Lindex Group (Stockmann Group)

Case Nordica sovittu, massiivinen posari siis. Saneeraus taputellaan nopeasti.

Ihmettelen vaan ettei tästä tullut pörssitiedotetta.

38 tykkäystä

Hieno uutinen saneerausprosessin päättämisen - ja rakenteellisten muutosten - kannalta että enää 1 prosessi eli Tapiolan keissi auki.

Siinä Stocka on todennut 3,5 MEUR, ja välimiehet todenneet 19,3 MEUR, ja päätöksestä - tai sen laillisuudesta on saneerausvalvoja valittanut.
Erotuksesta 15 MEUR+ tehty varaus.
Vaikka mielestäni Lähi-Tapiolan vaade on vähän höpöhöpöä, niin pitää se käsitellä loppuun jotta se olisi käsitelty loppuun. Ei ehkä väärin ole siirtää vakuutuksia firmalta pois jos jollain sattuu niitä olemaan.
Lisäsin vielä tuonne viestin perään linkin yhteenvetoon miksi Lähi-Tapiolan vaade on mielestäni höpöhöpöä. Koko tavaratalo on vain pieni osa massiivista Tapiolan kehityshanketta.

Itsekin kuvittelen että tuon varauksen voisi pudottaa sulkutilille ja päättää saneerauksen.




21 tykkäystä

Lähi-Tapiolasta vähän toistoa siis mutta kyseessä on siis nykyisen Tapiolan tavaratalon vuokran-antaja ja Stokkalla siten jatkuva suhde LT:n kanssa, molempien intresseissä on jatkaa yhteistyötä joten en yllätty ollenkaan jos ilmoitus sovusta LT:n kanssa ilmoitetaan piakkoin, jos ei muuten niin sitten se escrow-menettely, puhutaan kuitenkin pienistä summista (about 15M€) josta on jo tehty varaus eli se ei muuta mitään taloudellisesti (raha siirtyy kassasta escrow-tilille, ei muuta vaikutusta).

Eli tosiaan tämä case Nordican sovinto oli yllättävä ratkaisu, sille oli sovittu jo käsittelypäivät toukokuulle mutta ilmeisesti Nordica totesi ettei tässä ole muuta kuin kuluja tiedossa ja siksi suostuivat sopuum.

Eli vedetääs pieni fantsuttelu skenaario - sovinto LT:n kanssa heti kun käräjäoikeus vahvistaa tämän case Nordica sovinnon (menee läpi 99,9% varmuudella kuten kaikki muutkin sovinnot tähän asti) , sanotaan nyt vaikka toukokuun lopussa, hakemus käräjäoikeudelle saneerauksen ennenaikaisesta päättämisestä kesäkuussa ja päätös sieltä elokuussa.

Ja sitten marraskuussa ylimääräinen osinko 1€ per osake kun Lindexin peltihallista vapautuu rahat sales & leasebackin kautta.

34 tykkäystä

Tuloksen esittely klo 10 webin kautta.
Sitä kautta voi esittää myös kysymyksiä, kannattaa kirjoittaa kysymys ajoissa niin se ehkä ehditään käsitellä

Webcast analyytikoille ja medialle
Media- ja analyytikkotilaisuus järjestetään englanniksi suorana verkkolähetyksenä tänään 26.4.2024 klo 10.00 EEST.

4 tykkäystä

Analyytikko oli nopea ja julkisti tuloskommentit tunnissa

7 tykkäystä

HenkkaMaukan Q1-rapsassa oli tällainen kommentti:
"The improvement work in the supply chain, the cost and efficiency programme and continued normalisation of the external factors that influence purchasing costs resulted in a stronger gross margin in the first quarter 2024. "

Joita @Rauli_Juva väänsi minulle rautalangasta tuolla Ruotsin foorumin puolella tähän tyyliin.
“H&M uses this to refer to a wide range of factors that impact the gross margin (or cost of goods sold), which include eg. logistics costs, the cost of the actual product for H&M (which are outsourced) and impact of currencies to profitability (mostly USD as goods are purchased in USD). The product cost in turn is impacted by eg. labor cost, price of cotton (and other raw materials to a smaller extent). Recently these costs have been going down and hence the “external factors” are positive compared to last year as H&M is commenting.”

ja

“…these external factors are typically things impacting the entire industry and it has been there for a few quarters already. For this year the outlook is still supportive in this respect…”

Nyt kuitenkin Lindex on ottanut osumaa Punaisenmeren hässäköistä. Miksei H&M ottanut? Vai onko tässä (taas) jotain mitä en ymmärrä?

