Salkkujen tuotto-%

Oma salkkuni elää melko vahvasti tällä hetkellä Orocon ja Voxturin tahtiin, eli esim eilen oli huono päivä. 10% osuudet on Evossa, Smartissa ja Scorpio Tankkereissa. Näitä olen myynyt ja ostanut jos olen saanut halvemmalla ja käteinen on elänyt sen mukaan- Nyt sitä ei taas ole. Oma suunnitelmani on tällä hetkellä pitkälti se, ettei käteisen kasvattaminen haittaa ollenkaan. Eli jos sen voitollisen myynnin jälkeen ei ostopaikkaa heti tulekaan, ei se haittaa.

10 tykkäystä

Eilen tuli katseltua salkun alkuvuoden tuottoa ja näytti 24,35%.

9 tykkäystä


Näinä päivinä tulee vuosi osakesäästötilillä täyteen :partying_face: Noin 53% tuotto tullut siinä ajassa. Korkeammallakin oltiin, mutta kuten kuvasta näkyy melkoista vuoristorataa on alkuvuosi ollut. Mutta kuitenkin pikkuhiljaa hiivitään ylemmäs. Asetin vuosi tavoitteeksi noin 15-20%, joten hyvin ollaan suunnitelmissa. YTD tällä hetkellä 12,5%. Viime syksynä tuli tehtyä aika aktiivisesti kauppaa, mutta nyt tämän alkuvuoden on ollut melkeenpä samat osakkeet kokoajan. Salkusta löytyy Harviaa, Kamuxia, Metso Outotecia, Efecteä, Orthexia ja Smart Eyetä. Kovaa opiskeluahan tämä on, kun arvo-osuustilikin on ollut käytössä vasta 2 vuotta. Se on kerryttänyt tuottoa vähän reilut 80%.

14 tykkäystä

Back in business! Kesäkuu lähenee loppuaan ja huomenna onkin kuun viimeinen päivä, joten koittaa aika tehdä pitkästä aikaa taas salkkujen tuotto -kysely :slightly_smiling_face: Huomenna pörssien sulkeutuessa ja oman virallisen luvun varmistuessa kiiruhtakaa siis äänestämään! :wink: Hyvää illanjatkoa kaikille ja menestyksekästä heinäkuuta jo tässä vaiheessa!

Salkkuni tuotto kesäkuussa
  • negatiivinen
  • 0-3 %
  • 3,1-6 %
  • 6,1-9 %
  • 9,1-12 %
  • 12,1-15 %
  • 15,1-20 %
  • 20,1-25 %
  • enemmän kuin 25%

0 voters

15 tykkäystä

Kuukausi: (YTD%)

Tammikuu: -0,15%
Helmikuu: 10,80%
Maaliskuu: 16,68%
Huhtikuu: 47,08%
Toukokuu: 52,43%
Kesäkuu: 57,05%

Sharpen luku: 3,94 (3,34)

19 tykkäystä

YTD: 39,63%

Sharpen luku: 5,48

10 tykkäystä

Kevät-alkukesä eli Q2 mennyt ihan mukavasti. Tätä tahtia pidettävä yllä jatkossakin. 100 / kk vois olla mukava tavoite kyllä eläkekassan kasvattamiseksi :beer: Mukavahan näitä tilastoja on katsella niin kauan kuin musiikki soi…

kuva

70 tykkäystä

Nopea puolivuotiskatsaus salkkuun:

  • Koko salkun yhteenlaskettu YTD 9,89 prosenttia plussalla. Positiivisella puolella ollaan edelleen, mutta oppirahoja on tullut kevään aikana maksettua useaan otteeseen.

  • OST-tili YTD 38,79 prosenttia plussalla. Vetureina erityisesti Harvia sekä useat pienemmät IPO-voitot.

  • AOT-tili YTD -1,21% ja tämän suhteen tehty useita virheitä, joista on maksettu runsaasti oppirahoja. Kevään huumassa tuli lähdettyä useampaan hypejunaan aivan liian myöhään, joista kaikissa ajoitus oli surkein mahdollinen ja turskaa tuli useiden tuhansien edestä.

