Revenio sijoituskohteena

ABC välittää pottia pikkuerinä tasarahaan ja markkina nielee. Kurssi jäätyi tilanteeseen.

1 tykkäys

Revenion johto on säntillisen säännöllisesti vuosien varrella myynyt omistuksiaan pois, oletan, että juuri noita palkkioksi saamiaan osakkeita. Siitä aina ajoittain täällä keskustellaan, kun saattaa säikäyttää sijoittajia. Mutta ainakaan tähän asti myynnit eivät ole olleet signaali Revenion suorituskyvystä ja niiden peesaaminen olisi ollut erittäin tuottamatonta.

Oletan, että tulemme vastaisuudessakin näkemään myyntejä. Sikäli olen vallankin iloinen, että ovat aikanaan myyneet, tässähän olisi pian kato pätevissä johtajissa, kun miljuunat vilisisi tilillä, eikä arjen puurtaminen enää olisi mitenkään tarvis :wink: Tai vaihtoehtoisesti pelko persuksissa, kun sekä työpaikka, että mittava omaisuus olisi kaikki kiinni yhdessä korissa, mikä ei välttämättä johtaisi parhaaseen lopputulemaan yöunissa tahi päätöksissä. Sen verran rajusti yhtiö on tuottanut omistaja-arvoa, moninkertaistaen osakkeen arvon.

Vaikka johdolla ei merkittäviä omistuksia ole ollut, ovat he toimittaneet priimaa työpanoksena. Sen tähden Revenion kohdalla jättäisin johdon omistukset sivuviitteeksi.

7 tykkäystä

Merkitystä on erityisesti sillä mitä omistaa, mutta myös sillä mitä ei omista. Vilkuileeko johto päivän aikana jonkin muunkin yhtiön osakkeen hintaa? No eipä tietenkään, ei omaa eikä muita. Huomio on sisäisessä laskennassa. Johtajilla on omaisuus piilossa vakuutuskuorissa ja meklarit jotka hoitavat sijoitusasioita.

Case study, jossa Icare home on todettu oleelliseksi jatkohoidon määrittämisen kannalta:

16 tykkäystä

Tervehdys,
omistamisesta puheen ollen, onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota siihen, että yhtiön sivusto esittelee enää 20 suurinta omistajaa aiemman 100:n + omistusmuutokset sijaan? Tämä on lievästi sanoen outoa - lapsus vai merkki jostain muusta?

1 tykkäys

KLn puolella tämä käsitelty moneen kertaan. Ei lapsus, eikä oikein merkki mistään muustakaan, vain päätös tehdä noin.

1 tykkäys

Siitä vuosikertomusta pläräämään:

Some highlights:

image

Myös johtoryhmästä ja hallituksesta kattava esitys.

30 tykkäystä

Anturithan on ollut tunnetusti kannattavaa busineestä vaikka Revenio ei ole ikinä lukuja avannut

image

Centervue

image

image

8 tykkäystä

Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa, että yhtiön hallitukseen valittaisiin Pekka Rönkä, Pekka Tammela, Ann-Christine Sundell, Arne Boye Nielsen ja Bill Östman.
Tervettä kehitystä!

5 tykkäystä

Reveniota on ollut salkussa jo vuodesta 2014 ja enkä ole pahemmin jaksanut katsella lukuja, mutta nyt on pakko kysyä, että ovatko ROE 19,9% ja ROI 18,1% vertailuyhtiöihin nähden korkeita? Normaalisti seuraa teknoyhtiöitä ja siellä nämä tasot ovat aika keskinkertaisia.

1 tykkäys

Reveniolta odotetaan merkittävää oman ja sijoitetun pääomantuoton paranemista tuleville vuosille. Tähän toki voi tulla merkittävääkin painetta pitää korkealla tasolla tuottoprossia kilpailun kiristyessä tulevaisuudessa kun iCaren patenttisuojat umpeutuu 2023-2025…

10 tykkäystä

EIhän Revenion likketoimintamalli ole samalla tavalla skaalautuva pääoman suhteen kuin softatalojen. Tässä kuitenkin valmistetaan laitteita. SIlti, totta kai logistiikkaketjun tehokkuutta voi parantaa, muttei siinäkään kannata mennä överiksi, koska Revenio on kuitenkin komponenttitoimittajille todella pieni asiakas.

Noita ROI & ROE -lukuja katsellessa kannattaa muuten samalla katsoa nettovelkaisuusastetta. Parempi tunnusluku olisi ROIIC, joka laskee tuoton sekä omalle että vieraalle pääomalle.

2 tykkäystä

Mukava huomata, että Centervuen puolellakin löytyy ominaisuuksia pandemiaa vastaan kamppailussa.

12 tykkäystä

Vähän monologin puolelle menee, mutta Homen saralla tapahtuu Jenkeissä:

Sivuston luotettavuus on mysteeri minulle.

9 tykkäystä

Mikähän Revenion kurssia näin keinuttaa? Tukitaso näyttää asettuneen tuohon 51-52€ haminoille. Firmalla kuitenkin yhä vahvaa tekemistä ja vakuuttavaa tulosta - ja näkymätkin ihan valoisat (IMO). Yleistä hermoilua ja epävarmuutta markkinoilla, vai onko minulla mennyt jotain ohi? Toki, se 60€ Q4 julkistuksen jälkeen oli aika piikki, mutta on sittemmin lasketellut (mielestäni) yllättävänkin alas.

Oisiko niinkin yllättävä syy kuin haastava arvostus+korkotilanne:

image

24 tykkäystä

Ei vahvatkaan jaksa joka päivä voittaa. Välillä täytyy kyykistyä, että voi hypätä, hengittää sisään, että voi puhaltaa. Eli normaalia hengittelyä toistaiseksi. 10 v mukana olleena: Tämä on edelleen osta ja unohda -osake. Korkealla arvostuksella olevat hengittelevät herkemmin kuin muut, mutta yleinen linja ratkaisee. Ei ole vaivan arvoista optimoida jokaista pomppua. Piikkejä muodostuu, mutta pienillä vaihtomäärillä ne voi unohtaa.
Pitäisikin kehittää vaihtomäärillä painottuva indeksi. Tiedä vaikka olisikin olemassa.

17 tykkäystä

Onko Revenio pitänyt aikaisempina vuosina pääomamarkkinapäiviä?

1 tykkäys

On ollut ainakin 2013:

Tämän vuoden CMD:lle pääsee ilmoittautumaan täällä:

Päivä: Tiistai 16.3.2021
Aika: 13.00 – n. 16.00

Viikko vielä :slight_smile:

16 tykkäystä

Nyt on huikea unboxing video :smile:

Suosittelen katsomaan.

26 tykkäystä