Sijoittaminen ja järjen erottaminen tunteista - Miten hallita tunteet punaisina päivinä

Seuraan omistamieni yhtiöiden liiketoiminnan kehittymistä ja sijoitan ensisijasesti sen mukaan, miten odotan liiketoiminnan kehittyvän seuraavan n. 5-10 vuoden aikana. Arvostukselle laitan vähemmän painoa, ja voin hyväksyä kovankin arvostuksen jos odotus liiketoiminnan kehityksestä on kova.

Usein arvioin salkkuni yhtiöitä siitä kulmasta, onko odotukseni edelleen sama kuin sijoittaessa, onko lukujen kehitys linjassa ja onko analyytikoiden näkemys linjassa odotukseni kanssa. Jos näyttää hyvältä, pysyn lähtökohtaisesti mielelläni mukana. Ainoa poikkeus on, jos arvostus on hypännyt täysin yli. Näissä tapauksissa kevennän. Ja vastaavasti, jos odotukset laskevat ja näytöt ovat huonompia, arvioin kriittisesti haluanko olla mukana. Joskus omat odotukset ovat olleet vääriä tai perustuneet optimistisiin näkemyksiin. Tällöin tunnustan tilanteen ja luovun yhtiöstä. En odota, että ulkopuolisena voisin tuntea yhtiöt syvällisesti, joten en ota aiempia vääriä arvioitani henkilökohtaisesti. Epäonnistuneita yhtiövalintoja tulee väistämättä.

Tällä asenteella ja pitkällä sijoitushorisontilla kurssilasku ei oikeastaan tunnu miltään, koska omistaa yhtiöitä joihin uskoo. Tietysti lähikuukausien ostot näyttävät nyt kalliilla tehdyiltä, mutta sitä nyt voi lähinnä paikata ostamalla lisää halvemmalla. Myynteihin se ei houkuta.

6 tykkäystä

Katson sijoittamista ja siinä olevaa rahaa jatkuvana pelinä, missä yritän tehdä hyviä perusteltuja päätöksiä yksi kerrallaan. Koko salkku voi heilua jo nyt useamman kuukausipalkan päivässä, mutta se on varianssia joka on vain hyväksyttävä osana peliä, vähän niinkuin pokerissa. Toisin kuin pokerissa, pörssissä pelataan plussasummapeliä ja varianssin heilahdus alaspäin aiheuttaa ikäänkuin kuminauhan virittymisen joka vetää vääjäämättä salkkua myös toiseen suuntaan kunhan sentimentti muuttuu. Tämä siis olettaen että salkku koostuu yrityksistä(tai indeksisijoituksista) joilla on oikeaa liiketoimintaa eikä pelkkiä tarinoita.

Pokeria myös puolitosissaan pelanneena psykologinen tekijä on vielä vaikeampi kuin sijoittamisessa sillä kun tulee tappioputki niin et voi olla ikinä varma pelaatko enää voittavaa peliä vai osuitko varianssin toiseen laitaan “huonolla tuurilla”. Tappioputken jatkuessa muutaman kymmenen tuhatta kättä, alkaa väkisinkin se vaikuttaa peliin ja henkilöstä riippuen peli voi muuttua paremmaksi tai vielä huonommaksi. Sijoittamisen psykologinen puoli on siinä mielessä jopa rauhoittavaa, että päivittäin pystyy vertaamaan indeksiin jolloin näkee että et ole ainoa joka tässä pelissä ottaa miinusta.

16 tykkäystä

Itse olen todennut, että riittävästi käteistä rauhoittaa mieltä, eli jos lasketaan enemmän niin, ok salkku laskee mutta voin ostaa hyvää sitten selvästi edullisemmin.

Oon itseasiassa myynyt usein punaisena pvä päivänä, kun on ollut osakepaino liian suuri, mutta koska nousu päiviä usein on ollut paljon alla se on ollut ok. Esim möin eilen ja toissa päivänä.

Nyt käteistä on niin ei laskukaan olisi kauheaa.

Kuinka paljon nousu varaa tällä hetkellä on? Pikkuisen kiireellä arvostukset?

6 tykkäystä

Itsellä toimii niin sijoittaessa kuin muussakin elämässä perusmantrojen kertaus kun asiat ei mene aina sitä kivaa polkua. Kysyin tuossa työkollegalta miten toimi koronadropissa, joka oli siis ostanut rahastoja Nordealta 2019 lopussa. Hän oli siis ensi kertaa elämässään sijoittanut ja pankissa neuvoivat, että nyt (2020 maaliskuu) ei kannata myydä vaan odotella rauhassa.

