Sijoittajan uudenvuodenlupaukset 2022

Tässä vaiheessa vuotta on tapana luvata, että ensi vuonna olen itsestäni parempi versio 2.0. Usein lupaukset kuitenkin ovat suusanallisia ja jäävät unholaan. Päätin kirjoittaa omat sijoitusaiheiset lupaukseni tänne ihan julkisesti nähtäville, ja mahdollisesti ensi vuoden aikana/päättyessä palaan näihin lupauksiin ja katson miten hyvin ne pitivät.

Vara-Paavi 2.0:

  • Siirryn kuukausitasoiseen sijoitusten seurantaan nykyisestä viikkotason seurannasta. En oikeastaan hyödy viikkotason seurannasta juuri mitään, sen sijaan tällä hetkellä tuntuu, että seurannan toteuttaminen joka viikonloppu on pieni taakka. Teen sen sijaan kuukausittaisen raportin hieman syvällisemmin, ja tarkastelen sijoituksiani myös kokonaisuutena sijoituslajin mukaan (osake/korko/vaihtoehtoiset/reaaliomaisuus) ja sanallisesti kirjoitan kuukausittain ajatuksiani ja näkemyksiäni ylös, jotta voin myöhemmin arvioida miten hyvin olen ollut todellisuudessa kartalla. Jos uskallan, saatan aloittaa tänne jopa Blogin :thinking: (kiitos @Sijoittaja-alokas kun toit joulukalenterisi yhteydessä tämän Foorumin toiminnallisuuden tietooni!)
  • Naulaan sijoitusstrategiani nurkista kiinni kirjalliseen muotoon ja luen vihdoin foorumin “Sijoitusstrategia” ketjun. Sijoitusstrategia tulee sisältämään sijoituskohteiden valintaan, kaupankäyntiin ja riskienhallintaan liittyviä sääntöjä, ohjeita ja ajatuksia.
  • Uskallan myös myydä sijoituksia, jos niiden paino salkussa kasvaa hyvän menestyksen myötä salkussa suuremmaksi kuin riskienhallinta antaa myöten.
  • Pidän velkavivun käytön maltillisemmalla tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa Nordnetin Superluoton rajaamisen maksimissaan kultatasolle (korko 0,99 % p.a.), mutta todennäköisesti koitan eliminoida velkavivun kokonaan nolliin ja ehkä jopa kerätä pientä sotakassaa näillä arvostustasoilla :slight_smile:

Mitkä ovat omat lupauksesi vuodelle 2022 sijoittajana, liittyen strategiaan, riskienhallintaan, aktiivisuuteen tai mihin tahansa sijoittamisen osa-alueeseen?

21 tykkäystä

Lupaan olla oman elämäni eQ ja pyrkiä yksinkertaisuuteen ja rautaisella fokuksella noudattaa strategiaani rönsyilemättä ja lopettamaan tämän veivaamisen ja spekuloimisen. Tänäkin vuonna.

11 tykkäystä

Vois vaikka vaihteeksi koittaa pysyä sijoitussuunnitelmassa. Indekseihin pieniä summia säännöllisesti ja loput palkasta ylijäävät rahat ainakin ihan alkuvuonna sotakassan kasvattamiseen ja ylläpitämiseen. Osakeostojakin voi tehdä mutta käteistä on oltava rytinän varalta. Ja tuota pörssikurssien tuijottelua voisi vähentää kun ei sillä päiväheilunnalla ole niin väliä kun on tarkoitus tehdä pitkäaikaisia sijoituksia.

8 tykkäystä

Koetan tehdä vähemmän kauppaa :wink:

17 tykkäystä

Aion pysyä orjallisesti omassa sijoitussuunitelmassani. Olen tällä hetkellä tyytyväinen omiin sijoitussalkkuihin ja annan ajan tehdä työtä. En lähde peesaamaan ketään minkään hype/muotiosakkeen perässä. Tätä tuli tehtyä liikaa vuonna 2021 ja se näkyy valitettavasti tuottokäyrässä. Näpit paloi monesti ja kaupankäyntikulut teki ikävän loven tuottoihin.

14 tykkäystä

Tämä ei onnistunut itsellä vuonna 2020, mutta tänä vuonna tämä on nyt saatu pidettyä tarpeeksi mielessä niin jatketaan ensi vuoteen samalla linjalla eli
Annetaan voittojen juosta ja katkaistaan tappiot nopeasti. :smiley:
Tulee mieleen myös L-kirjaimella alkavat firmat salkussa (en usko mihinkään horoskoopeihin, mutta nämä on tuottanut kyllä turskaa)

4 tykkäystä

Lupaan olla vähän rohkeampi ja ottaa myös niitä “pikku voittoja” eli osan kassasta käyttää kurssi nousujen ja laskujen hyödyntämiseen. Kuitenkin niin, että ei mene lottoamiseksi.

