Scandic - hyvä hotelli, entäs sijoitus?

Yksisilmäinen näkemys, jota kuulee hoettavan. Jos edes hieman laajentaisi näkökulmaa, huomaisi että esim. yhtiön vakavaraisuudella on väliä varsinkin kriisiaikoina. Siis ettei ne tulevat kassavirrat tyrehdy ensimmäisiin vaikeuksiin konkurssin muodossa. Mitä isompi myrsky, sitä paremmassa kunnossa saisi pääomarakenne olla. Sijoittajan kannalta vieläpä niin, että kirjanpidossa rahaksi muutettavat erät olisi erillään liikearvosta ja muusta haihtuvasta hötöstä.

Juurikki ei eilen kommentoinut mitään Scandin veloista, ei edes sitä, että oltiin parannettu valmiutta ottaa velkaa moninkertaiseti tämän osakeannin verran. Suunnitelmissa oli, että jos tänään jonkun tunnin käyttäisi taseen tutkimisen ja referoimiseen, mutta jää nyt kyllä väliin.

Juurikin viesti Nokia-ketjussa liputettiin. Tuli liian voimakkaasti mieleen 15 vuotta vanhat asiat. Silloin Kauppalehden trollit ärsytti siinä määrin, että Juurikki jätti kommentoimisen kokonaan. Tämä keskustelupalsta on vaikuttanut asiallisemmalta, mutta sen verran tuo liputus ärsyttää, että Juurikki vaikenee toistaiseksi.

Terminaalikassavirtaa on olemassa vain sillä oletuksella, että yhtiö ei mene konkurssiin. Pitkälle tulevaan tähtäävissä kassavirtamalleissa on ennustamiseen liittyviä ongelmia ja analyysi voi perustua virheellisiin oletuksiin yhtiön olemassaolosta. Onhan holdaajalle silti yritys sijoitusmielessä kiinnostava lähinnä siksi, että sijoitukselle voi saada tuottoa liiketoiminnan kautta.

Pointti kuitenkin oli lähinnä siinä, että liikearvopoisto tai muu omaisuuserien arvonmuutoksesta johtuva tappio on laskennallinen. Sellainen ei siksi vie ketään konkurssiin (pl. joku asuntosijoitusyhtiö, jolla oli lainan vakuutena alaskirjattua omaisuutta) eikä osakkeen arvo pienenny negatiivisen EPSin verran. Olen tosikko, enkä osaa lukea rivien välistä, oliko tuo -8 SEK tarkoitettu huumoriksi vai sanottu tosissaan. :smiley:

Niin, ja toinen pointti oli, että osakkeen nykykurssiin on kohtuullisen suurella todennäköisyydellä ymmärretty hinnoitella tuo annista johtuva lisäkustannus laimennuksen estämiseksi kutakuinkin oikein.

Jos Juurikki vaikenee niin sitten on kurjaa tietysti. En kuitenkaan taida ottaa kantaa liputukseen jossain toisessa ketjussa, jota en seuraa.

Tänään onkin taas tuulinen päivä. Stoppari napsahti heti päivän aluksi ja nyt ollaankin jo kiivetty kivasti sen yli. Ei amatöörin pitäisi käyttää stoppareita, niillä ei tuu kuin takkiin. :lying_face:

1 tykkäys

Ei Juurikin kannata vaieta, hyvää pohdiskelua ja näkemystä. Ryhtymällä marinistiksi, ei saa kuin tiukat otsarypyt.

Aika hyvin arvattiin osakeannin ehdot. Lähettivät emailin vanhasta muistista, vaikken enää firmaa omista. 7:llä 6 -ehto on sellainen, ettei sitä olisi voinut mistään päätellä. Sillä ilmeisestikin säädettiin merkintähinnaksi pyöreä 20 kr, eikä se 17 kr.

“Scandics styrelse offentliggör idag de slutliga villkoren för Företrädesemissionen. Det maximala antalet nya aktier som kan emitteras är 88 272 918. Aktieägare i Scandic har företrädesrätt att teckna sex (6) nya aktier per sju (7) befintliga aktier. Teckningskursen är 20 SEK per aktie.”

