Kyllä Tecnoon sijoittavalla saa edelleen olla kovat vatsahapot. Yhtiö on nyt jonkin aikaa toteuttanut suunnilleen sen mitä on luvattu. Tästä voi tulla mitä vain. Todella kova juttu ja kun hommaa lankulla niin 2,5 euron lappu kahdessa vuodessa. Kun katsoo ratkaisuja ja asiakkaita, kaikki on upeasti.
Sitten on tätä ihmeellistä veivaamista. Toive yhtiölle. Lopettakaa se veivaaminen. Outoudet pois.
Jos miettii, että itsellä vatsassa muljahtelee, mikä mahtaa olla Padman sykkeiden tasot. Kurssi tullut edellisestä ostosta useamman kymmenen pinnaa alas. Vieläkö saa pankista lainaa seuraavaan ostoon?
Nyt kuumottaa, vatsassa muljahtelee ja tuskanhiki nousee. Vähän jopa yrjöttää. Faktat kertovat, että ison pommin mahdollisuus on olemassa. Taitaa olla aika ostaa.
Eiköhän tj:n osakkeiden keskihinta ole reilusti alle nykykurssin ja toisaalta eikö olisi suotavaa fokuksen olevan strategian toteuttamisessa eikä omien sijoitusten päivän kurssissa…
Liikaakin jo puhuttu Padman ostoista, mutta kommentoin silti, että mistä me tiedetään kaikkia sisäpiirirajoitteita? Tulee esim. ostotarjous yrityksestä tai yritysosto harkintaan, niin heti napsahtaa kaupankäyntikielto. Helppo kuvitella että tj:n asemassa tällaisia tilanteita on oikeasti usein päällä. Pörssissä monta firmaa joiden tj ei omista ensimmäistäkään oman firman lappua. Minusta erittäin tärkeää että “on valmis syömään oman keitoksen”, ja sen Padma tekee. En siis mieti ollenkaan tätä.
Myyntisaamiset huolettaa, totta kai, mutta mitä odotin jos yritys kasvaa kehittyvillä markkinoilla (joissa piti olla suurin kasvupotentiaali, muistaako tätä enää kukaan?;). Ilmeisesti tuote ja palvelu toimii niin kuin pitää, ja sitä halutaan ostaa kun uusia asiakkuuksia voitetaan. Myös tuotekehityskulut minusta ymmärrettäviä, jopa toivottavia, jos halutaan kasvaa ja menestyä tällä alalla.
Tecnotree Oyj:n hallitus on 27.2.2023 päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista Tecnotree Oyj:n avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisohjelman RSUP 2021-2023 toteuttamiseksi.
Tämä näkyy näin hauskasti osakeluettelossa. Kassaan ei siis kilahtanut rahaa tästä luovutuksesta. Eikä toivottavasti tule koskaan tarvetta myydä omia osakkeita markkinoille. Myöskään CS ostoksessa ei omia osakkeita käytetty vastikkeena vaan kauppa tehtiin käteisellä. Oikein hyvä niin. Yhtiöllä on näkemys, että oma osake on aliarvostettu.
Padmalle ihan kiva lisä osakkeita eikä tarvinnut edes ostaa. Kiva että sitoutetaan kun ei varmasti muuten ole tarpeeksi sitoutunut
Näettekö että olisi riskiä, että kun Padma lopulta ostaa ja jatkossa ehkä lisää vielä omistajuuttaan, että hän pääsee vielä helpommin viemään suurempia palkkiota johdolle (lue itselleen ja kavereille)? Onko foliohattuosastoa vai oikea riski? Miksi tyytyä noin 400k pottiin jos voi saada 4miljoonaa? Miksi tyytyä 4 miljoonaan jos voi saada 40miljoonaa lappua?
Kateellinen sanoisi palkitsemisen vaikuttavan huomattavan avokätiseltä vaikka samaan aikaan osakkeenomistajien tilipäivä siirtyy taas kauemmas tulevaisuuteen.
Jaetut osakkeet ovat 0,34% yhtiön koko osakekannasta ja markkina-arvoltaan noin 500 000 euroa. En pidä tätä palkkiota ylimitoittuna.
