Tässä kohtaa kun on kulunut vuosi siitä, kun tein ensimmäisen osakeostoni, on ehkä hyvä päivitellä kuinka se menikään ja katsoa taaksepäin kulunutta ensimmäistä vuotta sijoittajana. Siirsin osakkeet Nordnettiin huhtikuun alusta S-pankista, joten harmillisesti tuottoprosentti ei näytä aivan oikein. Myin laput n. 20% voitolla ennen koronaromahdusta ja suhteutettuna silloiseen pienempään pääoman määrään todellinen vuosituottoni tältä ajalta oli n. 67%
Ylitin ehdottomasti odotukseni ja olen hyvin tyytyväinen tulokseen, vaikka virheiden takia missasin vieläkin kovemmat potentiaaliset tuotot. Mutta kyllä tähän täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen, olettaen että todennäköisimmin turskaa tulee alussa ja tuottoprosentit paranevat ajan kanssa kokemuksen ja taitojen karttuessa. Tärkein tavoitteeni toteutui, joka oli Buffetin mukaan “Älä tuhoa pääomia”. Myyntejä tappiolla en tehnyt, meinasi käydä huonosti ihan ensimmäisen sijoituksen, Loudspringin kanssa kun satuin ostamaan viime vuoden elokuussa silloisiin huippuihin ja myöhemmin tajusin että yhtiötä ehkä kannattaisi vielä seurata vierestä eikä olla vielä kyydissä Noh onni onnettomuudessa Eaglella tuli tämä maskiprojekti koronan takia ja kurssi nousi sillä tavalla että sain myytyä lopulta position pienellä voitolla pois.
Tuo ensimmäinen sijoitus tuli tehtyä täydellä mutulla ja perehtymättä, mutta sillä sain itseni mukaan peliin. Tämän jälkeen aloin aktiivisemmin seuraamaan varsinkin Inderesiä ja etenevissä määrin lukemaan foorumia ja kiinnostuin oppimaan lisää. Tässä kohtaa rupesin jo jotain tajuamaan arvostuskertoimista ja tajusin ettei tuo Loudspring ehkä ollutkaan hyvä kohde Pintapuolisen arvostuskertoimiin perehtymisen ja Mikaelin höpöteltyä jollain videolla että Digia on hyvä kohde IT-puolelta päätin ostaa sitä satsin seuraavaksi ja se tuottikin mukavat 25% vajaassa puolessa vuodessa. Seuraavaksi pitihän minun päästä mukaan raketoivaan kasvuyhtiöön Revenioon ja hankin sitä myös satsin. Tässä kohtaa lukaisin jo Inderesin laajaa rapsaa ensimmäisen kerran ja tutustuin Revenion viimeisimpään osariin. Tämän jälkeen mukaan tuli vielä salkkuun Capman, Sauli kehui yhtiötä podcastissa ja johto vaikutti tietävän mitä tekee joten pitihän sitäkin satsi hankkia.
Ennen ensimmäistäkään sijoitusta, luin “Arvogurun” joka ei jälkeenpäin ajateltuna ehkä ollut järkevin ensimmäinen sijoituskirja. Kirjassa käytävät asiat vaativat jo pientä pohjaosaamista ja myöhemmin hankkimani Seppo Saarion opas pörssin saloihin olikin huomattavasti parempi aloittelijan kirja. Tämän jälkeen luin uudestaan arvogurun ja kirjan opit avautuivatkin toisella kerralla huomattavasti paremmin.
Sepon kirja avasi silmiäni makrokuvalle pörssissä ja aloin tutkia asiaa tarkemmin ja aloin hahmottamaan että tässähän ollaan korkeilla arvostuksilla liikenteessä ja nousua on jatkunut jo tovin. Tässä kohtaa kaikki käteiset olivat töissä osakkeissa ja koin että ehkä tässä kohtaa olisi hyvä tasapainottaa portfoliota. Korona oli tällöin myös jo tiedossa, joskin se oli vielä Kiinan oma ongelma ainoastaan. Ajattelin kuitenkin, että tässä voi olla potentiaalinen uhka pörssilaskulle ja laitoin Digiat lihoiksi tammikuussa.
Sitten koitti se kuuluisa perjantai helmikuussa kun alkoi käymään selväksi että korona tulee leviämään Eurooppaan kunnolla. Tänä viikonloppuna luin erittäin intensiivisesti lähes aamusta iltaan uutisia ja selvitin tietoa koronasta ja pohdin. Järkeilin, että viruksesta ei vielä tiedetä paljoa ja siihen suhtaudutaan siksi vakavammin. Pohdin myös lockdownien mahdollisuutta ja ajattelin että Eurooppa saattaisi seurata Kiinan esimerkkiä laittamalla kunnon rajoitukset samalla tavalla koska taudista ei vielä tiedetä tarpeeksi ja ajattelin että otetaan esimerkkiä helpommin siitä miten muualla ollaan jo toimittu. Tein pikaisen sijoitussuunnitelman kriisin navigoimiseksi ja laitoin jo sunnuntaina Reveniosta toimarin vetämään että se lähtee laitaan heti aamusta. Tässä kohtaa päätin, että katson vielä maanantain avauksen miten pörssi reagoi ja päätän vielä Capmanin kohtalon siinä. Loudspring sai jäädä salkkuun silloin, sillä se oli pakkasella ja siinä oli mielestäni vielä mahdollisuus käänteeseen.
