Itsellä nyt noin 70 000 suorissa osakkeissa ja hieman vajaa 20 000 rahastoissa. Alkupääomana oli 3 000 euroa jotka tienasin kesätöissä. Sen laitoin rahastoon noin 20 vuotta sitten. Oikeasti sijoittamisen aloitin kuitenkin vasta noin 5 vuotta sitten. Tuo 3 000 alkupääoma (+mitä vähän sai kuukausisäästettyä) oli silloin noussut jonnekin 10 000 tienoille. Siitä otin osan jolla aloin sijoittaa suoriin osakkeisiin ja samalla aloin säännöllisesti kuukausisäästää muutamaan uuteen rahastoon.
Eli olen aloittanut nollasta ja kaikki sijoitukset tehty omilla tienesteillä. Osakkeet osuneet ihan kivasti omasta näkökulmasta, 6 osaketta on yli tuplannut ja yksi on plussalla nyt noin 1400%(PLTR). Lähtökohtaisesti en pahemmin treidaa, Buy&hold kuvaa aika hyvin omaa strategiaa.
Tavoite jatkaa tasaista sijoittamista ja nyt tavoite saada salkku 100k. Muuten ei oikeastaan ole mitään tavoitteita, kiva puskuri jos tarvitaan johonkin ja viimeistään hieman kokeneempana vähentää töitä jos mahdollista.
Minusta tässä on joku piiloajatus että pienituloinen yksinhuoltaja ei voisi vaikuttaa millään tavalla tuloihinsa? Olen täysin samaa mieltä että hyvät tulot on se juttu ja niiden optimointiin ihmiset tuppaavat käyttämään aivan liian vähän aikaa ja energiaa.
Osakkeisiin käytetty aika olisi monelle paljon parempi käyttää lisätienesteihin tai vaikkapa uudelleen koulutukseen. Kauppalaskun pennien optimoimisen aika ylitöihin. Bonuskorttien ja kikkailuun tuhlattu energia pienimuotoiseen yrittäjyyteen.
Pieniin puroihin ei tarvitse tyytyä.
Toki voi. Ajatus oli lähinnä se että sijoittaminen tuskin tekee pienituloisesta kovin varakasta. Korkeampiin tuloihin pääsy sen voi tehdä. Ja sitä tulisi tavoitella ennemmin.
Oma salkkuni on jossain puolen miljoonan ja miljoonan välillä. Varat säästetty omista palkoista, nuorena jaksoi tykittää ylitöitä ja kun ei ollut muutakaan mihin rahani olisin tuhlannut laitoin kaikki ensin indeksirahastoihin ja myöhemmin suoriin osakeostoihin. Kulutason olen aina pitänyt pienenä, tälläkin hetkellä kuukausittain pystyn helposti sijoittamaan pari tonnia vaikka perhettäkin jo on.
Onneksi jo nuorena kiinnostuin sijoittamisesta ja etenkin Pasi Havian blogi taloudellisesta riippumattomuudesta toimi motivaattorina. Aina siitä asti kun ensimmäisiin kesätöihin pääsin olen sijoittanut ylimäärän. Tämä meni jopa niin pitkälle, että armeijassakin ollessani sijoitin päivärahat joita en tuhlannut esimerkiksi leirikarkkeihin tai sotkun munkkeihin. Opiskellessani sijoitin kesätyörahoja kuulausittain ajallisesti hajauttaen.
Suurin yksittäinen onnistuminen omalla urallani oli Revenioon sijoittaminen aikaisessa vaiheessa. Parhaimmillaan salkussa oli pelkästään tätä osaketta euromääräisesti kuusinumeroinen luku.
Itselle homma on tuntunut helpolta, luonnolliselta ja mielenkiintoiselta. Lähivuosina miljoona mennee rikki ellei maailmanloppua tule.
Ajatuksissani pyörii työelämästä poistuminen ja osingoilla+tuotoilla elely sitten kunhan työnantajani minut potkii jonkin yt-ruljanssin seurauksena, koska tuskin malttaisin koskaan itse lähteä. Toivon tämän tapahtuvan viimeistään 40v täyttäessäni.
PS. Nuo yllä olevat kirjoitukset yksinhuoltajista ynnä muista varmasti pätevät, mutta onhan sekin omien valintojen tulos että ylipäätään päätyy kolmen lapsen yksinhuoltajaksi ennen kuin on riittävää taloudellista puskuria hankittuna.
