Karon alkuperäisessä kirjoituksessa, jonka sain kommentoitavaksi, vihjattiin meidän olevan valehtelijoita ja kusettajia. Nämä väitteet on Kauppalehden toimesta muokattu kevyemmin termein mm. katteettomaksi optimismiksi.
On vain yksi syy, miksi jäimme 6,7 miljoonan euron oikaistuun liiketulokseen ohjeistetun 8-9 miljoonan euron sijaan. Se oli ennätysnopea korkojen nousu loppuvuonna (12kk euribor n. 2,5% → 3,3%).
Noin nopea korkojen nousu tuli yllätyksenä kaikille. Korkoennusteet olivat täysin väärässä. Korkojen nousu nosti kiinteistöjen tuottovaatimuksia ja melko pienikin muutos vaikuttaa tasearvoihin ja sitä kautta meidän oikaistuun tulokseen merkittävästi. Korkojen nousun vuoksi laskimme tasearvojamme alaspäin, kuten monet muutkin kiinteistöyhtiöt. Jos meitä syyttää jostain, saa syyttää kaikkia muitakin kiinteistöyhtiöitä. Kyllä, tasearvot ja sitä kautta tulokset sulivat monilla yhtiöillä parissa kuukaudessa merkittävästi.
Ennätysnopea ja siten vaikeasti ennakoitava korkojen nousu oli siis ainoa syy, minkä vuoksi jäimme ohjeistetusta tuloksesta ja vain vähän. Tekeekö se meistä valehtelijoita tai kusettajia, kuten Karo olisi halunnut meistä kirjoittaa?
Monet muut kiinteistöyhtiöt joutuivat tekemään valtavia arvonalennuksia ja se vei heidän koko vuoden tuloksen tappiolle. Miksei meistä kirjoiteta, että kiinteistöalan suurista alaskirjauksista huolimatta taseemme olikin hyvin terveellä pohjalla, kun rahat eivät olleet pk-seudun ylihintaisissa kohteissa kiinni ja saavutimme merkittävän torjuntavoiton päästessämme lähelle ohjeistettua tulosta?
Miksei meistä kirjoiteta, että vaikka asuntokauppamäärät ovat laskeneet, pääsimme viime vuonna myyntitavoitteisiimme, olemme myyneet tänä vuonna jo satoja asuntoja ja teemme edelleen kannattavaa liiketoimintaa?
Miksei meistä kirjoiteta, että kun moni kiinteistöyhtiö on laittanut investoinnit jäihin ja vetäytynyt kilpikonnapuolustukseen henkihieverissä, me etsimme entistä aktiivisemmin uutta ostettavaa?
Pörssiin ei olisi tullut roskaa. Ainut mikä on roskaa, on Karon kirjoitus.