Salkkujen tuotto-%

Joo. Nordnetin graafit tuntuvat hieman flippailevan varsinkin, jos siirtää rahaa AOT → OST :thinking:. Tämän takia itsekin aloin seuraamaan salkun kehitystä erikseen googlesheetsissä.

Mutta tuodaan vähän karua katsottavaa pöytään näiden indeksivoittajien keskelle. Omalta osalta sitä on pyöritty vahvasti indeksin molemmin puolin :grin: Kuten kuvasta näkyy, että kyyti on ollut rajua. Helmikuussa avattu OST ja sinne “premium” hinnoilla hankitut osakkeet testasivat miestä, kun alamäelle ei näkynyt loppua. Tähän kun lyö fundamentaalisesti pari huonoa päätöstä kylkeen niin resepti alamäelle oli valmiina. Tilanteessa realiteetti alkoi nopeasti hajoittamaan haaveita ja pelot kumoamaan periaatteita.
reaaliteettihajoittaahaaveet
Kuva 1: Salkku päälaelleen melkein kuukaudessa, sinäkin pystyt tähän!

Nyt jälkikäteen sijoituspäiväkirjaa lukiessa voi nauraa ja miettiä, että mitä kaikkea tuli kelailtua läpi Q1 (ja missä volyymissa tuli kirjoitettua).

Noh ainakin voi väittää, että on maksettu oppimaksut ja maha kestänyt onnistuneesti happokokeen läpi. Joistain helmikuun ostoista haluaisin lyödä itseäni päähän ja kysyä, että mitä oikein mietin silloin (tai no, en oikeasti ymmärtänyt lappuun liittyviä riskejä). 2020 tulee olemaan mahdollisuuksien vuosi ja tavoitteena nousta kuin feenikslintu tuhkasta. Ottaen huomioon, että tämä on ensimmäinen vuosi sijoitusuraani niin epidemian ajoittuminen alkutaipaleelle on opettanut paljon ja toiminut kipinänä monelle uudelle perspektiiville. Sentään alhaalta on kivuttu hyvää tahtia ylös, ja hei, kohtahan sitä ollaan jo lähtötilanteessa :sweat_smile:

11 tykkäystä