Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

Umpin juuri päättyneestä analyytikko- yms. tilaisuudesta parisen huomiota:

A) Maailmankirjat sen verran sekaisin, että vähänkään pitkän ajan näkymät sumussa.
B) Jäi kuva, että varoitettiin heikosta Q2/2025-tuloksesta. Sähkön ja sellun hinnat mataa, isoja ylläpitoinvestointeja jne.
C) Toimari-Massimo torjui aika selväsanaisesti omien osakkeiden osto-ohjelman jatkon. Näin epäselvässä maailmantilanteessa kassa pidettävä kunnossa.

29 tykkäystä

Valtava ylikapasiteetti yhä Comm.Paperilla Ettringenin sulkemisen jälkeenkin. Käyttöasteet luokkaa 70-75%. Näyttää olevan uskoa yhä, että markkina toipuu, kun eivät sulje lisää konelinjoja.

2 tykkäystä

Tässä on Antilta uusi yhtiöraportti heti Q1:n jälkeen. :slight_smile:

UPM:n Q1-raportti oli suunnilleen odotusten mukainen ja lyhyen tähtäimen näkymä pysyy suunnilleen odotetun vaisuna, vaikka yhtiö tekeekin aktiivisesti tuloskuntoa tukevia toimenpiteitä. Osake ei ole lyhyellä tähtäimellä halpa, mutta näkemyksemme mukaan 6 %:n osinkotuotto ja pidemmällä sihdillä edullinen tase kannustavat kärvistelemään osakkeen kyydissä.

Rapsasta lainattua:

Yhtiön nettovelka pysyi lähes vakaana suhteessa Q4:n loppuun ja oli vajaat 3,0 miljardia euroa Q1:n lopussa. Tämä vastaa 1,8x suhdetta edellisen 12 kuukauden käyttökatteeseen (vrt. tavoite alle 2x). Näkemyksemme mukaan yhtiön tase on edelleen hyvässä kunnossa, sillä investointisyklin huippu on takana emmekä usko tuloksenkaan enää heikentyvän radikaalisti nykyiseltä matalalta tasolta.

16 tykkäystä

Stora Enso tops profit expectations, but warns of market uncertainty

Finnish forestry group Stora Enso reported a first-quarter operating profit above market expectations on Friday, but said it expected demand to remain subdued and volatile due to heightened market uncertainty amid global trade tensions and weak consumer sentiment.

Its adjusted operating profit, or earnings before interest and taxes, rose to 175 million euros ($198.42 million) in the first quarter from 149 million euros a year earlier.

That was well above analysts’ 124.9 million euro forecast in a poll by Vara Research.

Stora Enso said it expected the ramp-up of its new packaging board line in Oulu, Finland to have a negative impact of about 100 million euros on its annual adjusted EBIT.

It forecast capital expenditures of 730 million to 790 million euros for the year.

  • WHAT COMES TO US TARIFFS, WE ESTIMATE THAT THE DIRECT IMPACT AT CURRENT TARIFF RATES IS LIMITED
  • OUTLOOK 2025: ADJUSTED EBIT WILL BE ADVERSELY IMPACTED BY APPROX. EUR 100 MILLION DUE TO RAMP-UP OF NEW PACKAGING BOARD LINE IN OULU, FINLAND
  • OUTLOOK 2025: CAPITAL EXPENDITURE FORECAST EUR 730–790 MILLION
  • OUTLOOK FOR Q2: MAINTENANCE COSTS ARE EXPECTED TO INCREASE BY APPROXIMATELY EUR 20 MILLION FROM Q1/2025
  • IN OUR FOREST DIVISION, THE HIGH DEMAND AND TIGHT MARKETS FOR WOOD AND FRESH FIBER CONTINUED, LEADING TO ANOTHER RECORD-HIGH QUARTERLY EBIT
  • OUTLOOK FROM Q1/2025 TO Q2/2025: IN PACKAGING MATERIALS DIVISION, CONTAINERBOARD MARKET IS EXPECTED TO REMAIN STABLE WITH ONGOING PRICE INCREASES
  • OUTLOOK FROM Q1/2025 TO Q2/2025: FOREST DIVISION IS EXPECTED TO MAINTAIN ROBUST FINANCIAL PERFORMANCE
  • OUTLOOK FROM Q1/2025 TO Q2/2025: PACKAGING SOLUTIONS DIVISION ANTICIPATES INCREASED DEMAND IN WESTERN EUROPE WHILE ASIAN DEMAND SUGGEST RETURN TO LOWER SEASONAL NORMS
6 tykkäystä

