Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

Näillä palstoilla ja Twitterissä nimimerkki Osakekeisari ja Sammon Mirko monesti pitävät lukua eri firmojen osakkeenomistajien lukumäärästä.

Mielestäni omistajien lukumäärällä ei ole mitään merkitystä, mutta UPM:n
Omistajien määrä Suomessa tulee laskemaan.
Vaikka Kaipolan sulkeminen voi pidemmällä aikavälillä olla oikea teko, niin tähän saumaan se istuu huonosti.

Mulla ei ole yhtään UPM osaketta, mutta sijoittakaa korkeamman yrityskulttuurin firmoihin, niitä riittää.

Ihmettelen Pesosen hyökkäämistä niin poliitikkojen kuin oman henkilökunnan silmille. Kyllähän Kaipolassa veri kiehahtaa kun olet painanut duunia 20vuotta ja lopuksi sanoittaa, että teette ihan skeidaa liian isolla tilillä, teidän aikaansaama muutaman kymmenen miljoonan tulos ei riitä omistajille, mielummin laitetaan lappu luukulle.

4 tykkäystä

Kuolevan alan tehdas kalliilla kuluilla. Ainakin itse omistajana olen tyytyväinen, että pääomia pyritään hallinnoimaan tehokkaasti. Bisnestähän tämä kuitenkin on eikä hyväntekeväisyyttä. Ei tuottamattoman työn teettäminen ole kenenkään etu, vaikka tällaistäkin viestiä näkee.

Luova tuho vain valloilleen. Nyt kaikilla Jämsän duunareillakin on tulevaisuudessa aikaa keksiä vaikka mitä tuottavia innovaatioita.

20 tykkäystä

Tämäkin on enemmän mielipide. Salkussasi on osakkeita, jotka olet valinnut sinne puhjautuen odotukseen tulevaisuuden kassavirroista.

UPM ja mikä tahansa muukin tulevaisuudessa pärjäävä tekee investointipäätökset pohjautuen odotuksiin tulevaisuuden kassavirroista. Kaipolan tilanteen odotetaan heikkenevän tulevaisuudessa, jopa kiihtyvään tahtiin. Sekin on investointipäätös, että pyörittää kilpailukyvytöntä tehdasta.

Liiketoimintaa ei pitäisi sekoittaa ideologiaan.

21 tykkäystä

Kaipolan luvuissa ei liene ongelmia, tietty ilmainen kuitupuu on vähentynyt kun Äänekoski on täydessä vauhdissa.
Mutta Kaipola vaan kiinni ja sitte siivoamaan siellä 70-vuoden aikana kertyneet skeidat, vesistöä myöden.
Se on tunnustettava, että paperimiesten 60te keskiansio on korkea.
Toista alaa ko. keskiansiotasolla ei tule mieleen, ainakin finanssiala ja terveydenhuolto jää taakse.

Joo Kaipolasta ehkä tulee joskus kannattamaton, vielähän se ei sitä ole.
Nyt kun Ruotsissa tehdään sanomalehtipaperimarkkinalle tilaa, niin tiedä vaikka paperin hintataso hiukan jopa nousisi.
Mutta tottakai Pesonen/Nalle voi tehtaansa sulkea koska haluavat!
Kuten sanoin, niin ihmettelen vaan Pesosen avautumista, liekö sille tarvetta ja hiukan faktatkin vaatisivat tarkistusta.
Nalle on monesti puhunut ettei Suomeen investoida, no ei ainakaan UPM ole näyttänyt esimerkkiä…

2 tykkäystä

Pesonen sanoo kuitenkin heti otsikossa: ”Suomalaiset tehtaat ansaitsevat puolustuspuheensa. Niissä tehdään hyvää työtä.” Ehkä tämä on sitten kuitenkin hyökkäys työntekijöitä kohtaan? Oletko edes lukenut hänen tiedotettaan?

4 tykkäystä

Joo Pesonen korjasi sanomaansa kun tuli kuraa silmille pääministeriltä saakka. Pistä nuo tarinat kronologiseen järjestykseen.
UPM saa yhteiskunnalta yritystukia ja ei saa olla kiittämätön.

1 tykkäys

Tässä vielä uudestaan linkki Pesosen kommentteihin. Julkaistu 27.8.2020 6.00 EEST. Pääministeri kommentoi mun käsityksen mukaan vasta myöhemmin asiaa? Yritykset taitavat saada globaalisti yritystukia joka puolella maailmaa. Miksi Suomi olisi erikoistapaus?

4 tykkäystä

Metsäteollisuuden vuosittaiset t&k-panokset ovat alle 0,4% liikevaihdosta. Kun taas Teknologiateollisuus satsaa 6-8% vuodessa.

Jos vertailet ‘alojen’ keskiansioita niin ota nyt tuohon edes koko metsäteollisuuden keskiansio. Ei tuo 60t varmaan kaukana totuudesta ole 3-vuoro paperimiehillä, mutta kuitenkin sen oli laskenut työnantaja puoli jolla oli omat intressit saada numero näyttämään mahdollisiman ‘härskiltä’ muiden silmissä.

1 tykkäys

Ikäväähän tuo lopettamispäätös on yhteiskunnalle ja alueen taloudelle yms, mutta kannattaa myös muistaa tutkia, ennen kuin alkaa hutkia. Nopealla googletuksella UPM on Suomen suurin yhteisöveromaksaja 2013-2018.

