Tecnotree sijoituskohteena

Firma on kertonut ostaneensa Periciukselta liiketoimintoja, eipä juuri muuta. Jotain on poistettu netistä kaupan julkistamisen jälkeen. Ok.
Ajattelu voi olla äärettömän toiveikasta sen suhteen, että tämä kaikki on tapahtunut business as usual tai negatiivista, että Tecnotreen johto laajalla skaalalla kusettaa ja saa siitä merkittävää taloudellista hyötyä. Siis kaikki, mukaan lukien hallitus, tilintarkastaja, lakimies, ylin johto jne jne. Se taloudellisen hyödyn osoittaminen uupuu vielä täysin ja se itseäni lähinnä kiinnostaa. Vuosirapsojen numeroiden mukaan en vain löydä sellaista kulurakennetta, että se voisi olla riittävän merkittävä. Vaikka ynnää kaikki Tecnotreeen ostopalvelut yhteen ja laskee, että puolet rahoista häviää kulisseihin. Silti sillä ei ole vielä lähellekkään rahoitettu Padman investointeja. Ja kaiken tämän Fizroy olisi siunannut, kun tykkää tj:stä niin paljon? Ja samalla kun tuottavuus on noussut…Tiedon rippeistä voi päätellä mitä tahansa ollakseen 100% oikeassa tai väärässä tai jotain siltä väliltä. Täällä tehdään tiedon murusista päätelmiä, jotka perustuvat jokaisen haluun rakentaa kuva totuudesta. Tarina ei kuitenkaan välttämättä ole totta, vaikka kymmenen henkilön sata viestiä tai palstan tuhat tykkäystä antaa niin ymmärtää. On hyvä, että tuodaan tietoa esiin ja sitä pureskellaan, mutta viestistä katoaa pohja, kun samassa viestissä jauhaa rosvovaltioista, niputtaa kaikki intialaiset yhteen jne jne. Oma arvolataus sumentaa ajattelua. Puolin ja toisin. Firman johdolla on ollut liikaa hyvää uskoa. Se on maksanut paljon, mutta ei se onneksi tee rikolliseksi. Itseäni kiinnostaa vain ja ainoastaan tehdä fyrkkaa tällä lapulla. Osa on täällä jauhamassa vain rakkaudesta lajiin. Miksi? Kun on niin huolissaan lappuun sijoittaneista veljistä ja siskoista?

Mitkä asiat huolestuttaa? Se, että onko kaikkia valuuttatappioita ei ole vielä realisoitu, koska Nairassa oli avoimia varoja 9 miljoonaa 31.12.2023, jonka jälkeen kurssi on vielä puolittunut? Q1 kurssitappiot eivät mielestäni tätä vielä kata. Onko siis saatavia vielä kirjattu vai tapahtuuko vasta Q4? Toisaalta yhtiö ohjeisti kassavirran ja ohjeistus on kohtalaisen hyvin pitänyt historiassa. Business siis kattaa tappiot. Mutta silti siitäkin tulee paha mieli ja sitten ollaan taas vähän köyhempiä, vaikka merkittävät valuuttakurssitappiot ovat enemmin historian valossa poikkeus, kuin toistuva ilmiö. Vielä tähän on varmaan muutama mysky tulossa,mutta toivottavasti sitten rauhoittuu.

30 tykkäystä