3 tykkäystä

Nostanpa tämän ketjun tänään ylös, kun veri virtaa taas kaduilla.

Itse olen saanut pääkopan kestämään huomattavasti paremmin tässä kuluneiden kuukausien aikana, eivätkä esim. tämän päivän sukellukset tuntuneet oikein missään. Ainakin osaltaa kyse on lienee liskoaivoista, joiden myötä plussalla olevien rivien tippuminen hieman alaspäin mutta edelleen plussalle tuntuu huomattavasti vähemmän pahalta, kuin rivin meneminen punaiselle.

14 tykkäystä

kuva

55 tykkäystä
  • Tunteeton suhtautuminen rahaan. Tämä on kaiken lähtökohta ja vaatii itsensä psyykkausta. Ilman tätä ei nähdäkseni pysty kestämään laskuja myymättä. Alla kättä pidempää tämän lähtökohdan saavuttamiseksi.

  • Huolellinen sijoitussuunnitelma mietittynä etukäteen (kokonaisallokaatio taloudessa). Sijoita vain rahaa jota et tarvitse elämiseen jne. Aivan perusjuttuja jotta pystyy pitämään itsensä tyynenä.

  • Olympiarenkaat. Tärkein juttu tuon tunteettoman suhtautumisen jälkeen.


Sininen ympyrä on oikeasti kaiken a ja o. Jos et ole tutkinut huolellisesti liiketoimintaa, ei sinulle muodostu käsitystä yhtiön pitkän aikavälin fundamenteista eikä luottamusta piilevään “käypään arvoon” pitkällä tähtäimellä. Tällöin renkaista jää kaikki loputkin tapahtumatta tai tapahtuu “väärin päin” eli alhaalla tekee mieli myydä ja ostaa sitten kun kaikki muut ovat kurssia ja nostaneet.

Huomaan tämän itsessänikin jos olen ottanut salkkuun sellaisia “puoliksi tutkittuja” pikkupositioita jne. Yleensä markkinoiden laskiessa ne tekee mieli myydä jotta olisi rahaa sijoittaa niihin keisseihin jotka tunnen paremmin.

Sen sijaan jos olet tutkinut kovasti ja sinulle on piirtynyt selkeästi mielipide yhtiön käyvästä arvosta ja odotuksista käyvän arvon kehitykselle pitkällä aikavälillä, tulet näkemään selvät käyvän alle arvostukset ostopaikkoina itsestään. Kts. kuva alla. Näin psykologia toimii ja kaikki riippuu ihan oikeasti tuosta sinisestä renkaasta.

  • Pitkän tähtäimen perspektiivin hyödyntäminen

Pari psyykemallia:

  • Osta vain laadukkaimpia pitkän aikavälin suoriutujia kohtuuhintaan. Laskupäivänä voit sulkea silmäsi ja kuvitella miten firman pääomistajat tai CEO istuvat toimistoissaan kädet tärräten ja sormi hakeutuen hiiren myyntinapille, koska markkinat heiluvat… Sitten voitkin avata silmäsi ja nauraa sille kuinka absurdi tuo ajatus oikeasti on - että firmojen vetäjät myyvät päiväheiluntaan paperinsa :smiley:

  • Suhtaudu omistuksiisi kuten lapsillesi ostamiisi laatufirmoihin. (Tämä on helpompi ymmärtää jos on jälkikasvua). Jaksatko jokaisesta pienestä rasahduksesta huolestua lapsesi salkkujen 15v päässä olevasta tähtäimestä? Tuskinpa, jos omistat laatua.

Saa käyttää muttei oo pakko :slight_smile:

107 tykkäystä

Erinomaisia ajatuksia!

Lisäisin vielä että volatiliteetti (nopeat kurssiliikkeet ylös ja alas) on lopulta sijoittajan ystävä. Nousupäivät ovat yhtä lailla volatiileja vaikka niitä pitääkin jotenkin normaaleina. Samaan tapaan kuin myötätuuli juostessa tai pyörälenkillä - myötätuulta ei tunne samaan tapaan kuin vastatuulta. Mikäpäs kuitenkaan sen palkitsevampaa kuin “taistella” vastatuulesta läpi. Ilman volatiliteettia ei nähdä kunnon nousuja joten siihen kannattaa suhtautua ilolla :sunglasses:

14 tykkäystä

Ylläolevat kaikki loistavia pointteja, haluaisin myös lisätä vielä että kokemuksen kautta oma toiminta myös muuttuu rauhallisemmaksi. Luulisin että useimmilla suhteellisen tuoreilla sijoittajilla ensimmäinen/ensimmäiset laskut aiheuttavat epämukavuutta ja paperikädet saattavatkin kahista väärässä kohtaa, mutta näistä jää käteen arvokasta oppia. Voi miettiä jälkeenpäin, miksi päätyi myymään vain siksi että kurssi laski. Ainakin itselle merkittävä hetki alussa oli se kun ymmärsin että pitää seurata yhtiön kehitystä, eikä kurssia. Kurssia kannattaa lähinnä peilata arvostuksen suhteen yhtiön nykyiseen ja tulevaisuuden liiketoiminnan tilaan jotta tunnistaa milloin itselle sopiva turvamarginaali on saavutettu hinnassa laskiessa ja milloin markkina alkaa hinnoitella kurssiin jo liian hyvää ja on aika laskea lapuista irti.

8 tykkäystä

Itselläni on sen verran pitkä sijoitushorisontti, että nämä punaiset verilettupäivät kuuluvat osaksi sitä matkaa. Sijoittaminen on osa suurempaa unelmaa jonka tähtään saavuttavaksi 2030. Siihen liittyvät musiikki ja yrittäminen vahvasti. Sijoittaminenkin osaltaan, vaikkei niin isossa painossa olekaan. Punaiset päivät ovat tiedettävästi oivia tankkauspäiviä. Kuvitelkaa nyt, lempiosaketta alennuksesta, ai että! Minulle kelpaa. Toki jos isomman possan on tuoreeltaan kiinni laittanut niin meinaahan siinä vatsanpohjasta ottaa, tiedän tunteen.

Mitä pidempi sijoitusmarssi edessä, sitä pienemmiltä ja vähemmän tärkeiltä nämä miinuspäivät tuntuvat. Sitä paremmilta plussaiset viheröivät pörssivuoret näyttävät. Voin kuvitella että jos vuodessa on tarkoitus saada 50k lähtöpanoksena 1000-5000€ niin pahaltahan se tuntuu. Harri Holderi sanoi hyvin, että pitäisi osata seurata kehitystä eikä kurssia. Totuushan tuo on, eikä fakta siitä muuksi muutu. Mikäli tuijottelee vain kursseja 1998 päivää putkeen, eikä seuraa yhtiön toimintaa lainkaan (pahimmillaan mikäli ei kiinnosta) niin ollaan lentämässä hyvää vauhtia ryteikköön.

Verkkiksellä menee hyvin - kurssi niiaa.
Kamuxilla menee hyvin - kurssi pudotus.
Tecnotree lähtee siivilleen - kurssi niiaa.

9 tykkäystä

Näen volatiliteetin oleellisena osana ostostrategiaani. Tällaisina päivinä näkee mitä yhtiöitä kannattaa ottaa tarkemman seurannan kohteeksi: Niitä, jotka tällä hetkellä ja tässä makroympäristössä sietää volatiliteettia paremmin kuin muut (ja on lisäksi oikein hinnoiteltuja).

Se on merkki siitä että paikallinen kurssiminimi on todennäköisesti lähellä ja sentimentin muuttuessa ylituotto todennäköistä.

Omalla listalla kiinnostavia just nyt: Lääkeyhtiöt kuten BMY, MRK, ABBV. Lisäksi PUUILO :slight_smile:

Seurannassa mutta vältettäviä just nyt: Harvia

1 tykkäys

Hyvä ketju. Möin perjantaina ja eilen kaiken, ja pölyn laskeuduttua tein havainnon: Ei kannata myydä silloin, kun ajattelee, että olisinpa myynyt viime viikolla.

Samoin olen joskus syyllistynyt siihen, että ostan jotain spekulatiivisempaa osaketta silloin, kun ajattelen, että olisinpa ostanut eilen.

Molemmissa tapauksissa juna on jo mennyt. Olen huomannut, että jossain vaiheessa se palaa. Jos ei lähtöasemalle, niin ainakin puolimatkaan. Tänä syksynä niitä paluita nähtäneen tavallista useammin, joten koitan pitää pään kylmänä.

21 tykkäystä

Kuinka moni perustaa omat sijoituksensa ns.mutu tunteeseen.Itse ainakin potkin monestikin yleistä käsitystä vastaan jos tuntuu siltä,vielä ei pahasti tullut takkiin ja kohtuu hyvin selvinnyt näistäkin laskuista,lieneekö sitten tuuria ajoituksessa vai missä mutta kun ei noista analyyseista kaikkea ymmärrä niin parempi vetää tunteella,mitä mieltä tällaisesta strategiasta,onko kohtalontovereita,vieläkin taitaa olla hiukka plusvoittoista kokonaisuus tai ainakin nippa nappa.

6 tykkäystä