Olisiko jollakin osaamista selittää tätä tai vastaavasti aikaa tai halua vaikka kysäistä webcastissa tai haastattelussa johdolta? En välttämättä itse ehdi katsomaan webcastia kokonaan.

9 tykkäystä

Stockalla oli 155 milj. osaketta. Voiko göteborgilaisesta peltihallista saada tällaista summaa? Vai tulisiko muutenkin takavuosien kertyneitä voittovaroja tähän mukaan?

1 tykkäys

Tämähän se osarin tärkein uutinen ainakin omasta mielestäni oli.

Olin hieman kevennellyt omaa positiotani pari päivää enne osaria juuri sen vuoksi, että ennakoin tuloksellisesti vähän heikompaa osaria ja kurssi oli noussut aika reilusti viime aikoina. Pehmeä osarihan sieltä tulikin, mutta nämä luvut jäi nyt ainakin itselläni kakkossijalle. Osakkeet takaisin salkkuun ja nyt odotellaan seuraavia hyviä uutisia saneerauksen päättymisestä, näitä saattaakin tulla ennemmin kuin myöhemmin. :partying_face:

31 tykkäystä

Tokmannihan sai takaisinvuokraussopimuksella muistaakseni sellaisen 58 miljoonaa tuosta Mäntsälään viime joulukuussa valmistuneesta logistiikkakeskuksestaan, rakennuskustannukset olivat noin 65 miljoonaa, mutta on huomioitava, että yhtiö maksaa itse sen, mitä sisuksiin tulee eli hyllyistä, trukeista jne. Ruotsissahan toki kaikki voi olla suurempaa :slight_smile:

2 tykkäystä

@Rauli_Juva varmaan muistaa tarkemmin paljonko peltihalliin on pistetty massia mutta ulkomuistista joku 130me tms, siihen päälle kassavaroja 25me niin meillä on jo 1€ osinko kasassa.

Toki riippuu paljon siitä mitä peltihallista saadaan tässä tilanteessa, mitä enemmän saadaan rahaa niin sitä suurempi vuokra jne.

9 tykkäystä

Helou :smirk_cat:

17 tykkäystä

110 MEUR on koko investointi. Tästähän oli aiemmin puhetta että sale-and-leaseback voisi koskea vain maata ja rakennusta, mutta laitteet jäisi Lindexille. Maa&rakennus investointiarvo on noin 45 MEUR, kuten ao. viestissä aiemmin haarukoin.

12 tykkäystä

@Rauli_Juva Missä vaiheessa Lindex Group voi kertoa tarkemmin vuokrasopimuskiistojen sovintosopimusten sisällöstä (=paljonko maksettiin) vai ovatko nämä asiat ikuisesti salassapidettäviä ?

Ne pitäisi selvitä osavuosikatsauksista mutta vaatii vähän jumppaamista koska saneerausohjelman mukainen korvaus maksetaan osittain rahalla ja osittain osakkeilla, eli pitää verrata saneerausohjelmaa, osakkeiden merkintöjä jne. jotta saa tarkan summan.

Puhutaan kuitenkin suhteellisen pienistä muutoksista, isoja muutoksia valvoja ei hyväksy, käytännössä “ykkösmiljoonista” maksimissaan.

13 tykkäystä

Lindexin kurssikäytös. Kurssi lähti ”yliostetusta” laskuun jo reilu päivä ennen osavuotiskatsauksen julkistamista 26.4. Osavuosikatsaus ei jaksanut nostaa kurssia, vaan ”ylimyynti jatkui” Eli RSI-indikaattori pysyi lattiatason alla. Sinällään mielenkiintoista, että kurssi ennakoi laskulla osavuosikatsausta.

Muutama kommentti. Epäilevä minäkin alkaa uskoa velkasaneerauksen päätökseen. Kaksi tapausta alkaa olla taputeltu ja yksi jää. Oletettavasti sekin saadaan kohtuudella maaliin. Velkasaneerauksen etenemistä pidettiin tärkeänä, etenkin Nordikan osalta. Kurssi ei ainakaan reagoinut positiivisesti.

Toiminta ja talous olivat pitkälti odotettuja. Lindexin outperform kuului. Stokkan tavaratalot tekivät tappiota, mutta Hullut päivät ja muut tekijät selittivät tilannetta.

Erillaisia tehostamis-ja kehittämishankkeita mainittiin. Eli yrityksessä ollee ”pöhinä” päällä. Mihin se kantaa,aika näyttää.

