Sijoitusvirheet

Tämä nimenomaan. Ja pörssiinhän ei kannata muutenkaan mennä, koska siellä vain häviää rahansa. (Olen lukenut monenkin täällä kertoneen kuulleensa)

2 tykkäystä

Kyllä, ilman muuta näin. Tämä oppitunti nyt maksoi rahaa. Ei käynyt pienessä mielessä, että Kela rokottaisi AOT:n veivaamisesta tuohon tapaan. Toki ymmärsin että AOT veivaamisen Kela ottaa huomioon, mutta ei käynyt mielessä että noin yksipuolisesta. Oma mokahan tämä on täysin.

Laitoin Kelan asiakaspalveluun kiukutteluviestin, jolla tuskin on merkitystä. Mutta saipahan purkaa sinnekin mielipahaansa. Näkeekö Nordnetistä jostain raportista kaikki AOT tapahtumat missä eritellään luovutusvoitot ja tappiot. Oudon suuren oloinen tuo summa mistä Kela on tuon voiton ottanut mutta kai se oikein on kun Nordnetin kautta tieto tullut verottajalle.

3 tykkäystä

Samaa schaisseahan se on Suomessa myös kaikki CDF-pohjainen sijoittaminen, jota ei Suomessa kannata oikein millään muotoa harrastaa, mikä on varsin syvältä jos haluaa sijoittaa esim. tiettyihin raaka-aineisiin tai haluaa sijoituksilleen isompaa vipua. En ole millään muotoa rikas, vaan pikemminkin pienituloinen, mutta aika usein tulee verotuksen kanssa fiilis, että täällä toivotaan ettei kukaan vaan vahingossakaan rikastuisi tai tienaisi enempää kuin naapuri. Aika monen asian pitäisi muuttua ennen kuin sinne asti päästään.

4 tykkäystä

Eikö 9A-raportti riitä? Siinä saa valittua myös haluamansa päivämäärät.

Eiköhän tässä ole nyt kysymys luovutushintojen yhteissummasta eikä voitosta. Kuten itse totesit, opintotuen tulot lasketaan eri tavalla eli siitä ei vähennetä pääomatulosta ostohintaa eli kysymys on bruttotulosta, kun verotuksessa kysymys on puhtaasta tulosta (tulo - vähennykset = puhdas tulo). Jos itse olisin sinun asemassa, saattaisin yrittää hakea tuohon muutosta (jos muutoksenhakuaika ei ole vielä kulunut umpeen) vaikka kohtuusperusteella tms. Luulisi, että tuo ainakin siirtäisi takaisinmaksuvelvollisuutta jonkin verran eteenpäin.

1 tykkäys

Voisitko vielä kerran, ratakiskosta vääntäen kertoa, miten tuo Kela tuon laskee. Mitä tarkoittaa luovutushintojen yhteissumma?

Kun lasken veroehdotuksesta ansiotulot+vuokratulot+osingot+arvopaperien luovutusvoitot = tulot, jotka Kela huomioi opintotuen tulovalvonnassa. Euromääräinen luku on siis sama kuin Kelan sivulla.

Kela laskee sen juuri kuten kerroit. Erona verotukseen on se, ettei vähennyksiä tehdä. Tämä siis esim. tarkoittaa sitä, ettei vuokratuloihin kohdistuneita menoja (korot, vastikkeet ym) tai osakkeiden hankintaan liittyviä kuluja (ostohinta + kulut tai myynnin kulut) vähennetä opintotuen tulojen laskennassa vapaata tuloa määriteltäessä. Jos menot saisi vähentää kysymys olisi puhtaasta tulosta, mutta koska niitä ei saa opintotuesta annetun lain mukaan vähentää, kysymys on bruttoperiaatteen noudattamisesta, joka ilmenee myös saamastasi päätöksestä.

Mun käsittääkseni opintotukilaskennassakin huomioidaan tulona ainoastaan myyntivoitto eli kyllä siinä otetaan huomioon ostohinta ja oston/myynnin kulut. Luovutustappioita ei kuitenkaan huomioida eikä niitä vähennetä luovutustappioista. Sama sitten vuokratuloissa.

