Lindex Group (Stockmann Group)

13 tykkäystä

Kuuntelin juu tuon H&M:n sijoittajapuhelun. Olivat sen mukaan ostaneet suurimman osan varastoista siinä kohtaa, kun dollari oli huipussaan. Olisivatkohan valmistautuneet joulumyyntejä varten siinä syyskuun tienoilla?

Stockmann ilmoitti viime sijoittajapuhelussa hankkineensa kaiken joulua varten jo tavallista aikaisemmin, koska oli ilmeisesti ollut ongelmia rahdeissa. Ilmeisesti joulumyynnin hankinnat siis olivat jo viime osarissa. Tarkoittaako tämä, että varastoihin sitoutuu tavallista vähemmän pääomaa, koska joulumyynnin aikana tehdään merkittävästi enemmän kauppaa kuin ensimmäisellä kvarttaalilla. Mitä mieltä olet tuosta, miten saattaisi vaikuttaa tulokseen?

Viime sijoittaja puhelussa myös mainittiin puhuttaessa rahdeista, että heidän nykyiset neuvottelut halvemmista rahdeista näkyvät tuloksessa vasta H1 puolella. Mitenhän tuo mahtaa näkyä osarissa?

Positiivisenä juttuna H&M:n puhelussa Stockmannin kannalta nousi esille, että heidän havaintojen mukaan erityisesti naisten osaston myyntiluvut oli kasvussa. He odottivat erityisesti kasvun ja kannattavuus parannuksen tapahtuvan Euroopassa vuonna 2023. H&M:n tilikausi on loppunut jo marraskuussa, mutta mainitsivat havainneensa jo parantunutta myyntiä meneillään olevalla kvarttaalilla. Tämä tarkoittaa myös joulumyyntejä. Sisäänostohinnat ovat jo laskeneet heilläkin ja tämä näkyy H&M:n H223:n tuloksissa.
Vertailukelpoisuutta häiritsee se, että H&M:n päämarkkina-alue on Euroopassa Saksassa ja Lindexillä Ruotsissa.

Ikävänä tekijänä H&M:n Nordics -divisiona oli ainut, joka oli oikeasti laskenut viime kvarttaalilla.

Se sinänsä ei vielä tarkoita, että Lindexin myynti laskisi tämän kvarttaalin aikana. Ruotsin retail on laskenut koko viime vuoden, mutta Lindex takoi ennätystuloksia H122. Tämähän siis tarkoittaa sitä, että vietiin liikevaihtoa kaverinkin markkinoilta.

Jos Q422 parantaa vielä entisestään, aika nannaahan tuo on. Se tarkoittaisi sitä, että Lindex vahvistaa markkina-asemaansa kilpailijoihinsa nähden.

32 tykkäystä

Stockan, kuten monen muunkin retailerin, Q4 on paras myyntisesonki, joka tarkoittaa että varastoista vapautuu aina kassavirtaa Q4 aikana, juuri siksi että ennen sesonkia varastoja pitää olla enemmän ja Q1:lle vähemmän. Monelle kuluttajafirmalle on myös viime vuonna kertynyt varastoja, kun niitä ensin osteltiin toimitusvaikeuksista johtuen ajoissa ja sitten kysyntä on hiipunut. Jos Stocka on onnistunut myymään Q4:llä suunnilleen sen mitä arvelivat, niin jossain kohtaa tietysti tuo ylimääräinen varasto purkautuu, ehkä jo Q4:n aikana.

Tulosvaikutusta tuosta ei ihan suoraan tule. Yhtiöt yleensä suojaavat valuuttakurssit kun hankintahinnat sovitaan eli jos hankinnat jouluksi on tehty esim. viime kesänä niin valuutat on suojattu silloin. Eli mitä aiemmin ostot on tehty, niin sitä hitaammin valuuttamuutokset näkyy tuloksessa. Tuskin tuo hieman aiemmin tilaaminen kuitenkaan oleellisesti vaikuttaa tulokseen.