Padma sai 41,3%, muu johtoryhmä 19,2% ja muille ilmeisesti jaettiin loput 39,6%. Keskimäärin muut saivat noin 249 euron palkkion eli suomalaisen mittapuun mukaan mitättömän summan. Yhtiön sisällä voi herätä keskustelua, kuuluuko Padmalle noin suuri osuus palkkioista. Padmalle nämä ovat palkan oheen vain hiluja.
1 080 207 osaketta jaettiin palkkioina seuraavasti:
Kyllä tässä vahvasti on läsnä ajatus Tecnotreestä toimitusjohtajansa luomuksesta. Ja varmasti yhtiöllä on iso arvo hänelle. Ja luulen, että tämä on hyväksi yhtiölle ja muille omistajille.
Padman osuus osakkeista ja äänivallasta on nyt noin 9%. Vertailun vuoksi todettakoon, että Antti Herlin omistaa Koneesta 23% ja äänivallasta 62%.
Näin on ja Padma on ostanut osakkeita 74 sentin hintaan. Yhtiö hänen käsissä ja aikoinaan noita on annettu hövelisti ja osakekurssi on ollut murto-osa sekä aika toinen. Nyt vain tuloutukset ja saamiset kuntoon. Voisihan tossa tehdä myös kääteisen splitinkin vaik kolmella, niin päästään osakemääristä ja senteistä eroon.
29.2.2024 loppuu tämä viimeisin “ilmainen” paketti. Optio-ohjelma on vielä toki päälle, mutta se vaatii hieman jo työtäkin, että päästään 500M€, 750M€, ja 1000M€ market cappiin. Eli osakkeenomistajatkin hyötyisi, jos nykyosakemäärällä kurssin tulisi olla ~1,57€, ~2,35€, 3,14€, ennen kuin ohjelmasta saa ostaa 0,40€ hintaan lappuja.
Tilauskanta siis kasvanut, joka todennäköisesti vaatii lisäinvestointeja (Ilmeisesti tehty jo jonkin verran investointeja, jotka aktivoitu kehittämismenoina), jotta saadaan toimitettua tilaukset.
Jo toimitetuista tilauksista samanaikaisesti myyntisaamisia jumissa ja rahaa tarvittaisiin keskeneräisten toimituksien toteuttamiseen.
Taseessa paljon saamisia. Millainen varmuus näiden saamisesta sitten on? Milloin voi odottaa kassavirran paranemista vai voiko?
Tuo olisi jo aika vaarallista, jos johto tähtäisi yrityskaupoissa markkina-arvon kasvuun lunastaakseen omat optionsa.
Yrityskaupoissa kuitenkin joko velka kasvaa tai osakemäärä kasvaa.
Onko 0.40€ optiot siis sidoksissa markkina-arvoon vai osakekurssiin?Dohon kommentin perusteella markkina-arvoon, mutta voiko olla näin?
Mielenkiintoista huomata mittakaavaero Padman ja muun johtoryhmän palkitsemisessa. Padmaa palkitaan aika anteliaasti vaikka kurssi on romahtanut >>50% ja liiketoiminnan rakenne heikentynyt huomattavasti. Rakenteella tässä tarkoitan jatkuvan liiketoiminnan osuutta, käyttöpääomaa ja marginaalia. Puhumattakaan indikoidun jaardin markkina-arvon katoamisesta horisontin taakse. Jossain firmoissa toimarin palli heiluisi jo. Mutta toimaria aika paha mennä vaihtamaan jos hän on samalla suurimpia omistajia. Arvostusta voi pitää kohtuullisena ja ehkä jopa otollisena mutta mustat pilvet ja kysymysmerkit leijuvat yhä lähempänä TT-toimistojen kattoja.
Käyttääkö MTN:n Mobile Money alusta Tecnotreen ratkaisuja ja mikäli käyttää, saako Tecnotree niistä jatkuvaa kassavirtaa?
Lainaus linkin uutisesta: “Active data subscribers also rose by more than a quarter to 6.7 million it said, while its 4G population coverage jumping 17.2 percentage points year on year to 79.9%. Data traffic rose more than 40%, while the company said it Mobile Money platform gained significant traction, with its merchant numbers growing more than threefold to 173 000.”