3 tykkäystä

@Allupalluvaan

Kelan sivuilta napattu:

"Kela huomioi tulot bruttotuloina. Bruttotuloista ei ole tehty mitään vähennyksiä, eli niistä ei vähennetä veroja, tulonhankkimiskuluja, menoja tai muitakaan vähennyksiä.

Seuraavissa tapauksissa Kela kuitenkin huomioi tietyt Verohallinnon tekemät vähennykset:

  • Jos olet myynyt osakkeita tai muuta omaisuutta, Verohallinto laskee veronalaisen luovutusvoiton vähentämällä myyntihinnasta hankintahinnan ja voiton hankkimisesta aiheutuneet menot (esimerkiksi kaupankäyntikulut) tai hankintameno-olettaman. Luovutustappioita ei vähennetä. Selvitä osakkeiden tai omaisuuden myynnistä aiheutuneet menot ja kulut Verohallinnolle, joka ilmoittaa veronalaisen luovutusvoiton määrän Kelalle. Muista myös, että yhteismäärältään pieni luovutusvoitto on verovapaata tuloa. …"

https://www.kela.fi/omat-tulot-mitka-tulot-huomioidaan

3 tykkäystä

Laitetaas tänne taas. Kirjoitan näemmä tähän ketjuun ja “Ostin/Myin juuri äsken” ketjuun vuorotellen, liekkö nämä jotenkin sidoksissa toisiinsa.

Mutta virhe taas: Tammikuun pörssilaskun alkaessa en malttanut odottaa tarpeeksi pitkään käteisen kanssa, jota kuitenkin oli se vajaa 10%. Käteinen poltti liikaa taskussa ja ostin “dipistä” käteisvarannot tyhjäksi aika nopeasti. Jatkossa pitää malttaa enemmän.

EDIT: Tosiaan kaikkia ostoja en Ostoketjuun raportoinut tuolloin, mutta esim. Harviaa kauhoin aika paljon salkkuun tammikuussa

14 tykkäystä

Jos se yhtään lohduttaa, niin kun maksat tukikuukaudet takaisin ajoissa, niin saat ne rahat kyllä myöhemmin käyttöösi vielä jos opinnot jatkuvat pidempään. Eihän se tässä ja nyt tietenkään tilillä näy, mutta joskus voi lämmittää mieltä.

Mutta joo, kyllähän opiskelijoiden edunvalvonnassa olisi pari parannuskohdetta. Ensimmäisen (onneksi pienen) tukien palautuksen jälkeen sai naulata sijoitustavoitteisiin sen lisäyksen, että pääsisi mahdollisimman äkkiä ja mahdollisimman pysyvästi Kelan rattaista eroon.

3 tykkäystä

En tiedä onko muilla ollut samoja fiiliksiä mutta pohdittuani muuttuvaa sijoitusympäristöä viikonlopun aikana koin jonkinlaisen heräämisen siitä että itseeni oli iskenut jonkintason vauhtisokeus osakkeiden arvostuskertoimien osalta. Itse olen sijoittanut vasta vähän vajaa kolme vuotta joten oma kokemukseni on toistaiseksi rajoittunut vain matalaan korko -ja inflaatioympäristöön. Psykologisesti sitä jotenkin myös tottuu asioiden vallitsevaan tilaan ja alkaa pitää sitä normaalina kun asioiden kehitys on samanlaista tarpeeksi pitkään. Näistä pyritään ottamaan opiksi :smiley:

@musa_2 on ansiokkaasti viesteissään varoitellut laskumarkkinan psykologiasta ja sen vaikutuksista varsinkin pidempiaikaisessa hitaassa luisussa alas. Vaikka nyt ei missään nimessä olla vielä finanssikriisin kuopassa tai vastaavassa useamman vuoden laskutrendissä niin alan kuitenkin tuntea miten jo näinkin lyhyt lasku alkaa vaikuttamaan itseeni, puhumattakaan siitä jos se jatkuisi vielä vaikkapa useamman vuoden. Varsinkin jos törsäisi käteisensä aivan liian aikaisin, toivo heräisi useamman kerran karhuralleissa kunnes markkina taas löisi odotukset alas ja haettaisiin uudet pohjat niin voisin kuvitella että siinä aika tavalla koeteltaisiin pääkoppaa eikä päätöksenteon pitäminen rationaalisella puolella olisi aina helppoa.

