Petri iltalisien toivossa on ahkerana proletaarina kasannut Sanoman laajan raportin.
Oppimisliiketoiminnan kasvun ja mittavan tehostusohjelman seurauksena odotamme Sanoman tuloksen kasvavan huomattavasti lähivuosina. Luottamuksemme tuloskasvun realisoitumiseen liikevaihdon kasvun kautta on vankistunut, kun taas osakkeen arvostus on maltillinen. Nämä tekijät yhdessä Sanoman yleisesti keskimääräistä maltillisemman riskiprofiilin kanssa muodostavat mielestämme houkuttelevan tuotto/riski-suhteen. Tätä taustaa ja ennustemuutoksia heijastellen nostamme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 9,0 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme.
Rapsasta lainattua:
Sanoma profiloituu sijoittajille vakaaksi osinkoyhtiöksi
Oppimisliiketoiminnan kasvun myötä Sanoman sijoitusprofiili on muuttunut huomattavasti 2020-luvulla. Merkittävin muutos on mielestämme syklisten mainonnan tulovirtojen osittainen korvaantuminen vakailla ja ennustettavilla oppimisliiketoiminnan tulovirroilla, joiden kannattavuus on myös korkeampi kuin perinteisen medialiiketoiminnan. Osana toteutettua liikevaihdon ja tuloksen rakennemuutosta osakkeen pidemmän tähtäimen riskiprofiili on arviomme mukaan laskenut ja myös yhtiön operatiivinen kannattavuusja kassavirtaprofiili on parantunut. Velkaantuneisuus yhdessä kohonneiden korkojen kanssa kuitenkin syö kasvaneiden korkokulujen myötä tuntuvan osan kassavirrasta. Lyhyellä aikavälillä tämä hidastaa oppimisliiketoiminnan tavoiteltua epäorgaanista kasvua, joskin velkatason ja korkojen lasku lieventää tätä painetta jo kuluvana vuonna. Epäorgaanisen kasvun voi kuitenkin odottaa jatkuvan keskipitkällä aikavälillä, mikä arviomme mukaan kasvattaa oppimisliiketoiminnan suhteellista osuutta entisestään