Sijoitusfoorumin liputuskeskustelu ja liputusten jälkipuinti

Olen samaa mieltä. Silti tämä kaveri on juuri muiden sekavien kirjoitusten lisäksi ilmoittanut, että Voxturista saarnaaminen auttaa siihen, ettei tarvitse täräyttää luotia omaan päähänsä. Sen sijaan raukkamaiset liputtajat eivät auta tätä asiaa. Minun tulkinnan mukaan tässä ollaan todella kaukana normaalista bulleroinnista.

2 tykkäystä

Mitä sekavia viestejä tarkoitat? Hän on varsin avoimesti avannut tilannettaan liittyen sijoituksiin, lakijuttuihin ja niiden vaikutuksesta hänen omaan terveyteensä. Todella avointa, ilmeisesti liian avointa monille täällä kun on pakonomainen tarve liputtaa ja avautua täällä siitä. Sääntöjen vastaista? En keksi mitä sääntöä ne rikkovat, nähdäkseni jokaisessa viestissä on asiaa myös aiheesta eli Voxturista.

En myöskään ymmärrä miksi ko. kirjoittaja on sinulle niin punainen vaate että se vaatii avautumista täällä ja Voxtur-ketjussa.

12 tykkäystä

Suunnilleen jokaista, josta on ollut täällä puhetta ja tämän ketjun viestejä.

En ole kirjoittanut Voxturin ketjuun viestiäkään. Myöskin tässä ketjussa olen avautunut näistä kahdesta liputuskeissistä vasta sen jälkeen kun niistä on tehty ihan älytön numero sekä yhtiöketjussa että täällä. En ole malttanut olla avautumatta, koska liputukset ovat aiheuttaneet niin runsasta kiukuttelua. Uhkaillaan poistumisella ja kirjoitellaan jo itsemurha-ajatuksista ja mitähän kaikkea.

Ensimmäisessä tapauksessa sinä avasit täällä keskustelun ja olet toivonut, ettei ulkomaan vieraan viestejä liputeta. Minusta näissä ei ole mitään ihmeellistä. Jos lippua tulee ensin yhteisöltä ja sitten mode päättää, että viesti on poistamisen arvoinen niin minun on vaikea ymmärtää mitä järkeä siitä on ottaa noin pahasti itseensä ja syyttää kaikkea muuta kuin sitä omaa tekstiä.

3 tykkäystä

Tämä on totta, karkeasti 90% viesteistäsi löytyy tästä ketjusta tai kahvihuoneesta. Vähän sama tilanne kuin aikaisemmassa keskustelussa koskien Hyzonia, tietämättä mitään taustoja tai kontekstia pistät aika vahvaa tulkintaa.

Niistä on käyty varsin hyvää keskustelua täällä ja tästä keskustelusta on varmasti hyötyä palstan sääntöjen tulkinnan osalta ja ehkä tulevaisuuden linjauksienkin suhteen. En ole nähnyt mitään “älytöntä numeroa”, korkeintaan sinun kauhistelut.

Nyt tekisi mieli sanoa todella ikävästi mutta puren huultani ja totean että nuo ovat täydellisen eri aiheita, en tajua miten edes kehtaat liittää nuo samaan kontekstiin. Eräs kirjoittaja on varsin avoimesti kertonut ongelmistaan jotka liittyvät osaltaan Voxturiin, liputukset täällä palstalla ovat jotain ihan muuta. Tässä tulee hyvin ilmi se että et yhtään ole seurannut keskustelua mihin nyt osallistut.

Laitappa suora lainaus missä olen toivonut näin?

6 tykkäystä

Siis täh? Lainasin aiemmin viestiä, jossa kyseinen käyttäjä itse ynnäili tuollaisia asioita samaan kappaleeseen raukkamaisten liputtajien kanssa. Ja kyllä, olen sitä mieltä, ettei tuollaiset kuulu ollenkaan sijoitusfoorumin liputuskeskusteluun vaan jonnekkin ihan muualle.

Tämä oli ilmeisesti jonku muun toive, joten pahoittelut väärästä väitteestä.

1 tykkäys

Hi @Colin_Fisher!

