SSH Communications Security sijoituskohteena

SSH:n laaja raportti päivitettu ajan tasalle:

Pitkään jatkunut odotus kasvutarinan käynnistymisen suhteen on vihdoin tulevina neljänneksinä päättymässä. Mielestäni käännettä melko voimakkaasti osakkeeseen myös jo hinnoitellaan, kun suhteellisen kovien kasvuennusteiden jälkeenkin osaketta hinnoitellaan vuoteen 2022 noin 5,5 EV/S-kertoimeilla.

Toki jos voimakas kasvu tulee läpi, ja kasvunäkymä näyttää tuolloin myös edelleen vahvalta, alkaisi arvostus noillakin tasoilla olla jo ihan perusteltavissa. Nyt kun numerot antavat vielä odottaa itseään ja epävarmuus kasvun suhteen on koholla, niin ainakaan itse en ole vielä vastaavia kertoimia osakkeesta maksamaan.

Toivon toki SSH:lle menestystä ja että osoittavat varovaisuuteni vääräksi. SSH:ssa on paljon elementtejä, joilla yhtiöstä voi kuoriutua houkutteleva pitkän aikavälin skaalautuva kasvutarina. Nyt myös uudet tuotteet alkavat oikeasti olla kypsiä kaupallistamisvaiheeseen ja tulevista vuosista on tulossa erittäin mielenkiintoisia, kun strategian tulokset alkavat heijastua myös numeroihin.

13 tykkäystä

Olen nyt seurannut avoimia työpaikkoja yhtiön sivuilta 30.5. lähtien. Auki olleet ja olevat paikat:

Junior Marketing Administrator, Haku päättyi 30.5.2021
Marketing Manager, Deltagon, Haku päättyi 31.5.2021
Software Specialist, Haku päättyy 18.6.2021
Group Financial Controller, Haku päättyy 18.6.2021
Quality Engineer / Junior Quality Engineer, Haku päättyy 19.6.2021
Senior Backend Developer (Tectia), Haku päättyy 19.6.2021

Onkohan Nordströmillä kiireitä kun palkataan Group Financial Controller avuksi. Toivotaan, että rekryt onnistuu.

3 tykkäystä

Käykääpä tsekkaamassa kauppalehden SSH-keskustelua, joka on lähtenyt aivan lapasesta. Pari nikkiä ”hallitsee” keskustelua ja lähinnä keskittyvät haukkumaan inderesin analyytikkoa (Atte). Analyytikon pitäisi kuulemma antaa OSTA-suositus kaikille seurattaville yhtiöille, koska ne maksavat seurannasta. Eipä paljon saa irti tuota keskustelua seuraamalla.

3 tykkäystä

On siellä tullut lurkattua. Yksi tunkio koko foorumi, enkä tarkoita vain SSH:n lankaa :smiley:

Vaikka SSH:ta omistankin ja melko härkä oman näkemykseni kanssa tulevasta olenkin, olen kuitenkin sitä mieltä että Aten analyysi firmasta on ihan validi. Riskejä tässä nimittäin piisaa ja teknisestä vinkkelistä näyttää siltä, että alas tullaan rytinällä viimeistään elo- tai syyskuussa ellei luvattuja uutisia kaupoista ala vähitellen tulemaan tueksi kurssille.

Ohessa omat töherrykset (jaetaan nyt tämäkin kun olen yhtäkkiä kuluneen viikon aikana rohkaistunut suttauksiani jakamaan).


Selitystä tuherruksille:

Näen pari vaihtoehtoa sille, missä kurssi nyt menee. SSH voi olla horizontal rangella (vihreä tuki, punainen resistanssi) tai sitten ollaan laskevassa kolmiossa (punainen katkoviiva, sama vihreä tuki).

Olen oikeasti hieman kolmion kannalla, koska volyymit ovat laskeneet samalla kun uudet huiput ovat jääneet matalimmiksi, mutta SSH optimistina haluan uskoa että rangella mennään. Mikäli luvattuja uutisia uusista kaupoista ei ala kuulumaan, näen että kurssi breakouttaa tuesta läpi joskus syksyllä – oltiinpa sitten rangella tai kolmiossa.

