Sijoitusvirheet

Tää on kyllä aika klassinen ”virhe” kyllä. Menee samaan kategoriaan sen kanssa, kun täpinöissään myy longi-position pois nousuun, vaikka ei olisi tarvetta ja sitten hampaita kiristellen katselee kun kurssi jatkaa edelleen sen 100-200% ylämäkeen😅

10 tykkäystä

Pahin virhe alkuajoilla oli pankkien osakepoimintojen ja suositushintojen lukeminen…

Tullut hävittyä todella ruhdisti rahaa noihin, varsinkin OP:n… En suosittele tekemään sijoituspäätöksiä noiden perusteella.

18 tykkäystä

Tämä on kyllä niin totta. Kauppaa tekee helposti kaupan päivässä, jos sen nyt tekee aina vaikka vaan puolen tunnin ikkunan sisällä väärään aikaan, niin menettää melkoisesti.

6 tykkäystä

Savo-Solar oli varmasti omalla kohdalla isoin virheeni. Ostin senttiosaketta lähinnä toimialan vuoksi ja en käynyt lukuja ollenkaan läpi. Kävin nopesti vain katsomassa nettisivun ja siihen analyysi sitten jäikin. Onneksi riskienhallintaa oli sen verran että tiedostin riskin ja laitoin vain pienen siivun tähän mutu-uhkapelisijoitukseen. Lopputulos oli messevät -90% :rofl:

13 tykkäystä

Olisin päätellyt nimestäsi, että vielä isompi virhe oli amerikkalaiseen tekstiiliteollisuuteen sijoittaminen 60-luvulla :smile:

8 tykkäystä

Mainio kommentti :smiley:

Jos tosiaan sijoitusvirheitä mietitään niin se, että Warren Buffett osti 60-luvulla tekstiilifirma Berkshire Hathawayn oli valtava sijoitusvirhe. Se oli ensinnäkin huono yhtiö sijoituksena, toisekseen vei valtavasti Buffetin aikaa ja energiaa ja sitoi paljon pääomaa, joka olisi tuottanut Buffetin käsissä korkoa korolle. Buffett itse joskus laski virheen maksaneen vaihtoehtoiskustannuksina hänelle käsittämättömän paljon, jopa 200 miljardia dollaria. Toki Buffett myös oppi kantapään kautta paljon asioita tuossa virheessä, joten ei voi koskaan tietää mutta mittakaava on valtava.

Mitä tavallinen sijoittaja voi oppia Buffetin suurimmasta virheestä? Mielestäni pari asiaa:

  • On hyvä olla itselleen armollinen. Jos Buffetkin tekee valtavia virheitä niin sallittakoon se myös meille piensijoittajille. Virheet kuuluvat sijoittamiseen.
  • Buffetin iso virhearvio oli se, että yhtiötä sai todella halvalla. Hän ei hoksannut kunnolla, että halpuudelle oli hyvät syyt (eli surkea taantuva bisnes). Ja hän osti koko yhtiön, jolloin siitä irtautuminen ei olisi ollut mahdollista niin helposti kuin osakkeista, jotka voi myydä pörssissä pikku hiljaa pois
  • Jos sijoitus osoittautuu vääräksi kannattaa tunnustaa virheensä ja siirtää rahat tuottaviin sijoituksiin eikä hakata päätä seinään ja menettää vaihtoehtoiskustannuksina paljon tuottoja vuossien varrella
  • Virheistä on hyvä oppia, myös toisten tekemistä. Buffetin virheestä voi oppia monia asioita. Kantapään kautta oppiminen on tehokasta mutta välillä on hyvä oppia jonkun toisen kantapään kautta :smiley:

Ja joo, helpommin sanottu kuin tehty tämä virheistä oppiminen, itsellekin tapahtuu kaikenlaista koko ajan vaikka pitäisi olla jo oppinut paljon.

16 tykkäystä

Vahingonilo on siinä mielessä vilpittömin, ettei siihen liity tippaakaan kateutta.

3 tykkäystä

Toimialat - price takerit mallia kaivosfirmat ehkä pahimpana.

Vakauden yliarvostaminen. En ole triljonääri joten isojen vakaiden firmojen ei pitäisi olla parempi ostokohde kasvavien toimialojen nuoret menestyjät. Mietin kirjoittaessa että onko tämä nyt niin paha asia, mutta tosiaan ostin joskus Sampoa kun mietin että pitäisikö ostaa Qt:ta 5,5 eurolla. Tämä on kai kallein yksittäinen tekoni.

Katsominen 6kk päähän 20v sijasta.

13 tykkäystä

Tähän pitäisi kai varmuuden vuoksi lisätä, että se että firma on nuori ja jossain foorumilla hypetetty ei tee siitä hyvää ostokohdetta. En ymmärrä suurinta osaa pienistä kasvuyrityksistä, ettekä ymmärrä tekään. Qt:n teknologian ja potentiaalin ymmärsin, mutta silti skippasin. Monta muutakin firmaa skippasin, mutta esim Revenio ei harmita niin paljon kun en ole ikinä ymmärtänyt sitä (koska olen pihi idiootti enkä lue Mikaelin Sanaa).