Tässä on Antin kommentit Stora Enson tuloksesta, annetaan ablodit yhtiölle!

9 tykkäystä

Sinänsä positiivista kotimaan kannalta, että täällä ei käsitykseni mukaan ole koneet seisseet niin pitkiä aikoja, että olisi lomautuksia ollut. Joten kuinka heikot ovat UPM:n koneiden käyntiasteet muualla euroopassa, kun täällä 90-100% luokkaa…

3 tykkäystä

Mettämies Antti on tehnyt uuden yhtiöraportin Stora Ensosta, sunnuntaina myöhäisillalla. :slight_smile: *

Toistamme Stora Enson lisää-suosituksemme ja yhtiön tavoitehintamme 9,00 euroa. Teollinen liiketoiminta on yhtiölle todennäköisesti tervanjuontia myös tänä vuonna eikä osake ole tulospohjaisesti lyhyellä tähtäimellä halpa. Taseessa piilee mielestämme kuitenkin arvoa (2024 TOT P/B 0,6x), minkä purkamiseen liittyen yhtiöllä on käynnissä myös toimenpiteitä. Näemmekin edelleen osakkeen tuotto-odotuksen tuottovaatimusta korkeampana tasepelin kautta tarkasteltuna.

Rapsasta lainattua:

Stora Enson P/B-luku on roimasti keskipitkän ajan mediaaninsa alapuolella tasolla 0,6x. Tasetta arvioitaessa on huomioitavaa, että taseesta metsän osuus on merkittävä eli 9,3 miljardia euroa tai vajaat 12 euroa per osake. Jos metsälle hyväksytään tämä arvostus, teollisten liiketoimintojen arvoksi jäisi yhtiö velat ja metsään liittyvät verovelat huomioiden vain reilut 2 miljardia euroa. Tässä skenaariossa teollisten liiketoimintojen arvo jäisi yhtiön lähivuosien vaisulla keskimääräisellä tuloksellakin alhaiseksi (2025e-2028e ka. ”teollinen EV/EBIT” selvästi yksinumeroinen).

15 tykkäystä

Noin puolet tai Ettringenin sulkemisen jälkeen vähän yli puolet UPM:n painopaperikapasiteetista on Suomessa. Jos Suomessa on ollut käyttöaste yli 90%, niin muualla eli pääosin Saksassa ne ovat sitten olleet luokkaa 50%. Suomen osuus UPM:n painopaperikapasiteetista on taas noussut 3-4 vuotta, sitä ennenhän se laski noin 10 vuotta.

Massimon mukaan tosin puun hinta on kestämättämällä tasolla Suomessa ja tämä lienee perinteisesti on ennustanut kapasiteettivähennyksiä. Ehkä Saksassa energian hinta on sitten vielä kestämättömällä tasolla. Mene ja tiedä.

7 tykkäystä

Metsä Boardin osavuosikatsaus Q1/2025:
Metsä Board Osavuosikatsaus

Tammi–maaliskuu 2025 (verrattuna 1–3/2024)
• Liikevaihto oli 480,8 miljoonaa euroa (483,7).
• Vertailukelpoinen liiketulos oli 22,8 miljoonaa euroa (31,5) eli 4,7 prosenttia liikevaihdosta (6,5). Liiketulos oli -3,8 miljoonaa euroa (23,0).
• Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,04 euroa (0,06), ja osakekohtainen tulos oli -0,02 euroa (0,04).
• Vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 3,9 prosenttia (5,7).
• Liiketoiminnan nettorahavirta oli -27,9 miljoonaa euroa (-7,9).