I’m sad to hear you’ve considered my message as an attack against you. My aim was to give context to the discussion that was started in the Coffee Room thread and carried on in this thread about the allegations. My comment in relation to the fact that your nickname can theoretically be created by anyone was just a reminder that this too is possible on internet discussion forums.

Most importantly, I’m speechless to hear about your struggles, and I really do hope that you will get appropriate help for your situation. And in fact it was valuable to hear the story from your side, as the information on the case can be quickly found on the internet by anyone, as you noted.

You have produced a lot of great content on the Voxtur thread, which I too, appreciate. You have a lot of insights, I don’t think anyone denies that. However, this forum has stricter rules than many of its North American counterparts. This means that bold statements such as ”this company will be a multibagger”, ”opportunities are massive” etc. should be backed-up by giving rationale for such statements in order to avoid promoting ”pumping” conversational culture. It’s good to know that you are willing to give clarifications on the statements when asked but it would be even better if the supporting rationale would already be included in the original message. The informational value would be better, there would not be a risk of getting flagged and the thread would not get jammed on the follow-up questions.

In this forum nearly all of us get flagged some times, it is just one way of safeguarding the high level of conversation. It is a weird feature for someone who is not familiar with it, but overall it does work quite well. I hope you don’t let that stop you from writing and sharing your insights.

Once again I hope you accept my apologies that you found my message offensive, I can assure you that it was not intended that way, and thank you for sharing your side of things!

45 tykkäystä

Nämä ikävät henkisen terveyden asiat eivät liitty millään tavalla liputuksiin, sinun viestisi oli ala-arvoinen kun pyrit ne linkittämään toisiinsa. Mieti hieman tarkemmin miten esität asian.

No laitappa sitten tämän jonkun muun toive, suorlla lainauksilla kiitos tai stten myönnä että tällaista väitettä ei ole kukaan esittänyt.

En tykkää yhtään tyylistäsi tässä ketjussa, kriittisesti voi keskustella molemmin puolin mutta asiat ja asiayhteydet pitää esittää oikein eikä antaa tahallaan väärää kuvaa niinkuin sinä joko tahattomasti tai tahallisesti pyrit tekemään.

3 tykkäystä

Ei nyt hirväesti huvita liittyä tähän Voxtur-keskusteluun, mutta osallistun nyt vähän kuitenkin. En tiedä onko aiheeseen liittyviä viestejä poistettu joko moderaattorien toimesta tai julkaisijan, mutta tällainen viesti kyllä ainakin jossain vaiheessa tosiaan oli. Julkaisijaa en muista enkä ajatellut kyllä ketjuja plärätä läpi ja etsiä. EDIT: Konteksti huomioiden siis selkeästi kyllä joku sanoi että ei saisi liputtaa tämän ulkomaalaisen viestejä ollenkaan.

Noin muuten täytyy sanoa, että @Seinakadun_Keisari tuomasi lisäarvo tälle foorumille on arvokas, olet selvästi perehtynyt moniin firmoihin hyvin ja tuot esille infoa laadukkaasti. Teillä on kuitenkin usein tapa keskustella hyvin kärkkäästi ja aggressiivisesti. Tapa on usein hyvin provosoiva ja sellainen, että se ei tue hyvää ja rakentavaa vuorovaikutusta. Tällasia keskusteluja on ollut esim. vastikään Orocon ketjussa Pohjolan Ekan kanssa ja usein myös Teslan ketjussa eri nimimerkkien kanssa. Usein väitellyt asiat on myös osittain sellaisia, että absoluuttista faktaa asiasta ei ole olemassa/voi olla, mutta pitäydyt hyvin ehdottomasti alkuperäisessä kannassa.

Ja haluan vielä korostaa että sanon nämä suurella kunnioituksella ja arvostan suuresti tuomaasi lisäarvoa moniin ketjuihin.

32 tykkäystä

Ja tästä minun lainauksesta saat nyt sen käsityksen, että minun mielestäni ko. kirjoittajan tekstejä ei saa liputella ollenkaan?!
Miten ihmeessä? Oma viestini koski vain ja ainoastaan tuota yhtä liputettua viestiä.

Ei se tuo viesti ollut :slight_smile: Ja on hieman irrelevanttia vierittää koko keskustelua tuohon suuntaan (mihin itsekin valitettavasti sorruin).