1 tykkäys

On tämä Scandicin kurssi ollut tänäänkin ihan kuin Scandicin kurssi yleensäkin.
Aamusta tasasta laskettelua aina kello 14.00 pintaan, kunnes kuin napin painalluksesta käyrä suuntaakin kohti taivasta. Ihan kuin näin olisi käynyt ennenkin :joy:

Iltalehdessä tänään muuten otsikko:

Synkempi ennuste Etlalta: Suomen BKT supistuu tänä vuonna 8 prosenttia – karmein isku hotelli- ja ravintola-alalle

Mikä nyt ei tietenkään kenellekään yllätyksenä tullut.

Mielenkiintoista luettavaa. Itse ostin tämän kaikista syvimmästä koronakuopasta, joten tuotto on jo nyt hyvä eli tällä hetkellä 100 %. Vähän kahden vaiheilla, vieläkö olisi lisää revitettävissä.

Tänään rallatellaan aamun pienen laskun jälkeen jo 13% nousussa. Tässäpä hyvä lappu vaikka päivätreidaukseen? Ilmeisesti yhtiökokous on torstaina, jossa päätetään myös ketjussa keskustellusta lisäannista. Odotan jännityksellä onko sillä mitään vaikutusta osakkeen hintaan, kun tämä heiluu jo nyt päivän aikana niin helvetisti että “markkinahinnasta” on vaikea ottaa selvää.

Onnea hyvästä ajoituksesta, sitä kai se ainakin joltain osin oli, siis onnea.
Itse jäin odottamaan, en tiedä mitä, mutta ostamatta jäi.
Katsotaan nyt mihin tämä vielä nouseekaan, mutta en kyllä enää näillä hinnoilla tässä epävarmuuksien keskellä ala kyllä mukaan hyppäämään. Itse näen tässä enemmän kuitenkin uhkia kuin mahdollisuuksia. Ehkä joku toinen näkee toisin?

1 tykkäys

Taas mennään niin että vähän hirvittää. Nykykurssi + tuleva diluutio = osake on viime vuoden kesän hinnoissa?

Kai se on todettava, että meikäläinen myöhästyi Scandicin junasta ja asemalle jäätiin vilkuttamaan murheellisesti.
No katsotaan nyt huominen yhtiökokous mitä sieltä tulee, mutta en kyllä ala enää n. 60 kruunun hintaan tätä miettimäänkään, paitsi ehkä joskus sitten kun maailma taas on palautunut “normaaliksi” mutta taitaa hintakin olla siinä kohtaan palautunut “normaaliksi”, eli se siitä.
Eiköhän tuolta pörsseistä vielä jotain kiinnostavaa löydy alennettuun hintaan.

Joskus on järkevämpää jäädä sivuun.

Päivän hinta osakkeelle on täyteen kruunuun pyöristetynä 55 kr. Tiedossa on 17 kr maksu, jotta entinen osuus firmasta säilyisi (20 kr x 6/7 merkintäsuhde).

Tätä visualisoi parhaiten täytekakku. Ennen sitä oli 100 % ja kun luodaan uusia osakkeita, itse asiassa siivutetaan samaa kakkua uusiksi. Ei tule toista kakkua, ei.

72 kr on aika kova hinta osakkeesta, jota myytiin jossain plus-miinus 80 kr hintaa viime kesänä, kun kaikki meni vielä hyvin. Tässä on sentään tapahtunut paljon sen jälkeen. Funda-analyysiin ei ole tarvetta.

Ruotsissa ei ehkä huomata, että osinkoanti on vain pieni osa toimenpiteitä, jolla konkurssi vältetään. Ruotsalainen analyytikko kertoo (ks. aiemman viestit), että viime hädässä valtio kyllä auttaa. Sitä ei ehkä tarvita, sillä osakeantiin verrattuna moninkertainen määrä rahoitusta on valmiiksi neuvoteltu lainan muodossa.