Alkuvuoden epäonnistumiset:

  • turvallisten indeksi-ETF:ien myynnit hypeosakkeiden tieltä
  • DCRB:n osto huipulta ja myynti 10 dollarin tuntumasta
  • Ethereumin osto noin 4000 dollarin paikkeilta, juuri ennen romahdusta
  • Turskat myös Lion E-Mobilitystä sekä Pexipistä, tosin nämä pieniä positioita
  • Viputuotteilla ajoitusten yrittäminen Teslan, Kindredin ja Kambin kanssa, kaikki osuivat näpeille
  • Kindred, Embracer ja Kambi ovat edelleen hitusen pakkasella, mutta näiden kohdalla uskon edelleen osakkeiden tulevaan potentiaaliin.

Hyvänä puolena alkuvuoden temmellys ja siinä näppien polttaminen saivat minut miettimään omaa sijoitusstrategiaani uudestaan. Enää en jaksa kuluttaa päiviäni ja yöuniani osakkeiden kurssien seuraamiseen ja jännittämiseen tai maksella välityspalkkioita turhan hötkyilyn vuoksi. Jatkossa salkku rakentuu OST:n rauhalliseen ja hallittuun kasvattamiseen ja pitkän pidon laadukkaisiin osakkeisiin (esim. Harvia, QT, Remedy), joita ei tarvitse käydä vahtimassa joka päivä tai edes viikko.

Osakkeiden ohessa hajautin sijoituksiani myös uuteen sijoitusasuntoon. Sille YTD:tä on vaikea laskea, mutta mainitaan kuitenkin.

20 tykkäystä

Melkein puoli vuotta mentiin Harvia + Fortum + Sampolla, kesäkuussa sitten hankin OST:lle myös Tecnotreen osakkeita. Eipä tähän kehitykseen voi olla kuin tyytyväinen, toivottavasti loppuvuosi jatkuu samalla radalla.

31 tykkäystä

aika vähän tullut katsottua salkkuja kevään jälkeen, mutta Nio, Ehang, Xpeng tuli ostettua joka kuopassa.

Nio edelleen hirveellä ylipainolla. taitaa olla jo 50% salkusta tai jotain. ostaisin lisää jos olisi rahaa

Ehang ostoja ostoja, ketallaan sit joskus miten meni

xpeng oli jo ennestään isosti mutta nornetin luotot painelin kiinni silti kun oli niin halpaa

kevään kuoppa ei näytä enää pahalta.
mitään en raaski myydä, rahaa ei ole ostaa lisää. syksyllä seuraava vilkaisu salkkuun
image

18 tykkäystä


Ensimmäinen puoli vuotta mennyt mallikkaasti, mikäli tammikuun hypelappusten kanssa läträämistä ei lasketa mukaan.

Tähän mennessä vuoden parhaat kyydit ovat tarjonneet Arocell, Oroco, Evolution joissa kaikissa ollaan vielä mukana vaikka evoa ja orocoa on veivailtukkin kurssien heiluessa. Myöskin salkun uusin tulokas OmaSP vihretää mukavasti.

17 tykkäystä


Laitetaan muistiin. Toukokuun alusta lähtien salkussa suurimmasta pienimpään Oroco, Harvia, Kamux, Voxtur.

15 tykkäystä

Sijoittamista takana 545 päivää / 1 vuosi ja 6 kk
Keskimääräinen vuosituotto: 20,4%
Kesäkuun tuotto: 10,3%
YTD: 26,1% (S&P 500: 14,4%; Nasdaq 100: 12,9%)
Kokonaistuotto (2.1.2020): 32,0% (S&P 500: 32,5%; Nasdaq 100: 65,4%)
Drawdown: 7,6%

