Sijoitusvirheet

Eiköhän, rohkenisin väittää että esim. Afarak on aika monen mielestä täysin :poop: yhtiö.

10 tykkäystä

Onhan se yhteisöllisyys kieltämättä vähentynyt täällä foorumilla tietyissä yhtiöissä sattumoisin, kun näiden kurssit eivät sojotakaan enää ylöspäin. Mutta enpä laittaisi pelkästään rivifoorumilaisten aikaansaannokseksi tätä, onhan tuota vettä heittänyt lisää myllyyn myös yhtiötä seuraava analyytikko, jonka sanaa porukka lukee kuin raamattua. Joten ei ihme että on syntynyt semmoinen yhteisöllisyyshuuma, mitä kuvailit tuossa aiemmassa viestissäsi (etsitään vain hyviä asioita firmasta - niitä pienimpiäkin, vähätellään riskejä, luodaan ”tarina” osakkeesta jne…).

10 tykkäystä

Juu, kyllä tässä varmaan ihan ansaitusti ollaan suut supussa. Pahin virhe oli tietysti aloittaa koko sijoittaminen kuunnellen analyytikoiden suosituksia, varsinkin kun ajankohta oli viime syksyn loppu, kun korona huiput oli saavutettu. Kallis oppitunti mulle. Tää homma vaatii tuhansia tunteja opiskelua ja silti epäonnistuminen on hyvinkin mahdollista, joten ehkäpä nyt on oikea hetki miettiä että kannattaako meikän osake poimintaan lähteä ollenkaan :grin:

24 tykkäystä

@Puuhoyla2 Et ole yksin tässä kanootissa, kyllä itsekkin usein mietin että olisi noita löytynyt varmasti halvempiakin harrastuksia…

4 tykkäystä

On unohtunut vastata :frowning:

Tänään ollut aiheesta puhetta. Kyllä kai käytännössä oon aika lailla Howardin linjoilla.

3 tykkäystä

Jaa a, smartti tullut tässä 3kk oikein ryminällä alas. En ole käytännössä koko aikana juuri salkkuun vilkaissut tai kohteita seurannut kun ollut niin haipakkaa töissä ja elämässä. Taidan tehdä tästä kalliista virheestä johtopäätöksen, että ainakaan nämä dynaamisemmat kohteet eivät olet minulle kun ei ehdi tarpeeksi paljon seurata. Pitäisi käytännössä muutaman kerran viikossa seurata näitä ettei missaa tilanteita ja uutisia. Oppirahat.

5 tykkäystä

Jos katsot pörssiä noin niinkuin yleisesti, niin kaikki on tullut alas. Se, että kurssi on tullut alas ja on jättänyt myymättä ei välttämättä ole virhe ollenkaan, vaan paikka tankata

11 tykkäystä

Pahimmat sijoitusvirheet tänä vuonna: Ne muutamat kerrat kun olen joustanut stop-losseissa.

3 tykkäystä

Tästä vielä pikkuisen.

Ihmisen aivot eivät ole lahjakkaat käsittelemään sattumanvaraisuutta. Todennäköisyyslaskennan perusteet eivät kai juuri kenellekään juuri koskaan ole tulleet intuition kautta. Ensin täytyy jonkun edes hieman perehdyttää aiheeseen jotta fiksuista fiksuinkaan pääsee asiassa liikkeelle.

Se minkä varassa ihmislaji on välttänyt sukupuuton ja suorastaan menestynyt on tarinat. Tiedot, taidot, sosiaaliset normit ja uskomukset on välitetty sukupolvelta toiselle paljolti tarinamuodossa. Ihminen on aivan valtavan luova kehittämään narratiiveja. Sattumanvaraisten tiedonhippusten välittäminen on paljon tehottomampaa kuin se että laitetaan hyödyllisten kohtien väliin sidokseksi itsessään hyödyttömiä mutta tarinaa palvelevia osioita.

Ihmisaivoilla on taipumus – ilman että sitä itse tiedostamme – järjestää sattumanvaraisista tapahtumasarjoista koherentteja tarinoita.

Nämä tarinat muuttuvat vetovoimaisemmiksi ajan myötä. Tämän vuoksi pörssissä kuukauden kestävä korjausliike ei toimi valmennukseksi vuoden kestävää hivuttavaa laskua varten – vaikka prosentuaalinen lasku olisi samansuuruinen.

Vastaavasti vuoden tai kaksi vuotta kestäneen laskumarkkinan jälkeen laskumarkkinapsykologia ei haihdu kuukauden rajullakaan nousurykäyksellä. Sen sijaan jos se sama nousu tapahtuu vuoden periodilla, sentimentti on vankempi sen jälkeen.