Onneksi Q2 tulee jo 17.7.2020 ja silloin pääsette taas ostamaan halvalla velkaantunutta firmaa, luulee Juurikki.

Juurikille Scandic on vain vakihotelli ja sijoitusmielessä varjonyrkkeilyä ilman toivetta suhteen syventämisestä. Varsinaiseen sijoitussalkkuun ei Scandicin näytöt riitä edes hyvinä aikoina ja fiilisvalintana Scandic on jo kertaalleen naurettu.

Scandic ei ole ollut hyvä sijoitus koskaan. Parhaimmillaankin keskinkertainen n. 80 SEK hintaan. Jos osti vuonna 2016 siitä lyhyelläkin välillä sai ihan hyvän rahan, mutta tämä johtui osakkeen tulemisesta yliarvostetuksi.

Nyt pitää muistaa, että kun ei osallistu merkintäoikeusantiin ulkopuolisen näkökulmasta osake laimenee täysimääräisesti uusien osakkeiden syntymisen suhteessa. Kun vanhalle osakkeenomistajalle laimennus oli 17 SEK osakekurssin päälle, annin jälkeinen osake markkinoilla vastaa vain reilua puolikasta vanhasta osakkeesta.

Annin jälkeen saman osuuden yrityksestä saa, kun osakkeen hinnan kertoo 1.85:llä. Tietysti annin jälkeen osake tulee välittömästi korjaamaan alaspäin, mutta nopeimmat siitä jotain arbitraasia voivat saada. Tuskin tulee olemaan niin, että silloinen hinta * 1.85 = nykyinen hinta + 17 SEK.

Sijoituksena varmaan huono, mutta juuri nyt aika kiva treidattava. Aamusta taas +10 vaikka aamun kurssiin on laskettu diluutio. Ainakin luulen niin, en täysin ymmärrä tuon hinnan käyttäytymistä. Osake laski 29% (diluutio) ja pomppasi siitä heti 10% ylöspäin.

Kertokaahan nyt mitä tämä meinaa, kun itse en ymmärrä.

Kauppalehti näyttää +11,73%
Googlen Scandic stock -20,81%

Sama arvo sentään molemmilla, 42 ja risat Sekkiä

En ole asiantuntija mutta liittyykö jotenkin tapaan jolla nämä tahot kurssin laskevat?
Osakkeen arvo laski diluution johdosta, jonka jälkeen se arvotettiin 11,73% korkeammaksi. Kuitenkin eilisen kurssiin nähden absoluuttinen kurssi on 20,81% alempi.
En tiedä osasinko kirjoittaa ajatuksiani riittävän selkeästi. :grin:

1 tykkäys

Joissain paikoissa näyttää että osakkeelle on tehty splitti ja laskettu siitä tän päivän muutos. Tokihan tämä ei mikään splitti ole vaan laimennus

2 tykkäystä

Juurikki ei oikein älyä tuota viestin lopussa olevaa laskentatapaa. Kerro nyt enemmän tietävänä, eikö tätä tilannetta voida hahmottaa ihan vaan piirakan jakona?

Siis että ennen Corunaa ja vielä nytkin piirakka on jaettu 103 miljoonaan siivuun ja yhden siivun hinta oli esim. vuosi sitten jopa likemmäs 120 kr ja nyt se on reiluun 20 kruunuun pudottuaan hiihdellyt väliä 40-50 kr tai jotain. Tästä ollaan varmaan yhtä mieltä.

Faktat siis ovat:

  1. Nyt perjantain ja maanantain välillä Scandicin kurssi Tukholman pörssissä on noin 42 kr.
  2. Osakkeen arvo vastaa nyt yksi/103 miljoonaa -osaa firmasta.
  3. Osakeannissa on maksettava 20 kr/uusi osake ja uusia osakkeita saa merkitä 6 osaketta 7:llä vanhalla. Suhteella 6/7 voidaan laskea, että entisen omistuksen ylläpitoon tarvitaan vähän yli 17 kr per osake.
  4. Osakeanti ei laajenna kakkua, vaan tarkastelun kohteena on sama kakku ja osakeanti kattaa jo tehtyjä tai osin todennäköisesti pian tulevia tappioita konkurssin estämiseksi.

