Siltronic AG-ketju

Tätä löytyy myös itseltä. Katsotaan pitääkö tämän vuoden pohja 108€ vai mennäänkö vielä alemmas. Q3 numerot tulee olemaan vahvat, mutta taitaa enemmän osakkeen kurssiin vaikuttaa se mitä sanotaan näkymistä.

Onkohan sillä vaikutusta tähän kun piin korvaavjia kehitellään jatkuvasti elektroniikassa ja jotkut on käsittääkseni yllättävän lähellä esim grafiini ja kristallit. Vai onks nää kuitenkin vielä niin kaukana teollisesta käytöstä että piikiekot tulee olemaan vielä keskeinen materiaali hyvin hyvin pitkään?

Luultavasti tuo on yksi kuumimpia tutkimuskohteita tällä hetkellä, kaupallisesti toteutuessaan varsinainen graalin malja - ja sijoituskohteena jopa kannabisbisseäkin hotimpi! Kovin paljon en (tästäkään) asiasta tiedä, mutta käsittääkseni nykyinen piikiekkoihin perustuva puolijohdetekniikka on palttiarallaa 50 vuotta vanhaa perua. Pii, olkoonkin että on hyvin yleinen ja helposti kerättävä mineraali, vaatii mikropiireihin kelpaavaksi tuotteeksi jalostettaessa helkkarinmoisia lämpötiloja ja siinä ohessa syntyy myös tuhottomasti kaikenlaista sotkua, mikä kasvattaa kustannuksia. Lisäksi pii sellaisenaan ei edes ole kovin tehokas materiaali esim. sähkönjohtavuudeltaan, taipuisuudeltaan tai painoltaan, mitkä seikat ovat tulleet vastaan Mooren laissa tai aurinkokennojen kehittelyssä. Lieneekin niin, että piitä on käytetty tähän asti vain ”paremman puutteessa” aivan transistoriradioista lähtien.

Musta tuntuu, että on vain ajan kysymys, milloin tällä saralla tulee käänteentekevä läpimurto. Minkä ajan, sehän juuri onkin tuhannen (miljardin) taalan kysymys. Tämä saattaa lisätä osaltaan myös esim. Siltronicin osakkeen volaa. Siihen tietysti vaikuttaa monen monta asiaa, jo ihan pelkästään datan siirtyminen yksittäisiltä työasemilta ja koneilta pilveen. Varmaa on, että tutkimusta tehdään kuumeisesti ympäri maailmaa. Kansantajuisten tiedelehtien innokkaana lukijana törmään alvariinsa juttuihin aiheen ympäriltä. Avainsanoja esim 3d-tulostus, perovskiitti, germanium, hiilinanoputket, kristallit jne.

Mutta eiköhän noita perinteisiä prossuja ja ssd-muistejakin vielä jonkin aikaa tehtailla! Tuskin tämä sijoituskohde ihan paskimmasta päästä on. Paljon tarinaa löytyy netistä, esim.

2 tykkäystä

No vielä, lohkaisen tähän ennen kuin muut ehtii. Wanhoina hyvinä aikoina levyt sentään tehtiin kunnon SAVESTA, eikä jostain ihme “vinyylistä”. Mitähän siitäkin olisi tullut. Auringonlaskun keksintö…

3 tykkäystä

Käyrätasolla tosiaan melko Sampomaista suorittamista tällä hetkellä :grin: :

Ostin eilen hintaan 109€. Mun salkku on muuten niin tylsää täynnä, että kyllä yks näkemysomistuskin pitää olla.

6 tykkäystä

Kyllä, puolijohdemarkkina on syklinen ja arvoketjun alkupäässä olevat piikiekot vielä syklisempiä. Tässä otetaan näkemystä nimenomaan siitä, että tuo 10 vuoden kurimus kääntyy nyt usean vuoden bull-markkinaksi, koska sektorilla ei ole kasvatettu kapasiteettia ja kysyntä kasvaa vahvasti. Näkyvyyttä on, koska hintatasot ensi vuodelle pitkälti tiedossa ja asiakkaat ovat valmiita tekemään jatkuvasti pidempiä sopimuksia turvatakseen raaka-aineen saatavuuden. Samaan aikaan merkittäviä kapasiteetin lisäyksiä ei ole näköpiirissä. Eli katson tätä keissiä usean vuoden tähtäyksellä ollakseni mukana sektorin seuraavassa noususuhdanteessa, mutta en missään nimessä “osta ja unohda” -ajatuksella. Tämä voi mennä pieleen, jos makrotalous romahtaa… toki näen asian myös niin, että moni alla oleva kysyntää ajavan teknologiatrendi menee eteenpäin osin taloustilanteesta huolimatta.

