Komppaan edellisiä - tässä syntynee erittäin suositun presidentin jälkeen taas 12-18v presidentillinen tyhjiö, joka tapahtui myös Mauno Koiviston jälkeen. Koivisto myös ylitti puoluerajat omassa suosiossaan ja joka nautti arvostusta. Viimeinen sodan käynyt presidentti. Arvostelu on tullut lähinnä jälkikäteen.
Ahtisaaren aikana presidentin arvostus laski ja siihen kyllästyneenä ja lähinnä omiensa eli demarien selkäänpuukottamana hän ei halunnut hakea toista kautta.
V. 2000 yksinkertaisesti moni ei halunnut enää presidentiksi ja vaaleissa oli lähinnä keskinkertaisuuksia ja keskustaa lukuunottamatta kärkiehdokkaat kuten Lipponen ja Niinistö kieltäytyivät. Siten virkaan pääsi kaikkea muuta kuin “koko kansan” presidentti eli Tarja Halonen. Istuvaa presidenttiä, joka kuitenkin nautti vasemmiston luottamusta, oli vaikeaa syrjäyttää ja Niinistö hävisi niukasti.
Jälkikäteen voikin todeta, että hyvä näin, koska viimeiset 6v ovat olleet poikkeuksellisen vaikeita aikoja ja Suomi tarvitsi nimenomaan Saulin kaltaisen kansaa yhdistävän presidentin.
Sota tuskin loppuu ennen vaaleja ja ulkopolitiikka sekä uusi Nato-aikakausi vaatisi Niinistön kaltaista kansaa yhdistävää henkilöä. Vaikka presidentillä ei ole talouspoliittista valtaa, hän kykenee toisaalta toimimaan myös eräänlaisena vienninedistys-konsulttina. Presidentin tulee kyetä myös yhteistyöhön hallituksen kanssa, vaikka pääministerin ideologia ja politiikka olisi kaukana hänen omastaan.
En väitä etteikö ehdokaskandeista löytyisi tätä kykyä, mutta ongelmana on, että kansaa heidän on vaikea yhdistää, joka tässä somemaailmassa on erittäin jakaantunut vastakkaisille akseleille.