Joko vedetään seuraavat johtopäätökset?

Kokonaiseen kruunuun pyöristettynä osakkeen pörssiarvo on x + 17 kr = 42 kr. Osakkeen nykykurssi on itse asiassa noin 25 kr + 17 kr tulevasta velvoitteesta.

Olisi outoa laskea toisinpäin, siis että kun nyt 42 kr arvoisella osakkeella osakkeella omistat 1/103 000 000 -osuuden firmasta, niin saatko jotain lisää sillä 17 kr/osake lisällä? Et saa, vaan omistusosuus pysyy samana.

Taisi Juurikki taas laskea jotain väärin, sillä eihän tässä tälläkään kertaa tällaista lopputulemaa pitänyt tulla.

Scandicin nykyinen pörssiarvo on 42 kr, mutta todellinen arvo 25 kr. Entäs ne fundat? Nordnet kertoo, että firman P/B on 2,17 vielä tälläkin hinnalla! Ja että ilmeisestikin Q1 EPS oli -27,06 kr. Ei siis voi olla, koska sehän vetää firman arvon miinukselle.

Q1:llä korona söi vain noin yhden kuukauden eli kolmasosan Scandicin tuloista. Miltähän mahtaa Q2 näyttää, kun siinä on kolme kuukautta?

Vuoden 2019 Scandicin velkaantumisaste oli 74,24 %, kun se oli vuotta aiemmin 31,27 %. Ei hyvä lähtökohta koronakriisiin ongelma-alalla, joksi hotellibisnes lienee syytä lukea. Onneksi sentään Scandicilla on hyvä puskuri valmiiksi sovittuja velkoja suuruudeltaan moninkertaisesti osinkoannin tuomat tulot. Ja sitten tietenkin valtio pelastaa, jos kaikki menee ihan viduiksi.

Omistajien kannalta tämä on kuitenkin laiha lohtu, kun Ruotsin valtio on ennenkin pelastanut firmojaan, mutta aina myös vaatinut vastineeksi osakkeita. Laimenee laimenee… on hyvä muistaa Norwegianin omistajien kohtalo.

Nyt Juurikki ei älyä yhtään. Onko osakeanti jo toteutettu, vai päättelevätkö ruotsalaiset tässä jotain ihan pieleen, kun kurssi on vieläkin yli 40 kr?

Disclaimer: oikeudet pidätetään ja oikeudet pidätetään. Juurikki ei omista Scandicia, vaikka onkin tyytyväinen vakiasiakas.

Totta! Ja ihan asiallista tekstiä vaihteeksi taas sinulta @Juurikki.
Sen verran amatööri olen tällä pörssin saralla, että en oikein tämän Scandicin viimeaikojen tapahtumista ole paljoa ymmärtänyt, mutta sen olen, että eihän tätä kannata edes harkita nyt ainakaan vähään aikaan, ainakaan näillä 40 SEK hinnoilla. Kyllä tuo Q2 tulee olemaan (myös) rumaa luettavaa, enkä pysty millään uskomaan, että hotelleiden täyttöasteet nyt kovinkaan korkeat tulevat kesälläkään olemaan, kyllä tässä varmasti sen verran on ihmisillä itsesuojeluvaistot heränneet, ettei itseään/perhettään vie minnekään todennäköiseen viruspesäkkeeseen.

Tuossa nykykurssi + 17 oli hinta, joka piti maksaa osuuden pysymisestä samana.

Annin jälkeen osake on laimeampi, eli sitä pitää ostaa 1.85-kertainen määrä, jotta saavuttaa saman omistusosuuden.

Jos osake oletetaan oikein hinnoitelluksi nyt, jotta osake on hinnoiteltu oikein myös annin jälkeen, tuosta kaavasta saa, paljonko osakkeen “pitäisi” maksaa. Eli niin, että samankokoisesta viipaleesta maksettaisiin yhtä paljon ennen ja jälkeen annin.

Mutta näinhän siinä tuskin käy.