Eikö sektorin käänne muutama vuosi sitten ollut ennakoitavissa? No, sitä voi kysyä vaikka Okmeticin omistajilta, jotka myivät firman 6kk ennen suhdannepohjia… toki näistä alla olevista digitalisaatiotrendeistä puhuttiin jo silloin, mutta kun ei näkynyt luvuissa. Eksponentiaalista kehitystä on vaikea ennakoida. Data ja sen tallentaminen on vain yksi palanenen kokonaisuutta, isossa kuvassa yksinkertaistan asian niin, että piikiekot ovat koko digitalisaation raaka-ainetta. “the world needs us more than food” totesi osuvasti japanilaisen jätin johtaja. Ja tätä raaka-ainetta pystyy valmistamaan vain kourallinen yrityksiä maailmassa…

13 tykkäystä

Alle satasessa kun äskettäin Siltsu huiteli, niin olisi pitänyt olla pokkaa ostaa. Ihmettelen kyllä miten kurssi mataa. Näin hyviä tunnuslukuja ei monella narikalla ole.

2 tykkäystä

Tätä sais taas alle satkun. Ilmeisesti mikään ei ole yhtiössä muuttunut?

2 tykkäystä

Jokohan sitä malttaisi hypätä kyytiin iteksekkin tähän

US-Kiina jännitteet jännitteet tuoneet sektorille ja koko arvoketjuun tummia pilviä ja epävarmuutta, minkä takia nyt tullaan alas. Ei draamaa, mutta juhlissa hiipumisen merkkejä. Päivitän itseni tästä tilanteesta tarkemmin ja palaan tänne! Jäitä hattuun toistaiseksi…

11 tykkäystä

Mutta riskisijoittajalle sopinee? Ajattelin vaan jos jännitteet laskee siis jos. Ja selvitään isommitta kolhuitta niin voisi kuvitella nousun olevan suht rajuakin. Mutta jos jos ja jos… Kiitos Mikael hienosta työstä!

2 tykkäystä

TA:n weekly chart antaa jo hälyttävää kuvaa kohteesta, murtautuu jo ulos BB:n alalaidasta.

  • viimeisestä kymmenestä viikosta vain kaksi ollut bullish ja bear volymi aika korkealla
  • ollaan palattu viime syksyn tasolle ja seuraava support vasta 76.50
1 tykkäys

Jokos Mikael on päivittänyt itsensä tilanteesta? Aika rallia huonoon suuntaan osakkeella.

1 tykkäys


Daily chart tilanteesta, lasku jatkuu eikä trendi muutosta päivätasolla ole tapahtunut, vaan lower low jatkuu.
Pikku hiljaa support taso 76,50 lähestyy. Keltainen käyrä MA200.


Semicon ETF on ainakin jonkilainen indikaattori, joka liittyy Siltronic:iin. Ei kovin hääviltä näytä.
WAF on ihan kiinnostava kohde kyllä, mutta sentimentti ei puolla ostamista TA:n näkökulmasta.
Keltainen käyrä MA200.

Näyttää uupuvan kysyntä ainakin näiltä alueilta.

Susquehanna downgrades enterprise hardware and memory/storage stocks after checks show blended DRAM pricing in Q1 tracking down about 15% Q/Q with bias to downside.

Downgrades: NetApp (NASDAQ:NTAP) target drops from $105 to $85, Micron (NASDAQ:MU) goes from $75 to $45, and Seagate (NASDAQ:STX) cuts from Neutral to Negative with its target down to $32 from $53.

Source: Bloomberg First Word

NTAP is down 2.8% premarket to $78.05. MU drops 3.4% to $38.40. Seagate is down 5.2% to $41.34.

4 tykkäystä

23.10.2018 Credit Suisse: Siltronic, neutral, target price 190 € > 106 €

https://markets.businessinsider.com/analysts-opinions/siltronic-ag-neutral-657452

1 tykkäys

Onko kellään tietoa, mitkä yritykset ovat Siltronicin suurimpia asiakkaita?

2 tykkäystä

Hei maavara, tässä viime vuoden presiksen mukaan isoimpia asikkaita:

Noilla monella näyttää sykli kääntyvän (Texas Instruments, Micron), tulleet tänä vuonna alas vaikka arvostuskertoimien valossa näyttävät ainakin vielä edullisilta

Edit. huom noista monet on itsekin todella syklisiä firmoja. Esim. Micronin kurssi on liikkunut $ 10-60 dollarin välillä viimeisen 3 vuoden aikana… Texas Instruments laski juuri ohjeistusta.

Tuo 10 vuoden krapula alalla mistä Mikael puhuu on ollut kyllä todellinen… Nyt avainkysymys varmaan, onko tää koko ketjua koskeva dippi väliaikainen hikka vai pidempiaikainen pakitus. Jos katsoo yhtiöiden esityksiä ja visioita tekoälyn, sensorien, augmentoidun ja virtuaalitodellisuuden maailmasta, niin luulisi jäävän hikaksi… Mene ja tiedä.


Kuvassa esimerkkeinä STM, Texas Instruments, Siltronic ja Micron. Huom. noi ei ole piikiekkotuottajii mut Siltronicin pääasiakkaita.

5 tykkäystä