6 tykkäystä

Eikös tuo näy vaihto-omaisuudessa.Ainakin osittain.
9/22 196,3 milj. 9/21 167,6 ja 9/2020 150
Vuoden lopussa 12/21 154 milj. 12/20 135

Saman voi päätellä kassavirtalaskelmasta vaihto-omaisuuden sitomasta rahasta.

Eli varastot täynnä syyskuun lopulla ja sitten laskevat vuoden loppuun.

Kai ne joulun ajan myynnin tavarat alkaa olla syyskuun lopussa varastossa ?

Muuten ostovelat olivat tänä vuonna 9/22 181,5 milj ja viime vuonna 9/21 216,9.
Vaikka tänä vuonna vaihto-omaisuus oli selkeästi suurempi.Eli tänä vuonna ei ole ostettu niin paljon velaksi ?

Voiko vaihto-omaisuuden määrästä tehdä mitään johtopäätelmiä.Vai oliko varastossa sama määrä kalliimpaa/kalliimmalla ostettua tavaraa. Voisiko ajatella positiivisesti, ovat huomanneet “tavaraa menee”. Siksi ostettu enemmän varastoon, ettei tarvii myydä “ei oota” ?

Pianhan tuokin kuullaan.

3 tykkäystä

On kyllä välillä niin hankalasti verrattavissa nuo, kun H&M ilmoittaa tuloksensa SEK:ssa, mutta hankinnat tehdään pääosin dollareissa ja vahvimmat markkinat on euroissa ja dollari alueilla.

Lindex ilmoittaa tuloksensa €, tekee hankinnat $ ja merkittävimmät markkinat on SEK.

H&M nettomyynti saattaa nousta SEK, mutta paikallisissa valuutoissa laskee. Lindex laskee € ja paikallisissa valuutoissa nousee.

Sitten kun meillä oli vielä tämä ihana erikoistilanne syksyllä € ja $ kanssa, niin ohhoh…

Onneksi meillä on analyytikot tekemässä kassavirta-analyysejä, niin saa itse keskittyä tuntemaan yritykset, niiden markkinat ja tulevaisuus mahdollisimman hyvin,

15 tykkäystä

H&M on mainittu useampaan kertaan ja mielestäni muistakin syistä @Aili:n mainion H&M-tviittiketjun voisi laittaa ketjuun. Rauliakin kiinnostanee ja varmaan useimpia ketjun lukijoita. :slight_smile:

Saisivat muutkin enemmän harrastaa näitä yhtiöistä kertovia tviittiketjuja, onneksi @Mauri harrastaa samaa.

9 tykkäystä

Stockmann uudistaa Helsingin keskustan tavaratalonsa seuraavien vuosien aikana. Uudistustyö aloitetaan tavaratalon 6. kerroksen lasten- ja nuorten maailmasta, joka tullaan uudistamaan kevään aikana kokonaan.
.
.
.
Tavaratalojen lisäksi Pieni Lelukauppa löytyy 1.2. alkaen myös Stockmannin verkkokaupasta Online Exclusive-valikoimasta, jossa on ostettavissa ennätyksellisen suuri leluvalikoima.
.
.
.
Helsingin keskustan tavaratalo uudistuu vaiheittain ja uudesta konseptista Stockmann tiedottaa lisää myöhemmin. Uudistuksen myötä Stockmann tarjoaa mahdollisuuden kutsua mukaan uudenlaisia ja inspiroivia kumppaneita.

21 tykkäystä

Myyntitiedote 31.1.2023
Päivittäistavarakauppa ry

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi joulukuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen* liikevaihto kasvoi vuoden 2022 joulukuussa 5,8 % edellisvuodesta. Liikevaihdon arvoksi kirjattiin 969,0 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi joulukuussa pukeutumisen tuoteryhmässä 8,1 %. Kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto väheni samaan aikaan 2,7 %. Kaikkiaan käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto laski yhteensä -0,4 % vuoden 2021 joulukuuhun verrattuna. Elintarvikkeiden tuoteryhmän osalta liikevaihto kasvoi 9,4 %.

