Aloitin säästämisen ja sijoittamisen vakityöpaikan myötä. Nuoruudesta ei jäänyt käteen muuta kuin valtava määrä muistoja ja opintolainaa. En kadu tätä yhtään. Kotoa ei tullut penniäkään eikä eurosenttiäkään, mistä olen aina ollut ylpeä. Pesämunan koko kannattaa silti unohtaa ja verkostoitua niiden kanssa, joiden pohjakassa on ollut merkittävästi isompi. (Inderes foorumi ) Olen havainnut että suvussa periytyvän varallisuuden lisäksi heillä periytyy myös taloudellista ajattelua ihan toisella tavalla.
Olen aina valinnut työni sen perusteella että se on kompromissi kiinnostavuuden ja siitä saatavan kompensaation funktiona. Pikkuhiljaa vaativampia hommia tekemällä palkka nousee. Oma ideaalini on urheillulisen laadukasta työtä tasan 8h päivässä keskimäärin. Yksi secret sauce on myös se, että duuni on riittävän niche, ettei edes kouluja käyneistä kuin osa hallitse jotain erikoisalaa…
Ruutupaperilaskulla salkkuni olisi tuplasti isompi jos olisin vain tehnyt tylsää rahastosäästämistä vuodesta toiseen. 2008 -2009 lama oli karmaiseva oppikokemus. Samoin jonkun ensiauton ostaminen käteisellä, tyhmää. Vasta koronadipissä olen “toipunut” tästä omassa salkussani.
En ole koskaan käyttänyt sijoituslainaa, mutta toisaalta asuntolainaa on riittävästi, enkä ole sitä “pelännyt”, en toki nollan euron tukiverkolla sitä pystynyt opiskelijana ottamaan. Kulut on optimoitu siten että nykyduunissa sijoittamiseen jää pari tonnia kuussa, ja jos vaihtaisin vähemmän urheilulliseen työpaikkaan niin ehkä tonni.
Minulla on jossain vaiheessa ollut vaikeuksia myöntää sitä faktaa että vaurastumiseen yksiselitteisesti vaikuttaa kovat tulot. Monelle pulliaiselle olemattomalla pohjakassalla kuten minulle parempi tie vaurastumiseen on kovapalkkainen ammatti, kuin yrittää säätää jollain 200-300 eurolla kuussa itseään varakkaaksi. Siinä kun tulee yksi hic-up elämään niin sijoitukset on sileänä saman tien.
Koen toisinaan että minulla on ollut huono tuuri sijoittamisen ajoituksessa. Rehellisen itsereflektion avulla kuitenkin näen, että minulla ei ole koskaan ollut hyvä tuuri, mutta ei erityisen huonoakaan. Osakepoiminta erittäin pitkällä aikavälillä on järkyttävän vaikeaa ja aikaavievää puuhaa.
Sijoittamisella tavoittelen seuraavaksi salkkua joka mahdollista palkkatyöhön vertautuvat pääomatulot kuussa. Epärealistinen tavoite? Rehellisesti: ainoa tie siihen on freelancer yrittäjyys. Kun olen velaton mies ja lapset vähän isompia, olen sitten valmis seuraavaan tasoloikkaan.
Mitä tavoittelen? Vapautta. Voin jatkaa töissä, tai en jatka. Haluan ottaa vuoden vapaata harrastaakseni tai rempatakseni, tai sitten en ota. Kun lapset on isoja, olen haaveillut ulkomailla työskentelystä, vai lomailusta. En ole varma. Lisäksi sijoittaminen on itseisarvoisesti kiinnostavaa puuhaa jossa pysyy hyvin kartalla maailman menosta: teknologiasta yms.