Uutinen 4.11.2019:

“Suurin yhteisöveron maksaja oli viime vuonna metsäyhtiö UPM yli 200 miljoonan euron veropotilla. Se on kivunnut kolmossijalta ykköseksi.”

5 tykkäystä

Tämä on oma mielipiteeni: Pesoselta löytyy selkarankaa ja hän on yksi harvoja, joka on käynyt vaikeita yhteiskunnallisia keskusteluja valtamediassa. Tämä viimeisin ei ole ainoa kerta kun hän on avannut sanaisen arkkunsa, kenties nyt vain tarpeaksi moni havahtui tähän.

Pääministerimme Marin ei sen sijaan puhu faktoilla ja jopa kieltäytyy keskustelemasta asiasta niin kuin ne ovat. Tämä tuli jälleen huomattua hänen ulostulossaan Ylellä. Pesosta suomitaan, mutta tekopyhyyden papukaijamerkki menee niille, jotka eivät suostu hyväksymään tarvetta rakennemuutoksille, joita täällä suomenniemessä ollaan kieltäydytty toteuttamasta edellisten 3-4 hallituskauden aikana, koska taloudessa on mennyt siedettävällä tavalla. Ilmeisesti tarvitaan kärjistyneempi kriisi, joka saa sammaloituneet rattaat liikkeelle.

32 tykkäystä

Tähänkin vain kommenttina, että jos tarkoitus on nyt tällä kommentilla jotenkin UPM:ään viitata, niin vuoden 2019 vuosikertomuksesta tuon äkkiä huomaa, että ainakin UPM panostaa huomattavasti myös t&k:hon. Yritykselle myös myönnetään yli 350 patenttihakemusta vuosittain, joten ainakin UMP on hyvin t&k puolella asialla.

Kuvakaappaus vuosikertomuksesta:

7 tykkäystä

Moi!

Kuten aiemmin täällä on pyydetty, jättäkää politikointi muualle. IS-/IL-/HS-/YLE -palstoilta löytänette sopivamman alustan siihen.

Jos täällä keskusteltaisiin UPM:stä yhtiönä ilman poliittisia vaikutteita/mieltymyksiä, kuten suuri osa on tehnyt. :blush: Kiitos siitä, jatkakaa samaan malliin!

28 tykkäystä

Tällaista faktaa twitterin tulisessa UPM keskustelussa. On se UPM ollut joskus iso työnantaja Suomessa.

1 tykkäys

Sellun kysyntä voisi kasvaakin, suomeenkin investoitu uusia tehtaita koska meillä kasvavan puun kuidun lujuutta ei euca voita. Upm tekee jo laastareita sellusta, metsä group teki billebeinon kans t-paidat kokonaan kierrätyskamasta ja sainkin tälläisen firmalta. Slogan oli että saatte nämä koska vielä ei voida vaatteita tehdä sellusta mutta töitä tehdään että tulevaisuudessa se olisi mahdollista. Lisäksi sellu tulee korvaamaan muovin ajan kanssa… Painopaperin laskusta kannata sen enempää, aamulla herään ja katson uutiset kännystä, en lehdestä.

3 tykkäystä

Metsäteollisuus on suhdanneala ja nyt näyttää siltä, että myös kysynnän rakennemuutos jarruttaa jonkin aikaa. Painopaperin kysyntä laskee laskemistaan ja pakkauskartongin kasvaa. Sellun uudet mahdollisuudet ovat vielä kehitysvaiheessa.
Täällä kuusen juurella huomaa, ettei mitään kysyntäpiikkiä puun hinnoissa ole, vaikka tämän kesän kesäleimikot hakattiin jo viime talvena sulan kelin takia. Myös metsäkonevalmistajat joutuvat himmaamaan, joten kestää hetken ennen kuin nämä osakkeet merkittävästi kohoavat.

1 tykkäys

Kaipolan kannattavuutta on spekuloitu täällä ja valtakunnan mediassa. Olisi tietenkin mielenkiintoista tietää mikä on oikeasti ollut totuus tuon Kaipolan tehtaiden osalta, koska yksikään metsäteollisuus firma ei julkaise yksittäisten tehtaiden kannattavuuksia. Täälläkin heitelty 20miljoonaa, mutta kukapa tuon yrityksen ulkopuolelta tietää ellei pääluottamusmies kovin paljoa levittele tietoa?

1 tykkäys

Jotakin kertoo sellainen detalji että ajoivat Kaipolassa jauhatusta yöllä enimmäkseen, koska yösähkö on halvempaa, korkealla sakeudella tornit täyteen. Päivällä sitten yöllä jauhettu massa laimennettuna kohti paperikonetta. Eli koittivat tällä yöajolla pitää aisoissa EOK:n (energian ominaiskulutuksen per tuottetu massatonni). Jauhatuksessahan kuluu sähköä / energiaa rivakasti, kuitujen käsittelyssä, missä koitetaan säätää paperin repäisy- ja vetolujuutta kohilleen.

Kuullostaa ihan tavanomaiselta tuotannon optimoinnilta. Sen verta hiuksia halkoisin, että EOK:hon ei tietenkään yöjauhatauksella ole mitään vaikutusta, koska sitä energiaa kuluu ihan yhtä paljon yöllä kuin päivällä. Se energianhinta voi sitten olla eri…