  • Elintarvikkeiden myynnin kasvu oli joulukuussa selvästi suurempi kuin alan kokonaismyynnin kehitys. On kuitenkin huomioitava, että myynnin kehityksen taustalla on ruoan raaka-aineiden ja tuotantopanosten voimakas kallistuminen, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto huomauttaa.

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi tammi-joulukuussa 3,3 %

Liikevaihto kasvoi tammi-joulukuussa 2022 pukeutumisen tuoteryhmässä 7,3 % edellisvuoden tammi-joulukuuhun verrattuna. Samaan aikaan kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto laski 1,6 %. Käyttötavara yhteensä -tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 0,5 %. Elintarvikkeiden tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 4,7 % vuoden 2021 tammi-joulukuusta

Lainaus.Toivottavasti Stokka-lindex on saanut myytyä “varastostaan” tavaraa hyvään hintaan.

15 tykkäystä

Tässä on 21 luvuissa mukana saneerausvelkoina käsiteltyjä vanhoja ostovelkoja (eli yrityssaneeraukseen mennessä auki olleet ostovelat jäi saneerausvelaksi), ne maksettiin pois keväällä 2022 kun Hesan kiinteistö myytiin. Veikkaisin että vertailukelpoisesti toi olisi samaa luokkaa kuin 21 tai vähän ylös.

Inflaatiolla on osansa, mutta varmasti myös volyymiä enemmän jos on aiemmin ostettu. Tilausajat on etenkin Lindexin omissa tuotteissa hyvin pitkiä, joten suoraan kysyntään reagoimisesta ei ole kysymys. Kuten tossa aiemmin kuvasin, pikemminkin monella kuluttajayhtiöllä on ollut viime vuonna haastetta, kun tavaraa on tilattu korona-ajan kovan kysynnän ja saatavuusongelmien takia etukäteen ja sitten kysyntä hiipuikin. Katsotaan miten Stocka on varastohallinnassaan onnistunut.

7 tykkäystä

Hallituksen puolella ei kovin kummoista liikettä eli lähes samalla kokoonpanolla jatketaan ehdotuksen mukaan. Sari Pohjonen hyppäämässä puheenjohtajan paikalle Neuwaldin tilalle.

11 tykkäystä

Olen kyllä sitä mieltä, että tuo Anne Kuittisen jääminen pois hallituksesta on erittäin harmillista. Oli hallituksen ainoa nuoremman polven edustaja, joka omasi myös erinomaista kokemusta kansainvälisestä verkkokaupasta. Ihmeellistä, että hänen tilalleen ei ketään uutta sitten hommattu. Olisin kenet tahansa muun tuolta hallituksesta enemmin päästänyt menemään kuin Kuittisen. Toivottavasti hän ei kokenut jäävänsä nuorena naisena jyrän alle tuolla ”vanhojen jäärien” keskuudessa.

Pohjosen nouseminen Neuwaldin paikalle ei myöskään herätä itsessäni myönteistä reaktiota, vaikka ei tuolla liikkeellä välttämättä ole hirveästi merkitystä mihinkään.

Yleensä jaksan olla Stockan suhteen posiitivinen, mutta näitä hallitusmuutoksia en saa ainakaan posiitiviselle puolelle kääntymään nimenomaan tuon Kuittisen pois jäännin takia.

8 tykkäystä

Tässä on juttua tulevasta puheenjohtajasta, eli Sari Pohjosesta. Ei maksumuuria.

Pohjonen on vuonna 1966 syntynyt hallitusammattilainen, joka tunnetaan erityisesti Oriolan ja Fiskarsin entisenä talousjohtajana.

Stockmannin hallituksessa hän on ollut viime vuodesta alkaen. Hän on riippumaton yhtiöstä ja sen suurista osakkaista.