Jos sijoittaja oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan tulevaisuuden sattumanvaraisuutta, se on valtavan hieno etu hänelle. Erityisesti tämä koskee lyhyen aikavälin kurssiliikkeitä.

Acknowledging what you don’t know is the dawning of wisdom.
Knowing what you don’t know is more useful than being brilliant.
-Munger

20 tykkäystä

Eli jos Loimaan k-marketissa joku ruksittaa lotossa seitsemän oikein ja voiton julkistamisen jälkeen tuhannet ihmiset täyttelevät raivoisasti lottokuponkeja täsmälleen samassa kaupassa, syy ei ehkä ole sittenkään loimaalaisten hölmöläisyydessä vaan kyseisessä tilanteessa nykyisestä homo sapiensista paljastuu esiin vain omat alkukantaiset elementtinsä. :sweat_smile:

Mutta yhä_musa_soi puhuu vain asiaa. Tuosta satunnaisuudesta harvoin puhutaan sijoituskeskusteluissa, vaikka pörssien liikkeitähän ohjaa sattumanvaraisuus kaiken aikaa. Ihmisen on todellakin vaikea hyväksyä tämä tosiasia, että tulevaisuudesta (miten esim markkinat käyttäytyvät) emme voi yksinkertaisesti tietää mitään sattumanvaraisuuden vuoksi. Varsinkin keskiverto länsimaalaiselle tämä on käsittämätön asia. Jokaiselle sattumanvaraiselle tapahtumalle täytyy aina löytää jokin syy ja jokainen ennustamaton asia on todellisuudessa ennustettavissa, aivan kuin kaiken takana on jokin monimutkainen mutta ratkaistavissa oleva koneisto. Aloin yhtäkkiä tuntemaan sattumanvaraisuuden ymmärtämättömyydellä ja teknisen analyysin suosiolla yhteyden.

11 tykkäystä

Legendaarinen foorumihypen seuraaminen Hyzonin kelkkaan. Onneksi vain 4,7 kurssista eikä niin isosti, että unet menisi. Tässä tuli taas jotain opittua, ei ole kovin mielekästä sijoittaa spekulatiivisiin koska kurssin laskiessa kynnys lisätä on aika iso. Sijoittaminen ei kuitenkaan pitäisi olla uskon vaan mielummin tiedon asia. Paljon mielekkäämpää lisätä vaikka Valmetia, Tietoa ja Cityconia laskuista kuin sellaista jossa on riski painua jopa nolliin.

Edit: Kyse siis nimenomaan lisäämisestä eikä niinkään Hyzonista. Minulla ei ole mitään ongelmaa seurata laskeeko alkuperäinen positioni nolliin vai nouseeko esimerkiksi 10 vuoden päästä kaksinkertaiseksi. Mutta lisääminen tällaiseen on vastenmielistä kun taas arvo-osakkeiden lisääminen markkinahermoillussa on vain hieno asia.

21 tykkäystä

Bullerointia Unitiyn kanssa

  1. Kurssi 200$
    Minä: Ohhoh, onpas arvostuskertoimet venyneet pilviin, hmmm… Pitäisköhän myydä? Ei vielä sentään, katellaan hetki, tää on hyvä firma, taivas on raja → HOLD

  2. Kurssi 180$
    Minä: Voi vitsi kurssi on tipahtanu, hmm pitäisköhän myydä? Eeei, tää vielä ehkä nousee takas 200:aan → HOLD

  3. Kurssi 150
    Minä: Ai että, hmm pitäisköän myydä? Eeeei, missään tapauksessa tää on jo 50$ laskenut huipusta, → HOLD

  4. Kurssi 100$
    Minä: Helvettiläinen, pitäisköhän myydä, tässä saattaa käydä köpelösti? Eeeei, tän alemmas mennä → HOLD

  5. Kurssi 70$
    Minä: Saakeli, nyt on halpaa! → BUY

  6. Kurssi 100$
    Minä: Noniin, nyt lähdettiin oikeaan suuntaan! Hyvä ostos @ 70$ → HOLD

  7. Kurssi 70$
    Minä: Tsiisus, koko teknomarkkina sulaa ja se on taas menoa, ei tästä kannata enään luopua → HOLD

  8. Kurssi 30$
    Minä:
    tuijotus

Mitä opin:

  1. Jos arvostuskertoimet on pilvissä älä osta, vaan odota rauhassa osto paikkaa jos sellainen on tullakseen. Ei pitäisi koskaan olla kiire syytää rahaa pörssiin, tilaisuuksia aina avautuu ajan saatossa.
  2. Jos omistasi yhtiön arvostustaso venyy, myy ja palaa asiaan myöhemmin. (Tämä on todellakin helpommin sanottu kuin tehty)
125 tykkäystä

Kun arvostustaso venyy, mutta uskon nousun mahdollisesti jatkuvan ja liiketoiminnan olevan kunnossa, niin alan keventämään. Kun opin ja ymmärsin tuon, niin kokonaistuotto parani kivasti.

