Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat

Vähän samat mietteet täällä. Kesä menisi pörssisähkön suhteen halvalla, mutta todennäköisesti pitkä määräaikainen olisi silloin huomattavasti kalliimpi.

1 tykkäys

Oomin toistaiseksi voimassa ollut sopimus muuttui Oomin pörssiin viikonloppuna. Liian kauan maksoin törkeää 19,90c ylihintaa. Seuraavaksi vaihdan heti perään yhtiötä pörssisähkön toimittajaksi. Kiusa se on pienikin kiusa. Oomin kanssa ei ole haluja jatkaa, vaikka olisi halvin.

Oomi oli ainut yhtiö kaikista, joka taannoisessa kuolinpesään liittyvässä asioiden hoidossa kieltäytyi muuttamasta pelkällä ilmoituksella vainajan sopimuksen laskutusosoitteen pesän hoitajalle. Edellytti perunkirjoituksen suorittamisen ja toimittamisen kaikkine valtakirjoineen pesän osakkailta sekä kaikki liitteet testamenttia myöten.

En siis ollut muuttamassa sopimusta, vaan toivoin laskun pesän osoitteeseen, että ei tarvitsisi juosta vainajan asunnolla laskuja kyttäämässä. Kun kysyin mihin perustuu, niin kuulemma heidän käytäntöönsä. Sama käytäntö kesämökin sähköfirmassa oli osanotto, osoitteen välitön muuttaminen ja kuolinpesän asiointiin liittyvän oppaan postittaminen.

15 tykkäystä

Vilkaisin niiden sivuja kun itsellänikin tulee vaihto 2 kk:n päästä, julmettu määrä vaihtoehtoja on olemassa nykyään :thinking:. Katselin tuota 6:kk kiinteää sopparia.

6 kk:n kiinteässä on se ongelma että se loppuu nyt otettaessa keskellä talvea. Hinnat ovat (ehkä) silloin korkeammat ja futuurit ovat pelkkää arvausta (nyt).

Tosiasiassa näistä hinnoista ei lähitulevaisuudessakaan tiedä kukaan oikeata hintatasoa. 2-x-1, miljoonat pennix.

Olavi Virta | Veikkaus - YouTube

5 tykkäystä

Laittaa sen sopparin alkamaan vaikka lokakuun lopussa niin riittää talven yli :slight_smile:

2 tykkäystä

Oletteko miettineet missä menee sähkön hinnan kohtuullisuus?

Toimitusvelvollinen yhtiö, Vattenfall sopimus:

Toimitusvelvollisuuden määritelmä:

Toteutuneet keskihinnat:

Onko mielestänne kohtuullista?

Lähteet

https://www.vattenfall.fi/sahkosopimukset/
Tietoa kotitalouksille | Energiavirasto
Pörssisähkön hinta – Spot-hinta Nord Pool -pörssissä | Sahkon-kilpailutus.fi

16 tykkäystä

Vattenfall Kesto - ihan laillinen tapa - kohteliaasti muotoillen - painaa rahaa. En tohdi käyttää verbejä ‘kusettaa’, ‘huijata’, tms, koska sopimuksen käyttäminen on ihan oma valinta.

Harva tietävä moiseen valintaan ryhtyy, joten tuote lienee suunnattu sille kansanosalle joka ei oikein ymmärrä.

Vattenfall markkinoi tuotetta mm seuraavasti, niinpä he ystävällisesti päivittävätkin hintaa 1.7.2023 oma-alotteisesti alas tasoon 17,90 c/kWh

Hieman särähtää valheelta omaa korvaan tuo että sopimuksen hinta määräytyisi sähkömarkkinoiden mukaan, koska hintataso ei ole siellä päinkään. Varsinkin huomioiden tuon Vattenfallin mahdollisuuden päivittää hinta kuukauden välein.

Itseäni oksettaa tämä tapaus, joku roti saisi itseään kunnioittavalla firmalla olla

Sopimuksen hinta määräytyy sähkömarkkinoiden mukaan.

Kestosopimus on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Sähkön hinta voi muuttua kuukauden varoitusajalla, sillä se mukailee aina sähkön markkinahintaa.

14 tykkäystä

Energiavirastolle onkin tehty lukuisia kanteluita toimitusvelvollisuussähköstä ja sen hinnoittelusta. Niitä onkin tehty 17kpl, Vattenfall ja muut merkittävät markkinapelurit kuten Fortum, Helen jne.

Saas nähdä mitä ja milloin Energiaviraston tutkimukset tuottavat. Eipä ole julkisuudessa paljon asiasta kuulunut, ihan hirveästi en odota toiminnasta jota julkinen taho ja energiatuottajat keskenään puivat.