3 tykkäystä

Aion yksinkertaistaa omaa toimintaa. Jatkuva säästäminen indeksirahastoihin jatkuu, ja niiden osuutta haluan kasvattaa omassa salkussa. Lisäksi säästän käteistä hyvien ostopaikkojen varalle. Vähemmän spekulatiivisia osakeostoja ja vähemmän veivailua - nykyisiä omistuksia aion lisäillä jos hyviä ostopaikkoja tulee. Uusia yhtiöitä otetaan suuremmalla harkinnalla salkkuun, ja niiden tulee olla sellaisia joita aidosti haluan omistaa ja seurata. Muuten on ihan sama läimiä nekin rahat indekseihin. :sweat_smile:

7 tykkäystä

Jatketaan samaa rataa kuin tähän asti.

Vuoden aikana 1-3 ostoa rahatilanteen mukaan, joko vanhoja omistuksia täydentäen tai harkiten uuden tuomista salkkuun. Myyntejä ainoastaan mikäli yhtiön kasvu/osinkotarina ottaa nähdäkseni peruuttamattomia askeleita taaksepäin.

Keep it simple stupid.

8 tykkäystä

Lupaan etten tee yhtään osakevalintaa tikkaa heittämällä.

33 tykkäystä

Vuoden tavoite on hodl. Jos ei tapahdu jotain dramaattista.

Yritän tehdä alle kaksi kauppaa euroilla. ( yhden voi tarvita vero-optimointiin joulukuussa ja jenkki osingot luultavasti uudelleensijoitan ).

Taustalla kesän tuleva kunnon veromätky jonka takia löysää uutta rahaa ei ole ja varmaan lainalla mätkykin joudun pääosin maksamaan.

7 tykkäystä
  1. Perehdyn yhtiöihin, joita ostan tai myyn.
  2. En päästä yhtään yhtiötä isompaan painoon kuin 10 pinnaa salkusta.
  3. Teen sen kunnollisen sijoitussuunnitelman.
  4. Päihitän indeksin.
6 tykkäystä

Lisää rohkeutta, vähemmän pelkoa ja myy kun tuntuu liian hyvältä. Ole ahne terveellä tavalla, älä liian hyväuskoinen.

9 tykkäystä
  1. En tee tappiollisia kauppoja
  2. En unohta ensimmäistä sääntöä
5 tykkäystä

Koitan hieman vähemmän hehkutella tuottoja vaimolle, että ei kinua taas synttärilahjaksi Chanelin laukkua.

14 tykkäystä
  1. Pysyn sijoitussuunnitelmassani vaikka taivas putoaisi niskaan, koko maailmantalous kyykkäisi ja salkussa olisi jäljellä vain tunnearvo.
  2. Pysyn sijoitussuunnitelmassani vaikka salkun arvo ampuisi kuuhun, maailmantalous heittäisi suurimman vaihteen silmään ja rahaa lentelisi ovista ja ikkunoista.
6 tykkäystä

Sama lupaus kuin viime vuonna, pysyn suunnitelmassa vaikka mitä tapahtuisi.

Ja katson salkkuani aina vain kun talletan sinne lisää rahaa.

1 tykkäys

En tule tekemään tyhmää kauppaa. Eli ei turhia tyhmiä myyntejä tai ostoja. Laatu korvaa määrän.

2 tykkäystä

Aivan loistavaa Masse-sedän mainion sijoitusoppaan sisäistystä, YES! Oppaan heti alkumetreillähän todetaan, luku 1 jae 2: “Osta halvalla, myy kallilla” :slight_smile:

Masse-setä, FA, Näin toimien ei voi muuta kuin Voittaa!! :laughing: :laughing:

9 tykkäystä

Teen ensimmäisen oman “laajan raporttini”. Tarkoitus siis ensimmäistä kertaa sanallistaa jokin sijoituskohde ennen kuin luen analyytikon laatiman raportin siitä. Tähtäimessä on jo yksi yhtiö. En toki vielä laita tänne tietoa, sillä pidätän oikeuden vaihtaa kohdetta. Laitan kyllä jakoon tännekin linkin, kun saan joskus valmiiksi rustailtua jotain. Luultavasti tulee sutta ja sekundaa, mutta samalla saisi sisäistettyä paremmin laskentakaavat, laadulliset tekijät analyysissa ja kilpailuympäristön hahmottamisen. Tiedän toimintaperiaatteet noille, mutta en ole ikinä oikeasti laskenut läpi tai kirjoittanut kunnolla auki ajatuksiani jostain sijoituskohteesta.

12 tykkäystä