3 tykkäystä

Omana virheenäni pidän juurikin sitä, etten välittänyt tunnusluvuista, kun hyppäsin FOMOillessani Qt:n kyytiin.
Ensimmäiset ostin siinä 95 euron kohdilla nouseviin kursseihin (puolustuksekseni), mutta olisi pitänyt myös älytä myydä, kun p/e oli jotain älytöntä kurssin ollessa yli 170 e. Ostin kuitenkin silloin, kun sieltä alettiin tulla alas.
Nyt, kun koko markkina valuu, ei tee mieli laittaa rahaa kiinni tähän, kun varovaisuusvaihde on iskenyt päälle (historiahan ei ollut tae tulevasta…). Ei sillä, että rahaa edes paljon olisi laittaa - sehän on kiinni laskeneissa osakkeissa, joista en kotiuttanut voittoja.

Toivon vain, että osaan tarkastella tunnuslukuja jatkossa paremmin ja tunnistaa paremman ajoituksen merkit niin ostoissa kuin myynneissä. Vaikka vaikeaahan se taitaa olla - Qt:n p/e näyttäisi Inderesin mukaan olevan 55,4, joten ei se vieläkään kovin halpa taida olla.

12 tykkäystä

Mikä nyt on halpaa kasvuosakkeen kohdalla? Kun holdaat vaikka vuoteen 2028 ja katsot taaksepäin, niin todennäköisesti voit sanoa, että QT on nyt halpa. Tällaisen osakkeen kohdalla arvonmääritys tällä hetkellä on hankalaa ja tulevaisuuden kassavirrat ovat vielä vähän mysteeri.

Itsellä ei käynyt edes mielessä QT:n leijonaosan myyminen, vaikka kurssi oli 180€, koska tähtäin on tuolla vuosikymmenen lopussa. Ja silloin ollaan reilusti yli 180€ tason, jos ennusteet pitävät.

8 tykkäystä

Ehkä tässä keississä eniten harmittaa se, että FOMO korvasi täysin harkinnan. Pikavoittojen perässä tuli juostua, koska muutkin, mutta sitten en lunastanut edes niitä.
Olen kyllä samaa mieltä, että pitkässä juoksussa tämäkin turbulenssi on vain kevyt töyssy yhtiön kurssikäyrässä sitten tulevaisuudessa katsottuna, joten kunhan jaksan holdailla ja katsella myöhemmin tarpeeksi yhtiön vihreitä numeroita, niin jännästi asenne alkaa muokkautua sieltä “hitto, kun tuli hölmöiltyä” kohti “olen matkalla sijoitusneroutta!” :smiley:
Mutta, viitaten ensimmäiseen virkkeeseeni, tämä ei ollut se alkuperäinen kyytiin hyppäämisen syy, vaan pelkkä aivoton sopulikäytös.

10 tykkäystä

“pörssi on varainsiirtoa kärsimättömiltä kärsivällisille”.

Virhe ja oppi samaan rahaan.

5 tykkäystä

Suurin viimeaikainen virhe on ollut luottaa turhan sokeasti analyytikoiden tavoitehintoihin ja jättää omat selvitykset pienemmälle arvolle. Näitä sitten taas viimeistään loppuvuonna pitää korjailla lisäostoilla (jos nyt oma analyysi ja yrityksen kehitys antaa lupaa) tai sitten kuitata tappioiksi.

Kyllä omat löydöt ovat parhaat tuotot antaneet, kuten Husqvarna ja Pandora.

6 tykkäystä

Näin yleisesti toivoisin kyllä analyytikoilta enemmän rohkeutta lyödä tavoitehinta tunnuslukujen ja firman todellisen suorituskyvyn mukaan sen sijaan, että yritellään haistella pörssin yleistä tunnelmaa ja isketään tavoitteet pilviin kun hypejuna puksuttaa samaan suuntaan. Toki ymmärrän että tuntuu ikävältä olla “väärässä” jos firman pörssikurssi huitelee 200e:ssä samalla kun tavoitehinta on 100e, mutta jos tunnusluvut eivät vastaa hypeä, niin ei kai sitä tavoitehintaa voi vain väärässä olemisen pelosta asettaa pilviin.

32 tykkäystä

Vuosikymmenen loppuun mennessä sen diskontattu tuotto jää aika heikoksi jos 180€ vaan arvona.