On selvää että huippulaadukkaassa moderoinnissa on “pelisilmää”, joka osaa ottaa huomioon mm. nämä kulttuurierot. Käydään tässäkin ketjussa tuohon liittyvää keskustelua ihan rakentavasti läpi niin saadaan taas foorumia kehitettyä parempaan suuntaan.

On myös hyvä muistaa, että ainoastaan moderointi ei ole osa-alue, joka tarvittaessa mukautuu. On myös ihan realistista odottaa, että me kirjoittajatkin (ihan jokainen) sopeudutaan ja tarvittaessa mietitään kirjoitusasua uudelleen.

2 tykkäystä

Ehkä joku tämän nyt jaksaisi kaivaa ettei varmasti jää kenellekkään vääriä käsityksiä, minusta tällaisen väitteen esittäminen vaatii kyllä pyydettäessä näyttöä taakseen, minusta on vähän laiskaa tulla sanomaan että kyllä tämä väite on esitetty mutta en jaksa nyt kaivaa sitä esiin kun on pyydetty.

Voi hyvin olla, minulle tämä foorumi on ensisijaisesti ajatustenvaihtoa, informaation etsimistä mutta monessa tapauksessa myös omien teesieni testausta haastamisen kautta. Eli toivon että minun näkemykseni haastetaan ja joskus se näyttäytyy myös provokatiivisena. Minusta tämän kaltaisten palstojen suola on asia- mutta myös tunnepitoinen keskustelu joka on välillä kiivastakin, se ainakin itsellä auttaa jalostamaan ajatuksiani.

Pystyn kyllä muuttamaan näkemystäni ja jos vastapuoli heittää kiistattomat faktat pöytään niin lähtökohtaisesti minulle on helppo muuttaa kantaani. Ongelma tulee ehkä siinä että ne firmat joihin ns. panostan (Oroco, Voxtur nyt lähinnä) ovat olleet erittäin kattavan läpikäynnin kohteena osaltani ja tunnen ne suhteellisesti erittäin hyvin, sen takia uskallan ottaa voimakkaastikin kantaa niiden puolesta täällä palstalla. Tällä hetkellä muita tällaisia ns. high conviction osakkeita minulla ei ole etkä näekkään minua jauhamassa niiden ketjuissa koska tiedostan että minulla ei ole niistä tarpeeksi kattavaa kuvaa.

Mutta mitä tulee tämän ketjun keskusteluun liittyen nyt Voxtur-ketjuun niin koen sen eräiden osalta todella ala-arvoiseksi eikä minulla ole mitään ongelmaa tuoda tätä näkemystäni esiin. Sitä saa haastaa vapaasti mutta mielestäni on parempi että se keskustelu käydään avoimesti täällä, sitä vartenhan tämä ketju on olemassa. Väärien väitteiden esittäminen ja suoranainen tahallinen vääristely on sellaista josta en pidä yhtään.

10 tykkäystä

Olisi varmasti ollut kohteliasta kirjoittaa Colinille ensin (ennen viestin piilottamista) viesti missä pyydetään tarkempia perusteluita ja selitetään hieman tämän foorumin sääntöjä. Nythän se tuli jälkikäteen kuitenkin. Kahvihuoneen kirjoittelut ulkomaalaisesta pumppaajasta (mukaan lukien kommentit “suomipojista”) oli hieman mauttomia töksäytyksiä siihen nähden, paljonko Colin on tuonut ihan oikeaa tietoa Voxtur ketjuun. Lisäksi yhtiön johto on myös puhunut bisneksen potentiaalista eikä Colinin näkemys ole siihen nähden perusteiltaan selkeästi ristiriidassa vaan pohjautuu samoihin asioihin.

Ollaanhan me tosi moni sitten syyllistytty pumppaukseen, jos kriteeriksi riittää pohdinta isosta TAMista tai siitä, että osakkeen arvo voi moninkertaistua jos kaikki menee putkeen. Varmaan esim. Tesla, smart eye, Qt, harvia ja talenom ketjuissa tällaisia on mietitty joskus vähän isommallakin porukalla.