Vireillä olevat tutkinnat sähkön toimitusvelvollisuustuotteista

Energiavirasto tutkii parhaillaan useamman sähkönmyyjän toimitusvelvollisia tuotteita. Tutkinnat koskevat esimerkiksi tuotteiden julkisuutta, hinnan kohtuullisuutta sekä sitä, voiko pörssisidonnainen tuote olla ainoa toimitusvelvollinen tuote. Tutkinnassa ovat tässä listatut sähkönmyyntiyhtiöt. Asiasanat ovat alustavia ja voivat tarkentua asian käsittelyn edetessä.

Energiavirasto tutkii niiden sähkönmyyntiyhtiöiden toimintaa, joista se on saanut tutkintapyynnön. Annetut päätökset koskevat automaattisesti kaikkia yhtiön toimitusvelvollisuuden piirissä olevia asiakkaita. Jos sähkönmyyjästäsi on jo tutkinta vireillä, asiasta ei siis tarvitse tehdä uutta tutkintapyyntöä.

3 tykkäystä

Otimme tyttäremme opiskelijakämppään Lumpeen 12 kk sopparin 1.6. Alkaen 10,96 snt/kwh + kuukausimaksu 3.99 e. Edellinen sopimus loppui, joten oli toimittava ja tämä oli hänelle sopivin. Opiskelija arvostaa kiinteää hintaa, joten hän ei halunnut pörssisähkösopparia. Kulutus on sen verran pientä, että vaikka sopimusten hinta tuosta kesän aikana tippuisi ei haittaa.

11 tykkäystä

Ehdin nyt roiskaisten laskemaan tämän auki. Kuluva vuosi 2023 osoittaa omilla hatuista heitetyillä hintaennusteilla n. -1200euron tappiota kiinteän sopimuksen vuoksi. Voi olla toki paljon enemmänkin turskaa tiedossa, jos loppuvuonna sähkön hinta palailee historiallisiin tasoihin aikaan ennen Ukrainaa ja energiasetta eli 2019-2021 keskiarvoihin. Viime vuonna suoja taas toi hyvää lähes vastaavan määrän +1150euroa. Näissä ei nyt ole otettu huomioon Sannan ja kumppanien hyvityksiä, koska niitä ei voinut ennakoida.

Noilla tulevilla hinnoilla erityisesti lämmityskaudella vuodenvaihteen 2023-2024 ja H1/2024 yli sitten punnitaan, että paljonko tulen nettona jäämään tappiolle tai voitolle. Todennäköisesti tappiolle yli 500e, mutta alle 1500e. Jotain tältä välitä joutui nyt mielenrauhasta maksamaan ja jatkan hyvin nukkumista vaikka pörssisähkön hinta menisi miinukselle, koska sopimuksen aikanaan päättyessä pääsen palaamaan pörssisähköön ja toivottavasti energiahuolto on jo paremmassa tilanteessa, ettei tarvitse pelätä lattialämpöjen päälle pamahtamista silloin kuin maksaa yli 50snt/kwh

Omilla ennusteilla loppuvuoden osalta:

Kiinteän sopimuksen kertynyt säästö H2/2022
image

Loppuvuoden ennuste historiallisin hinnoin 2019-2021

13 tykkäystä

Kiitos rehdistä perkaamisesta ja läpikäymisestä, ja siitä että jaksoit tuon asian pureskella auki. Arvelinkin, että asia ei välttämättä ole niin yksioikoinen, sillä ne kalliit kuukaudet/ajanjaksot jäivät lopulta aika vähiin. Ja paljon varmasti vaikuttaa/vaikutti näissä sinun kaltaisissa caseissa sähkölämmityksen tapa ja ajoitus vuorokauden aikana. Sinun määräaikainen oli kuitenkin vielä kohtuu inhimmillisen hintainen “vakuutus”, mutta heille, jotka tekivät sen 20-30 snt hintaan on vastaava laskelma karu.

Laskelmastasi on varmasti apua myös monille, jotka saman asian kanssa kenties tulevana(kin) talvena painivat, tai jo nyt joillekin aprikoidessaan sitä mihin siirtyvät kesän aikana päättyvistä vanhoista halvoista 2v määräaikaissopimuksistaan.

1 tykkäys

Se mikä tuossa koolauksessa ihmetytti oli tuo hintakattosopimuksen voimassa ollessa H1/2022, että maksoin sähköistä 5,7-6,7snt/kwh vaikka pörssisähkö oli huiteli yli 8snt hintakattorajan. Voi siis hyvinkin olla, että omassa yksikössäni kulutus ajoittuu vielä pörssisähkön kannalta huomattavasti halvemmille tunneille, joten turskaa olisi tässä mielessä tulossa enemmänkin kyytiin. Toisaalta mietityttää voiko ero olla noin suuri vai tuleeko tuo säästö jo puhtaasti siitä, että lämminvesivaraaja oli asetettu lämmittämään pörssisähkön ollessa halpaa. Se voisi olla selitys, kun tyypillisesti kuuman veden tekemiseen arvioidaan menevän 30% sähköstä ja käymme kyllä tavallista lotraajaa nopeammin suihkussa. Myös tiskikone pyörii aina vain yöllä.

e: Tuohon @Oloneuvos2 hintaan, kun vertaa, niin 12kk sopimus @ n. 11snt tekisi tappioksi n. 750+määräaikaisen “likviditeettipreemio” eli kaiketi n. 1000euron luokkaa, jos sähköyhtiöt osaavat nyt hinnoitella oikein tulevat 12kk.