6 tykkäystä

Coeus kevensi viime kuussa omistustaan noin 15 prossaa. Muuten ei uudelta omistajalistalta ei mitään isoja havaintoja.

https://www.stockmanngroup.com/fi/suurimmat-osakkeenomistajat

7 tykkäystä

STOCKMANN – RAHASTON SUURIN OMISTUS
Stockmann jatkaa edelleen Rahaston suurimpana omistuksena. Olemme viime
kuukausien aikana keskustelleet suurimpien omistajien kanssa ja esitelleet heille
näkemystämme lisäarvosta, joka syntyisi, jos Lindexin ja Stockmannin liiketoiminnot
eriytettäisiin toisistaan. Ehdotuksemme ei ole kohdannut vastahakoisuutta.

Lainaus Coeus lokakuun alusta sijoittajakirjeestä.Ehkä ovat tulleet toisiin aatoksiin Stokkan suhteen.

9 tykkäystä

@Rauli_Juva Onko suunniteilla tai mahdollista järjestää Stockmann-live 24.2. aamulla? Foorumi vaikuttaa kuitenkin olevan varsin innostunut yhtiöstä. Seuraajia varmasti riittäisi.

14 tykkäystä

Terve!
Joo, kyllä mulla omassa päässä on tämmöinen ajatus ollut, mutta täytyy mainita muillekin, että joku tulee kuvaamaan :slight_smile: Eli tulee live, jossei jotain kummallista nyt satu tässä välissä, kun on vielä jonkun aikaa tulokseen.

54 tykkäystä

:smiley: Hyvä! Kiitos! (itselläni salkku täynnä osaketta, joten toivottavasti sekä minä, että Inderes yllätymme iloisesti tulosaamuna :wink:)

5 tykkäystä

Spin-off voi vapauttaa kytevän potentiaalin, kun rumasta ankanpojasta tuleekin joutsen – ”Huomattavasti kiinnostavampi kuin listautumisanti”

Sijoitusstrategiaa ei kuitenkaan kannata rakentaa spin-offin odottelun varaan, koska odottavan aika voi olla todella pitkä. Esimerkiksi Lindexin irrottamisesta Stockmannista on puhuttu lähes vuosikymmen, mutta yhtiöt ovat yhä yhdessä.

”Aina on olemassa arvoansan riski. Jos sijoitussuunnitelmasi olisi ollut vuonna 2014, että nämä yhtiöt jakaantuvat, odottaisit yhä”, Vilén naurahtaa.

Saari toteaa, että Stockmannin ja Lindexin välillä on ainakin jonkinlaisia synergioita esimerkiksi hankinnassa. Hyvä kysymys lienee sekin, mitä Stockmann olisi ilman Lindexiä. Tavaratalotoiminnan kassavirta pitäisi ainakin ensin saada kuntoon

Otsikkotaso ja osalainaus Arvopaperi lehdestä.Kommentti. “Odottavan aika on tosiaan pitkä,tai ollut pitkä Lindexin suhteen” Stokkan pääomamarkkinapäivillä ensi kuussa aihetta oletettavasti sivutaan.

10 tykkäystä

Perjantaina on sitten Q4-tuloslive ja on muuten mahtava Stockka -sammakko kuvassa. :frog::smiley:

31 tykkäystä

Stockan tulosennakko.
Paitsi loppuvuoden saavutukset myös tietenkin 2023 näkymät ohjeistuksineen asian ytimessä.

Tälle vuodelle odotetaan selvästi heikompaa tulostasoa

Ennusteemme tämän vuoden liikevaihdoksi on suunnilleen viime vuoden tasolla. Oikaistun liiketuloksen uskomme tippuvan selvästi, reilun 80 MEUR:n tasolta 65 MEUR:oon, joka on myös konsensusennuste. Tähän vaikuttavat yllä mainitut seikat sekä yleisesti heikko kuluttajakysyntä ja kustannusinflaatio, etenkin palkkojen ja vuokrien nousu. Odotammekin mahdollisen ohjeistuksen viittavan heikkenevään tulokseen. Stockmann on ilmoittanut pitävänsä pääomamarkkinapäivän 14.3. jossa saataneen lisätietoa yhtiön strategian toteutuksesta ja taloudellisista tavoitteista.

image

15 tykkäystä