Tulosohjeistus huhti–kesäkuu 2025
Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan huhti–kesäkuussa 2025 olevan heikompi kuin tammi–maaliskuussa 2025 (1–3/2025: 22,8 milj. euroa

8 tykkäystä

Metsä Boardin tuoreen toimitusjohtajan Esa Kaikkosen haastattelu nyt katseltavissa ja kuunneltavissa. :smiley:

Metsä Boardin selviytymistä heikosta markkinatilanteesta eivät helpota päällä olevat tullit, jotka nakertavat myynnin kehitystä. Yhtiö odottaa toimintaympäristön pysyvän epävakaana myös lähitulevaisuudessa. Tuore toimitusjohtaja Esa Kaikkonen kommentoi ajatuksiaan nykytilanteesta sekä lähiajan näkymistä.

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:13 Uusi toimitusjohtaja esittäytyy
00:51 Millaisessa kehitysvaiheessa yhtiö on uuden toimitusjohtajan silmin?
02:09 Q1-tuloksen pääajurit
03:04 Q2:n ohjeistus
04:09 Tullien nykyinen taso ja vaikutus Metsä Boardin tuotteisiin
05:46 Tullien myötä tulevat hinnankorotukset
06:33 Näkyvätkö tullit jo USA:n tilauksissa?
07:42 Kauppavirtojen muutokset
09:15 Takon tehtaalta siirretyt asiakkaat
09:59 Metsä Fibre
10:48 Havusellumarkkinoiden näkymät
11:25 Raaka-ainemarkkinoiden näkymät

8 tykkäystä

Viljakainen on tehnyt uuden yhtiöraportin Metsä Boardin Q1-tulosten selvittyä. :slight_smile:

Toistamme Metsä Boardin vähennä-suosituksemme ja 3,25 euron tavoitehintamme. Metsä Boardin Q1-raportin kokonaiskuva ei tarjonnut kirkastusta yhtiön haastavaan lähivuosien näkymään. Metsä Board on kärsinyt viime aikoina merkittävästi kulutuskäyttäytymisen varovaisuudesta ja Pohjoismaiden puumarkkinan kiristymisestä… Kun yhtälöön lisätään vielä tulliriskit ja vahvistunut EUR/USD-kurssi, ongelmia on kasaantunut jo pinoksi asti. Tämä kokonaiskuva huomioiden emme näe Metsä Boardin tuotto-odotusta lyhyellä tai keskipitkällä tähtäimellä houkuttelevana jälleen laskeneet ennusteemme huomioiden.

Rapsasta lainattua:

Kassavirtakin oli hyvin heikko

Metsä Boardin liiketoiminnan rahavirta oli Q1:llä 28 MEUR negatiivinen (Q1’24: -8 MEUR MEUR). Kassavirtaa rasittaa heikko tulos, mutta myös käyttöpääoma hörppäsi käteistä, kun yhtiön tuotanto rullasi muun muassa lähestyvien tuotantoseisokkien (etenkin Kemin integraatin 5 viikon korjausseisokki Q2:lla) takia selvästi myyntiä ripeämmin. Käyttöpääoman sitoutuminen Q1:llä on myös Metsä Boardille kausiluonteista.

6 tykkäystä

Mielenkiintoista, että Hämälän haastattelujen mukaan Metsä ei ole ajanut sellutehtaitaan täysillä alkuvuonna kysynnän heikkouden vuoksi (lähde esim MT 29.4.)