Pistin myös katkoviivalla MA200:lle hieman jatkoa, koska aiemmin kurssi on ottanut siitä tukea ja se on toiminut myös resistanssina. Oletan, että se toiminee uutena tukena jos tuo vihreällä merkattu tukitaso pettää tai jos MA200 nousee sen yläpuolelle.

Hahmottelin tuohon myös lippua (valkoisella) ja pyrin arvioimaan sen avulla vielä sitä, että kummasta kuviosta tässä on kyse. Jos tuosta lippu muodostuu, niin kurssi käynee jälleen lähellä 3 euroa ja range varmistuu. Lippu voisi siinä mielessä hyvin toteutua, että tuossa ollaan myös törmäämässä MA100:n ja saattaa siitä pinkaista ylöspäin. Olen kuitenkin skeptinen tämän skenaarion suhteen.

Roikun kumminkin mukana siinä toivossa, että niitä luvattuja asiakkaita alkaa tulla, koska sitten mennään todennäköisesti taas aika lujaa ylöspäin. Joskus pelkästään sen mahdollisuudesta pitää olla valmis hieman maksamaankin ja en ainakaan tiedä, että Helsingin pörssissä olisi toista näin kiinnostavaa tilaisuutta.

7 tykkäystä

Täällä oli pari kuukautta sitten n. 50 riviä. Nyt niitä on 93. Mitkä näistä lisäyksistä ovat “uusia logoja” ja mitkä vain uudehkon nettisivun päivitystä. Q2 julkistustilaisuudessa mahdollisesti tiedämme numeroiden myötä taas vähän lisää. (Tässä kaivataan niitä CFO Niklaksen mainitsemia erillisiä mittareita, koska isokaan sopimus Saas/Subscription mallilla ei merkittävästi tule näkymään luvuissa)

Näkyvyyden kannalta hankala ala sijoittajalle kun sopimuksien pykälät estää tehokkaasti niistä uutisoinnin. (luonnollisista syistä.)

USA:ssa varsinkin täysi tohina päällä. Vanhojen Tectia sopimuksien myötä kontaktit, myyntikanavat ja lupaprosessi voisi kuvitella olevan SSH:lle mahdollisuus, verrattuna saman kokoluoka kilpailijoihin.

PrivX arvostelut. Tästä ei varmaan hirveästi johtopäätöksiä kannata tehdä, mutta tiedonmurusia nyt kuitenkin. Kilpailijoilla huomattavasti enemmän arvosteluja.

Kiitos Atelle raportista! Kysymys siihen liittyen. Pystytkö tarkemmin kuvaamaan SSH ja kumppanien (Forgerock, Ubisecure, Wipro, Fujitsu) välistä tomintaa? Isompi IAM toimittaja jotka PAM puolen ratkaisuissan käyttävät PrivX?

4 tykkäystä

Tässä SSH:n omia tiedotteita näistä kumppanisopimuksista vuodelta 2018:

Eli näissä juurikin tuo idea, että PrivX:ää tarjotaan osana laajempaa identiteetin- ja pääsynhallintaratkaisua.

6 tykkäystä

Initiation coverage :slight_smile:

6 tykkäystä

4.5 € bull… tonne kun nousisi niin voisi hymyillä

1 tykkäys

Punasilmä esittää asiat hieman eri tavalla, mutta ei tämä ainakaan omaan (sini)silmään poikkea juurikaan Inderesin analyysistä. Ja miksi poikkeaisi, kun kerran samoihin faktoihin perustuen näitä analyysejä tehdään. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja sen suhteen, että tuskinpa tämäkään analyysi miellyttää niitä tahoja, jotka esim. kauppalehden foorumilla kaatavat lokaa analyytikoiden niskaan ja syyttävät näitä firman markkina-arvon polkemisesta. Olisihan se toisaalta hienoa, jos analyytikko voisi määrätä osakkeen arvon, mutta toistaiseksi se (onneksi) määräytyy firman omien näyttöjen perusteella.

4 tykkäystä

Viimeviikolla aukesi 3 paikkaa liittyen Privx. Tunkelo taisi Q1 haastattelussa sanoa, että investoinnit (eli rekrytoinnit softafirmassa?) on nyt jäissä taloudellisen tilanteen turvaamiseksi ja laitetaantaas käyntiin kun saadaan lisää sopimuksia. No näin tehtiin.