38 tykkäystä

Buffett oli 1980-luvun alussa – näin jälkiviisaasti sanottuna – ihan über bear sekä osake- että bondimarkkinoiden suhteen.

Helmikuussa 1983 kun osakkeet olivat rallatelleet elokuun 1982 pohjasta, Buffett valitteli että hänellä oli hieman epämiellyttävä fiilis siitä miten pörssi on noussut.

P/s-arvostus oli huikeat 0,6x ja CAPE 9x.

Epäilen että kun jossain varallisuusluokasssa karhumarkkina venyy ja venyy, kukaan ei ole ihan totaalisen immuuni karhumarkkinapsykologialle. Mestarisijoittajat kuitenkin osaavat minimoida sen psykologian aiheuttamat vahingot sijoitustoiminnan laadulle.

Osakesijoittaja mielentilaa ei tuossa 1968–82 helpottanut se että 1968 otetulla 30 vuoden kiinteäkorkoisella lainalla vivuttanut kiinteistösijoittaja sen sijaan eli ihan unelmaansa inflaation laukatessa.

S&P 500 nykydollareissa:

9 tykkäystä

En ole joka ketjua ehtinyt seurata joten kyssäriä:

Onko tällä foorumilla jonkin yhtiön ympärillä vielä voimakasta yhteisöllisyyttä?

5 tykkäystä

Eiköhän, rohkenisin väittää että esim. Afarak on aika monen mielestä täysin :poop: yhtiö.

10 tykkäystä

Onhan se yhteisöllisyys kieltämättä vähentynyt täällä foorumilla tietyissä yhtiöissä sattumoisin, kun näiden kurssit eivät sojotakaan enää ylöspäin. Mutta enpä laittaisi pelkästään rivifoorumilaisten aikaansaannokseksi tätä, onhan tuota vettä heittänyt lisää myllyyn myös yhtiötä seuraava analyytikko, jonka sanaa porukka lukee kuin raamattua. Joten ei ihme että on syntynyt semmoinen yhteisöllisyyshuuma, mitä kuvailit tuossa aiemmassa viestissäsi (etsitään vain hyviä asioita firmasta - niitä pienimpiäkin, vähätellään riskejä, luodaan ”tarina” osakkeesta jne…).

10 tykkäystä

Juu, kyllä tässä varmaan ihan ansaitusti ollaan suut supussa. Pahin virhe oli tietysti aloittaa koko sijoittaminen kuunnellen analyytikoiden suosituksia, varsinkin kun ajankohta oli viime syksyn loppu, kun korona huiput oli saavutettu. Kallis oppitunti mulle. Tää homma vaatii tuhansia tunteja opiskelua ja silti epäonnistuminen on hyvinkin mahdollista, joten ehkäpä nyt on oikea hetki miettiä että kannattaako meikän osake poimintaan lähteä ollenkaan :grin:

24 tykkäystä

@Puuhoyla2 Et ole yksin tässä kanootissa, kyllä itsekkin usein mietin että olisi noita löytynyt varmasti halvempiakin harrastuksia…

4 tykkäystä

On unohtunut vastata :frowning:

Tänään ollut aiheesta puhetta. Kyllä kai käytännössä oon aika lailla Howardin linjoilla.

3 tykkäystä

Jaa a, smartti tullut tässä 3kk oikein ryminällä alas. En ole käytännössä koko aikana juuri salkkuun vilkaissut tai kohteita seurannut kun ollut niin haipakkaa töissä ja elämässä. Taidan tehdä tästä kalliista virheestä johtopäätöksen, että ainakaan nämä dynaamisemmat kohteet eivät olet minulle kun ei ehdi tarpeeksi paljon seurata. Pitäisi käytännössä muutaman kerran viikossa seurata näitä ettei missaa tilanteita ja uutisia. Oppirahat.

5 tykkäystä

Jos katsot pörssiä noin niinkuin yleisesti, niin kaikki on tullut alas. Se, että kurssi on tullut alas ja on jättänyt myymättä ei välttämättä ole virhe ollenkaan, vaan paikka tankata

11 tykkäystä