Salkkujen tuotto-%

Parin vuoden ajan sijoitusstrategia ja -prosessit (varmasti myös tuuri) ovat toimineet sen verran hyvin, että osakepoiminnalla on alkanut olla muutakin kuin viihde- ja oppimisarvoa. Mitä kevyemmillä arvostukseen perustuvilla hienosäädöillä salkkua on ohjannut, sitä paremmin on mennyt. Salkussa olevien yhtiöiden määrä on kasvanut ja positioita tulee sekä rakennettua että purettua enemmän ajallisesti hajauttaen, ellei esim. luotto johtoon murene tai tapahdu jotain muuta dramaattista. Pahimmat pommit on hiljalleen oppinut väistämään ajoissa. Eli ihan tavallisten sijoituskliseiden sisäistäminen, omaan sijoittajaprofiiliin sopivat yhtiövalinnat (helpompi pitää kiinni tuottojen kertyessä), kovempi työnteko yksittäisten yhtiöiden tutkailussa sekä portfolion riskien hallinta vaikuttavat tällä lyhyellä tarkastelujaksolla olleen kehityksen ytimessä.

19 tykkäystä

Noniin, vihdoinkin yksi merkkipaalu rikki. Reippaasti alle kaksi vuotta siihen meni. Salkku tuplattu lähtötilanteesta. Pari kertaa oltu hyvin lähellä tuota maagista +100% rajaa mutta aina jotkut keljut alkaneet myydä osakkeita liian innokkaasti ja tullut välillä laskua :grimacing: - kolmannella yli!

image

51 tykkäystä

Siinäpä se on vähän volatiiliina keinunut. Viime aikaisen vaalidipin hyödyntämällä päästiin taas ATH-lukemissa käymään syyskyyn tilttaus salkun tyhjennyksestä dipin täydellisille pohjille. Toki palattu nopeasti takas mutta huonommilla yhtiöillä…

Jos jotain olen tänä vuonna oppinut niin;

  • Pysy erossa kaikista hypeistä mitä et tunne (Scorpio-Tankkeri turskaa reilusti)
  • Pysy erossa unlimited indeksi turboista (pikkurahoja, yhtiökohtaiset bullit jees)
  • Ostan dipeistä vain niitä vahvoja yrityksiä jotka tuntuvat silloinkin vielä kalliilta ( toimi hyvin maaliskuussa, mutta tullut sorruttu kaikkeen roskaan, kun salkun kulmakerroin ei jatkunut kesällä haluttuun suuntaan)
  • Myyntienkin jaksotus
  • OTA NIITÄ VOITTOJA KOTIIN!
  • Luota enemmän TA:han

Ai mitä tapahtui, että ylituottoa alkoi syntymään puolessa välissä 2,5v sijoitusuraa? Vipua ja Inderesin seuraamia pienyhtiöitä :speak_no_evil:

16 tykkäystä

En osaa tuota arvioida muuten kuin Sharevillen tarjoamalla 2,2 Sharpen luvulla. Se mitä se tarkoittaa voi joku toinen kertoa… :sweat_smile:

5 tykkäystä

Investopedian mukaan Sharpe ratio joka on yli 1 on hyvä ja yli 2 on tosi hyvä. Se ei tosin ota vipua huomioon, vain tuotot ja volatiliteetin, eli tuo Pohjolan Ekan vipu kommentti edelleen ihan hyvä mietinnän kohde.

2 tykkäystä

Kamuxin vetämänä meni myös itsellä tänään tuo +100% rikki 1.1.2019 alkaen katsottuna. On kyllä ollut poikkeuksellisen tuottoisat 2 vuotta. Lähellä käytiin jo lokakuussa, mutta sitten tuli ajettua vivulla vaalidippiin, mutta tultiinpa sieltä sitten (lisääntyneen) vivun kanssa nopeasti takaisinkin :muscle: (ja vivutkin on jo purettu riskien vähentämiseksi)

35 tykkäystä

Kahden vuoden tuotto +233%

Ei lainaa eikä vipuja käytössä. Top 3 osakkeet:

  1. Revenio 34%. Profit +546,5%
  2. Qt 14,1%. Profit +1084%
  3. Incap 13,1%. Profit +198,9%
43 tykkäystä

Vuosi ja vähän reilu kuukausi nyt osakepoimintaa takana.
Kun aloitin, asetin itselleni 10% vuosituotto tavoitteen. Korona pilasi nyt ensimmäisen vuoden, kun tuli niin poikkeuksellinen aika sijoittamiselle. Koittanut pitää pään kylmänä ja olen muistutellut itselleni kuinka hankala harrastus tämä on pitkällä tähtäimellä ja jalkojen täytyy pysyä maassa. Näihin tuottoihin ei pidä tottua, koska jos nyt tuuduttaudun melkein 3 numeroisiin vuosituottoihin, aiheuttaa se hirveää tuskastumista ja riskien oton lisääntymistä muina vuosina.

Sijoittaminen on kyllä ollut loistava “harrastus” missä voin kehittää sekä itseäni, että lompakkoa :slight_smile:

20 tykkäystä

Sijoitukset aloitin syksyllä 2019 rahastoihin, joista pikaisesti siirryin ETFfiin. No ne nyt on kaikki aikalailla ±0 ja eivät näy kuvassa. Tällä hetkellä keskityn osakkeisiin.

Kuvassa on AOT joka on avattu black friday tarjouksista 2019 ja OST on avattu jossain toukokuun kohdalla. Olisi aika utopiaa olettaa, että sama käydä jatkuisi em. 11 vuotta, mutta ihan mukava käppyrä.