4 tykkäystä

En tiedä meneekö sijoitusvirhe vai sijoitushuumori kategoriaan, mutta nappasin itselleni kuvakaappauksenkin kun pyrin ostamaan pienen starttiposition Exel Compositen osakkeita 21.7 ja asetin rajakurssiksi 5,45e. Pieni starttipositio vaihtui kuitenkin olemattomaksi kun salkkuuni päätyi 2kpl osakkeita hinnalla 5,44e. En jaksa uskoa että kukaan myisi vain kahta osaketta ja oletan että siellä oli jotain muiden aiemmin laitettuja pilkkejä jolloin sain vain jäljelle jääneet hännät. No siitä voi jokainen päätellä paljonko 2kpl n.5e osakkeita saa nousta että sillä kattaa edes välittäjän osto ja myyntihinnat.
Nyt kun oon saanut vihdoin käyttäjätilin tänne tehtyä niin joku kokeneempi voi kertoa että onko noissa softissa mitään keinoa välttää tällaista källiä?

Sinälläänhän sitä olis voinut nostaa rajakurssia päivän sisällä mutta taisin olla lomalla enkä edes seurannut pörssiä sen kummemmin ja jos nousu olisi rivakkaa niin ei välttämättä edes haluaisi viiveellä tehdä näin.

Helpottaisi varmaan, jos kerrot käyttämäsi välittäjän. Esim. “Fill or kill” asettaa toimeksiannon ja toteuttaa sen kokonaisuudessaan tai poistaa sen, mutta tätä ei voi asettaa ns. pilkkinä.

1 tykkäys

Tämä oli Danske bankin os-tilille. Softana itselle melko kökkö.

Itellä on danskella toiminut ihan kivasti toi systeemi. OST myöskin. Käytän mobiililla liki ainoastaan, web-käli on heikko

2 tykkäystä

Mielestäni tälläisiä pilkkejä jotka jätetään roikkumaan ja “unohdetaan” ei pidä käyttää edes…melko amatöörimäistä . Mitä jos esim. firma olisi antanut tulosvaroituksen pilkin ollessa voimassa ja kurssi laskenut 6e…Robotit härnää myös joskus myymällä/ostamalla 1 tai 2 kpl kerrallaan.

Nordnetissä ainakin olisit voinut käyttää kurssihälytystä joka tulee kännykkääsi tai sähköpostiisi ja toimia sitten

Itsellä joskus jälkipörssissä käynyt niin että tuli hyvin vähän mitä oli tarkoitus ostaa. Ainakin laitan toimeksiannon vanhenemaan vasta seuraavaan päivään jos jotain yritän jälkkipörssissä jotta saan toimeksianon loppuun seuraavana päivänä jos jälkipörssi tuli vain osa.

Muutamassa sentistä ei kannata taistella jos aikoo ostaa jotain mielestään hyvää firmaa.
Onko sillä väliä ostatko esim. 1000kpl 8,33e vai 8,35e jos pitkään pitoon ostat ( päiväkauppa on sitten erikseen )
Myynnissä sama juttu…jos haluaa eroon niin sitten myy…eikä ajattele viimeistä senttiä.

22 tykkäystä

Fisher kiteytti tämän aikoinaan kauan sitten, että älä kikkaile 1/4 - tai 1/8 -osilla*, siinä helposti fokus katoaa ja lisäksi voi hyvät kaupat jäädä tekemättä. Parempi maksaa suoraan markkinahinta. Warren Buffett otti tässä oppia Fisheriltä, hänen masiiviset Apple-ostot on tehty asteittain ihan markkinalla. Tietty kun ostetaan miljardeilla niin kikkailu ei muutenkaan onnistu mutta joskus piensijoittajan kannattaa oppia isommilta.

Itse teen ostot ja myynnit siihen hintaan, mitä sillä hetkellä on tarjolla, en jätä toimeksiantoja auki just sen takia, ettei tule tyyliin yhtä-kahta osaketta salkkuun. Parempi pitää fokus itse firmassa ja ostaa sopivissa erissä kuin että alkaa kikkailemaan. Etenkin kun näillä volyymeilla puhutaan varsin pienistä summista… :smiley:

*Siihen aikaan käytettiin murto-osia

Edit: kurssihälytys on oiva tapa herättää, jos jotain isompaa tapahtuu. Tosin en käytä edes sitä, kun pääasiassa pidän pitkiä aikoja.

8 tykkäystä

Otan kantaa tuohon kurssihälytysasiaan.

Erinomainen tapa herätellä jos ei päivystä koneella 24/7.

Itsekin maanantaina liikenteessä ja havahduin dippiin todenteolla, kun hälytykset alkoivat piippailemaan kilpaa luurissa.

Totta toki toikin, mutta varsinkin jenkkipörssissä se vauhti on sellaista että siellä tälläkin viikolla saanut melkoisia piikkejä pilkillä napattua, mitä en seuraamalla ehtisi mitenkään nappaamaan kiinni. Saati sitten psykologinen puoli että tulisiko mun sitä nappia edes painettua jos se näyttää alamäki viivaa, vaikka pitäisinkin sitä ylimitoitettuna.

