nyhtökaura® on Suomen lisäksi saatavilla Hollanissa, jossa tuote on myös saavuttanut suuren suosion ja voittanut useita palkintoja.

Viime vuonna Nyhtökaura® lanseerattiin Yhdysvalloissa maailman johtavan elintarvikejakelijan, Sysco Corporationin valikoimissa. Kaiken kaikkiaan Gold&Green® -tuotteita on jo myynnissä 15 eri markkinalla. Lisäksi Nyhtökaura® on saatavana myös kaikkien Taco Bell -ravintoloiden valikoimista Suomessa, Espanjassa, Portugalissa ja Alankomaissa.

8 tykkäystä

Raisio Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet
Raisio Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 17.9.2021

JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Saarinen, Mika
Asema: Talousjohtaja
Liikkeeseenlaskija: Raisio Oyj
LEI: 74370083282NHIP4QD02

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 74370083282NHIP4QD02_20210916135702_2


Liiketoimen päivämäärä: 2021-09-16
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009002943
Liiketoimen luonne: HANKINTA

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 719 Yksikköhinta: 3,51 EUR
(2): Volyymi: 281 Yksikköhinta: 3,51 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(2): Volyymi: 1 000 Keskihinta: 3,51 EUR

1 tykkäys

Koostin Inderesin Sisäpiirin kaupat -sivulta viimeisen vuoden kaupat.

  • Uudet johtajat ovat ostaneet pieniä eriä kesäkuun 2021 jälkeen
  • Ainut suurempi panostus tehty lähempänä 3eur hintaa marraskuussa 2020
  • Raision sivuilta lisäsin ilmoitetut johdon omistukset esittelyjen yhteydestä
3 tykkäystä