Tässä on Nordnetin tuottokäppyrää 3v ajalta. Kk-säästöllä meni pelkästään indekseihin pitkälle vuotta 2020, mutta olisipa vain ladannut ylimääräiset vaikkapa moniin tämän hetken omistuksiin mieluiten jo käppyrän alussa🙂. Tuossa tämän vuoden helmi-maaliskuun aikana tuli maksettua vähän oppirahoja, mutta ytd on niistäkin huolimatta kuitenkin 22,9% ja tyytyväinen olen tämän hetkiseen kokoonpanoon. Tähän mennessä tänne on mennyt pelkästään palkasta lisäyksiä silloin tällöin.
Maltilliset on prosentit monen hurjiin lukemiin verrattuna, mutta haaste ja oleellista on kuitenkin miten ne kehittyy pidemmällä ajalla. Jos ikäisilleni koskaan työeläkkeitä maksetaan niin sinne on aikaa semmoiset 30-40v😎.
Tähän meni yli 2,5 vuotta, olen oikein tyyvväinen tähän, vaikka tällä palstalla näkyy paljon hurjempiakin prosentteja. Psykologinen raja on nyt ylitetty, mutta sitten, kun sijoitusuraa on kestänyt noin 10 vuotta, niin osaan sanoa, että millainen sijoittaja olen (no nyt olen vekkuli aloittelija) - tuurilla voinee porhaltaa viisikin vuotta ja tällaisina vuosina noviisi voi tehdä valtavat tuotot. Toistaiseksi olen aloitteleva sijoittaja, jonka onnistumiset on perustunut enimmäkseen tuuriin ja epäonnistumiset tyhmyyteen. Ei silti, olen iloinen ja tässä ylpeänä tulin hehkuttamaan tätä tänne - kaikesta huolimatta.
Tyytyväinenhän tässä pitää olla, kun pörssi tarjonnut hyvää tuottoa. Alle keskipalkkaisena tällaiset vuodet tekevät mentaalipuolella mannaa toiveelle siitä, että eläkkeellä saa syödäkkin. Viimeiset 3v lähentelee 250%. Mikäs siinä, kun markkina lapaan tarjoaa.
Salkun koostumus edelleen Suomi painotteinen. Harviat, Qt ja Kamuxit löytyy täältäkin. Firmoja kiertää sen 7-10kpl.
Mielenkiintoisin oppi on hyvin pienen pääoman “swingisalkku”, jolla pyrkinyt ottamaan näkemystä räikeästi aliarvostettuihin firmoihin / fronttaamaan Inderesefektiä. Tämä on tuottanut muutaman prosenttiyksikön enemmän kuin tylsä hold salkku, joten tämä leikki saa edelleen jatkua. Pitää verottajallekin vähän maksaa.
Osakesäästötilin YTD 50% paukku tänään rikki! Hyvällä hajautuksella keskimäärin 8-10 yhtiötä salkussa jotka alkuvuoden toinen toistaan paremmin ovat performoineet.
Sitten onkin peiliin katsomisen paikka; AOT reilusti pakkasella tänävuonna. Käytännössä ollut pelisalkkuna itsellä. Vetyhype riskit on suurinpiirtein tiedostettu, mutta silti on tuli lähdettyä mukaan helpon rahan kiilto silmissä, nooh kuullostikin liian hyvältä ollakseen totta, ja oppiahan tästä rutkasti on tullut. AOT:lla kuitenkin hyvin pieni osa varallisuudesta, lähinnä pahan päivän varalle, jotta ei osakesäästötiliä tarvitse lähteä purkamaan jos rahalle tarvetta.
Kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut vuodenpuolisko, yhteensä sijoitusvarallisuus kasvanut alkuvuodesta 42%, eli rapiat 11k€, jonka tälläinen 19-vuotias korkeakouluopintoja syksyllä aloitteleva ottaa suurin sylin vastaan. Ja tottakai kiitos kuuluu jälleen foorumille ja Inderesille, jotka ovat auttaneet omia sijoituspäätöksiä tehdessä korvaamattomasti!
Mikäli siellä joku aloittelija harmittelee niin ei kannata. Aikalailla turhaa esitellä joitain YTD-lukemia, koska sijoittaminen jos mikä on maratoniin verrattava suoritus. Veri punnitaan, kun loppumatkasta ollaan hapoilla ja taju meinaa lähteä. Harva täällä on ollut mukana viittä kymmentä vuotta markkinoilla, saati enempää, jolloin salkkukin alkaa kooltaan näyttää jo joltain ja oppii ehkä huomaamaan miten reagoi, kun salkusta sulaa vuoden parin palkka noin esimerkkinä
Tälllaistakin tulee tapahtumaan. Muistakaa riskinhallinta ja hajautus!