Samaten pörssin seuraamiseen menee muutenkin niin paljon aikaa että oman mielenterveydenkannalta helpoin katsoa pörssien auetessa tilanne ja katsoa suunta ja jos vauhti on esim pulkkamäkeä niin miettiä mikä on se mun raja siinä ja siinä osakkeessa millä olisin valmis hyppäämään omistajaksi ja laittaa ostotarjous sisään. Jos jää toteutumatta niin sitten en omista ja jos tippuu rajasta reilusti läpi niin olisin muutenkin ollut kyseisellä summalla valmis omistajaksi. Jenkeissä on viimeaikoina ollut aivan järjettömiä avausdroppeja jotka on kääntynyt vihreälle enkä ois niihin ehtinyt mitenkään heittämättä muun elämäni paitsioon. Suomessa se on ehkä enemmän joku aamulla tullut hyvä uutinen mistä seuranneeseen nousuun en ehtinyt mukaan, mutta usein sieltä tulee se tasottelu pikavoitoista jolloin hinta on sillä tasolla että kelpaa mulle. Jos sieltä nyt sattuisi kyseisenä päivänä tulemaan tulosvaroitus niin sillon voin syyttää itseäni että halusin kyseiseen firmaan sijoittaa. Yleisesti sijoitan kyllä lafkoihin joiden jäädessä huonosti ajoitettuna salkkuun ei harmittaisi vaikka alkuun näyttäisi kuinka punaista.

Amatöörihän mä ehdottomasti olenkin enkä itseäni Lepikkönä pidäkkään. Ihan mielelläni teen muita töitä elääkseni mutta ylimääräisellä rahalla on mukavampi omistaa osakkeita kuin vaikka autoja.

Edit. Mainitaan vielä se että vaikka se varmasti osakkeiden kannalta on huono asia niin pyrin siihen että mulla ei ole kännykkä käden jatkeena vaan laitan sen kiltisti toiseen huoneeseen jos vietän laatuaikaa puolison tai kirjan parissa. Jokusen euron siinä toki menettänyt mutta on sitä elämässä muutakin.

7 tykkäystä

Näin se menee.

Itse kuitenkin toimin näin, että kyttäsi lähes pari viikkoa Nasdaq-ETF:ää nimenomaan automaattihälyn avulla. Kun sitten häly piippasi ja mielestäni oikea hinta löytyi ja itselläni oli tiedossa sijoitussumma, oli ostotapahtuma hyvin yksinkertainen.

Tällöin ei mielestäni myöskään kannata harmitella tuliko ostettua tavaraa ihan päivän alimpaan kurssiin vai ei. Hinta on se mikä on, aika korjaa.

5 tykkäystä

Tulen taas purkamaan pahaa mieltä tähän ketjuun, klassinen virhe ja ihan omaa tyhmyyttä.

Ostin Golaria HYGO-uutisten jälkeen, tuo arvo 10 taalaa per GLNG lappu kuulosti todella hyvältä enkä ymmärtänyt miksi kurssi ei ottanut enempää nousua. Ostohinta taisi olla jotain 12.xx.

Noh, sitten tulikin tämä episodi Hygon toimarin taustoista ja kurssi rommasi.

Virheet:

  1. Ostin Golaria liian kevyin perustein. Tämä oli sinänsä pieni virhe.
  2. En muistanut/tajunnut laittaa stopparia. Tämä oli puhdasta typeryyttä/huolimattomuutta ja iso virhe.
  3. Aloin khattaamaan rajusti putoavaa puukkoa. Ei näin, jättimäinen typeryys.

Nyt katson ihaillen salkun Golar-riviä ja sen lohenpunaista -30% lukemaa. Tosin nyt ollaan jo sellaisissa lukemissa että jotkut tietävät jo jostain jättimäisestä ongelmasta mitä ei ole kerrottu tai jotain muuta ikävää. Itsepäisesti pidän tästä kiinni, lähinnä opetusmielessä ettei tule uusittua samaa virhettä.

Stopparit aina päälle.

Ihanan terapeuttista kirjoittaa tänne, suosittelen kaikille. Ja tämä ei ole sarkasmia, ihan oikeasti tekee hyvää pistää virheet kirjalliseen muotoon ja kaikkien nähtäväksi.

45 tykkäystä

Kyllähän se mieltä lämmittää, kun on muitakin joilla persus punoittaa Golarin takia :slight_smile: Itse tein sen virheen, että ostin sokkona viime to droppiin tätä, kun luulin tippuvan vaan yleisesti markkinan mukana, enkä sitten huomannut koko lahjusepäilyä. Olisi vielä ollut mahdollista myydä perjantaina pormppuun pois voitolla, mutta tuli sitten missattua tuokin vaihtoehto ja nyt sitten mukavasti -20% turskaa tästä. No nämä nyt on näitä opetataisia hetkiä ja katsotaan, josko vaikka homma vielä muuttuisi iloksi jossain kohtaa tai ainakin kivaksi +/-0 hankinnaksi :slight_smile:

2 tykkäystä