Täytyy sanoa, että joskus 1.5v sitten @Masse jutut menivät yhteisölle paljon helpommin läpi ja liputuksia oli harvoin. Silloin myös foorumin taso oli parempi (liputusten määrän perusteella) kun ei ollut vielä nykyisenlaista hypea. Nyt kun uutta porukkaa on virrannut paljon foorumille, niin selvästikään Masse ei ole kaikille tuttu ja Massekin selvästi hiljentynyt täällä.
Harmi, Massen jutut etenkin koronadipin aikaan olivat mukavaa luettavaa. Hyvin omaperäinen huumori, jonka antaisin kyllä kukkia mutta toki liputuksetkin olleet sääntöjen mukaan perusteltuja.