Noniin, asiaa. Suunta taas kohti koilista niin kuin kuuluukin :smiley: Yksi parhaita kuukausia sijoitusurallani. Eilen tuli myös ensimmäistä kertaa ikinä rikottua 300% tuotto yksittäisellä osakkeella. Cryptot jatkoi laskuaan nyt vissiin kolmatta kuukautta putkeen, mutta onneksi algoritmit kevensi niistä yli puolet pois jo viime kuussa ja huomenna taitaa lähteä loputkin, eli ainakaan ensi kuussa niistä ei pitäisi tulla miinusta :smiley: Toivottavasti suunta pysyy samana myös jatkossa jos tulisi pitkästä aikaa vaikka uusi ATH, ja ehkä myös pääsisi vähitellen ohi noista indeksien kokonaistuotoista.

8 tykkäystä

Puolet tästäkin vuodesta on vierähtänyt, kaipa tähän voi olla tyytyväinen…

image

Mr. Indeksi on kyllä aika paperia ja oma vuoden tavoite tuli täyteen jo aikoja sitten.

Isoimmat salkun kannattelijat ovat Harvia, QT, pitkään holdattu AMD joka alkanut taas piristyä sekä $500 pinnasta ostettu iso läjä NVIDIAa joka päätti äskettäin lähteä ihan uusiin sfääreihin. Niin ja onpa tuolla melkein 25% plussalla oleva läjä Nokiaa. Kuka sanoi ettei tällä voi tehdä kuin turskaa? Höpöpuheita :smiley:

16 tykkäystä

Ketjun melkoisia tuottolukuja ihmetellessä (ja hikoillessa onko oma träkki onnistunut tänä vuonna riittävän hyvin :upside_down_face:) vilkaisu Inderesin mallisalkkuun palauttaa hieman jalkoja maanpinnalle. Hyväkään salkku ei tuosta vaan revi indeksiin kymmeniä pinnoja etumatkaa.

Kovia on foorumilaisten tulokset. :muscle:

20 tykkäystä

Hyvin on viimeinen puoli vuotta sujunut. Hauskasti AOT ja OST ovat prosentin sisällä toisistaan, vaikka OST on painottunut perusvarmemmalle puolelle (Sampo, Fortum, Tokmanni jne.) ja AOT:llä sitten enemmän kasvua.

Vuoden osaltakin ollaan lähes tasan +100 %. Toisaalta 3 v on sen saman 100 %

10 tykkäystä

image

Puolessa välissä vuotta mennään, aika paljon volatiliteettia ollut salkussa, mutta kokonaistulokseen luonnollisesti todella tyytyväinen. Hurjat on ajat, ei tässä voi muuta sanoa. Olen siirtynyt tosiaan konservatiivisempaan portfolioon. En halua olla poissa markkinoilta, joten yrittänyt nyt rakentaa sellaisen setupin ettei yöunet menisi rytinässäkään. Kannattavia, kasvavia, hinnoitteluvoimaisia,
matalavelkaisia firmoja lähinnä.

10 tykkäystä

Hoitamani vaimon salkku kuvassa. Olen tyytyväinen yli 30 pinnan vuosituottoon. Olisi ihan kiva kun muutkin postaisivat pidemmältä aika väliltä tuottoja.

15 tykkäystä

Eipä voi postailla kun ei ole vielä pitkää aikaa kasassa, alle 2v vanha salkku :smiley:

Ja epäilen että tämä on ns. yleinen ongelma, niin moni aloitellut viimeisen vuoden-parin aikana.

9 tykkäystä

YTD 40%, kesäkuu 7,7%. Hyviä prosentteja, suorastaan ihmeellisen hyviä. Ja silti prosenteissa pieni katkera maku. Ilman hötkyilyä oltaisiin YTD lähempänä 60 %. Mutta jossittelu on turhaa ja tunnekontrollin hallintaa harjoitellaan vieläkin. Kun löytää mielestään jotain hyvää, pitäisi malttaa katsoa kuinka hyvästä on oikeasti kyse, eikä hyvästäkään ei pitäisi maksaa liikaa… Ja IPO-strategiaa pitää hioa paremmaksi.

1 tykkäys