3 tykkäystä

Tunkelo: “Jälleen seistään vähänniinku kaks jalkaa jarrulla, että otetaan ne kaupat kotiin, jotta voidaan todistaa, että tää homma toimii. Sen jälkeen voidaan jatkaa kasvuinvestointeja.”

1 tykkäys

Oma veikkaus on, että nyt tiedotettu asiakas on IBM. Kävisi monella tapaa järkeen:

  • Fortune 500 yritys, kuten tiedotettu :white_check_mark:
  • Teknologia-alan yritys, kuten tiedotettu :white_check_mark:
  • Vahva Suomi-kytkös :white_check_mark: (IBM osti Joulukuussa suomalaisen Nordcloudin, joka listattu johtavaksi pilvipalvelun tarjoajaksi Euroopassa)
  • Se kävisi järkeen, että tästä kantautunut tieto SSH:n huipputuotteesta IBM:n korviin :white_check_mark:
  • Firmalla yli 300 000 työntekijää, joten potentiaalinen laajennus 10 000 lisenssiin realistinen :white_check_mark:
7 tykkäystä

Hyvät uutiset jatkuvat. Vonkaleita on helpompi napata kun kalastelee suuremmalla reviirillä.
https://www.globenewswire.com/news-release/2021/06/30/2255674/0/en/PRESS-RELEASE-PrivX-expands-its-portfolio-to-new-market-segments.html

4 tykkäystä

En tiedä onko uusi asiakkuus vai onko kyseessä vanha kuvio, mutta Kone on PrivX asiakas tämän työhakemuksen perusteella:

"Our mission in KONE Cybersecurity’s “Identity and Access Management” team is to a) ensure that people have well working and right authorization when they need them, as that b) KONE applications and infrastructure is well protected with proper authorizations and authentication solutions. The platforms that are in scope of our IAM solution are:

  • Identity Management based on SailPoint IIQ
  • Authentication and Password Management based on AD (Active Directory) and Office 365 solutions.
  • Single Sign-On based on AD (Active Directory) AAD (Azure Active Directory)
  • MFA (Multi-Factor Authentication) based on AAD
  • PAM (Privileged Access Management) based on PrivX

The position is based either in either Pune or Chennai, India."

https://kone.wd3.myworkdayjobs.com/en-US/Careers/job/Pune/IAM-Architect_R0610576

6 tykkäystä

RedEye julkaissut tänään lyhyen artikkelin SSH:sta. Käytännössä tiivistelmänä “Seurannan aloitus” -raportissa mainittuja asioita.

  1. “Lighthouse” asiakkaita odotellaan
  2. Kvartaaliraporteilla korostunut merkitys sijoittajien luottamuksen lisäämisessä.

Itse odottelen pirteämpää Tunkeloa 20.7. Q1 haastattelu oli vaisu. (Ymmärrettävistä syistä.)

1 tykkäys

Tunkelon vaisuus ehkä johtui siitä, että samoihin aikoihin oli äidin kuolinilmoitus Hesarissa.

5 tykkäystä

Mahtaakohan nouseva kurssi ennustaa nousevaa tuosta :thinking:

SSH:n keihäänkärki tuotteelle haetaan lisää osaajia kehitykseen ja myyntiin.

1 tykkäys

Privx paikat tulivat auki päivää ennen viimeisimmän Privx kaupan julkaisemista kesäkuun lopulla. Liittynevät siihen. Tuo sales manager taas liittyy deltagoniin. Selviää kun avaat tarkemman kuvauksen.

Tässä aamun ensikommentit SSH:n tuloksesta sekä meiltä, että Redeyelta:

Lisäksi Teemun Q2-haastattelu:

9 tykkäystä

Tässä vielä aamun Investor Call linkki.

Teemu Tunkelo, CEO: “PrivX can do the Zero Trust better than anybody else.”

Liikevaihdon kehitys pienoinen pettymys. Isossa kuvassa tarina etenee kuitenkin oikeaan suuntaan. PrivX versioissa kova potentiaali. Varsinkin OT, internet of things maailmassa.

Aten haastattelusta nostona:
PrivX “valas” sopimuksia oli kaksi työnalla. Tunkelo: “Yksi saatiin…tähän neljännekseen.” Eli pitääkö rivien välistä tulkita että toinen sopimuksista päästään julkaisemaan vasta Q3 aikana vai että tässä ei päästy sopimukseen. :thinking:

2 tykkäystä