Strategisen arvioinin osalta jäätiin vuosikertomuksen 2023 varaan;”Stockmann odottaa strategisen arvioinnin valmistuvan vuoden 2024 aikana. Stockmann tiedottaa lisää strategisesta arvioinnista, jos ja kun se on ajankohtaista.” Ilmeisesti vielä ei ole mitään ilmoitettavaa.

Lindex ryhmän sijoittajat saavat siis jäädä odottamaan seuraavia askelia. Itse en aikaisemmin ole uskonut vanhan Stockmannin häviävän kartalta. Niin siinä oletettavasti käy. Syksyllä valmistuva omnichannel mahdollistaa Lindexin tehokkuushyödyt ja maailman ”valloituksen”. Jos Stokkan tavaratalot eivät saa pian vauhtia, niin kai siihen tulee uudet isännät. Stokkasta jää hieno historia Wikipediaan.

Lindex porskuttaa Ruotsin maalla. Mitenkä kauan svenssonit katselevat suomalaisia omistajia. Tuskin pitkään. Lindex voi palata juurilleen,vaikka Tukholman pörssin kautta. Toivottavasti me suomalaiset sijoittajat saamme silloin tavalla tai toisella hyvän kärsimyskorvauksen.

9 tykkäystä

Inderesin päivitys

Emme tehneet merkittäviä ennustemuutoksia, mutta osien summa-mallin päivittämisen ja rakennemuutospotentiaalin lähestymisen myötä nostamme tavoitehinnan 3,5 euroon (aiemmin 3,2e) ja toistamme lisää-suosituksen.

OP:n päivitys

  • Säilyttää Osta -suosituksen
  • Tavoitehinta päivittyy 3,3€ → 3,5€
  • Perustelu samansuuntainen, arvo piilee saneerauksen taputtelemisessa ja rakennemuutoksessa. Jos tavarataloista päästään eroon niin arvo voisi olla yli 4 euron.
21 tykkäystä

Oikeudessa vahvistetaan sovinto, jolloin se lienee jostain oikeuden päätöksestä julkinen. Tähän meni jokunen kuukausi edellisessä sovussa. Määrän voi tosiaan laskea Stockan kertomista uusien osakkeiden ja mahdollisesti bondien määrästä, josta tiedotetaan erikseen.

Tampereen tavaratalon Fennia-sovun osalta näitä laskeskelin tässä:

5 tykkäystä

Tässä tulee huomata se että Tampereen osalta kyseessä saattoi olla myös jotain muuta järjestelyitä tämän lisämaksun ohella koska siellä yhteistyö jatkuu, Nordican kanssa tällaista ei ollut.

Jos pitäisi arvata niin enempää kuin Fennialle ei ole maksettu.

2 tykkäystä

@Rauli_Juva ja @Seinakadun_Keisari kiitoksia vastauksista. Yhtiö ei siis suoranaisesti kommentoi, vaan itse pitää rivien välistä laskea. Onneksi Inderesin foorumilla on allekirjoittanutta välkympää porukkaa. :grinning:

9 tykkäystä

Jumpataas vähän lukuja vapun kunniaksi.Saapi sitten täydentää tai ampua alas.
Tampereen seudun op vaati saneerausehdotuksessa noin 17,7 milj.Vuokrat 18 kk oli noin 2 milj.Eli riitaa jäi noin 15,7 milj.
Ennen sopua Lindex ilmoitti riidanalaisten määrä oli 43,7 milj, sovun jälkeen 29,1 eli tuo vajaa 15 milj.hävisi.Eli Top vaatimus.
Lindexillä oli varattuna 31.12.2023 riitoihin 18 milj. Q1 lopussa noin 16 milj. Eli 2 milj. Hävisi. Päätöshän tuli vasta 26.3.eli tuskin kerkisivät maksamaan ja antamaan osakkeita.
Q1 mukaan lyhytaikaiset korottomat saneerausvelat olivat 4,4 miljoonaa 31.3. (Vuodenvaihde 1,4 milj.) Jos ajatellaan, että tuo 4,4 milj. On oikeuden päätöksen mukainen maksu, se on kirjattu velkana.( koska päätös oli niin lähelläkuun vaihdetta)
Niin alkuperäinen vaatimus noin 17,7 suli 2 milj ( ohjelman mukainen) + noin 4,4 milj eli 6,4 miljoonaan.
Tietysti aikanaan ottavat osan uusina osakkeina, koska vaihtohinta on edullinen.

3 tykkäystä