Maanantai koitti ja pörssihän alkoi punoittaa ihan kunnolla. Tässä kohtaa en jäänyt tekemään syväanalyysiä vaan menin “If you are going to panic, panic first” moodiin ja löin Capmanin laitaan. Olin siirtynyt siis lähes kokonaan käteiseen ja se kannatti isosti. Seuraavien päivien ja viikkojen aikana alkoi käymään selväksi että tässä on tuhannen taalan paikka tulossa hankkia halpaa laatua salkkuun. Seurasin foorumia hyvin intensiivisesti tästä lähtien ja peesasin kokeneempia siitä, milloin ostot kannattaisi aloittaa. Makrokuva oli myös sen verran pahan näköinen, ettei kiirettä ollut ensimmäisiin viikkoihin. Aloin käyttää aikaa enemmän yhtiöiden penkomiseen joita haluaisin omistaa.
Yksi yhtiö jota halusin omistaa oikeastaan alusta lähtien, oli Kesko. Yhtiö oli vain hinnalla pilattu ennen kriisiä. Vuodesta 2015 lähtien Keskossa oli lähtenyt parempi pöhinä päälle uuden johdon alaisuudessa ja tulosta oli tullut. Defensiivinen päivittäistavarakauppa alla antaa hyvää kassavirtatukea laajentua muihin bisneksiin. Defensiivinen kivijalka salkun pohjalle joka painaa tasaista tulosta ylöspäin ja maksaa osingot päälle. Tein myös lynchmäisiä havaintoja yhtiöstä, kuinka K-kauppojen yleisilme, valikoima ja tuoteasettelut olivat aivan eri tasolla kuin kilpailijoilla. Ainoa asia, jossa kilpailijat pärjäsivät oli hintataso joissain tuotteissa mutta muuten mielestäni Kesko on ylivoimaisesti paras. Hinnan vielä laskiessa silloisessa kurssissa alle 50e alkoi johto tankkailemaan lappuja isosti oli case mielestäni täysin selvä ja pistinkin ison osan käteisestä töihin Keskoon.
Toinen osake jota hamusin oli Kone, mutta harmillisesti hinta ei laskenut missään vaiheessa haluamalleni tasolle. Huomioni kiinnittyi Sampoon kun kurssi oli liukunut tasaista pulkkamäkeä ja tankkailin sitä myös toisena suurempana ostona kriisissä.
Suurkiitos täytyy antaa foorumin aktiiviselle ja kokeneemmalle kaartille, teiltä olen oppinut valtavan määrän tietoa ja maltoin istua käteisessä ja aloitin ostot samoihin aikoihin vasta kun kokeneempi porukka alkoi pistää myös käteistä töihin. Köyhän miehen teknistä analyysiä hyödyntämällä lisäksi katsoin isot kurssien tukitasot ja niiden mukaan osuin lähes pohjille.
Tähän asti kaikki meni tosi hyvin ja rupesinkin pohtimaan että miten kaikki meneekin vaan käytännössä putkeen. Tämän jälkeen sitten tulikin niitä virheitä jossa missasin mahdollisuuden vieläkin suurempiin tuottoihin. Olisi pitänyt ymmärtää mikä vaikutus massiivisella tuella oli ja lyödä kaikki liikenevät käteiset töihin huhti-toukokuussa. En myöskään tässä kohtaa vielä tulkinnut talousdataa kovin tehokkaasti ja jäin liian varovaiseksi. Toinen suurempi virheeni oli QT:n osto noin 22e pinnasta ja myynti samalla hinnalla kun FED piti kuumotuspuheen ja itselle tuli siitä niin vahva pelko että kurssit kyykkäävät uudestaan. Paha virhe mutta näistä oppii.
Kaikenkaikkiaan olen hyvin tyytyväinen ja kokemusta sekä tietoa on karttunut rutkasti. Väitän, että tämä ei tullut ilmaiseksi tai pelkällä aloittelijan tuurilla vaikka sitäkin oli matkassa. Olen aktiivisesti lukenut sijoituskirjoja sekä seuraan markkinaa käytännössä päivittäin sekä tätä foorumia ja pyrin aktiivisesti kehittymään sijoittajana. Tällä on suuri osuus ollut menestyksessä. Tässä menestyminen vaatii työtä siinä missä muutkin asiat. Yhtiöihin tulee perehtyä huolellisesti ja tietynlaista itsekuria täytyy löytyä ettei tee hätiköityjä tai tunteellisia päätöksiä. Sijoittajana sellaiset luonteenpiirteet ovat ehdottomasti mielestäni vahvuuksia kun taipumus rationaalisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa, analyyttinen ajatuksenjuoksu ja rauhallisuus. Näiden avulla päätöstenteko on varmemmin oikeaa pidemmässä juoksussa.
En oleta saavuttavani samanlaisia tuottoja pidemmässä juoksussa joka vuosi, mutta asetan kuitenkin tavoitteen korkealle ja pyrin saavuttamaan tuon 20% vuosituoton vähintään. Intohimolla sijoittamiseen sekä tämän loistavan yhteisön avulla ja pyrkimyksellä kehittymään jatkuvasti sijoittajana uskon sen olevan mahdollista.
Tästä tulikin hieman pidempi kuin olin ajatellut mutta toivottavasti jaksoit lukea ja tästä oli jotakin hyötyä sinulle!