Toki! Meni hetki vastailla kun oli raportti työn alla
Nyt Springvest kyllä koittaa tosissaan siirtymistä sarjatasoa korkeampaan liigaan jos aiemmin kierroksien yläraja on mennyt 12 MEUR:n kohdalla, niin tämä kierroksen kokonaisvastuun kantaminen 50 MEUR:n kierroksista on ihan eri luokkaa. Perus corporate finance -neuvonantajaan verrattuna Springvest vielä tuo näihin kierroksiin oman sijoitusalustan kautta merkittävää pääomaa, eli yhtiö pystyy toimimaan jonkinlaisena pääsijoittajana näissä samalla.
Tällä kuviolla saadaan uusi suuremman pääomatarpeen yhtiöjoukko rahoituskierrosten asiakkaiksi (tärkein hyöty), ja jonkinlaisena kierroksen pääjärjestäjänä toimiessa yleensä saadaan myös jonkinlaisella prosentilla rahoituspotista järjestäjäpalkkio (yleensä yksinumeroinen prosentti, tämän rooli on yhtiön arvonluonnille kuitenkin pienempi).
ReOrbit-kuvio onnistui sen verran lankulle näin ulkoapäin tarkastellen, että kyllä Springvest tästä kova näytön sai. Voisin kuvitella, että syksyllä muitakin halukkaita yhtiöitä löytyy ja näille koitetaan seuraavaa vastaavaa kierrosta. Jää vielä nähtäväksi miten asiat etenevät, mutta mielestäni tässä on käsillä vähintään strategisesti kiinnostava optio
H1:n aikana kerätty rahoitus tosiaan jäi aika reippaasti meidän ennusteista ja tarkisteltiin ennusteita alaspäin, joten tästä uudesta avauksesta huolimatta nettona meidän arvostusnäkemys hieman tuli alaspäin.