Allekirjoittaneen sijoituksilla on ollut hivenen tiukemmat ajat ja YTD on jo tippunut +30 %. Ei varsinaisia virheitä. Isot sijoitukset ovat vaan ottaneet hittiä viime aikoina. Niitä on kyllä veivattu ihan menestyksellä, mutta kun putoaa niin putoaa. Rauhallisin mielin silti ,koska en ole salkkua tyhjentämässä lähiaikoina. Salkussa isolla painolla huipulta myydyt Scorpio tankers, joka ostettiin erissä takaisin hivenen turhan aikaisin. Hyvä sinänsä, että tyhjensin pajatson huipuilta. Sama tarina Smart E:n kohdalla. Orocossa pieni kevennys huipuilta ja odotan sen kevennyksen takaisin ostoa. Voxturin kohdalla en ole veivaillut - on sen verran äkkiarvaamaton kohde, että keulii taatusti sillä sekunnilla kun painan myy nappia. Onnittelut vielä kaikille saunamajureille. Teillä on hyvä kyyti menossa.
OST on kehittynyt huomattavasti AOT-salkkuja paremmin. Kauppalehden salkkupalvelu näyttää vain 12 kk tuoton taaksepäin, joten ihan alusta asti kehitys ei näy. TWR-tuoton laskeminen käsin olisi sekin aika urakka, joten varmaan tyydyn jatkossakin seuraamaan AOT + OST kokonaiskehitystä.
Tuolta näyttää vähän pitemmältä ajalta Nordnetissa. OP:ssa on lisäksi sijoituksia ja IB:llä ulkomaisia. Jossain reilussa 450 kilossa mennään tällä hetkellä
Viime vuosien piikki korostuu huomattavasti ja sitä ennen tuotto keskimäärin ollut jotain 20 prosenttia mitä pikaisesti vilkaisin vuositasolla. Joskus vähemmän ja joskus enemmän. Salkun kierto on ollut tosi hidasta ja olen vain pääasiassa holdaillut hyviä yhtiöitä. Välillä myyntejä ja tasapainoitusta. Uutta pääomaa en ole lisännyt kuuteen vuoteen
En nyt tiedä mitä tuosta pitää oppia. Salkun tuotto on pitkällä aikavälillä seurannut hyvin tarkasti salkkuyhtiöiden tuloskehitystä. Mikäli yhtenä vuotena kiroillut, että prkl tulos kasvaa ja kurssi ei kehity niin seuraavana vuonna tämä on yleensä korjattu korkojen kanssa. Viime vuosien kehitystä leimaa tietenkin arvostustasojen nousu, mutta tuloskasvu ollut myös erinomaista. Työntekoa olen myös vähentänyt enemmän, joten enemmän ollut aikaa keskittyä sijoitusjuttuihin. Näillä pääomilla jokainen prosentti on jo aika arvokas, joten priorisointi kannattaa
Tästä oon samaa mieltä. Liian hektinen työjakso alkaa väistämättä näkyä huonoina sijoituspäätöksinä tai sitten niiden tekemättömyytenä, jolloin salkku menee autopilotilla. Se käy helposti kalliiksi kun pääomaa on enemmän. Niin se vaan on, että työ ei saa häiritä tärkeämpiä asioita.
Tuo kasvanut pääoma ja toistakymmentä vuotta sijoitusaikaa tuo salkkuun kaikenmoista jämää. Viisi suurinta on Nordnetin salkussa noin 40 prosenttia pääomasta, mutta yhteensä nimikkeitä noin 30. Myyntivoittoja on kiinni 2/3 salkun arvosta. Voisi sitä kait hanakammin välillä myydä ja ottaa näkemystä, mutta mikäli mitään selkeää myyntipaperia ei ole niin mitäpä sitä turhia. Ei kehtaa joka välissä realisoida veroja tai ottaa liikaa näkemystä ja toki aina voi myöhemmin pistää sileäksi mikäli yhtiön fundissa tapahtuu selkeä muutos heikompaan. Omiin taitoihin saa luottaa, mutta pieni epäilys säilytettävä niin ei kuvittele tietävänsä liikoja
Mutta joo ihan ylpeä olen tuotoista pitkällä aikavälillä, enkä sitä juuri häpeile. Nollista kun lähtee liikkeelle ja älyä noihin koulujuttuihin ei niin ole niin on tuo ihan hyvä saavutus kolmessakymmenissä olevalle