Omistuksia ja ideoita on poimittu foorumilta.

e: ostoja on tehty pääsääntöisesti samalla summalla noin kerran tai kaksi kuussa.
e2: kultasuoniin ei olla osuttu. Korkein tuottanut osake taitaa olla siinä +110%
e3: tosin en ihan tajua miten tuo käppyrä toimii sillä jos vertaa hankintahintaa ja markkiarvoa tuotto on +39%

4 tykkäystä

image

Hyvin jatkui! Vipu 0% ja vain suoria osakeomistuksia :sweat_smile:

5 tykkäystä

On se vuoden tuotoksi osakemarkkinalla ihan kohtalainen kultasuoni. Toki nykymarkkinalla taitaa vaatia lähinnä päivässä tuollaisen tuoton, että kehtaa mainita. :smiley:

4 tykkäystä

Uno-kortti reverse pohjista ja sit takaisin kuin Feenikslintu tuhkasta
image

15 tykkäystä

Nyt on kyllä hurjia tuottoja monilla. Pidemmän päälle tällaiset kovat, jopa kolminumeroiset vuosituotot tietenkään eivät ole realistisia. Jos 10 tuhannen euron salkku tuottaisi 100% tuottoa vuodessa, niin parinkymmenen vuoden päästä olisi kasassa 10 miljardia. :smiley:

Mutta noin yleisempänä huomiona, tietääkö kukaan, mistä tuottojen keskiarvoistuminen johtuu? Että aniharvoin kukaan pystyy ylläpitämään selvästi markkinaa korkeampaa tuottotasoa pitkään ja eri sijoittajien tuotot alkavat lähentyä toisiaan. Kun kuitenkin sijoittamisessa “peli” alkaa “puhtaalta pöydältä” teoriassa joka päivä ja sijoittajilla on täysi vapaus valita sijoituskohteensa. Periaatteessa ole mitään teoreettista estettä pysyviin ylituottoihin.

(Edit. Tarkalleen ottaen 21 vuoden, laskin tämänkin vuoden mukaan, vaikka vuotta ei ole paljoa jäljellä)

4 tykkäystä

Hrm, keksit ovelan suunnitelmani. :scream:

Valitettavasti ylituoton veivaaminen vaikeutuu merkittävästi kun summat kasvavat. Jonkun QTn, Remedyn tai Kamuxin lypsäminen muuttuu liian pieneksi hiekkalaatikoksi ja sitten kun pitäisi mennä Isojen Poikien Altaaseen niin siellä peli on paljon kovempaa.

16 tykkäystä

myös se vaikuttaa, että vaikka onnistuisi rakentamaan keskitetyn voittajasalkun niin jossain vaiheessa useimmille osuu myös huonoja valintoja.

Ja sitten jos hajauttaa salkun kasvaessa riskiä, niin se yleensä tuppaa tasaamaan myös salkun äkkinäisiä nousuja.

4 tykkäystä

Tämä se on suurin syy minunkin mielestäni. Kun salkun koko paisuu, niin et pysty toimimaan enää niin tehokkaasti siellä, missä markkinoilla on epätehokkuutta eli näissä pienivaihtoisissa yhtiöissä. Isoissa firmoissa hinnoittelu markkinoilla on suhteellisen tehokasta, joten ylituoton tekeminen näissä vaikeutuu.

14 tykkäystä

I will join the club, mandatum aot ja ost yhteensä

Ja aot erikseen… Ost hiukan tuollainen perässä vedettävä, kun tuli korona tappioita eikä saa lisätä pääomaa.

Hiukan yölliset asetukset kuvissa. Laitan seuraavan kerran, jos päästään yli 200% aot puolella

Edelleen fake tuotto “aika painotettu”? What that means?

1 tykkäys

juu todellisuudessa AOT on reippaat 100% ja ost tais olla jotain 28%, jos putsattaisiin kotimaiset osakkeet ja Siltronic , mutta jätettäisiin laivat, niin uusiutuvat ja laivat Olisi sijoitettu pääoma n. 90k ja tuotto 80 k eur. (Siltronic, Qt, Kemira ja Herantis teki n. 10 k tappiota kun otin putoavaa puukkoa keväällä liian aikaisin ja möin sitten pois (tosin jälkikäteen QT olis ollu kyllä silti aika loistava…

AOT sisältää tällä hetkellä 29 osaketta ja molemmat yhteensä ollut jossain vaiheessa n. 46 osaketta.

5 tykkäystä

Velkavivulla maalis-huhtikuussa perustettu OST + pieniä lisäyksiä tämän jälkeen. Ajoitus meni melko nappiin:

Sisältönä pelkästään Kamuxia ja lokakuusta lähtien myös siivu Smart Eye:tä. Vivun purun kanssa en pidä kiirettä, ellei nähdä totaalista pörssin (ja/tai salkun yhtiöiden) kuplaantumista. Muuten lyhenee hiljalleen tasalyhennyksin seuraavat ~6,5 vuotta.

AOT:n puolella viime syksystä lähtien menin käytännön all-in Kamux hinnan oltua erittäin houkutteleva OP:n myytyä osakkeita pitkään suuria määriä ja näkymien oltua loistavat. Pieniä lyhytaikaisia positioita on ollut myös muutamassa muussa osakkeessa, mutta tuotot ovat tulleet 99 %:sti Kamuxilla.

Tässä vaiheessa sijoitusuraani kohtuullisen nuorella iällä haluan pelata hyökkäyspeliä ja keskittää pääomani parhaisiin ideoihini ja vahtia niitä tarkasti. Hajautusta lähden laajentamaan, mikäli löytyy mielestäni yhtä houkuttelevan tuotto/riski-suhteen sijoituskohteita ja pääoman merkittävästi kasvaessa.

39 tykkäystä