Kysyin äsken Lumme Energiasta kuinka paljon aiemmin pitää sopimussiirto tehdä, kun vanha soppari on päättymässä. Vastaus oli 15 vuorokautta.

Helen ei laadukkaassa palvelussaan ota nykyisin kiireeseen vedoten mitään kysymyksiäkään vastaan, joten hyvästi tuhnu-firma.

12 tykkäystä

Vattenfallilla näytti olevan Ilmastomix 24kk hintaan 12,65c/kWh, mutta ilman perusmaksua. Tällaiselle vähän kuluttavalle tuo alkaa olla ihan hyvä hinta jo.

Perusmaksu kuitenkin vastaa sähkölaskusta helposti sen kolmanneksen tai jopa puolet, joten 100kWh:n kk-kulutuksella alkaa olla se ja sama yrittää paria senttiä nyrhiä pois, jos vastineeksi tulee perusmaksu 3-5€/kk.

Laitetaan vielä linkki: Ilmasto Mix - Vattenfall

EDIT: Itsekin mietin tuota, mutta päädyin kyseessä olevan pysyvä hinta, sillä nettisivuilla sanotaan: “Energian hinta pysyy samana koko sopimuskauden, joten tuntihintoja ei tarvitse seurata.” Hyvä, että selvititte, niin voin minäkin jatkaa etsintöjä :pensive:

Hassua miten tuohon muuten edes viitsii kauheasti käyttää aikaa, kun omalla kohdalla puhutaan kuitenkin n. 40-60€ erästä per vuosi :sweat_smile:

9 tykkäystä

Eli tuossa ensimmäiset 3 kk on 0 eur ja sitten 21 kk 4,50 eur/kk. Tarkistin Vattenfallilta.

12 tykkäystä

Meinasin kommentoida samaa aikaisemmin, mutta sitten ajattelin että ymmärsin asian ehkä väärin. On kyllä todella epäselvästi ilmaistu “Tarjouskampanjan kesto:3 kk”. Tuon nyt voi tulkita hyvällä syyllä myös väärin. Yleensä noissa on selkeästi ilmaistu, että perusmaksun 3 kk:n ajan ilmaiseksi tms.

8 tykkäystä

Onko tämä palvelu kellekään tuttu? Pörssisähkö, jossa voit itse tehdä pidemmät hintakiinnitykset mielesi mukaan.

Itse olen kahden vaiheilla, maksaako suosiolla tulevaisuudessa sähköstä 100€/kk (ilman siirtoa) vai käyttääkö aikaa sähkön käytön kanssa näpertelyyn.

2 tykkäystä

Alkaa olla energiakriisi taputeltu. Viime kuun sähkön pörssihinnan keskiarvo oli 3,31snt/kwh mikä on halvin kuukausi viimeiseen lähes kolmeen vuoteen tai 34 kuukauteen. Halvempaa oli 7/2020 jolloin pörssin keskihinta oli 2,50. Tuota dataa vasten tuntuu 10snt/kwh kiinteät ihan ryöstöltä. Veikkaan että 5snt kiinteät tekevät paluun seuraavan 12kk aikana.

Huomasin tämän koska oma laskelma kiinteä (5,14) vs pörssi meni ekaa kertaa miinukselle sitten sopimuksen alkamisen. Toukokuulta tuli tappiota 25€. Kokonaisuutena soppari vielä lähes 3k€ voitolla. Mukavaa että sähköpörssissä olen onnistunut, kun oikeassa pörssissa en niinkään.

Laskelma alla. Olen laskenut myös virtuaalisen erotuksen pörssin keskiarvohintaan. Sen olen “voittanut” 4/2022 alkaen joka kuukausi jolloin taloon tuli sähköauto joka vie 10-45% sähkökulutuksesta per kuukausi. Se on helppo ajastaa halvimmille tunneille. Myös ilppi on lisätty 5/2022 joka on laskenut lämmityskuluja.

15 tykkäystä

Hyvin ennenaikainen kommentti tässä vaiheessa mielestäni. Tämän kesän hinnoista ei voi varmasti päätellä ensi talven hintatasoa. Tuotantoa on toki nyt mm. OL3 myötä enemmän mutta ei se ole kriittisin muuttuja. Ei tarvitse pakkasella kuin jokin/jotkin voimalaitokset vikaantua Suomessa tai Ruotsissa, tai jokin siirtokaapeli mysteerisesti katketa niin ollaan aikalailla kriisin keskellä taas.

9 tykkäystä

Näin se on aina ollut, ja tulee aina olemaan.
Nyt ei lähdetä sentään kriisin keskeltä kohti talvea. Toivottavasti.

1 tykkäys