Suominen - pyyhintäsegmentin kuitukangasvalmistaja

Hesarissa henkilökuvamainen juttu (maksumuuri) Huhtamäen toimitusjohtajasta Charles Héaulménista, joka tätä nykyä toimii myös Suomisen hallituksen puheenjohtajana.

Tässä mielestäni oleellisin kohta Suomisen kontekstissa tässä jutussa.

Hän ajattelee, että alalla tarvitaan konsolidaatiota eli yhdistymisiä.

Toimialassa Héaulméa innostaa potentiaali ajaa kestävyysmuutosta ja laajentua.

Viidessä vuodessa Suomisen täytyy olla eri mittakaavan ja kannattavuuden yhtiö, jolla on selkeästi tunnustettu johtajuus kestävissä tuotteissa, hän ajattelee.

5 tykkäystä

Suominen raportoi perjantaina Q2-tuloksen ja tuttuun tapaan olisi toimarihaastattelua myös luvassa. Kysymyksiä otetaan mieluusti vastaan jos sattuu tulemaan mieleen.

Yllä olevaan liittyen voisi ainakin kysäistä kuinka aggressiivisesti ja millä keinoin tuota Heaulmen visioimaa “eri mittakaavaa” haetaan.

3 tykkäystä

Raulin ennakkokommentit liittyen perjantaina julkaistavaa Suomisen Q2-rapsaan. :slight_smile:

Suominen raportoi Q2-tuloksensa perjantaina noin klo 9.30. Odotamme tuloksen parantuneen erittäin heikosta vertailukaudesta ja myös hieman edellisestä kvartaalista. Tulos on silti edelleen heikolla tasolla.

Suomiselta jo valitettavan tuttuun tapaan vähän nihkeä raportti tuloksen osalta, vaikka liikevaihdossa saatiin volyymikasvun myötä plussaa. Vertailukauden pohjaluvuista tulos kyllä parani, mutta odotuksia vähemmän ja oik. käyttökate on junnannut 5 MEUR tasolla jo neljä kvartaalia, kun koko ajan ollaan odotettu (ja H2:lle odotetaan) nousevaa trendiä. Ohjeistus koko vuoden paranevasta oik. käyttökatteesta oli ennallaan ja se on jo alkuvuoden parannuksella saavutettavissa. Ennusteisiin odotuksista jääminen tuo kuitenkin laskupainetta.

2 tykkäystä

Rauli tenttaili Suomisen toimaria Tommi Björnmania Q2:sta ja vähän muustakin. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:12 Liikevaihto kääntyi kasvuun
01:10 Volyymikasvu stabiloitumassa
02:47 Tulosparannus vuoden takaiseen
04:29 Ohjeistus ennallaan
06:28 Tuloskehitys viimeisten vuosien aikana
07:34 Suominen alan konsolidaattorina
11:15 Mahdollisten yrityskauppojen rahoitus

2 tykkäystä

Kiva, kun lauantainakin ilmestyy luettavaa; tässä on Raulin yhtiöraportti Suomisesta. :slight_smile:

Suomisen Q2-tulos jäi odotuksista, mutta parani vertailukaudesta ja yhtiö toisti ohjeistuksena oik. käyttökatteen parantumisesta 2024 vs. 2023. Laskimme ennusteitamme tälle ja ensi vuodelle selvästi, yhtiön tuloksen pysyessä yllättävän sitkeästi heikolla tasolla. Osake hinnoittelee mielestämme jo selvästi parempaa tulostasoa, jonka uskomme yhtiön saavuttavan aikaisintaan 2026. Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 2,4 euroon (aik. 2,5e) matalampien ennusteiden myötä.

3 tykkäystä

Suomisen vaihto sykähdyttää! Mikähän mahtaa olla syynä ettei yhtiö kiinnosta sijoittajia?

kuva

30 sekunnin tutkimuksen jälkeen syyksi paljastui liiketoiminnan äärimmäinen mörnintä:

kuva
kuva

6 tykkäystä

Suominen ilmoitti tänään Amerikan vetäjän lähdöstä, joka aloitti pestissään vasta viime marraskuussa. Joku ei siis rekrytoinnissa/suoriutumisessa ole mennyt ihan putkeen. Suomisen tulostaso on junnannut edelleen heikolla tasolla, joskin käsityksemme mukaan Amerikassa business on sujunut paremmin kuin Euroopassa (Suominen ei raportoi tulosta segmenteittäin).

2 tykkäystä