Ei tässä kokonaisuutena mitään isoa vahinkoa mun mielestä ole sattunut. Ymmärrän kyllä kaikkien näkökulmia tässä. Joten toivon kaikille rentouttavaa joulupyhien jatkoa, ja muistetaan olla empaattisia toisillemme :blush:

10 tykkäystä

Minusta tämä nokittelu alkaa olla kohtuullisen turhaa touhua.

Lähes kaikki puolusteluviestit on poistettu offtopicceina tuolta Voxturin ketjusta molemmilla kerroilla. Olet varmaan sen huomannut, koska ketjua seuraat. Yhdessä niistä mielistelyistä oli ihan suoraan joku “I hope you won’t get flagged” - tokaisu ja muistelin, että se olit sinä. Jos tämä meni väärin niin ei minulla ole vaikeuksia myöntää sitä.

Silloin kun olen väärässä niin en selaa sinun viestihistoriaa ja etsi sieltä väkisin jotain asiaan liittymätöntä loukkausta myöntämiseni perään kuten sinä teit. En myöskään pyytänyt sinulta pirullisesti lainauksia Voxtur-ketjun viesteistäni, koska tiesin, ettei sellaisia ole. Voin ihan vain kertoa, ettei niitä ole niin asiaa ei tarvitse jankata viestitolkulla täällä muiden riesaksi.

En minäkään tykkää sinun tyylistä hyökätä liputtajia vastaan ja puolustella sellaisia viestejä, joista pystyy helposti päättelemään miksi se viesti on liputettu. En muutenkaan näe siinä mitään ongelmaa, että viesti menee lipun alle. Sitten modet päättää onko liputus aiheellinen ja elämä jatkuu.

Olen samaa mieltä. Olisit kertonut tämän heti sille, joka linkitti nämä asiat toisiinsa. Minusta tuo menee vääristelyn puolelle kun annat ymmärtää, että minä linkitin nämä toisiinsa.

Ja kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että parista liputuksesta tehtiin ihan älytön numero. Jännä nähdä mitä seuraava kerta tuo tullessaan. :smiley:

3 tykkäystä

En ole, en selaa ketjua jälkikäteen juurikaan joten en tiedä mitä sieltä on poistettu. Omia viestejäni ei käsittääkseni ole poistettu.

En muista että olisin noin sanonut - voi olla että olen mutta sehän on ihan täysin eri asia kuin mitä sinä väitit, toivottavasti tämä ei nyt ollut se sinun näyttösi väitteen tueksi?

En tiedä mistä puhut ja missä olet ollut väärässä, en minäkään selaa sinun historiaasi. Taannoin etsin sinun viestiäsi Hyzon keskusteluun liittyen ja samalla huomasin että sinun viesteistäsi valtaosa oli kahvihuoneessa ja tässä ketjussa, se vähän ihmetytti kieltämättä.

Olen kattavasti tuonut täällä esiin että minusta tämä systeemi toimiikin väärin tältä osin eli viestin ei tulisi mennä piiloon ENNEN kuin sen on mode käsitellyt koska jos viesti menee väärin perustein piiloon niin vahinko on jo tapahtunut vaikka se tuodaankin takaisin esiin.

Kyllä, sinä linkitit nämä asiat viestissäsi jota lainasin jo ylempänä. Mutta en jatka tätä keskustelua enään tässä ketjussa, viesti tuli varmasti selväksi.

1 tykkäys

Olisiko tämä se mistä @Mututuntuma mainitsi

Ei ole, se oli virheliputus systeemin toimesta, tämän @Verneri_Pulkkinen kertoi jo tässä ketjussa.

Tuo systeemin liputtama viesti oli siis täysin sääntöjen mukainen.

5 tykkäystä

Aivaan juu. Lueskelin tuossa ketjun läpi. Pahoittelut tästä. Jatkakaa. Poistun takavasemmalle…

2 tykkäystä

Hyzon ketjussa pari turhaa liputusta joiden kohteena on ulkomaanelävän viestit.

6 tykkäystä

Kannattaa laittaa tällaiset heitot kahvihuoneeseen. Tästä lähti melkoiset kahvihuonekeskustelut käyntiin yhtiöketjussa.

6 tykkäystä

Joo nyt joku liputtaa tuolla Hyzon ketjussa ihan asia viestejä.!!!

3 tykkäystä