Vähän omasta tilanteesta tähänkin ketjuun. Nettosalkku huitelee nyt jossain 1,3M€ ja siitä tosiaan yrityksen exitin osuus n. 700 K€. Loput säästetty ja tienattu sijoituksilla. Olin ikävuodet 17-30 hyvin säästäväinen ja ennen exitiäkin oli jo yli 100k€ salkku lyhyellä työuralla.
Nyt viimeistään viimeisen vuoden aikana elämän lyhyys on iskenyt enemmän silmille. Enää ei niin paljon huvita säästää, vaan oikeastaan kaikki palkkatyötulot olen antanut itselleni luvan tuhlata, jos haluan.
Mahdollisimman nopea vapaaherruus-tavoitekin on alkanut hieman lipsumaan. Sitä alkaa miettimään, että kaikki elämän aikana haluamani kokemukset ovat kuitenkin tärkeämpiä, kuin täysi vapaa-aika. Mieluummin juuri tällä hetkellä tuhlaa huvitteluun koko palkan ja antaa salkun kasvaa rauhassa.
Moottoripyöräkin tuli pihaan ja tietenkin muut vermeet päälle. Reissuja, festareita jne. olen alkanut varata lisää. Lapsetkin on vielä melko pieniä, joten niiden kuluista ei enää juuri säästellä.
Elämän lyhyyttä voi päivitellä itse kukin, mutta materian ja “elämysten” pakonomainen kerääminen tällä verukkeella on jotenkin niin edellistä päivää. Se voi jollekin tuoda hetkellisesti jotain säväreitä, mutta toleranssi kasvaa ja lopulta mikään ei tuo tyydytystä. Lemmy-vainaa lauleskeli aikanaan, että “chase is better than the catch” ajatellen luultavammin aivan jotain muuta, mutta se on se varsinainen työ/ajatusprosessi eikä palkinto, joka on se todellinen juttu. Tämän kun sisäistää niin on päässyt jo hyvin pitkälle. Kukin toki tavallaan, mutta oravanpyörä ei loittone lisäämällä holtittomasti kulutusta
Otin hieman lisää vapaapäiviä töistä, kävin urheilemassa ja istuskelen tässä terassilla lukemassa uutisia ja ihmettelemässä pimenevää kesäiltaa. Mieltä ahdistavat päivätyöt eivät ainakaan ole herättämässä aamusta Minun oma käsitys hyvin vietetystä ajasta, johon ehkä joku muukin voi samaistua.
Taisin joskus aikaisemmin kirjoittaa tänne. Ei tässä koskaan kummalliset tulot ole olleet, mutta kohtuulliset tulot, markkinoita paremmat sijoitustuotot ja hienoinen velkavipu ovat auttaneet paljon vuosien varrella. Tärkeysjärjestyksessä nuorten kannattaa ensin keskittyä kyllä opiskeluun alalle, josta mahdollisesti voi tienata kohtuullisen tulon tulevaisuudessa. Menopuolen merkitystä ei voi olla korostamatta keskiluokan osalta ja viimeisenä sitten nuo tulonhankkimislainat mikäli muuten asiat ovat kunnossa
Kyllähän sitä ihmisiltä puolisoja kuoleekin, ilman että se toinen puolisko siihen myötävaikuttaisi mitenkään. Ihmisten elämissä on aika hitokseen kaikkea mihin ei pysty valinnoillaan vaikuttamaan, ja paljon myös semmoista missä valintojen seurauksia ei pysty ennakoimaan. Maailma on lopulta melko kaoottinen paikka, ei täällä kukaan missään tyhjiössä elä.
Joillakin toki elämä kulkee radallaan kuin juna, mutta useimmilla tulee jotain häiriöitä jotka kiskoilta suistavat. Toiset pääsevät takaisin vauhtiin, jotkut eivät koskaan.
Valinnoilla on totta kai vaikutusta, usein paljonkin. Toisinaan taas ei yhtään.
Mutta mietin niin, että lähes kaikkea voi ja kannattaa ainakin hetken kokeilla, jotta tietää onko se “oma juttu”. Jotkut jutut jää sitten oikeiksi harrastuksiksi.
Kyllä kai mieluummin on kokeillut vähän kaikkea nuorena, kuin vanhana miettii, että jäipä tuokin tekemättä. Kokeilee kerran tai hetken verran kaikkea mikä kiinnostaa. Ja monet siistit jutut maksaa enemmän, kuin kuntosalijäsenyys tai netflix.
Ei silti tarkoita, että pitäisi turhaa “luksusta” olla jatkuvaan käyttöön.
Minun oma käsitys hyvin vietetystä ajasta, johon ehkä joku muukin voi samaistua.