UPM taas näyttää ajaneen sellutehtaitaan täysillä sekä Q1/2025 ja Q4/2024. UPM:n nettisivujen mukaan vuotuinen globaali sellukapasiteetti 5.8Mt eli 1.45 Mt per kvartaali. Toimitukset Q1/2025 1.43 Mt ja Q4/2024 1.45 Mt. (Lähde Q1 osari sivu 8). Kun toimitusluvut ovat näin lähellä globaalia maksimikapasiteettia, niin se tarkoittanee myös Suomen laitoksia ajetun täysillä jo yli puoli vuotta.

Mikä voisi olla syynä, että UPM kykynee tuottamaan samassa markkinatilanteessa Suomessa liki 100% kapasiteetilla, mutta Metsä joutuu himmaamaan? Bulkkituotteista kuitenkin kyse. Kuitenkin Metsällä on kaksi melko tuliterää suurta laitosta Suomessa. UPM:n sellutehtaat ovat keskimäärin pienempiä ja vanhempia. Ja lisäksi vielä Metsän olemassaolon tarkoitus on se puun osto omistajiltaan.

13 tykkäystä

Tuohon sellun 100%:n kapasiteettiin nousee yksi miete itselläni. Onko tuo varautumista jo ensi vuoden TES neuvotteluihin, ajetaan asiakkaiden ja kaikki omat varastot Suomessa, sekä Euroopassa täyteen, jotta taataan toimitus varmuus lakko tilanteessa.

UPM:n neuvottelut olleet perinteisesti hankalia ja nyt kun monet lakipykälät mahdollistavat isotkin muutokset TES:siin niin ei varmaan ole taaskaan läpihuutojuttu nuo neuvottelut. Toivottavasti olen väärässä, mutta parhaillaankin yhdet UPM:n neuvottelut olleet pattitilanteessa pitkään ja kyse ei ole palkan korotuksista…

10 tykkäystä

En jaksa uskoa, etta vuotta aikaisemmin tehtaisiin varastoon, korkean puun hinnoilla.
Nyt on viela ensimmaiset viitteet siita, etta sellun hinnan lyhytaikainen nousu olisi ohi ja saattaisi jopa tulla alaspain kesalla. Melkoinen riski UPM:lle/asiakkaille tayttaa varastoja, kun ei ole mitaan takeita, milla hinnalla sita 12:kkn paasta myydaan.

5 tykkäystä

Q2:lla on huoltoseisokkeja ja sen vuoksi ajaneet varastoon ennakkoon.

7 tykkäystä

Kai tassa UPM:aa auttaa se, etta Kaukaan ja Kymin sellutehtailta lahtee putki sinne paperitehtaalle, ja siella on luotettava ostaja, vaikka ne kayntiasteet eivat ihan tapissa ole silla puolella.

2 tykkäystä


Juuri nain.

5 tykkäystä

Mondille 420 000 t/a lisäkapasiteettia kierrätyskuiduista valmistettuihin pakkauskartonkituotteisiin (kunnes ramp-up on ohitse). Mondi osti Koillis-Italiassa sijaitsevan tehtaan Burgo Groupilta vuonna 2022 40 miljoonalla eurolla ja investoi uuteen koneeseen v. 2022 tiedotteen mukaan arviolta 200 miljoonaa euroa. Tehtaan edellinen elämä Burgon leivissä oli tuottaa aikakauslehtipapereita, viimeisimpänä LWC-lajeja.

3 tykkäystä

Kyllähän tää Trading Economicsin sellun hintakäyrä näyttää karulta:

7 tykkäystä

Joo, Kiinan hinnat toki vielakin synkempia kuin muun maailman.
BEK/Euca tuottajat on kylla yrittaneet viela laittaa hinnankorotuksia tana kevaana Eurooppaan ja USA:han, ja on niista osa mennyt paperilla lapikin, mutta sitten naissa on aina kaikenmaailman rebatet ja muut mukana.

1 tykkäys