Red Eye - ruotsalaista analyysiä

Päivää palsatalle. Olen lukenut Redeyen juttuja vuosikausia. Myös ruotsalaisia pikkukioskeja tullut seurattua ja omistetua pitkään. Tällä hetkellä salkussani on pelkkiä ruotsalaisia RedEyen seurannassa olevia osakkeita. Kaikki eivät ole Top Picsissä kuitenkaan.
Maaliskuun koronamontun aikoihin pistin pihalle 70% sijoituksista, tilasin premiumin ja ryhdyin matkimaan osakesäästötililläni Top Picsiä. Arvo-osuustililleni vastapainoksi ostin kulta-ETF ää ja pidin isoa käteispositiota kun maailmanloppu oli tulossa.

Kattelin 3kk kun RedEyen salkku ja oma osakesäästötili keuli ja AOT jumitti paikoillaan. Kyllästyin maalimanlopun odotteluun, myin ETF:n ja ostin ruottalaisia sinnekin. Nyt 3 kk on menty molemmilla tileillä käsikädessä First North 25 indeksin kanssa. :smiley: (korjasin virheen 6kk->3kk ei tässä ole vielä kolmea kuukautta pidempään ollut AOT ruottalaisia täynnä)

Vuosien rimpuilun jälkeen olen tullut siihen johtopäätöksen että minulla ei ole mitään konstia saada ominpäin mitään etua siihen että maksan palveusta RedEyelle ja peesaan heitä.
En kuitenkaan nyt ihan täyttä topPicks -kloonia ole salkustani tehnyt. Vastaavuus n 80% ja painotuksissa eroa. Jotain mulla on enemmän kuin punasilmillä ja jotain vähemmän, jotain en ole ostanut ollenkaan kun on vaikuttanut kallilta. Tuo kolmenkympin kuukausimaksu on kyllä tullut takaisin moninkertaisena joka kuukausi.

28 tykkäystä

Onko tästä hienoa tuottoprosentti kuvaa. Olisi mukava nähdä.

Sharevillellä näköjään sai vertailtua salkkuja toisiinsa. Vihreä AOT Harmaa OST.
Aika karusti olikin tuota eroa tullut vuodenalusta.Lyhemmillä aikavälillä ovat alkaneet käyttäytyä samoin.
AOT:n puolella on vielä siivousta tekemättä, pitää oottaa vuodenvaihteen yli ihan likaa veromätkyjä jo tälle vuodelle luvassa…
image

4 tykkäystä

Ei ne aina osu nappiin RedEyen top picsitkään. Viime viikolla möivät pois yhden firman kokonaan pienellä tappioilla. (Ja minä perässä :wink: ) Sijoitus ehti olla salkussa vajaan puoli vuotta. Perustelut olivat että olisi parempia kohteita tiedossa. Joten lähiaikoina taas jotain tulossa tilalle…
Täällä kaipailtiin statiikkaa Top Picksistä ehkä tämän liitekuvan kärsii laittaa. Olivat ystävällisesti kalkuloineet monenlaista KPI:tä tuonne

8 tykkäystä

Kuulostaa hyvältä. Mulla on ollut saman suuntaisia ajatuksia ja olen kopioinut top picksin ost:lle kuukausi sitten. Aot:lla pidän omat poiminnat ja suomi osakkeet.

1 tykkäys

Heillä on ilmeisen isossa roolissa investointipankkiliiketoiminta (”next generation investment banking”), mikä on vähän ristiriidassa meidän filosofian kanssa. En sano että siinä olisi pahaa tai se olisi väärin, mutta filosofia on pohjimmiltaan erilainen.

22 tykkäystä

Piti vielä tarkistaa nämä numerot:

Sattuukin sopivasti, että RE seuraa juuri ruotsalaisia/pohjoismaisia pieniä healthcare-/teknologiafirmoja.

12 tykkäystä

Täällä oli muutamia RE palvelun tilaajia. Voisitteko valottaa kuinka monta yhtiötä “top picks” salkussa on? Ihan ajatuksen tasolla mietin pitäisikö ulkoistaa päätöksen teko suoraan ruotsiin, mutta en näe järkevänä jos salkun koko on kovin pieni ja yhtiöitä paljon, hukkuu hyöty palvelumaksuihin yms :thinking:

Tarkkaa lukumäärää ei tarvitse antaa tietenkään.

1 tykkäys

No ehkä tuon tiedon voi vielä kertoa: 12 yhtiötä :slight_smile:

5 tykkäystä

Sen verran voinee valoittaa Top Pickejä, kun nämä ovat kuitenkin ihan julkisesti näkyvillä Top Pickeinä heidän sivuillaan. Eka tuskin nyt ketään yllättää kuitenkaan :smiley:

8 tykkäystä

RedEye-ilmiö ei muuten tänään puraissut IsoFoliin juuri laisinkaan. Olin lähes varma että tulee kaksinumeroinen päivänousu, kun Top Pickseissä sijaitsevan suht pienivaihtoinen firman base-skeraarioon löydään 100% upsidea, mutta sainkin yllättyä kun päivän muutos onkin vain +3%. Ehkä taikasana SaaS puuttui yrityksen avainsanalistalta :thinking:

1 tykkäys

Ihan mielenkiinnosta kysyn: Miksi Red Eyen Top Pickejä ollaan varovaisia jakamaan tänne toisin kuin suomalaisten analyysiä tekevien toimijoiden maksullisia yhteenvetoja tai välillä pidemiäkin rapsoja?

27 tykkäystä

Hiukan kiinnostaisi ottaa tuo RE premium kokeiluun vaikka vuodeksi, apinoida koko mallisalkku OSTille ja katsella sitten miten se pärjää muulle salkulle. Itsellä kuitenkin OST vielä Nordeassa, eli voiko joku vielä valoittaa, että onko mallisalkussa (ja onko ollut) Nordic Growth Marketin (NGM) lappuja? Nordeassa kun ei voi käydä NGM kauppaa lainkaan :confused:

Yksi näyttää olevan NGM.

1 tykkäys

Se on myös jännä kun yksittäisten firmojen ketjuissa kerrotaan, että tämä löytyy Red Eyen mallisalkusta, mutta kerralla niitä ei voi laittaa yhteen paikkaan :smiley: Ja vielä enemmän ihmetyttää jos niistä aletaan valikoimaan, että kerrotaanpa 2 tai 3, mutta ei sentään kaikkia…

6 tykkäystä

Olihan tuossa kesällä yksi “keissi” täällä, josta taisi Inderes saada virallista noottia.

Erohan on siinä, että Top Pickit ovat osittain julkista tietoa, kun taas osa näistä muista raporteista on joko harmaata aluetta tai jopa täysin maksumuurin takana. Niistä tulee helposti sanomista.

5 tykkäystä

Mielenkiintoista. Aina näitä katsellessa tulee kyllä mieleen, että onko nyt vain pari vuotta ollut niin hurlumheitä, että tälläiset analyysifirmat näyttää hintansa arvoiselta. Helppo markkinoida omia sijoituksiaan ja valintojaan kun lähes jokaisen toppahousu -sijoittajankin salkun käyrä osoittanut muutaman vuoden ajan koiliseen.

3 tykkäystä

Kun laittaa Google-hakuun

“is one of * stocks in our portfolio Top Picks” site:redeye.se

Löytää mm. alla listattujen yhtiöiden päivityksistä maininnan, että ovat Top Picksejä. Tietenkään tämä ei takaa että olisivat enää niitä. Top Picksien lukumäärä näyttää myös vaihtelevat 12-14 yhtiön välillä, suluissa päivityksen vuosiluku jos muu kuin 2020.

  • Isofol
  • Smart Eye
  • I-Tech
  • Hexatronic
  • Fortnox
  • PiezoMotor
  • Embracer (2019)
  • Invisio (2019)
  • Enea (2019)
  • Sensys Gatso (2018)
  • Xvivo Perfusion (2018)
  • THQ Nordic (2017)
  • Genovis (2015)

Googlen muistista sai vielä hakutuloksen StillFrontille, mutta kyseistä sivua ei enää löydy

Nämä kun ovat julkisesti haettavissa olevaa tietoa, niin lienevät sallittua jakaakin :slight_smile:

39 tykkäystä

Paljon on tähän mennessä arvuuteltu mitä Top Picsin salkussa on. Arvuutellaanpa seuraavaksi mitä ostavat 8 % Käteisellä. Aloitan veikkaamalla Acconeeria tai Scibase Holdingia.

4 tykkäystä

Minun mielestä ei ole soveliasta kysyä tai kertoa Top picks salkun sisällöstä. Julkiset päivitykset on tietenkin free for all.
Jos se nyt on ok kertoa niin kohta sitten tänne päivitetään kaikki salkun muutokset reaaliajassa. Eihän me tänne jaeta Indereksen maksullista sisältöäkään.

9 tykkäystä